Samuli Kosminen (os. Koskinen) tunnetaan ensisijassa Suomisoulin suurten nimien Aki Sirkesalon ja Sami Saaren bändeistä. Sirkesalon ryhmässä mies hoiti perkussiokiskaa ja Saaren bändissä hän soittaa rumpuja edelleen. Jos Suomen Komppi on Anssi Nykänen ja Harri Rantanen, on Suomen Soul-komppi Samuli Kosminen ja Jukkis Kiviniemi.
Vuolassanainen, vilkas ja avoin, siinä Samuli muutamalla sanalla. Varsinkin Suomisoul-ympyröistä tuttu, mutta ei mitenkään siihen rajoittunut lyömäsoittaja on miellyttävä tuttavuus ja ennenkaikkea erinomainen rytmikko. Syvästä poljennosta - funkista, soulista ja reggaesta, mutta myös kartoittamattomista rytmeistä kiinnostunut muusikko istahti alas kanssani eräänä lauantaina, itseasiassa 26-vuotissyntymäpäivänään, käydäkseen läpi tähänastista uraansa ja kertoakseen näkemyksiään perinteisen ja uudemman perkussiotaiteen sekä oman artistisen filosofiansa polttopisteistä.
Kuten monen muunkin tekijänimen kohdalla, myös Kosmisen lahjat ja taipumukset tulivat esille jo varhain. Samuli oli jo pienenä nassikkana erittäin kiinnostunut rytmeistä takoen kaikkia sopivia purkkeja ja purnukoita. Toinen lapsuusvuosien suosikki-instrumentti syntyi. kun sohvatyynyt järjesteli rumpusetinomaisesti. Tutut luonteenpiirteet olivat jo tuolloin hyvin kehittyneet.
– Meidän mutsi hoiti lapsia kotona ja mulla oli tapana organisoida rytmisiä leikkejä, joissa soitettiin Kake Singersien Kake-Rockin ja muitten biisien päälle. Musta oli käsittämätöntä, etteivät muut osanneet heti vetää oikeassa tempossa oikeita juttuja biisien päälle, muistelee Samuli Kosminen hymyillen musisointinsa alkutaivalta.
Toista vuosikymmentä ehti kuitenkin kulua, ennenkuin Samuli totesi faijalleen kolme-neljätoistakesäisenä
– Nyt tarttee saada se rumpusetti!
Isä näki asian laidan oikein ja hankki pojalleen soittimet ja opettajan. Samulin ensimmäisenä opettajana ja mentorina toimi Karkkilan Musiikkikoulun opettaja Seppo Myllymäki, josta Samuli puhuu lämmöllä:
– Mä en ois voinut varmaan parempaa maikkaa saada, meillä oli tosi hyvä kemia ja hän antoi mulle just oikeanlaiset eväät heti alusta alkaen. Itse Ogelin käyneenä Myllymäen Seppo preppas mut samoin metodein valmiiksi silloiseen Ogeliin, jonne mä pääsin vuonna 1991 ollessani 17-vuotias.
Ogeli oli monessa mielessä vedenjakaja Samulin uralla; hän muutti Karkkilasta Helsingin humuun ja liittyi muusikkojoukkoon, jollaisesta ei Karkkilan tapaisessa pikkukaupungissa voinut kuin uneksia.
– Oli uskomaton tunne olla mukana jengissä, jossa kaikki suhtautu soittamiseen samalla vakavuudella ja antaumuksella, siellähän pitkätukkaiset muusikonopiskelijalut pani Chick Coreaa tulemaan tosta vaan. Tietty sitä alussa itsekin hurahti tuohon enemmän suorituspohjaiseen muusikkouteen.
Samuli solmi nopeasti paljon kontakteja eri soittajiin ja alkoi soittaa eri ryhmissä. Kuvaan astuivat myös ns. oikeat keikat, joista tuli jopa rahaa. Ogelin/Arabian aika jäi loppujen lopuksi muutaman vuoden mittaiseksi, kun keikkailu ja bändi/sessiokuvio kävi liian kiinnostavaksi ja aikaavieväksi.
– Ogeli oli loistava paikka, niin opetuksen kuin kontaktien ansiosta. Siellä sai hirveesti itseluottamusta ja näkemystä, niin sen suhteen mitä haluaa tehdä kuin sen suhteen, mitä ei halua.
Minäkö muusikko?
Morfaus musiikin opiskelijasta soiton ammattilaiseksi kävi sulavasti.
