Kun pakkaset alkavat ja tehokas lämmitys kuivattaa sisäilmaa, kuivuvat samalla soittimetkin ja puut alkavat oireilla. Tasaisempi kosteus auttaisi soitinta säilyttämään mittansa ja muotonsa. Eikä tulisi asiaa korjaamollekaan…
Ilmankosteus tarkoittaa ilmassa höyrynä olevaa vettä. Vesihöyryä voi olla ilmassa vain tietty enimmäismäärä, joka riippuu ilman lämpötilasta. Kun enempää vettä ei enää ”mahdu” ilmaan höyrynä, se alkaa tiivistyä pisaroiksi.
Kun enimmäismäärä on saavutettu, suhteellinen ilmankosteus on 100%. Haihtuminen ja tiivistyminen ovat silloin tasapainossa eikä esimerkiksi avoimesta astiasta haihdu vettä ilmaan. Asunnoissa ilman suhteellisen kosteuden tulisi olla noin 40–50 %, tällöin ihmiset ja soittimet voivat hyvin.
Kylmä ilma ei pysty sitomaan itseensä yhtä paljon vettä kuin lämmin ilma. Niinpä lämpötilan laskiessa suhteellinen kosteus nousee ja vastaavasti lämpötilan noustessa suhteellinen kosteus laskee, vaikka vesihöyryn absoluuttinen määrä ei muuttuisikaan.
Ilmankosteus vaihtelee eri puolilla maapalloa mm. vuoden ja vuorokauden aikojen mukaan. Ulkona ja sisätiloissa voi myös olla erilainen kosteus, sillä huoneiden lämmittäminen ja ilmastointi vaikuttavat kosteuteen, samoin vaikkapa pyykin kuivaus sisätiloissa. Ilmaa voi kuivata ja kostuttaa erilaisilla laitteilla ja menetelmillä, mutta tämä toimii vain suljetussa tilassa. Jos ovet ja ikkunat ovat auki tai koneellinen ilmanvaihto tehokasta, jää vaikutus pieneksi tai olemattomaksi.
Tasainen kosteus on paras
Usein väitetään, että tulee ongelmia jos soitin on rakennettu maassa, jossa on poikkeavasti erilainen ilmankosteus kuin Suomessa. Ei tule, jos kosteus pidetään tasaisena koko ketjun ajan rakentajan verstaalta soittajalle. On myös tärkeätä tietää miten soitinrakentaja on kuivannut ja varastoinut puunsa ja miten hän on ottanut huomioon puun elämisen soitinta rakentaessaan. Kitarassa kriittisiä paikkoja ovat esimerkiksi kaula- ja peräpalikka. Jos niissä puun syynsuunta on asetettu väärin ja soittaja ei huolehdi soittimensa kosteusolosuhteista, ongelmia tulee. Ja kyllä ne muutkin puusoittimet halkeavat. Mikä mistäkin.
Kosteusmittarin kalibroiminen suolalla
Ilmankosteutta tarkkaillaan mittarilla ja mittarin lukemat ovat luotettavia vain, jos se kalibroidaan säännöllisesti. Halpa ja hyvä konsti kosteusmittarin kalibrointiin on suolamenetelmä. Laitetaan muutama teelusikallinen tavallista ruokasuolaa (NaCl) purkin kanteen ja lisätään siihen vettä. Suolaliuos laitetaan mittareiden kanssa vuorokaudeksi ilmatiiviiseen tupperware-rasiaan ja sen jälkeen katsotaan mitä mittari osoittaa. Tavallista ruokasuolaa (NaCl) käytettäessä ilman suhteellinen kosteus rasiassa asettuu 75% lukemaan. Jos mittari näyttää jotain muuta, se säädetään 75 prosenttiin ja laitetaan takaisin rasiaan suolan kanssa. Jos lukema pysyy säädetyssä arvossa, on mittari kalibroitu. Mikäli ei, säätöä jatketaan niin kauan että lukema on tarkka.
Apteekista voi ostaa myös magnesiumkloriheksahydraattia (maantiesuolaa), jonka avulla saadaan 33% suhteellinen kosteus.
Kesällä mittari kannattaa kalibroida ruokasuolalla ja talvella voi käyttää 33% suolaa. Näin mittari toimii varmimmin tarkasti sillä alueella, jota kulloinkin tarvitaan.
Kalibroiminen onnistuu hiuskosteusmittarilla, mutta suolamenetelmästä on apua myös digitaalimittaria käyttävälle – toimitaan kuten edellä on kuvattu ja merkataan virheen suuruus ja suunta muistiin. Mittarin lukemaa korjataan sen jälkeen laskemalla.
Taulukosta näkyy suomalaisille tutun ongelman syy. Ilman kosteus on ulkona ja sisällä suunnilleen sama lämmityskauden ulkopuolella, mutta kun asuntojen lämmitys alkaa, kuivuu sisäilma.
