Kolmatta kertaa järjestetty Jazzkukko teki tempun! Kukaan, itseni mukaan lukien, ei olisi voinut kuvitella enää todistavansa suomeneaglesin, Broadcastin keikkaa!
Keikkaa, jolla ovat mukana he kaikki: Esa Kaartamo, Edu Kettunen, Kim Lönnholm, Masa Maijanen, Miri Miettinen ja Jarmo Nikku.
Siinäpä lauseen verran suomalaista populaarimusiikin osaamista vailla vertaa! Jo paperilla tuossa remmissä on niin paljon tulivoimaa, että hirvittää. Mikä peijooni siinä muuten onkin, ettei kavereita ole samoilla lauteilla aikoihin nähty? Jos nyt sitten siihen oikeaan Eaglesiin tässä poikamaisesti vertaan, niin ainakaan ei ole varmaankaan kinasteltu rahasta.
Kello oli leppeän tihkusateisessa Laitilassa iltakymmenen paikkeilla, kun sekstetti asteli lavalle. Pacific! Aivan ensimmäiseltä Broadcast-levyltä 1981. Täydellistä instrumenttien hivelyä ja hallintaa. Uskomattoman vaikuttavaa. Niin vaikuttavaa, että taustalla piispa Eerik Sorolainenkin vaihtoi patsaallaan tukijalkaa!
Love Is Blind, Step On It -levyn hitti vuodelta 1987. Kyllä. Siitä on aivan oikeasti jo 30 vuotta! Pelkästään tämä viisu osoittaa, kuinka nerokasta ja hittikoukkuista Broadcastin kappaleentekotaito oikein on: korvamato-varoitus annettu!
Kun keväällä sattumalta oli rumpumaestro-Miettisen kanssa puhetta siitä edellisestä virallisesta keikasta, niin yhdessä päädyimme vuoteen 1996 Helsingin juhlaviikoille. Saa korjata, mutta on siitä se 21 vuotta joka tapauksessa!
Ja tuolloinhan oli lauteilla toisena kannumiehenä ja kitaristina Okko Laru ja koskettimissa J-P Virtanen. Edu oli siinä vaiheessa muilla mailla.
Takaisin ”aikakoneesta”, johon Kim Lönnholm keikan aluksi katsojat toivotti tervetulleeksi.
Say You´re Mine, On The Avenue ja Pasadena Sungodown. Hyviä riffejä, upeita laulustemmoja ja niitä makeita koukkuja. Ei siis ihme, että sällit voittivat Briteissä ”Battle of the Bands”-kilpailun jo 1983. Samoihin aikoihin kuin vaikka esimerkiksi aikalainen, eräs Bon Jovi, aloitteli radioystävällisellä aikuisrockillaan uraansa.
Jossittelun paikka. Markkinointi tai managerointi ei edelleenkään ole suomalaisten kovinta luuta.
Tietenkin maailma oli tuolloin joskus täysin erilainen, mutta toisaalta, ei tuhraantunut aikaa tviiteissä, naamakirjassa tai läppärillä. Lankapuhelin lauloi ja kirjeet kulki. Oi niitä aikoja! Enkä suoraan sanottuna tietenkään tiedä, halusivatko sällit sen enempää. Keikkaa kun on saanut tehdä, ja rec-nappula on studioissa vilkkunut. Silti...
Pasadenan viipyilevän fiilistelyn jälkeen saimme Broadcastin riffisyrjästä maistiaisen: Get Out Of My House. Miksaaja Arto Nuppola loihti soundit niin nautittaviksi, että kostea sää unohtui täysin. Muutamasatapäinen aikuinen yleisö hyrisi tyytyväisyydestä, enkä itse ole oikein vieläkään toipunut tapahtuman surrealismista! Broadcast!
Kuten bändin lavalle spiikannut järjestäjän edustaja mainitsi, on Broadcastin yksi valtti kappaleiden ajattomuus. Ja se kun ei ole itsestäänselvää,eikä helppoa saavuttaa.