– Me vaan jotenkin huomaamatta ajautui siihen, että Ogeli feidaantui ja mä vaan soitin. Opintotuki loppui enkä enää voinut asua halvassa opiskelijakämpässä, mutta silti tuli vuokra maksettua.
Vaivihkaa elämässä valtasijan ottanut muusikkous oli Samulille monta vuotta ja on edelleenkin suurelta osin sitä, että saa soittaa ja "harrastaa". Mainiota on, että sillä myös elättää enemmän tai vähemmän vahingossa itsensä. Kadehdittavaa...
– Omasta syystä - kun ei oikein osaa sanoa ei - sitä on sen verran kiireinen, että osa jutuista tuntuu työläältä. Sekin on kuitenkin enemmän fyysistä kuin henkistä väsymystä. Toki myös on niin, että halu oman musan tekoon ja ehkä myös taiteellinen kunnianhimo aiheuttaa ihan tavallisimpien keikkojen osalta pientä leipääntymistä, niistä ei enää saa ihan samanlaista tyydytystä kuin ennen. Omaan luonteeseen kuuluva kärsimättömyys ja lyhytjänteisyys osaltaan myös vaikuttavat siihen, että jokainen hetki pois oman musan ääreltä tuntuu vaikealta, varsinkin jos on kiihkeämpi luomishetki meneillään.
Tuntuu varsin ymmärrettävältä ja inhimilliseltä ja myös tarpeelliselta oman kehityksen kannalta.
Vaihtelu virkistää
Samulin elämässä ja uralla myös oman musiikin tekeminen ja toisten leivissä työskenteleminen tuovat mukavaa vaihtelua päiviin.
– Freelancer-muusikon urassa on yksi erinomainen piirre, vaihtelevuus. Kun istut ensin aikasi bussissa ja koluat keikkapaikkoja, niin seuraavaksi teetkin jotain aivan muuta. Monesti juuri sopivasti kun yksi asia kyllästyttää, on vuorossa jotain muuta.
Vuorottelua helpottaa miehen kyky muuntautua roolista toiseen.
– Mä koen olevani, en rumpali enkä perkussionisti, vaan lyömäsoittaja. Mulla ei ole mitään muodollista perkussionistin koulutusta ja lähestymistapani perkkoihin onkin enemmän "minkäköhänlaista eriskummallista ääntä tästä purkista sais lähtemään" kuin oikeitten soittotapojen ja oikeiden soundien hakemista. Sama vaihtelu toimii tässäkin jutussa: kun sitä kyllästyy läpsyttelyyn, voi vaihtaa kapuloihin ja antaa palaa. Myös henkisesti ne on kaksi ihan eri asiaa; perkkajätkä voi ottaa rennommin, siemaista hieman kolaa soiton lomassa ja vaikka kevyesti flirttailla eturivin tyttöjen kanssa, kun taas rumpali on bändin selkäranka - se joka laskee biisit käyntiin ja pitelee hommaa kasassa.
Sähköllä tai ilman, kunhan siitä lähtee mekkalaa
Omat musiikkimieltymykset vaikuttavat soittotyylin ja instrumentin valinnan lisäksi myös laitteistoon. Samulin tapauksessa varhainen rap ja hip hop vaikuttivat paljon siihen, että koneet ja samplerit kiinnostivat. Ensimmäinen laite oli Boss Dr Rhythm -rumpukone, joka oli vielä lähinnä leikkikalu, Alesiksen D4- ja DM-5-moduulit olivat sitten ensimmäiset työkalut, joita käytettiin studiossa ja keikalla. Ystävän ja kolleegan Mamba Assefan WaveDrum on myös ollut ahkerassa käytössä. Kaikenlaiset kitarapedaalit kuuluvat nekin vakiokalustoon. Nykyisin Samulilla on neljä laitetta, joita hän pitää tärkeimpinä, niistä vanhin on DrumKat.
– DrumKat on paras perkussionistin MIDI-kontrolleri, jota mä olen soittanut. Se on kompakti ja monipuolinen. Ja uuden Turbo-päivityksensä myötä se vaan paranee. Kat on yleensä kytketty MIDIllä MPC-2000:een, josta sillä trigataan looppeja, sampleja, mitä milloinkin. Siinä on muutama sellainen juuri ko. laitteelle ominainen toiminto, joita mä käytän paljon. Siinä on muunmuassa sellainen Alt 127 -toiminto, jossa voidaan soittaa 1-127 eri nuottinumeroa peräkkäin yhdeltä padilta, pedaalia polkaisemalla päästään alkuun koska tahansa. Koska Katissa on myös oma sekvensseri, voidaan siihen tehdä erilaisia motiiveja, joita voidaan trigata padeilla. Noita motiiveja saadaan talteen napauttamalla yhdestä padista sekvensseri päälle, soittamalla juttu ja toisesta padista äänitys pois. Tehtyä sekvenssiä voi samantien trigata ja joka padille saadaan oma sekvenssi, jos näin halutaan.
