Aikoinaan muusikoita huolestutti ajatus, että työasemalla varustettu kosketinsoittaja veisi heiltä työt soittamalla kaikkien instrumenttien osuuksia kohtalaisen aidonkuuloisilla soundeilla. Vaan eipä tullut bändeistä kosketinsoittajien yksinoikeus ja hommia riittää yhä muillekin soittimille.
Sellaisia pelkoja ei juurikaan ole kuulunut, että sähkökitara veisi muiden soitinten paikan. Ei, vaikka kaikenlaisia kitarasyntetisaattoreita onkin ollut olemassa jo pitkään, ja niillä voidaan myös tuottaa kitaran omaa sointimaailmaa laajentavia, jännittäviäkin äänikuvia.
Laitteina ne ovat silti jääneet melko harvinaisiksi. Ne ovat verraten kalliita ja vaativat tyypillisesti sähköisen signaalin muuntamisen midiksi. Muuntimen lisäksi tarvitaan oma erikoismikrofoni ja muunnos vie aina aikaa. Niinpä latenssikin on saattanut olla esteenä laajemmalle suosiolle. Ja ehkäpä sähkökitaran on haluttu kuulostavan juuri omalta itseltään.
Electro-Harmonix on jo aiemminkin lähestynyt tavoitetta toisesta suunnasta: midin sijaan se on rakentanut efektipedaaleita, joilla muokataan suoraan kitaran audiosignaalia hyvin syntetisoijamaiseksi. Uusin vaihe alkoi pääasiassa autenttisia Hammond-soundeja tavoittelevan B9:n lanseerauksella, ja kohta sen perään ilmestyi C9 – urkumaailmaa vähän rokimmalla otteella.
Kolmas saman sarjan pedaali on nyt tutkailun kohteena oleva Key9, jonka yhdeksän soundin valikoima jäljittelee sähkö-pianoja Rhodeseista Wurlitzeriin, ja ovatpa mukana myös marimba, vibrafoni ja steel pannukin.
Metallikoteloon rakennetun K9:n käyttöjännitteenä on yhdeksän volttia ja mukana tulee oma virtalähde. Muidenkin valmistajien vakiopedaalien virranjakajaa voi käyttää.
K9:ssä on kaksi lähtöä: yksi kitaran kuivan signaalin puskuroidulle läpiviennille ja toinen efektoidulle signaalille.
Yhdeksän toistuu myös muistiin tallennettujen preset-ohjelmien lukumäärässä ja niistä sopiva valitaan käyttöön kiertokytkimellä. Hienosäätöön on neljä potentiometriä, joista kahdella ensimmäisellä on omat pysyvät tehtävänsä. Ensimmäinen on muokkaamattoman lähdön voimakkuudelle, toinen synteettisen kosketinsoinnin voimakkuudelle.
Kolmannen ja neljännen säätimen nimikkeet ovat Ctrl1 ja Ctrl2, ja niiden toimenkuva riippuu aina kyseisestä soundista. Esimerkiksi generaattoriurkua jäljittelevässä soundissa Ctrl1 säätää ylä-äänien annostelua ja räpsyä, Ctrl2 taas simuloidun pyörivän kaiuttimen nopeutta. Yksi valikoiman kolmesta Rhodes-henkisestä pianosta, Eighty Eight, taas saa säädöistä syvyyttä ja nopeutta tremololle, kun puolestaan toista, Dynamoa, maustetaan oktaavibassolla ja ylärekisterin kilahduksella.
Kitaramainen vai kosketinmainen?
Koska pedaali muuntaa kitaran soundin täysin, joutuu pohtimaan, jatkaako soittamista kuten kitaraa muutenkin käsitellään, mutta nyt vain erilaisilla soundeilla, vai pyrkisikö ainakin jonkin verran jäljittelemään soundin mukaisen soittimen soittotapaa ja fraseerausta?
Jälkimmäinen vaihtoehto osoittautui nopeasti järkevämmäksi vaihtoehdoksi. Monet kitaramaisuudet eivät nimittäin tässä yhteydessä toimi hyvin. Soundi kyllä seuraa kielen venytystä jonkin verran, mutta venytys kuulostaa usein oudolta. Kielten demppaaminen ei kannata, ja vibraattokin on parempi asettaa pedaalin säätimistä.
Suurin osa kitaran normaalikäytöstä on sointukomppausta ja soitetaanhan sointuja sähköpianolla ja uruillakin, mutta usein aivan erilaisella rytmityksellä.
Eroa tulee myös siitä, että kitaran avosoinnut soivat varsin matalalta verrattuna koskettimistoilla tyypillisesti soitettuihin. Kosketinsoundeilla soinnut menevät helposti puuroisiksi alarekisterissä ja tämä toteutuu myös Key9:n kanssa. Avosoinnuilla soittaessa soundi on tukkoinen, mutta aukeaa mukavasti keski- ja ylätaajuuksissa.
