Korona-aikana kitaransoitto nousi suosituksi harrastukseksi, joillekin ensi kertaa, toisille ehkä pitkänkin tauon jälkeen. Kerrataanpa lyhyesti kitaran säilyttäminen ja hoito, säätö sekä huolto.
Tässä ensimmäisessä osassa keskitymme pääasiassa kitaran säilytykseen, ilmankosteuden hallintaan ja puhdistukseen sekä ylipäänsä soitettavuuden maksimointiin ilman yhtään työkalua. Seuraavassa osassa käydään läpi toimenpiteitä, joissa tarvitaan työkaluja. Akustisen ja sähkökitaran hoitoon ja huoltoon pätevät paljolti samat asiat, mutta eroavaisuuksiakin on.
Soitinliike Musikantti myy paljon akustisia kitaroita, joten kysytään aluksi omistaja Eero Mäkiseltä, mitä ohjeita heillä annetaan uusille akustisen kitaran ostajille. Neuvot ovat tarpeen, sillä Suomessa ilmasto on soittimille ankara: talvella on erittäin kuivaa ja kesällä kosteaa.
– Joka kerta kun akustinen kitara myydään, niin mukaan laitetaan lappua kostutuksesta ja melkein pakotetaan ostamaan kostutin. Jostain syystä niitä ei aina käytetä, ja siksi kuivuneita kitaroita tulee koko ajan vastaan. Esimerkiksi Martinin kitarat ovat ohueksi rakennettuja, ja niissä pitää muistaa käyttää kostutinta talvella. Myöskään kuuman patterin tai takan vieressä ei kitaraa kannata pitkää aikaa pitää, mutta se alkaa jo olemaan aika selvä asia ihmisille.
Laukkua tietysti suositellaan, mutta eikö tarpeeksi laadukas kantopussi ole sekin hyvä vaihtoehto
– On. Esimerkiksi Monocasen pussit suojaavat soitinta jo todella hyvin. Väittäisin jopa, että jos sellainen kaatuu, niin kitaralle tulee vähemmän vahinkoa kuin mitä sille tulisi halvassa laukussa.
Soitinrakentaja AP Paasonen (Soitinpaja JaSeSoi) painottaa myös ilmankosteuden hallinnan tärkeyttä.
– Kitaran säilytys on Suomessa se kitaran kotihoidon tärkein pointti. Turvallisin säilytyspaikka kitaralle on laukku, ja sitten sään mukaan kitaraa tulisi kosteuttaa. Kostuttimia on tarjolla paljon erilaisia, mutta kaikki niistä toimivat samalla periaatteella eli kostuttimessa on sieni, joka antaa vettä.
Muista kosteusmittari
Kosteustyyny kiinnitetään kitaran ääniaukkoon, mutta lisäksi on laukkuun sijoitettavia malleja, jotka suojaavat kitaraa liialta kostumiselta. Mäkinen ja Paasonen suosittelevat myös kosteusmittarin hankkimista. Sellaisen saa jo muutamalla eurolla. Mittarilla seurataan ilman suhteellista kosteutta, jonka yksikkö on prosentti.
Kyserin kostutin on kaksitoiminen: sieni luovuttaa kosteutta kopan sisälle ja kaikuaukon peittävä lämiskä estää sitä karkaamsta ulos soittimesta. Tilanteen tarkkailussa auttaa vaikkapa D'Addarion kosteusmittari, jonka voi sijoittaa soitinkoteloon: Se kerää muistiinsa mittausdataa pitemmältä jaksolta, jolloin soittimen säilytyksen ja kuljetuksen ajalta saa tarkkaa vertailutietoa.
AP Paasonen avaa asiaa hiukan seikkaperäisemmin:
– Mittaria seuratessa käy aika nopeasti ilmi, että kun pakkaset tulevat, niin alkaa kostutuskausi. Soittimethan rakennetaan tehtailla yleensä kosteusasteikon puolivälissä eli noin 45–50 prosentissa, mikä on turvallinen kosteus kitaralle. Mutta heti kun kosteus laskee 40 prosenttiin, niin silloin kannattaa jo alkaa varovasti kostuttamaan. Talosta riippuen tämä tapahtuu yleensä siellä marraskuun tienoilla. Sitten kun mennään 35–30 prosenttiin niin kiireesti kostutinta kitaraan. Jos kerrostalossa on hyvä ilmanvaihto, niin siellä mennään tosi nopeasti 20–15 prosenttiin asti. Silloin pitää kostuttaa tosi paljon.