Katin soittotuntuma ja dynamiikka ovat kapuloilla soitettaessa Samulin mukaan aivan omaa luokkaansa. Laitteessa on kymmenen padia, yhdeksän triggerituloa ja neljä MIDI-lähtöä.
Sähkösettinä Samulilla on Clavia Ddrum 4, jossa hän pitää erityisesti siitä, että setin aivoon on helppo vaihtaa soundit, joko tehtaan verkkosivuilta tai mistä tahansa samplerista lataamalla. Setti on todella yksinkertainen kasata ja roudata. Asian voisi kiteyttää sanomalla, että kun aivoon on dumpattu oikeat soundit, niin kyseessä on oikea plug&play-setti. Monesti sähkösetin tietty kulmikkuus ja erilaisuus on pelkästään eduksi soitettaessa kone- tai muuten vaan erikoisilla soundeilla.
D-Drumin ja Katin ohessa tarvitaan muitakin soittimia.
– Mun uusin juttu on toi HandSonic-käsiperkussiopadi Rolandilta. Se on erilainen vehje kuin Kat monellakin tapaa, tietysti käsillä vs. kapuloilla soitto vaikuttaa paljon, mutta myös se, että HandSonicissa on omia soundeja; se on kokonainen soitin, kompakti ja kevyt. Sen efektit on erinomaisia, niillä saa setistä kuin setistä ihan toisenlaisen nopeasti ja helposti. Siinä on klassikon aineksia; se on varmaan joskus 2020-luvulla just sellanen vintage-soitin, jonka soundia ja juttuja simuloidaan ja kaivataan. HPD:n padit ja kontrollerit on tosi hyvin aseteltu ja on erittäin nastaa, että soittaessa ei tartte huitoa vaan voi hoitaa soiton pienillä eleillä ja katsella samalla vaikka ympärilleen. Soundit on tosi hyviä, mm. Tabla- ja Udu-setit menee täysillä läpi, eikä tartte niin paljon skarpata soittotekniikan tai mikityksen kanssa.
AKAI MPC2000XL on Samulin sekä keikka- että studiosetin keskeinen osa. Eikä ihme, sillä Linn-lähtökohdistaan johtuen MPC2000 on varmaankin erityisen sopiva rumpaleille ja muille rytmiorientoituneesti asiaan suhtautuville muusikoille. Käytössä ovat laitteen kaikki osa-alueet; sampleri, sekvensseri ja efektiprosessori.
– PC avasi mulle monta uutta ovea ja vaikka mä en ainakaan vielä pidä itseäni minään säveltäjänä, antaa toi masiina hyvät mahikset kokeilla erilaisia juttuja, soittaa eri osuuksia ja saada kokonaisia – oikealta musalta kuulostavia juttuja aikaan.
MPC:n soundikirjasto on ZIP-levykkeillä, joille Samuli on kerännyt erilaista materiaalia soivista äänistä perkussiiviseen materiaaliin. Monasti sample saa vielä lisäpotkua "sen tuhannen muljuttimesta", joiden läpi mennään takaisin uudeksi sampleksi.
Noihin tuhannen muljuttimiin luetaan myös suuri joukko erilaisia kitarapedaaleja. Uusin löytö on Electrix:in MoFX-multiefekti, jossa on särö, flanger, tremolo ja delay.
– MoFX:n saa MIDI-synkkaan ja siinä on potikat. Nopea ja hyvä!
Sähköisen koneosaston ohessa käyttöä löytyy myös perinteisille soittimille. Itseasiassa miehellä on hallussaan kaksikin akustista settiä: vanha Moilasen Sasulta ostettu 1960-luvun Premier-satsi, joka "könöttää ihanasti". Toinen on sitten Yamahan Club Jordan -setti
– Siinä on yhdistetty bassari ja lattiatomi, kahdeksantuumainen virveli ja kymppituumainen tomi. Ja erittäin topakka ellei peräti tepevä soundi!
Kosmisen ajatusmaailmassa koneosasto ja perinnesoittimet eivät kilpaile keskenään vaan täydentävät sulassa sovussa toisiaan.