Key9:n käyttöä on muutoinkin opeteltava jonkin aikaa. Äänen syttymiselle tuntuu olevan jonkinlainen liipaisukynnys ja siihen tarvitaan napakkaa ja tasaista näppäilyä sormilla tai plektralla. Valmistaja suositteleekin kompressoria pedaalin eteen tasoittamaan tulevan signaalin tasoa ja on tässä aivan oikeassa.
Lisäksi kannattaa avata kitaran volyymiä reippaasti. Vastaavasti vahvistimen etuaste on syytä kesyttää puhtaalle soinnille, sillä säröisinä Key9:n soundit – paitsi ronskisti hakattu perkussiivinen sähköpiano ja urut – eivät kuulosta hyvältä.
Johtuen Ctrl-säätimien erilaisista toiminnoista soundien välillä, valintakytkimen naksautus soundista toiseen vaatii yleensä myös kahteen Ctrl-säätimeen kajoamista. Muistipaikkoja ei pedaalissa ole, joten hyviä asetuksia kannattaa kirjoittaa muistiin omalle paperille tai kopioida ohjelehtisen sivu, jossa on paikat merkinnöille. Ohjelehtisessä on mukana valmistajan omia suosituksia kaikille yhdeksälle soundille, ja ne ovatkin hyviä lähtökohtia.
Mikäli käyttää useita soundeja illan mittaan, säätämisen tarpeen takia pedaalille kätevin paikka on vahvistimen päällä, joskin silloin menettää mahdollisuuden kytkeä se päälle/pois polkemalla.
Hauskaa puuhaa
Key9 on keksintönä etevä ja käytössä vallan mainiosti toimiva tapaus. Se tarjoaa käyttäjälleen paljon kivaa, yleisölle yllättävää kuultavaa ja rikastaa bändin kokonaisoundia.
Tämä ei kuitenkaan ole perinteinen efektipedaali ja luultavasti päällä ollessaan ainoa sillä hetkellä käytössä oleva lisälaite, ehkä kaikua lukuunottamatta. Ylimääräistä säröä ei sen oheen kannata tunkea ja modulaatiotakin hyvin varovasti jos ollenkaan.
Jos bändissä on jo kosketinsoittaja, lienee turha pyrkiä samalle tontille muunnetun kitaran kanssa. Mutta kitaristivetoisessa bändissä tulee toisinaan tilanteita, joissa käyttöä olisi muillekin soundeille ja äänikuvan täydennykselle. Silloin Key9 on oivallinen ratkaisu.
Testin aikana varsinkin Rhodesin inspiroimat soundit osoittautuivat heti käyttökelpoisiksi ja kun hyvät asetukset löytyvät, ne kuulostavat hämmästyttävän aidoilta. Samoin vibrafonisoundi on vallan raikas. Jatsillisempaa ilmaisua tukee modifioitu Rhodes höystettynä alaoktaavilisällä.
Tämän paketin urkusoundi, Organ, on melko kesy, joskaan ei kelvoton sekään. Videoesittelyn perusteella parempia urkusoundeja on kuitenkin tarjolla valmistajan B9:ssä ja C9:ssä, jotka on varsinaisesti tehtykin urkusoundien jäljittelyyn.
Valmistajan lupaama polyfonisuus toimii kosketinsoitinsoundeissa ja vibrafonissa hyvin, eikä häiritsevää latenssiakaan ole. Sen sijaan perkussiosoittimet marimba ja steel pan eivät tuntuneet seuraavan ihan yhtä nopeasti, mutta annetaanpa tämä osin anteeksi, ovathan nämä letkeän tunnelman soittimia.
Key9:n kanssa kitara ei muutu koskettimien tai mukana olevien simuloitujen perkussioiden korvaajaksi, ja kosketinsoittimille tyypillistä tiivistä harmoniaa on sillä edelleenkin yhtä vaikea soittaa, kiitos kitaran viritys- ja sointujärjestelmän. Fraseerauksen muuttaminen mahdollisimman paljon toiselle soittimelle ominaiseksi on kumminkin hyödyllistä kokeiltavaa muutenkin ja tämän laitteen kanssa se tulee entistä aidomman tuntuiseksi.
Electro-Harmonix Key9
Kosketinsoitinsoundeja jäljittelevä kitarapedaali
• yhdeksän emuloitua sähköpianojen ja perkussiosoittimien soundia
• tulojakki kitaralle
• lähtö muokatulle signaalille ja läpivienti kitaran
omalle soundille
• virtalähteen liitäntä (mukana virtalähde)
• hinta: < 250 e
Lisätiedot: Uraltone
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 5/2016. Vastaavan tyyppisiä käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa. Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
