Kaikki oppilaat eivät mahdu luokkakuvassa eturiviin, eivätkä myöskään kaikki soittajat tai laulajat voi tunkea tallenteella etualalle. Tai voivat kyllä koettaa, mutta ei siitä hyvää seuraa.
Ilman eturiviä ei ole kuitenkaan takariviäkään ja päinvastoin. Valokuvaajalle on helppo homma järjestellä kuvattavat sopivaan asetelmaan, se vaatii vain ihmisten siirtelyä. Sellaisenaan tilanne vastaa luomuäänitystä, jossa kokonainen yhtye asetellaan akustiikaltaan erinomaiseen saliin ja esitys tallennetaan hieman kauempaa stereotekniikalla. Näin sekä leveys että syvyysvakutelma syntyvät luontaisesti ja siirtyvät ihanteellisessa maailmassa sellaisenaan äänitteelle, realitodellisuudessa vaihtelevalla menestyksellä.
Valokuvaajalla on käytettävissään yksi konsti, joka äänittäjän näkökulmasta saattaa vaikuttaa jopa perverssiltä: kameran objektiivin voi tarkentaa eturivin yli takariviin. Mikrofonia ei oikein voi, vaikka käyttäisi lintujen äänittämisen tarkoitettua parabolista heijastinta apuna. Äänittäjä voikin tukeutua muistisääntöön, että lähempänä oleva äänilähde kuulostaa aina skarpimmalta kuin kauempaa tuleva, ja tässä on avain syvyysvaikutelman rakenteluun. Ja rakentelua syvyysvaikutelman sommittelu useimmiten on, sillä luomumenettelyn sijaan poppituotannon soittimet äänitetään pääosin yksitellen ja lähietäisyydeltä, jolloin minkäänlaista luontaista jakoa eturivin ja takarivin väliin ei synny.
Läheltä kauas
Musiikkitallenteilla solistin paikka on useimmiten kiistatta eturivissä. Mitä lähempänä kuulijaa jokin äänilähde on, sen voimakkaampi on suoraa äänilähteestä kuultava ääni ja sitä vähäisempiä ovat ympäröivistä pinnoista kimpoavat heijastukset. Äänen taajuussisältö ei myöskään ehdi muuttua lyhyellä matkalla, eikä sen voimakkuus juurikaan vaimene. Niinpä lähiääni kuulostaa kuivakkaalta ja täsmällisenä.
Kauempaa kantautuva ääni matkustaa realimaailmassa pitemmän matkan ilman halki. Kokonaisvoimakkuus vaimenee etäisyyden kasvaessa, mutta vaimentuminen ei ole samanlaista kaikilla taajuusalueilla. Eniten vaimentuu diskanttialue, eikä bassopääkään säilytä kutiaan samalla tavalla kuin keskiäänialue. Jos läheltä äänitetty raita halutaan saada kuulostamaan etäiseltä, on siis ainakin ekvalisoitava sopivasti.
Lisäksi kauempaa kantautuvaan ääneen sekoittuu luonnossa aina enemmän matkan varrella erilaisten pintojen aiheuttamia heijastumia jotka värittävät ääntä. Tilanne luonnossa vaihtelee sen mukaan millaisessa ympäristössä ollaan: 30 metrin matka korkeaa heinikkoa kasvavalla ja puiden reunustamalla aukiolla on eri asia kuin 30 metriä katedraalin käytävällä. Merkitys etäisyysvaikutelman luomiseen on silti saman suuntainen: etäiseltä kuulostava ääni on kaikuisampi kuin lähiääni. Kun ekvalisoinnin tueksi haetaan sopivaa maustetta kaiuttamalla, päästään jälleen piirun verran uskottavampaan illuusioon kauempaa kantautuvasta äänestä.
Porrastaen mahtuu enemmän
Kun pop-bändi asettuu lauteille klassiseen muodostelmaan, muodostavat henkilökohtaisista vahvistimista koostuva backline ja rummut tutun, yhtenäisen puolikaaren lavan takaosaan. Solistin ääntä vahvistavat laulukamat taas sijoitetaan usein etureunaan. Akustinen jazz-combo ei kenties asetu ihan samoin lavalle, mutta yhtä kaikki; senkin kohdalla syntyy luontainen porrastus joka auttaa solistia säilyttämään asemansa kokonaisuuden keskellä.
Äänitteelle sama vaikutelma luodaan yksinkertaisella reseptillä. Solistin ääni saa olla kirkas, eikä sitä tarvitse kaiuttaa niin voimakkaasti. Sen sijaan komppiosuus saa olla tummasointisempi ja siihen voi sekoittaa enemmän ympäröivää tilaa mallaavaa kaikua.
Samalla voi myös kokeilla siirtyykö jokin raita sopivasti taaksepäin, jos sitä hieman viivästää lava-asetelman normaalisti tuottamien äänen kulkuaikaerojen jäljittelemiseksi.
Mikään yksittäinen keino ei välttämättä tuota kovinkaan kummoisia tuloksia, mutta oikeita konsteja yhdistelemällä tulos voi olla huikaiseva. Kokonaisuutta rakennettaessa kannattaa kuitenkin huomioida, että rakennetaan nimenomaan kokonaisuutta, jossa vastakohdat tuovat esiin toisensa. Kuten vasemmalle panorointi luo tilaa oikealle puolelle, antaa jako etu- ja takariviin tilaa soittimille erottua. Jos kaikki tuupataan taka-alalle, syntyy aivan samanlaista huttua kuin jos joka raita yritetään tuoda eturintamaan.
Mielikuvaharjoitteeksi paperille piirretty kaavio saattaa helpottaa ratkaisuja silloin kun yksittäin lähitekniikalla äänitetyistä raidoista koostetaan miksausta, eikä luomutuotannosta suoraan siirtyvää asemointia ole valmiiksi sen paremmin vasen-oikea-akselilla kuin syvyyssuunnassakaan.
Oheinen teksti on julkaistu alunperin Faktakauha-palstalla Riffi-lehden painetussa numerossa 6/2010.
Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Lisää samaa aihepiiriä käsitteleviä artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta
