Dina Ögon: "Orion" – rentoa, tyylikästä ja moni-ilmeistä

Image

Alasta riippumatta on aina yhtä hienoa päästä ihailemaan ammatti-ihmisten toimintaa. Oli se sitten kaivinkoneenkuljettajan urakointia maansiirrossa tai kuten tässä, loppuun asti mietittyjä, ja niin helpon sekä vaivattoman kuuloisia, valmiita musiikkikappaleita. 

Tukholmalainen yhtye Dina Ögon on vaivihkaa ehtinyt jo kolmanteen levyynsä, ja piipahti Suomessakin sentään jo toistamiseen viime kuun alkupuolella.
Täällä meillä Suomessa muusikoiden ja soittamisen tasot ovat kovia, siitä ei pääse yhtään mihinkään, mutta Dina Ögon osaa yhdistää Steely Danin tyylisen tiukan soiton helpolta kuulostavaan ”päivänpoppiin”. 
No huh huh sentään!

Orion tarjoilee rentoa, tyylikästä ja mainion moni-ilmeistä musiikkia, ja kappaleista huokuu jollakin tavalla tänä päivänä erittäin harvinainen kiireettömyys. 
Tässäpä kaiken kukkuraksi LP, joka maistuu niin studiomuusikoille kuin uusvanhoille hipeillekin. Lauluosuuksien sovitus kun aina hetkittäin tuo mieleen näet nimenomaan legendaarisen The Mamas and the Papas -yhtyeenkin, ja se ei ole vähän, se.

Jo viime syksynä levyltä maistiaisena ilmestynyt single, Det Läcker, sai höristämään korvia oikein kunnolla. Mikäs tämä sitten oikein on? 
Vokalisti Anna Ahnlundin ääni kuuluu miksauksessa kuin seitinohuen verhokankaan takaa, amalgaameja ja hammaskiveä hivelevät diskantit on nyt jätetty pois ajelemasta. 
Svengi on tajutonta ja rytmiryhmä, Love Örsan (basso) ja Christopher Cantillo (rummut ja perkussiot), parivaljakkona varsin kova luu. 

Aina ensiksi sitä melkein aina kuuntelee lauletussa musiikissa nimenomaan vokalistia. Niin toki nytkin. Ahnlundin ääni on seesteinen, levollinen, ehkä jopa hiukan ”viileäkin”, mutta tässä paketissa toimii paremmin kuin hyvin. 
Onkohan niin, että tuolla läntisessä naapurissamme sitä vain taas yhden kerran on marinoitu ajan kanssa pikku helmi? Sen kyllä tietää, sitten kun sen kuulee.

Virkistävää tässä tapauksessa on pelkästään tietysti jo sekin, että nyt ollaan tekemisissä meillä paljon puhutun ruotsin kielen kanssa. En itse ole aivan tumpelo tuon kanssa, mutta kun aito ja autenttinen intonaatio on kysymyksessä, tulevat vinyylin sisäpussin painetut lyriikat paikoin ihan tarpeeseen.

B-puolen avaava Firad huokuu psykedelian vivahteita, ja taas omaa sekalaista keitostaan tarjoileva yhtye antaa itsestään uutta ilmettä esiin. Voin vain kuvitella sen työn määrää, että tällainen, eleettömän tuskatta eteenpäin soljuva lopputulos on saatu aikaan. Nyt puhutaan kyllä vuoden 2024 parhaista levyistä, ilman muuta. 

Levy kokonaisuutena on nykypäivän mitassa (kestoltaan noin 30 minuuttia) jopa lyhyt, mutta sekään ei estä bändiä heittämästä pöytään Pat Metheny -vaikutteista instrumentaalia, Mellan de sju fällen. 
Yhtye itse on ottanut määrätietoisesti haltuunsa myös tuottajan roolin, mikä ei tule minään yllätyksenä. Lyriikat ovat peräisin Ahnlundin kynästä, kun musiikki kokonaisuutena laitetaan yhtyeen nimiin.

Mielikuvat vievät Orionilla muuten välillä jopa pelottavasti loungeen, ollaan ja tasapainoillaan siellä hienon häilyvillä rajoilla, tyylikkäästi ja varmanoloisesti omassa, omintakeisessa linjassa kuitenkin pysyen.

Orionin päättävä Tomma lådor maustaa sointiaan vielä hiukan lisää vaihtelua levylle tuovalla akustisella kitaralla, jota kitaristi Daniel Ögren soittaa kosketinten ohella. Kunnon poppia.

Kuten aiemmin jo todettu, tätä levyä voi suositella kyllä ihan soittajillekin, sinä muusikkomusana. Uusia keikkoja vesi kielellä siis odotellessa!

Dina Ögon: "Orion" (Playground Music, 2024)