Nimensä mukaisesti Mika Kaurismäen elokuva näyttää, miten 40 vuotta sitten Suomea kohauttanut kvartetti suoriutuu Ratinan stadionkeikasta vuonna 2022. Bändin jäsenten lisäksi esille pääsevät fanit ja se tekee elokuvasta huomattavasti normaalia keikkataltiointiin pohjautuvaa dokkaria koskettavamman. Tärkeän muistelemisen ohella on musiikkia onnistuttu annostelemaan juuri sopivasti.
Rakenteen toimivuudesta voi kiittää pitkälti editissä ahertanutta leikkaaja Antti Kuivalaista, joka on luonut elokuvan rytmin ja jännitteen. Se kantaa hienosti täydet 80 minuuttia. Kuivalaisen edellinen dokumentti, Sitten ajat muuttuivat, kertoi 50-vuotiaan Tavastian historian.
Ohjaaja Mika Kaurismäki ei esittelyjä kaipaa. Suomalaisen elokuvan grand old man on niin ikään 40-vuotisella urallaan sukkuloinut fiktion ja dokumentin välillä. Kuitenkin hän on mielestäni ollut vahvimmillaan nimenomaan musiikkidokumenteissaan. Itselleni sykähdyttävimpiä kokemuksia ovat olleet ”Moro no Brasil” (2002) ja ”Brasileirinho” (2005). Unohtamatta tietenkään kaikkien suomalaisten musiikkidokumenttien äitiä, yhdessä veljensä Akin kanssa tehtyä Saimaa-ilmiötä. Hassisen Konehan seikkaili kyseisessä dokkarissa juuri breikanneena joensuulaisena sensaationa.
Basisti Jussi Kinnunen oli Saimaa-ilmiön kuvausten aikaan häthätää juuri täysikäinen. Näihin kuviin ja tunnelmiin palataan tässäkin dokumentissa. Kinnunen muistelee traumaattisia aikoja, kun äkkimenestys ja jatkuva päihteitten käyttö laukaisi paniikkihäiriön. Hän kertoo, kuinka oireilu johti lopulta umpikujaan, josta ainoa tie oli raitistuminen. Tosin tähän meni aikaa vielä pitkä tovi Hassisen koneen jälkeenkin. Nyt päihdeterapeuttina pari vuosikymmentä toiminut, freesinoloinen Kinnunen muistelee vuosia jo hymysuin. Ratinan konsertin hän sanoo olleen vapauttava piste Hassisen koneen tarinalle, jota ei tarvitse enää pähkäillä.
Toki muutkin jäsenet nelikosta ovat äänessä, aika tasapuolisesti, mutta ehkei kuitenkaan niin avoimena kuin Kinnunen. Laulaja-kitaristi Ismo Alanko ihmettelee, miten taitava hänen bändinsä olikaan ja kitaristi Reijo Heiskanen kertoo, millaista oli olla absolutistina kaiken läträämisen keskellä. Rumpali Harri Kinnunen kertoo musikaalisen perheensä kotioloista, joissa biisejä tehtiin jopa saunanlauteilla, jatkuvan kilvottelun siivittämänä.
Vähintään yhtä kiinnostavia ovat viimeiselle Harsoinen teräs -levylle pestatut, laajennetun kokoonpanon ”täydennysmiehet”: kosketinsoittaja Eero ”Safka” Pekkonen, saksofonisti Antti Seppo, vibrafonisti Hannu ”Poke” Porkka ja kitaristi Jukka Orma. Heidän tarinoistaan heijastuu myös ylikierroksille ajetun koneen oireilu, ja hetket ennen lopullista räjähdystä. Erityisesti takarivistä touhua katsoneiden Sepon ja Porkan kommentit tuovat kerrontaan vivahteita. Myös tärkeän taustavaikuttajan, Cyde Hyttisen, verbaliikka tuo tarinaan sävyjä.
Tarinat soljuvat biisien väliin sopivasti annosteltuna, kertoen Koneen tarinan pääpiirteittäin. Varmasti paljon jäi kertomattakin – vaikkapa taustat Heiskasen eroon tarkemmin puituna – mutta ei yhteen elokuvaan kaikki mahtuisikaan.
Olennaisen siivun saavat myös fanit, ja se on oikea ratkaisu. Koko elokuva käynnistyy mainiolla fanitarinalla Rappiolla-biisin voimasta vanhempien suututtajana. Alanko itse kommentoi kyseistä biisiä lakonisesti, että se on ollut hänen suurin hittinsä – ”sen jälkeen kaikki on ollut yhtä alamäkeä”.
Fanitarinoissa vannotaan ikuista rakkautta bändin kolmea levyä kohtaan. Varsin moni on saanut helpotusta ja lohtua elämäänsä Alangon teksteistä, kuten suuren roolin saaneen Tällä tiellä -biisin pohjattomasta melankoliasta. Ei tietenkään voi väheksyä musiikin tenhoa, jossa rytmiikka, koukuttavat melodiat ja oivaltava harmonia nasauttavat elokuvissakin nyt suoraan katsojan hermoon. Huh-huh.
Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin on saanut täysin ansiosta valtavan kattavan teatterilevityksen. Tämä elokuva kannattaakin ehdottomasti nauttia leffassa, eikä vajaa 40 viikkoa myöhemmin kotisohvalta. Äänien kanssa on tehty perusteellista työtä ja se tekee elokuvakokemukseen viimeisen silauksen.
Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin
• ohjaus: Mika Kaurismäki
• käsikirjoitus: Mika Kaurismäki & Antti Kuivalainen
• leikkaus: Antti Kuivalainen
• kuvaus: Tahvo Hirvonen
• äänisuunnittelu: Joonas Jyrälä
• tuotanto: Marianna Films Oy / Mika Kaurismäki
• kesto: 80 min