Yhtyeen alkutaipaleen eräs katalysaattori, Tommi Liuhala oli saapunut myös paikalle. Tulipa julki myös se, että keikkaa purkitettiin. Saadaankohan tästä nyt live-levy? Mene ja tiedä, mutta olisihan se jo alku!
No onhan se tiedossa. Kaartamo, Nikku ja Maijanen kolaavat Suomea ristiin rastiin esim. Hoedownin kera. Miettinen rytmittää ainakin Lyytistä ja Granfeltiä. Edu tekee taas tauon jälkeen soolokeikkaa.
Sovittele siinä sitten aikatauluja, kun hemmot säntäävät heti studioon, jos ei keikkaa ole tiedossa. Tämä vastauksena aiemmin esittämääni ”kysymykseen”.
Ja kyllä! Kim Lönnholm on paitsi säilyttänyt käsittämättömällä tavalla poikamaisen habituksensa, mutta mikä parasta, miehen ääni soi aivan kuten aina ennenkin. Meille suomalaisille vaikea englanninkieli ei ääntämyksessään edelleenkään kaipaa mitään, sekään. Huippuhemmo, bändin oivallinen keulakuva ja pikantti tamburiinimies.
Bändin seniori, Jarmo Nikku, piipahti lausumassa myös juttujaan mikinvarressa, ja vitsaili jotakin eläkkeistä. Miehen soitanta oli yhtä tyylitajun juhlaa ja äärimmäistä nautiskelua, niin kuin hän vain osaa. Se kultainen ”sääntö” siitä soittamatta jättämisestä tässä taas kerran mieleen tulee. Huikea, maailmanluokan kitaristi hymyili laveasti keikan alusta loppuun asti. Ässä.
Edu Kettunen viihtyi pienen perkussiokioskinsa takana, kun ei ollut kitaransa varressa. Kaartamo ylsi sooloissaan transsinomaiseen tilaan, ja kehui (syystä) bändin treenien sankaria Miettistä, joka oli vetänyt kipaleet heti yksyhteen filleineen – tultuaan juuri sadan keikan kiertueelta.
Mirin fyysinen salskeus ja urheilijamainen rasvaprosenttihan on jo juttu sinänsä. Sekin välipuheissa otettiin esille. Ansaittua huomiota sai myös Angel´s Eyes -kappaleen upean intron (kynäillyt ja) bassoillut Maijanen. On siinä rytmiheppu!
Reilun tunnin setti sisälsi materiaalia myös toistaiseksi viimeiseltä, Handcrafted-levyltä (1996): Rocks and Water sekä The Best Revenge. Bändiä vahvistanut kosketinsoittaja Tuomas ”Tumppu” Kesälä maalaili tarvittavat taustat hillitysti, saaden toki soolonsa hänkin. Koko remmi tuntui olevan loistavalla fiiliksellä mukana, ja se toden totta näkyi ja kuului!
Encorena kuultiin hieno maailmanluokan balladi You Break My Heart sekä Talk To Joe, jonka ensimmäisen säkeistön Edu nyt tekijänä (toisin kuin levyllä) lauloikin. Kun erittäin verevä ja miltei täydellinen nostalgiamatka oli lipunut aivan liian pian ohi, ainoa asia, joka mieleen tuli, oli se, että tätä on pakko saada lisää ja pian!
Kiitos Kari Antilan ja Jazzkukon, mahdottomasta tuli mahdollista. Kulttuuriteko, jos mikä!
p.s.
Suomi on lukuisten tapahtumien luvattu maa. Kärjistettynä voisi tölväistä, että kesäisin tapahtuu liikaa, ja kaikki päällekkäin. Kun sitten syys ja talvi saa, maa vaipuu horrokseen, jota kestää toukokuulle asti. Siinä välissä ei tapahdu mitään, eikä kukaan edes yritä järjestää mitään. Milläs tämä tasapainotettaisiin?
