Riku-Pekka Kellokoski on säveltänyt ja soittanut levyllisen musiikkia, jota ei ihan noin vain luonnehdita tyhjentävästi. Itunes luokitteli Yksinäinen vuori -levyn kategoriaan ”alternative”, eikä tulkinta mitenkään perusteeton ole.
Musiikin yleisilme on meditatiivinen, äänimaisemia luova ja sellaisia ylläpitävä. Helposti tarttuvia melodioita tai mukaansatempaavaa rytmistä poljentoa ei tarjota, mutta sen sijaan kyllä runsaasti hypnoottisia lyhyitä rytmikuvioita ja muutamista sävelistä koostuvia, toistuvia melodia-aiheita, sekä arpeggioina purkautuvaa harmoniaa.
Ihan vain mies ja kantele -periaatteella ei sentään mennä, sillä keitokseen on sekoitettu myös aimo annos elektroniikkaa, jolla kanteleen sointiin haetaan lisää sellaisia sävyjä ja ominaisuuksia, joita siinä ei alkujaan ole. Sitä kautta löytyvät myös urkumaiset, pitkään soivat bassoäänet ja mattomaiset sointupatjat, joiden päälle helisevät melodiaäänet asetellaan.
Sävymaailma on jylhän juhlava ja toisaalta yllättävän laaja. Tarpeen tullen diskantti helkähtää kipinöiden ja kielen kellomaista puhdasta sointia höystää siellä täällä kirpakka kirahdus. Apteekkarin päiväuni -kappaleessa kielten taivutus taas tuo mukaan itämaista klangia, liekö farmakalogialla osuutta virtuaaliapteekkarin unimaisemiin? Vaimennetuin kielin soitto luo sekin omanlaistaan sävyä, eikä tällä levyllä oikeastaan olekaan paikka paikoin ihan niin selvää kuunteleeko juuri kannelta vai jotain aivan muuta kielisoitinta.
Kuuntelijalle Yksinäinen vuori on luultavasti joko todella mieluisa tai erittäin haastava kokemus. Jos ei halua uppoutua varta vasten kuuntelemaan, levyn voi mainiosti laittaa taustalle. Ja aivan luontaisesti tällainen musiikki voisi soida taidenäyttelyssä, elokuvan tai näyttämötaiteen taustalla.
Yksinäinen vuori, Riku-Pekka Kellokoski (2014)
Tutustu netissä
• Riku-Pekka Kellokosken kotisivu
• Riku-Pekka Kellokoski facebookissa
