Pitkän linjan kitaristi Pekka Tegelman tarjoaa Quartegel-kokoonpanollaan klubitunnelmaista akustispainotteista instrumentaalijazzia.
Pekka Tegelman on valinnut kvartetilleen maltillisen balladilinjan, jonka sävelkuva on ajaton ja tuo mieleen esimerkiksi Mike Sternin slovariosaston 1980-90-luvulta. Kokoonpanon soitto on rennon vaivatonta mutta silti hyvin dynaamista ja sovituksissa on kaikille soittajille hyvin tilaa.
Melodiset biisit ovat mielenkiintoisia. Teemoja kuljetellaan usein klassisella kitaran ja fonin unisoonoilla. Manuel Dunkelin kuulaat fonisoolot istuvat hyvin akustisten kitaroiden luomaan maisemaan.
Irtonaisella komppiakselilla Markku Ounaskarin rummut ja Tero Siitosen basso soivat hyvin yhteen. Erityiskiitokset menevät basson onnistuneelle miksaukselle, sillä Siitosen pystybasso laulaa ja narisee ilahduttavan tunnistettavasti myös autossa kuunnellessa. Soolotilaa olisi bassolle mielestäni voinut hyvin jakaa useammallekin kuin yhdelle raidalle.
Tegelman viljelee usein chorus-efektejä myös akustisille kitaroille, mikä osaltaan syö niiden preesenssiä miksauksessa. Tyyli- ja makukysymys, ainakaan kitarat eivät nouse miksauksesta liikaa esille.
Levyltä löytyy myös yksi raskaammalla kädellä soitettu räimeraita Time To Time kontrastiksi ilmaville balladeille. Kokonaisuus on mielestäni onnistunut, eikä aukea kokonaan vielä parilla ensikuuntelulla.
Tätä kokoonpanoa lähtisin mielelläni kuuntelemaan myös livenä.
Pekka Tegelman & Quartegel (KULU, 2017)
