Monien kaipaaman trion ehkä jopa hiukan yllättäväkin paluu keikoille on ehdottomasti yksi kuluvan musiikkivuoden tapauksia. 2015 määrittämättömäksi ajaksi tauolle jäänyt Utajärven ihme ei pettänyt syksyisen sään vihmoessa ulkona.
Iltakahdeksalta alkavaksi ilmoitettu tapahtuma alkoikin mainosti ajallaan, Espe Haverisen lausumalla runolla. Mies siirtyi sitten vastaanottavaisen parisataapäisen yleisön äimistellessä, mitähän oikein tuleman pitää, rumpujensa taakse.
Kitaristi-laulaja P-K Keränen ja veljensä, Asko (basso, koskettimet, taustalaulu) seurasivat perässä kavuten eleettömästi lavalle, ja lähes kaksituntinen show, pienisuuri spektaakkeli alkoi.
Olikin päässyt jo täysin unohtumaan tuo Askon hämmentävä kosketinkioski. Moni varmaan luuli miehen olevan vielä takahuoneessa, loopin jo soidessa, mutta siellähän hän jälleen taikoi ääniä lavan pinnassa, lukemattomien efektilaitteiden ja analogisyntikoiden takaa. Varsinainen velho!
Soittajat tietävät kyllä noiden vermeiden arvaamattomuuden, ja ehkäpä suoranaisen hankaluuden, kun ja jos kone ”elää omaa elämäänsä”, eikä suostukaan taipumaan käyttäjänsä kaikkiin mielihaluihin. Mutta kun sopusointu löytyy, kuten tässäkin tapauksessa, jos ei ihan välittömästi ja joka kerralla, lopputulos onkin sitten parhaimmillaan varsin lämmin ja maukas.
Maku- ja sukupolviasia, toki!
Erikoinen ilta eteni hiukan suurelle yleisölle (itseni mukaan lukien) tuntemattomamman tuotannon parissa, ja olikin kyllä erittäin mukavaa, ja virkistävää, että kappalelista sananmukaisesti eli koko keikan ajan. P-K vaihtoi juuri ottamansa kitaran sittenkin toiseen, kun Asko kävi kaulailemassa veljensä kanssa, ja kuiskaamassa jotain tämän korvaan. Asko vaihtoi instrumenttiaan vaivihkaa välillä myös erinomaiselta kuulostaneeseen bassoonsa.
Suoraa puhettakin nyt kuultiin, tumman huumorin sävyttämänä. Lista toisessa kaverissa piilevistä ärsyttävistä piirteistä on ollut pitkä, mutta nyt on ainakin hetkiseksi kinat sovittu sekä palattu soitannolliseenkin ruotuun, ja ”pidetään kokonaisäänenpaine kurissa”, jotta kollegankin instrumentti erottuu ja kuuluu.
Askon pitkätkin välipuheet olivat kerrassaan viihdyttävän hauskoja. Sopivan amatöörimäiseltä näyttänyt haahuilu edestakaisin lavalla ei sitä ollut, mutta toi raikkaan vivahteen ”bändistä treenikämpän paineettomassa ilmapiirissä” mukanaan. Ja kuten veljensä niin vastaanpitämättömästi asianlaidan läsnäolijoille julki toi: ”Toinen ei kuule, ja toinen ei ymmärrä”.
Krapin miljöö korkean salin avulla toimi äänentoistollisesti maukkaasti, välillä kuitenkin kitaran puhkuessa ehkä paikan kokoon nähden liiankin tyrnästi. Pientä lisämaustetta toivat ilmeisesti lavavalot, jotka pienen hurinan muodossa antoivat ääneen lisämausteen, sitä kuitenkaan sen enempää häiritsemättä. Nyt ei hifistelty!
Parin vuoden tauko näkyi yhtyeen keskinäisten katsekontaktien runsaassa määrässä, ja yhteissoitto haki vielä täsmällisempää paikkaansa.
P-K:n laulu on pysynyt väriltään oikein hyvässä kuosissa, ja Link Wray –tyyliset vyörytykset tehosivat säntillisesti kuunnelleeseen yleisöön. Eräs instrumentaali mentiin vauhdikkaasti surf-tunnelmissa.
Encore tunnin ja vartin jälkeen olikin sitten maistuva: Rodeo Heart, Birdy, Onion Soup sekä Storm Radio.
Paluukiertueen varsinainen ensimmäinen konsertti oli yllättävä, hauska ja sopivan tilanteessa, paikan päällä räätälöity. Tästä pisteet Pirkolle !
