Modernin metallin laveaan karsinaan lukeutuva turkulainen Shapeless on malttanut kypsytellä Allision-nimistä vuosikertaviiniään jo vuodesta 2012 lähtien. Kyseessä ei ole mikään märkäkorvaisten untuvikkojen viritelmä, vaan varsin kokeneiden kehäkarhujen huolella valmisteltu debyyttialbumi.
Levyn avaa avaruushenkisissä tunnelmissa seilaava kaihoisa instrumentaali, joka pehmentää tietä ennen varsinaisen ryöpytyksen alkamista. Sen jälkeen tajuntaan iskee todella ärhäkkä Fallen Sons, jonka ensitahdeista käy heti selväksi, mikä on Shapelessin pelin henki: Pantera-vaikutteista raskasta riffittelyä, joka toteutetaan mallikkaasti Diablon jalanjälkiä seuraten.
Levyn vokalisoinnit vaihtelevat nykykäytännön mukaisesti aggressiivisen karjunnan, matalamman murinan sekä heleämmän ulosannin kesken. Shapeless kuitenkin onnistuu välttämään genrensä pahimmat sudenkuopat, sillä laulusovituksiin on panostettu tavallista enemmän ja ratkaisuja on haettu myös metalcoren oppikirjan ulkopuolelta.
Soundimaailma on kirkas ja erityisesti basson metallinen soundi erottuu edukseen. Bändin yhteensoitto on kaikin puolin ammattitaitoista ja tiukkaa. Laadukkaat stemmakitaroinnit ja sooloilut osoittavat, että kuusikielisen vartijat pystyvät muuhunkin kuin tanakkaan komppaamiseen.
Allision on tasaisen vahva ja monipuolinen kokonaisuus, jossa riittää vaihtelua. Muutamien kappaleiden rakenteita ja sovituksia olisi mielestäni voinut hioa kompaktimpaan muotoon, mutta nämä ovat kuitenkin enemmän mikrotason viilauksia, kuin strategisten virheiden korjausta.
Ammattimaisesta ja laadukkaasta yleisilmeestään huolimatta on todettava, että ihan täysosumaksi ei Shapelessin debyyttiä voi luokitella. Kauniisti herkistelevä heavyballadi Serpent’s Snare kyllä yllättää positiivisesti kaiken kiivauden keskellä ja aiemmin mainittu Fallen Sons tarttuu kuin Covid19 vanhainkodissa, mutta silti ne kaikkein kuolettavimmat nyrkiniskut jäävät albumilta lopulta uupumaan.
Shapeless: Allision (Omakustanne, 2020)