– Sähkösetti on oma instrumenttinsa, jota myös pitää harjoitella soittamaan. Harvemmin ainakaan mun tarpeet on missään akustisen setin simuloinnissa, siihen on millä tahansa sähkösetillä vielä aika paljon matkaa. Mä käytän omia sampleja suurimmaksi osaksi ja sen verran kummallisia soundeja, ettei moista vertailua tule juurikaan edes tehtyä. Kuitenkin mun Ddrum-settiä on ihan hyvä soittaa, ei se siitä kiinni ole. Mä tsekkailin ja vertailin aikanaan Ddrum- ja V-Drum-settejä. Molemmat oli ihan yhtä hyviä ja itseasiassa aika erilaisia instrumentteja, mulle homman ratkaisi juuri Ddrummien soundien vaihdettavuus ja myös setin ulkonäkö. Akustisen ja elektronisen setin erot ei oo niinkään soundeissa eikä soitettavuudessa kuin dynamiikassa ja monesti suuri dynamiikka on tarpeetonta tällasessa perusrytkeessä; jazz ja joku New Orleans -tyyppinen kama on sitten asia erikseen.
Oma musa
Progea, avantgardea, taidetta… eikun musaa!
– Kun oma musanteko alkoi 97/98, kun me hankittiin Mamban kanssa puokkiin MPC2000. Niinkuin toisaalla mainitsin, sen mainiot soundit ja sekvensseri antoivat mahdollisuuden tehdä jutusta kuin jutusta oikean kuuloista. Mä olen viime aikoina ajautunut yhä enemmän - avantgarde kuulostaa sanana vähän liian painavalta - mutta kuitenkin haasteellisemman musiikin suuntaan.
Samulin soitto on aina ollut tunnettu erinomaisesta svengistään ja hyvästä poljennostaan; uudenlaiset, haastavat soittotehtävät ja omien juttujen teko ovat suunnanneet mielenkiintoa selkeästi taiteellisempaan suuntaan. Samuli ei kuitenkaan ole mitenkään hurahtanut, vaan näkee selkeästi oman paikkansa groove-miehenä. Hän kuitenkin haaveilee mielestäni juuri oikeista asioista, loistavien soundien ja konekomppien yhdistämistä hyvin sävellettyihin ja sovitettuihin melodioihin ja sointukulkuihin.
Pöly
Muutaman vuoden olemassa ollut poikkitaiteellinen Pöly on yksi Samulin lempiaiheista. Ryhmään kuuluu kolmen soittajan ja kolmen lyyrikon ydinryhmä. Samulin lisäksi muusikoina ovat yleisimmin Jukkis Kiviniemi ja Kim Rantala, Kimin monista projekteista johtuen häntä tuuraa tarpeen vaatiessa Jarmo Saari. Kolme MC:n johtohahmona toimii Roope K, mm. Ceebrolistics-ympyröistä tuttu hip hoppari ja lyyrikko.
– Pöly on ryhmä, jossa otetaan mukaan osallistujien jo haltuunottamia tyylejä ja mieltymyksiä a’la hip hop, triphop ja reggae, mutta myös suunnataan kartoittamattomille vesille tinkimättömällä hälläväliä-asenteeella aina tilanteen sen salliessa. Me improvisoidaan keikalla biisejä meiningillä se-lähtee-tästä-katsotaan-mihin-päädytään… Usein biiseissä noudatellaan melko perinteisiä ratkaisuja, mutta melkein yhtä usein se on kaoottisempaa juttua. Me halutaan vilpittömästi kokeilla erilaisia juttuja ja vaikka se välillä saattaa kuulostaa tekotaiteelliselta, niin meillä kaikilla on vakaa halu ja yritys pitää musiikilliset silmät auki ja mennä siitä, minne ei oo aitaa vielä rakennettukaan.
Antoisaa puuhaa, jossa välillä mennään reippaasti metsään, mutta yleensä selviydytään kunnialla maaliin ja niinkuin Samuli toteaa:
– Kun kimpassa mennään veitsenterällä ja homma toimii, antaa se moninverroin kovempia fiiliksiä kuin valmiiksi treenatun jutun täydellisinkään suorittaminen.
Tärkeät ihmiset
Lähipiirin vaikuttajahamoista esiin nousee muita ennen Kimmo Pohjonen, ”hullu haitaristi”, jonka kanssa Samuli on tehnyt jo muutaman eri projektin. Ensimmäinen oli sirpalesinfonia nimeltään Broken Windows.
