Äänitysteknisesti signaalipolku koostuu ketjusta, jonka ensimmäinen lenkki on mikrofoni ja viimeinen kaiutin. Näiden väliin jää sitten vaihteleva määrä erilaisia vahvistus-, tallennus- ja muokkauslaitteita sekä jokunen metri kaapelia.
Jätetään tässä yhteydessä tarkastelun ulkopuolelle itse äänilähde ja se akustinen tila, jossa ääni soi. Oletetaan, että ne ovat kumpikin ensiluokkaisia ja lähdetään liikkeelle siitä pisteestä, jossa ääni ensimmäisen kerran joutuu tekemisiin äänityslaitteiston kanssa: mikrofonista.
Jos mikrofoni on epäsopiva tehtäväänsä, ei talteen kenties saada sellaista materiaalia, jonka jatkotyöstö tuottaisi halutunlaisen lopputuloksen. Voisi ajatella, että pahimmillaan ensimmäinen lenkki rajaa koko loppuketjun mahdollisuudet olemattomiin ja sen vuoksi juuri se on tärkein.
Perustelu on hieno, mutta ei täysin pitävä. Kun asiaa tarkastelee äänittäjän puoleisesta päästä ketjua, näkee ensimmäisenä lenkkinä kaiuttimen. Sen tehtävänä olisi kajauttaa ilmoille ääni sellaisena kuin se oikeasti on koko ketjun läpi kuljettuaan.
Edellä esitetty perustelu kelpaa käännettynä tähänkin tapaukseen: jos kaiutin ei toista ääntä kunnolla, miten voi luotettavasti tietää, onko signaali ylipäänsä terve?
Jotta mikrofonin soveltuvuuden, sijoituksen tai minkä hyvänsä muun signaalitien osan laatua haluaa arvioida, on kaiuttimen toistettava ääni vääristelemättä.
Eikä tämä vielä riitä, sillä jokainen kuunteluympäristö värittää ääntä jotenkin ja sen vuoksi sama kaiutin kuulostaa erilaiselta eri tiloissa. Kaiutin ja sitä ympäröivä akustinen tila muodostavat jakamattoman parin, jossa molempien osasten on oltava kunnossa. Vasta silloin on edellytyksiä arvioida pätevästi lenkin eri osien laatua.
Näin alkuperäinen logiikka kääntyy nurinperin ja ketjua onkin tarkasteltava lenkki lenkiltä äänittäjästä mikrofonia kohden. Mikäli akustinen ympäristö ja siellä soiva kaiutin ovat asianmukaisia, nousee tarkastelun kohteeksi kaiutinta syöttävä vahvistin.
Jos tämäkin lenkki hoitaa toimensa luotettavasti, siirrytään tarkastelemaan vahvistinta edeltävää signaalipolun pätkää ja jatketaan eteenpäin, kunnes lopulta päädytään ketjun toisessa päässä olevaan mikrofoniin.
Tässä valossa voi sanoa, että äänitystoimiin ryhtyvän ensimmäinen tavoite on järjestellä kuuntelu kuntoon ja tehdä se tinkimättömästi. Vasta sen jälkeen on paikallaan syventyä signaalitien muihin lenkkeihin.
Mikrofonin ratkaisevaa roolia painottava näkemys on peräisin maailmasta jollaista ei enää ole. Se maailma rakentui huolella suunniteltujen studiotarkkaamoiden varaan – ympäristöjen, joissa kuuntelun luotettavuus ja akustiikka olivat oletusarvoisesti aina taattuja. Asia ei tarvinnut mainita, koska se oli jo lähtökohtaisesti kunnossa.
Jos joitakin osuuksia äänitettiinkin muualla, niin lopullinen muokkaus ja miksaus tehtiin kuitenkin studiossa ja masterointi siihen erikoistuneessa firmassa. Tässä kehikossa toiminnan pohtiminen saattoi keskittyä niihin kysymyksiin, jotka ratkaistiin tapaus tapaukselta: mikrofoneihin, etuvahvistimiin, muokkauslaitteisiin ja niiden eroihin.
Tässä suhteessa tilanne on muuttunut oleellisesti. Kun joku äänittää nykyisin kotipajassa, hän myös usein miksaa tuotoksen ja jopa masteroikin sen valmiiksi saakka. Mikäli koko prosessi tehdään puutteellisen kuuntelun varassa ei lopputulokselle uskalla ennustaa hyvää arvosanaa. Valmiiksi saatu äänite saattaa kuulostaa kyllä tekoympäristössään tismalleen samanlaiselta kuin se esikuvan CD, jonka sointia tavoiteltiin, mutta se ei takaa mitään.
Lyhyt kertomus valaiskoon asiaa: myin aikanaan aiemmat, varsin hyvät tarkkailukaiuttimeni tarpeettomina. Potentiaalinen ostaja saapui studiolle mukanaan melkoinen nivaska CD-levyjä ”joita hän oli kuunnellut tosi paljon ja tunsi tarkalleen niiden soundin”.
Vetäydyin toimiston puolelle ja jätin potentiaalisen ostajan kuuntelemaan rauhassa tuttuja levyjä ja outoja kaiuttimia. Kun sitten hyvän aikaa myöhemmin palasin studioon kysymään miltä kaiuttimet vaikuttivat, sain vastauksen, joka kuului suurinpiirtein näin: ”Vaikea sanoa, mutta varmaan nämä on hyvät. Jokaiselta levyltä löytyy sellaisia soittimia, joita en ole koskaan ennen kuullut siellä olevan…”
Ratkaisevaa ei ole se, onko käytössä putkimikrofoni tai vintage-henkinen etuaste. Eikä sekään, että koneeseen on ladattu niin monta plug-in-efektiä, että jo pelkästään niiden listaaminen ruudulle täräyttää dsp-mittarin punaiselle.
Ratkaisevaa on valmiilta äänitteeltä kuuluva taiteellinen näkemys tai sen puute. Ja vain kyllin laadukas kuuntelu tekovaiheessa antaa mahdollisuuden arvioida näkemyksen toteuttamiseen käytettyjen keinojen ja välineiden toimivuutta.
Tästä päästään päätelmään: jos heikoin lenkki määrää koko ketjun arvon, niin ainakaan se ei sitten saa olla kuuntelu.
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja
p.s.
Tervetuloa Kuopion Musiikkimessuille 9-10. lokakuuta. Esillä on huomattavan mielenkiintoinen kattaus musiikin tekemiseen tarvittavaa välineistöä ja edustettuina paikalla ovat alan keskeiset järjestöt. Otamme lämmöllä vastaan myös vierailut Riffin osastolla: käy tervehtimässä muuten vain tai anna evästystä tulevia juttuja varten.