Jokainen suomalainen on kuullut Haaviston soittoa ainakin tietämättään. Onhan mies soittanut pedal steeliään ja muita kielisoittimia 1700 kappaleella Kari Tapiosta Freukkareihin. Oma ura alkoi 70-luvun alussa Vanhassa Isännässä ja jatkuu tänä päivänä ainakin Hoedownissa.
Ensimmäinen soololevy oli nimeltään Pysäkkimusiikkia – Music For Bus Stops vuodelta 2002 joten olihan jo syytäkin tehdä lisää.
Uusi Collisions-levy sisältää 12 biisiä joista suurin osa on Olli Haaviston omaa käsialaa. Folkia, countrya, americanaa… Alkuperäinen idea duettobiiseistä karkasi käsistä, mutta muuten konsepti ”mitä tapahtuisi jos tekisin levyn omien maailman suosikkimuusikoideni kanssa” toteutui.
Ja kyllä vierailijoita riittääkin. Parikymmentä muusikkoa Jukka Gustavsonista Eric Bibbiin ja kaikkea siltä väliltä.
Jo ensimmäinen kappale, Haaviston oma On The Green Moor loksauttaa kuulijan leuat; eihän tällaista olekaan! Uskomattoman kaunis, kuulas ja seesteinen biisi, jonka luovat Haavisto kielisoittimineen, Esa Kotilainen kiippareineen ja Verneri Pohjola trumpetteineen. Jälkimmäiset soittavat yhdessä ensimmäistä kertaa.
Seuraava The Armrests Are Down, tekijän mukaan tämä country soul on iloinen vauhtipala, jossa pääosaa esittää kitaristi Duke Levine. Tähän olisi laulukin käynyt hienosti…
The Boston Holler seuraa: bluesia puuvillapelloilta, solistina huippuäänen omaava Chris Cote.
Sitten Marverly Skimmer (Friend From The Fields), yksi kauneimmista Wigwamin biiseistä. Unenomainen, kiireetön jazzillinen versio jossa mukana soittavat Timo Kämäräinen, kitara ja Tuomo Prättälä, sähköpiano.
Tässä vaiheessa on todettava että pedal steel ei todellakaan ole vain kantri- instrumentti vaan osaavissa käsissä se taipuu mihin vain.
Sitten Eric Bibbin Saucer And Cup, jonka ennenkin Olli Haaviston kanssa yhteistyötä tehnyt Bibb myös laulaa banjon- ja kitaransoiton ohessa. Ollin velipoika Janne Haavisto tulee rumpuineen mukaan niinsanotusti yhdennellätoista hetkellä.
Sally Free And Easy, Pentanglen tunnetuksi tekemä englantilainen folk-klassikko tulee seuraavana ja kuinka ollakaan, Pentanglen basisti Danny Thompson soittaa myös tässä versiossa.
Snowy Wood on John Mayall/ Mick Taylor tekijäyhteistyötä, jossa vierailee Dean Parks kitaroineen.
Hurtin ́- biisissä Olli Haavisto soittaa yhdessä vanhimpien muusikkoystäviensä kanssa jotka ovat Seppo Sillanpää ja Petri Hakala. Kuten nimikin toteaa, kappale on velkaa Mississippi John Hurtille. Biisi on akustisten kielisoittimien juhlaa.
Sensijaan After Lunch on hyvin sähköinen ja mielestäni turha kappale tälle levylle. Toki tässäkin soitetaan hyvin ja sisältäähän se jopa vanhan liiton mukaisen Anssi Nykäsen rumpusoolon, mutta minusta tämä rikkoo levyn hienon tunnelman. Lisäksi se on vielä pirun pitkäkin.
Enter My Cave; vierailijana pedal steelissä itse B.J. Cole. Taas Olli Haaviston sävelkynän piirtämää rauhallista musiikkia.
Green on Redd on äänitetty kitaristi Redd Volkaertin suomenvierailun aikaan kun Olli oli kiertuebändissä. Esikuvana tässä Lloyd Green, jota jumaloi jo Tommie Mansfield, suomirockin historiaan 70-lukulla merkkinsä jättänyt turkulainen kitaristi. Reipas kantrahtava vauhtipala.
Olli Haaviston Collision-albumi päättyy kuvitteelliseen elokuvateemaan nimeltä Homecoming ja siltä se hienosti kuulostaakin. Äänessä vain Olli ja Pepe Ahlqvist huuliharppuineen.
Hienoja biisejä, upeiden kotimaisten soittajien lisäksi raudanlujia ulkomaisia sessiomuusikoita. Mitä muuta voisi enää kaivata, ehkä vähän lisää laulubiisejä ei olisi ollut pahitteeksi.
On ihmeellistä miten levyyn on saatu kautta linjan näin kuulaat ja kristallinkirkkaat soundit vaikka äänityksiä on tehty useissa eri paikoissa, myös kotioloissa. Myös levyn erittäin tyylitietoiset ja ammattitaitoiset soittajat vakuuttavat. Inhimillisyys ja lämpö hallitsevat koko levyä.
Olli ja Janne Haaviston isä, tunnettu jazzmuusikko Jukka Haavisto täytti taannoin 90 V! Suotakoon pojille myös yhtä pitkää ikää, jotta he voisivat mahdollisimman kauan sulostuttaa ja helpottaa elämäämme musiikillaan.
Olli Haavisto: Collision (Texicalli Records, 2020)
