Keikka on paras mittari, kun tutustuu artistiin, tai haluaa todeta tämän kapasiteetin ja kykyjen oikean mittakaavan käytännössä. Painutaanpa siis saman tien suuren lätäkön taakse, ahtaaseen Bourbon Room -klubiin viime tammikuussa.
Ennakko-odotuksia ei tässä ole, mennään ja katsotaan, mitä tuleman pitää. Parhaillaan elettävän aikakautemme yksi suurimmista päänsäryistä on ihmiset puhelimineen keikoilla. Tämä Orianthin taltioitu rupeama ei valitettavasti tee siinä mitään poikkeusta. Isossa yleiskuvassa salin puolelta lavalle katsottaessa yleisö eturivissä oheislaitteineen tekee taltiosta heti puolittain ramman. Olisiko tuotannossa oikeasti ollut paikka väliaikaisesti kieltää nuo, juuri nimenomaan keikan taltioinnin ja tilan intiimiyden vuoksi? Olisi.
Syntyjään australialainen Orianthi Panagaris (37), bändeineen on kieltämättä erittäin viihdyttävä ja toiminnassaan ilahduttavan käytännöllinen ja mutkaton. Ei ole tarvetta todistella mitään, vaan soitetaan ihan rauhassa kuranttia ja tyrnää blues-rockia, ja vieläpä hyvin mallikelpoisesti. Ja mikäs siinä on rojautella pienessä paikassa, kun on Alice Cooperin ja ex- Bon Jovi -kepittäjä Richie Samboran kanssa tehty keikkaa isommillakin areenoilla. Naisen kohtalona oli aikanaan jäädä paitsi kiertuetta, jo harjoitellusta ohjelmistosta huolimatta, Michael Jacksonin bändissä, tämän äkillisen kuoleman johdosta
Jos ei anna (varsinkin) keikan alun hätäisten leikkausten ja kompromissikuvakulmien (ne laitteet) liikaa häiritä, voi todeta, että Orianthi pesee mennen tullen helposti muutaman sata sessio- ja/tai rivikitaristia, ja juuri niitä jalkaa monitorin päälle irvistäen tuuppaavia äijiä. Ei ole turhaan hänkään sitä nimikkokitaraansa markkinoille saanut, tiemmä.
Laulu ja soitanta ovat tällä naisella häkellyttävän vaivatonta, ja voi itse asiassa ihmetellä, miksei muuten bändien eturiveissä nähdä paljon enemmänkin näitä kauniimman sukupuolen edustajia. Saman sukupolven Nita Strauss sekä hiukan jo kokeneempi Jennifer Batten tulevat tässä heti mieleen, ja onhan vaikkapa noissa varsinaisissa blues-ympyröissä nähty oman Erja Lyytisemme lisäksi esimerkiksi Joanne Shaw Taylor. Ja mahtuuhan maailmaan paitsi ääntä, myös näitä tekijöitä, se on saletti.
Saliääntä saisi tässä vielä olla hengittävämmän ja luonnollisemman dynamiikan kannalta miksauksessa ehkä hiukan enemmänkin, kun varsinkin keikan alkupuolella ollaan vähän kliinisen oloisen, suoran pöytäsoundin tuntumassa. En silti usko, että tässä on tarvinnut lopputulosta välttämättä mitenkään jälkeenpäin sen enempää korjailla, mutta puhdasta on jälki, kyllä.
Orianthi antaa kitaransa puhua, eikä tarjoile nyt mitään oppikirjan puhkisoitettuja skaaloja, vaan mukavan omintakeisia sooloja. Ja huomio! Naisen kasvot eivät missään vaiheessa käänny irvistyksestä väärin päin. Asia, josta todella voisi kepittäjille järjestää ihan käytännön kursseja (ottakaa koppi, Sibis ja muut). Ja mitä siihen aina puhuttuun soolojen nopeuteen tulee, niin kyllä muuten tarvittaessa siinäkin löytyy, eikä niminaisemme sorru edes tappingiin! Tässäkin – väitän – näppäräsormisemmat naiset peittoavat halutessaan kollegaukkelinsa aivan heittämällä.
Kappaleiden välissä Orianthi selvittää kameralle edesottamuksistaan tekijänä, ja on sitten se kuulu makuasia, olisiko nuo pätkät voitu laittaa taltion valikkoon ihan erikseen valittavana katselukokemuksena? Keikkataltiossa itsessään taas kaikki välipuheet, jos niitä on ollutkaan, on editoitu pois.
Taustabändi, miinus rumpali, ei kuvissa aluksi juuri näy, mikä sekin kieltämättä ihmetyttää. Glen Sobel kuvataan enimmäkseen yläviistosta, ja komppikitaristi Nick Mayfield sekä basisti Justin Andres lähinnä vilahtavat välillä ruudussa. Loppua kohti asiat tämän suhteen sentään hiukan jo petraantuvat. You Don´t Wanna Know –kappaleeseen lavalle saadaan kitaraan myös toinen nainen, Carmen Vandenberg.
Parhaina vetoina, erityisesti ja myös noita sooloja janoaville, erottuvat Impulsive, Richie Samboran kanssa kynäilty Blues Won´t Leave Me Alone sekä keikan päättävä How Do You Sleep. Kolmen viimeisen kappaleen mukaan saadaan lavalle vahvistukseksi myös Michael Bearden koskettimiin.
Tämän Live From Hollywoodin Deluxe-version vain kuvallisella puolella nähtävä Courage puolustaa hyvin paikkaansa siinä kohtaa keikkaa hyvänä hengähdystaukona, on sen verran tiivistä paahtoa koko tarjonta. Naisen järjestyksessään viides studiolevy, Rock Candy, on tätä kirjoittaessani juuri ilmestymässä.
Orianthi: Live From Hollywood (Frontiers Records,2022)
