Amy Winehousen elämästä dramatisoitu elokuva keskittyy tarinassaan laulajattaren keskeisiin vuosiin matkalla maailmantähteyteen. Teemaksi nousee riippuvuus, jonka kohteena on alkoholi ja ihmissuhteet.
Amya näyttelevä Marisa Abela tekee huikean roolisuorituksen, mutta ei onnistu pelastamaan sekavaa käsikirjoitusta.
Amy Winehousen (1983–2011) traaginen tarina on tähtiin kirjoitettu. Loistava dokumentti, Oscarilla vuoden 2015 parhaana dokumenttina palkittu Amy, onnistui siinä, missä dramatisoitu Back to Black epäonnistuu.
Tuntuu siltä, että kaikki tarjottimella olevat tuhon kierteeseen johtaneet tapahtumat hassataan kaksituntisessa elokuvassa.
Alkoholiriippuvuuden kehittyminen on uskottavaa ja aviomies Blake Fielder-Civilin (Jack O’Connell) myrkyllinen vaikutus on sekin uskottavasti kuvattu. Dekadenssilla ei mässäillä ja Lontoon pubimiljööseen sijoitettu rakkaustarina on täynnä kipinää.
Verbaalinen sanailu ei myöskään tyhmennä pariskuntaa ”vain” narkkarirokkareiksi, vaan kuljettaa tarinaa hyvällä imulla eteenpäin. Näyttelijätkin vetävät hienosti, mutta kun päästään Amyn tähteyteen, puuroutuu kerronta.
Isä Mitch Winehousen rooli elokuvassa on olla turvallinen olkapää, mutta samalla jätetään täysin kertomatta hänen osuutensa tyttärensä hyväksikäytössä. Monet tahot ovat syyttäneet nimenomaan rahanahneen isän osuutta Amyn tragediassa.
Kohtaus vankilassa, jossa raitistunut Blake jättää toistamiseen Amyn yksin, on elokuvan avainkohtauksia. Se jättää kuitenkin yhtä valjun kylmän tunnelman kuin teflonmaisen kylmä Blakekin.
Loppukohtaukset ovat vain jo tiedetyn kertaamista, kuinka Winehouse veti keikoillaan tuopista punkkua, timanttisen taustaorkesterin soittaessa komppia kuin Titanicin ravintolassa hetki ennen täystuhoa.
Elokuvan kiinnostavimmat hetket ovatkin alkupuolella, jossa omaa laulajanuraa tehnyt isoäiti, Cynthia ”Nan” Levy (Lesley Manville), on suuressa osassa. Hän on teini-ikäisen Amyn tyyli-ikoni ja suuri esikuva.
Samalla elokuva onneksi nostaa musiikin pääosaan ja kertaa jazzvaikutteiden merkityksen poptähden uralla. Tehdään selväksi, että Amy loi sataprosenttisesti itsensä, niin tyylinsä, musiikkinsa kuin persoonallisen tunnistettavan äänensäkin.
Elokuva keskittyykin lähes täysin Lontooseen. Yhdysvalloissa vain piipahdetaan. Mark Ronsonia leffassa ei nähdä lainkaan, vaikka hän sentään oli megamenestysalbumi Back to Blackin pääarkkitehti sen tuottajana.
Kaikesta huolimatta elokuvassa on hetkensä ja voi ainakin nautiskella huolella tehtyjen musaosuuksien annista. Upeimman työn tekee Amya näyttelevä Marisa Abela, joka laulaa oikeasti monet osuudet. Imitaatio on varsin onnistunut.
Back to Black
Ohjaus: Sam Taylor-Johnson
pituus 2 h 2 min
Lisätiedot: Cinemance Oy