Aivan äskettäin sai ensiesityksensä toinen projekti, Kimmo Pohjosen Kalmukkisinfonia, jossa perkussiotontteja hoitavat Samuli ja Mamba. Mukana Kalmukkisinfoniassa oli myös Tapiola Sinfoniettan muusikoita, arreissa apuna oli Riku Niemi. Projekti oli monella tapaa uraa uurtava; varmaan eniten huomiota saivat klassiset muusikot soittamassa ilman nuotteja, vahvistettuina ja efektoituina. Kimmo sai Samulista ja Mambasta kaivettua sekä uutta, erilaista ilmaisua että tukevaa pop- ja rock-näkemystä ja osaamista sopivassa suhteessa.
– Kimmo pani alusta asti heti poikki, jos me ruvettiin liikaa svengailemaan ja soittamaan tuttuja juttuja. Hän jaksoi piestä meistä irti persoonallisempaa otetta. Se oli mahtavan avartavaa ja antoi lisää uskallusta ja pani yrittämään vielä enemmän. Me (Samuli, Kimmo ja Mamba) aloitettiin jo reilu vuosi sitten rakentamaan pohjaa ko. teokselle sulkeutumalla viikoksi taloon meren rannalla. Me kytkettiin Kimmon efektit päälle ja kilkuteltiin, raavittiin ja koputeltiin mielettömiä soundimaailmoja esiin kesäillan hämärässä. Se antoi monella tapaa paljon: soundeja, soittotapoja ja uutta näkemystä, kuvailee Samuli Kosminen.
Jo aiemminkin esille tullut Mamba Assefa on monipuolinen, Samulin sanojen mukaan ”oikea” perkussionisti ja salaa myös hyvä rumpali, jonka afrikkalaiset juuret kuuluvat rumpujen soitosta enemmän kuin perkussiohommissa. Pari on tehnyt paljon töitä yhdessä sekä pop-ympyröissä että esim. Kimmo Pohjosen projekteissa, joissa kummankin ilmaisukyvyn rajoja on venytelty. Parilla on myös rakenteilla yhteinen studio, josta tulee tietysti varsinainen rytmikeidas, mukana kolmantena osakkaana on Mikko Paavola.
– Me ollaan monessa suhteessa vastakohtia, jotka täydentävät toisiaan, mä olen järjestelmällisempi ja haluan juttuihin rakennetta, kun Mamba puolestaan on enemmän laidback-tyyppi, joka luottaa siihen, että hommat kyllä lutviutuu vähemmälläkin hötäkällä.
Kitaristi Jarmo Saari lukeutunee ajatuksiltaan Samuli Kosmisen hengenheimolaisiin ja yhteistyökumppanin tekemisiä kohtaan on myös tervettä kunnioitusta:
– Jarmon ote musantekoon ja omaan instrumenttiinsa on todella kunnioitusta herättävä ja inspiroiva.
Soittokumppaneiden muodostaman lähipiirin takaa löytyy myös kansainvälisiä vaikuttajia.
– En tiedä miksi mä aristelen tätä, mutta Björk on aina merkinnyt mulle tosi paljon. Mä oon kuunnellut Björkin levyjä sen uran alusta asti ja mä meen suorastaan hämilleni aina kun mä kuuntelen häntä. Björkissä yhdistyy monta sellaista juttua, joita sitä toivois itselleen: hienoja melodioita, upeita soundeja, mielenkiintoisia konekomppeja ja vahvoja mielipiteitä. Björk on yksi niitä harvoja artisteja, joihin mulla on ihan selkeä fani-asenne. Useimmiten koviakin ulkomaisia bändejä seuratessa tulee enemmänkin kolleega-fiilis, mutta Björk on sellainen ihminen, että hänet tavatessani mä olisin varmaan ihan puissa. Islanti on muutenkin kummallisen hieno maa; siellä on tavallisempaa friikkailla kuin olla tavallinen. Sigur Ros, Gus Gus ja Mum ovat muita todella mielenkiintoisia islantilaisryhmiä.
Samuli Kosmisen nykyiset projektit sessioduunien lisäksi ovat jo mainitut Pöly ja Dubious Sound System sekä Farangs, joka on Janne Haaviston juttu. Janne soitti itse kaikki jutut levylle, mutta livenä tarvitaan muita, mukana ovat Janne, Samuli sekä Pekka Grön ja Miikka Paatelainen. Vaikka (tai ehkä juuri siksi) bändissä on kaksikin loistavaa rumpalia, ei lavalla ole settiä. Janne soittaa Rolandin SPD-20:lla Samulin MPC:stä itseään sampleina, kun taas Samuli soittaa HandSonicilla ”Jannea” eli sekalaista samplattua kamaa, jälleen MPC:stä.
Mars keikalle tsekkaamaan!
•••
Tämä arkistovalio-artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2000. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