Paasonen itse rakentaa soittimensa kuitenkin 40 prosentin kosteudessa.
– Teen tämän tarkoituksella siksi, että siinä on varaa myös sinne kuivaan suuntaan. Jos kitaran kasaa liian kuivassa, on vaarana se, että kun kesällä ilma kostuu lähelle sataa prosenttia, niin soitin turpoaa.
Talvella sisäilma tuntuu kosteammalta kuin se oikeasti onkaan. Esimerkiksi TFA Raum Klima ja Fischer ohjaavat pitämään suhteellisen ilmankosteuden ihanteellisessa 40–65 prosentin haarukassa. Jos oman kylän rautakauppa ei mittareita myy, niin netistä löytyy useitakin hankintapaikkoja.
Paasosen jatkaa ja kertoo, että lähtökohtaisesti kitaran elämiseen vaikuttaa myös soitinpuun valinta ja sen säilytys. Mikäli rakentamiseen on käytetty kovin tuoretta puuta, soitin myös elää enemmän.
– Vanhempi puu ehtii elää varastossa. Eri rakentajilla on vähän erilaisia kikkoja siihen, kuinka puuta stabiloidaan. Yksi yleinen tapa on sellainen, että kun varastoon tulee kuivaa puuta, niin se viedään ensin ulkotilaan eli käytännössä vintille, missä sen annetaan kostua vapaasti ja elää puuna muutaman vuoden todella isosti. Vasta sitten puu tuodaan sisälle, ja siitä rakennetaan. Tämän stabilointitavan vaikutus on mielestäni ihan selkeä. Massatuotannossa taas käytetään monesti (ymmärrettävästikin) melko tuoretta puuta, joka sitten uunikuivataan oikeaan kosteuteen. Siksi nämä kitarat elävät aluksi muutaman vuoden, minkä jälkeen ne vähän rauhoittuvat.
Aivan perusasiat
Joskus ihan pikkujutut piristävät kitaran sointia. Musikantin Eero Mäkinen toteaa, että jos kitaran sointi tuntuu tuntuu tunkkaiselta ja huonolta, niinkin itsestäänselvä asia kuin kielten vaihto jo usein auttaa siihen pulmaan. Tämä saattaa soittoharrastuksen alussa tuntua hankalalta ja molemmat haastateltavat suosittelevat myös paria simppeliä asiaa, joilla kielten käyttöikää pystyy selvästi jatkamaan.
– Jos mahdollista, niin kannattaa pestä kädet aina ennen soittamista. Sillä on ihan selkeä merkitys, toki eri ihmisillä käsien hieneritys on erilaista, eikä siihen voi tietenkään vaikuttaa. Ja jokaisen soittosession jälkeen taas kannattaa pyyhkäistä kielet kevyesti esimerkiksi mikrokuituliinalla. Monestihan soittimen mukanakin tulee pieni puhdistusliina. Näillä nikseillä kielten käyttöikä tuplaantuu. Soiton aikana puolestaan ei kannata kielten likaantumisesta välittää, silloin annetaan vaan mennä, Paasonen kertoo.
Mäkinen on samaa mieltä, mutta muistuttaa, ettei ihan mitä tahansa liinaa ei kannata käyttää kielten putsaukseen. Esimerkiksi kiillotus- ja hiontaliinat eivät ole sopivimpia juuri tähän tarkoitukseen.
Puhdistusaineet ja öljyt
Kielten ja otelaudan puhdistukseen on runsaasti erilaisia aineita eri valmistajilta. AP Paasosen mielestä nämä musiikkikaupoissa myytävät puhdistusaineet ovat nykyään lähtökohtaisesti todella hyviä.
– Ne on helppoja käyttää ja sopivan notkeita, eikä niillä saa tuhoa aikaan kovin helposti. Liiasta puhdistamisesta ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, vaan otelaudan puhdistus kannattaa ajoittaa aina siihen kun vaihtaa kielet.
Puhdistusaineita valmistavat sekä tunnetut kitaramerkit että hoitotuotteisiin erikoistuneetkin firmat. Huomioi, että eri puulajeille ja pintakäsittelyille on omat hoitoaineensa. Varmista aina tuoteselosteesta ja soittimen mukana tulleista materiaalitiedoista, että kyseinen aine sopii juuri siihen kohteeseen, johon aiot sitä käyttää.
