Levy alkaa Juho Hoikan akustisella kitaralla. Se on pohjaväri levylle, jonka ilmavassa soundimaailmassa soivat heleät kitarat ja piano. Laulaja Anna-Sofia Tuomisen puhutteleva ääni on keskiössä lauluissa, joissa haisee niin americana kuin ajaton suomalainen pop.
Kotimaisista bändeistä tuleekin helposti mieleen Egotrippi ja varsinkin SMG. Se johtuu kuitenkin enemmän samoista vaikutteista kuin siitä, että Tuominen kuulostaisi Terhi Kokkoselta tai että bändissä ei riittäisi omaperäisyyttä. Tuomisen ääni on vahvan persoonallinen ja hänen laulunsa on kerronnallista ja selkeää. Fraseerausta on helppo kuunnella.
Siihen vaikuttavat myös lyriikat, jotka ovat keskivertopoppia huomattavasti tasokkaampia. Ne eivät sorru pikavoiton tavoitteluun eikä pseudosyvälliseen pohdiskeluun, vaan luovat tarkkanäköisyydellään vahvoja tuokiokuvia. Laulunkirjoituksesta vastaa yksin Hoikka, jonka tuotoksista saamme tämän esityksen perusteella nauttia varmasti vielä pitkään.
On myös hämmästyttävää, ettei bändi ole vielä breikannut isommin. Jos lähdenkin huomenna ja Kunnes aika mennyt on kaltaiset hittipotentiaalia omaavat teokset ovat toki soineet radiossa, mutta aineksia olisi ollut isompaankin suosioon.
Sampo Haapaniemen tuotanto on samanaikaisesti ajatonta ja tämän hetken radioaalloille sopivaa. Se tuo bändistä hienosti sävyjä esiin.
Soitto vapautunutta ja soundit kohdillaan, sovituksissa on kerroksia. Hyvänä esimerkkinä levyn avausbiisi "Olen sinun loppuun saakka". Se sisältää myös Heikki Hännisen herkullisen kitarasoolon, jossa on tyyli- ja melodiantajua.
Mikä hienointa, on todellakin kyse yhtyeestä, eikä studioprojektista. Livenä bändi vakuuttaa soitollaan ja näyttelijäksi opiskeleva Tuominen on lavalla vahva esiintyjä.
Onko lopullisen menestyksen esteenä sittenkin suomalaisittain hieman krumeluurilta kalskahtava nimi? Se voi olla joillekin liikaa tai yksinkertaisesti vaikea muistaa.
Tilhet, pajut ja muut: Kunnes aika mennyt on, (Suomen Musiikki Oy 2017)
