Monitaitoinen Zarkus Poussa on julkaissut toisen sooloalbuminsa ”Positiivinen krapula” kuluvan syksyn lopulla. Itse en ole ensimmäistä levyä kuullut, mutta ennakko-odotukset olivat korkealla miehen monipuolisen maineen vuoksi. Mainiot ja oivaltavat soitot ja laulut taannoisessa W-tyylissä ja mm. Nenäpäivä-lähetyksessä jokunen vuosi sitten kuultu hieno biisikavalkadi – puhumattakaan kaikista bändeistä ja tuotannoista, joissa Poussa on ollut mukana – antoivat odotuttaa nerokasta ja valtavirrasta poikkeavaa, hieman pisteliästä toteutusta.
Yllätys oli suuri, kun levyltä alkoikin kuulua melko tavanomaista pop-musiikkia. Ei siinä sinänsä mitään vikaa ole, mutta onhan tällaista kuultu. Ensivaikutelma oli onneksi osin väärä, sillä mielestäni levyn tylsin biisi on laitettu ensimmäiseksi ja meininki paranee levyn edetessä.
”Narsistiniityt” on levyn helmi, jossa sanansäilää heilutetaan odotuksia vastaavalla tavalla. ”Suomalaisten aurinkotervehdys”, ”Ehdoton ehkä” ja ”Tee on tekosyy” ovat myös omia suosikkejani tällä levyllä. Niissä on sekä tekstillistä oivallusta että tuotannollista uskallusta keskimääräistä enemmän.
Tämä on todellinen soololevy, sillä Zarkus Poussa on laulamisen ja soittamisen lisäksi säveltänyt, sanoittanut ja tuottanut levyn itse, ilmeisesti myös sovittanut kappaleet. Toki avustavia muusikoita käy vierailulla, mutta multi-instrumentaalina Poussa soittaa myös itse kaikkia soittimia levyllä. Ja koska soitto groovaa hienosti, ja sekä laulu että tuotanto kuulostavat toimivalta, niin syvä kumarrus täältä siihen suuntaan.
Jotenkin tuli mieleeni, että levyä on varmaan äänitetty aika monissa pätkissä eri aikoina tai kenties myös eri paikoissa, sen verran erilaisilta eri kappaleet kuulostavat. Tämä lienee nykyisin vallalla oleva tapa tehdä levyjä. Hetkittäin tulee kuitenkin mieleeni, olisiko ulkopuolinen taho saattanut tuoda jotain kenties puuttuvaa näkemystä asiaan? Tuotantotekninen osaaminen on niin vahvaa taustojen ollessa välillä sen verran massiivisia, että teksti jää jalkoihin aavistuksen hennosta laulutavasta johtuen. Ulkopuolinen, toivottavasti riippumaton taho olisi myös voinut kehottaa ylipäätään kohti uskaliaampaa kokonaisuutta, mutta se voi olla vain toiveajattelua.
Koko levyn soundikuva poikkeaa valtavirrasta, joka on ilmeisesti ”masterointivalinta”. Ns. alapäätä on selvästi normaalia vähemmän ja yläkerrastakin puuttuu hieman yleensä kuultavaa heleyttä. Ajatusten herääminen on aina hyvä asia ja tällä kertaa mietin onko ”suurten levy-yhtiöitten soundi” turruttanut mieleni ja makuni soundien suhteen. Epäilin myös lasten sorkkineen asetuksia, mutta verrokkilevy todisti Positiivisen Krapulan kuulostavan erilaiselta. Se on tietysti makuasia, kummantyyppisestä soundikuvasta tykkää enemmän. Autossa kuunneltuna levy kuulosti paremmalta, sillä rengasmelu luo omaa alakertaansa soundimaailmaan.
Omien ennakko-odotusten ylittämisen jälkeen levy aukeaa lisää kuuntelukertojen myötä. Teos on vallan mainiosti toteutettu ja varmasti kuulijakuntaa riittää.
Zarkus Poussa
Positiivinen krapula, ZP004, 2013
Lue myös Kalle Heinon toimittama Zarkus Poussan haasatattelu Riffin numerosta 7/2013!