Säännöllinen ja verraten tiuha kieltenvaihto helpottaa myös puhdistusta.
– Silloin sitä likaa ei yleensä kauhean paljon ehdi kertyä. Hyvä liina, siihen puhdistusainetta ja sitten pyyhkii nauhavälit puhtaaksi. Jos kaulaan on kovettunut vuosikausien kertymä, niin silloin joutuu jo raaputtamaan. Sitä toimenpidettä on vaikea neuvoa, enkä suosittele sitä kotikonstein tehtäväksi, Paasonen toteaa.
Esimerkiksi Music Nomad valmistaa erikoisvälineitä kielisoitinten puhdistukseen. Kannattaa huomioida, että myös puhdistusliinoja on erilaisia, tekstuuriltaan pehmeitä ja kovempia. Liinakin on syytä valita aina pinnan ja hoitoaineen mukaan, jotta tulos olisi kelpoinen.
Eero Mäkinen mainitsee, että joskus liikkeeseen tulee huoltoon soittimia, jotka näyttävät siltä ”kuin olisi puurokattilalla soitettu”.
– Se töhnä on niin rajua, joten säännöllinen puhdistaminen kannattaa. Jo pelkästään Dunlopilla on paljon erilaisia puhdistusaineita sekä settejä, joissa on kaikki tarvittava, samoin esimerkiksi Music Nomadilla, Kyserilla ja Fenderillä, Mäkinen listaa.
– Otelautaöljyt puolestaan ovat talvisin paikallaan varsinkin ruusupuusukuisissa otelaudoissa, sillä öljyäminen parantaa myös soitettavuutta ja estää halkeamia. Vaahteraotelautaan niitä ei kuitenkaan yleensä tule käyttää, hän lisää.
Pidä satulan urat liukkaina
Kitaran satula on pieni, mutta merkittävä palanen soittimessa. AP Paasosen mukaan satulan kieliurien liukkaus on tärkeä juttu ihan jo vireen pysymisen kannalta. Musiikkikaupoissa tarkoitusta varten myytävät aineet toimivat, kunhan taas muistaa kohtuuden.
– Ne on ihan hyviä tuotteita, mutta voin myös paljastaa oman salaisen kikkani, joka on Rexona Sport -kuivasaippua. Toimii ihan älyttömän hyvin, eikä se sotke. Ylipäänsä sitä ainetta kannattaa laittaa vain niin vähän kuin tarvitaan. Ideana on se, että satulan kieliuran seinämät vain pikkuisen liukastuu.
Pehmeällä lakalla viimeistelty kaula saattaa tuntua joillekin hankalalta soittaa, eikä siinä pelkkä kaulan pyyhkiminen auta. Tähän ongelmaan Paasonen nimeää helpoksi kotikonstiksi kaulan lakkapinnan karhennuksen rajulla karhunkielellä. Toimenpide muuttaa toki soittimen ulkonäköä, mutta soitettavuus voi parantua.
– Kitara toki menee karun näköiseksi, varsinkin jos on tumma kaula. Siitä on kuitenkin vähäksi aikaa apua, ja se on kotikonstein tehtävissä. Sen sijaan sähkökitaroissa on nykyään tosi yleistä tehdä viimeistely öljyvahalla, mistä ei tule kerrosta puun päälle. Tosin tässä tapauksessa itse puun käsittely ennen sen pinnoitusta pitkälti ratkaisee sen, miten liukas kaulasta tulee. Öljyt ja vahat on hyviä, mutta niiden kanssa voi mennä omatoimisesti överiksi.
Entäpä noin yleisesti vielä soittimen pinnan puhdistus? AP Paasonen antaa lopuksi helpon, halvan ja yleispätevän konstin.
– Hieman kostea rätti on aina hyvä, ja sitä kannattaa käyttää ennen puhdistusaineitakin. Lakkapinnan puhdistamiseen nopeaksi keinoksi pätee sama kuin silmälaseissa eli kevyt hönkäisy pintaan ja sitten kuivalla liinalla perään. Sillä puhdistuvat jopa pehmeät lakat, hän neuvoo.
•••
Tämä artikkeli julkaistiin alunperin Riffin printti-numerossa 3/2021.
Vastaavantyyppisiä juttuja julkaistaan verraten usein Riffin printtinumeroissa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
