Olen hiljan törmännyt useammassakin yhteydessä näkemykseen, jossa selitetään koneella ohjelmoidun ja soittamalla soitetun musiikin välistä viehätyseroa inhimillisen suorituksen epätäydellisyydellä. Väite kuuluu, että pienet virheet – tahattomat minimaaliset heitot ajoituksessa ja äänen voimakkuudessa, epäonnisesti hiukan horjahtava vire tai epätasainen vibrato – olisivat soitetun musiikin tenhoavuuden syy.
En usko. Paitsi sen, että elävä soitto kuulostaa paremmalta ja että kone tuppaa puksuttamaan monotonisesti. Juuri senhän takia ohjelmistoihin ja rumpukoneisiin on lisätty erilaisia humanisointi-toimintoja, jotka tuottavat satunnaista heittoa matemaattiseen kaavaan.
Mutta eivät tuollaiset hajaannusgeneraattorit toimi kuten on ajateltu, eikä ohjelmoitu teksti satunnaisvirheitä kylvämällä nautittavammaksi muutu. Ne eivät toimi, koska inhimillisen esityksen tenho ei perustu täydellisyyttä rapauttaviin virheisiin vaan aivan toiseen ilmiöön.
Kun katsoja menee sirkukseen, hän ei lumoudu epävarmuudesta vaan varmuudesta. Siitä määrätietoisesta otteesta, jonka valtaisa harjoitusmäärä on esiintyjälle tuonut. Rentoudesta, jolla suoritus lähtee vaikka kaikki näkevät vaikeusasteen ankaruuden.
Merkki epävarmuudesta sen sijaan saa katsojan olon epämukavaksi. Kukaan ei halua arvuutella osuuko seuraavakin veitsi kärrynpyörään sidottuun avustajaan vai saako artisti itsensä kokoon ennen uutta heittoa.
Tässä on paradoksi: janoamme inhimillistä täydellisyyttä, mutta kammoamme koneen täydellisyyttä. Jos hakisimme täydellisyyttä mekaanisena ilmiönä, niin kyllä robotti voisi hoitaa veitsien sinkoamisen vallan mainiosti.
Elävän heittäjän lumous on siinä, että hän tekee sen mihin tavallinen kansalainen ei pysty. Ja aina on olemassa pienen pieni mahdollisuus kohtalokkaaseen erheeseen, mutta samalla on rauhoittava varmuus siitä, että erhettä ei tule. Ei tule, koska asialla on mestari.
Joten unohdetaan ontuva selitys inhimillisen epätäydellisyyden kiehtovuudesta. Ei sellaista ole. Epätäydellisyys on vain jossain määrin vajaa suoritus, ei muuta. Siinä ei ole itsessään mitään kiehtovaa, emmekä sen takia aseta elävää soittoa koneellisen yläpuolelle.
Ne pienet erot, jotka todella nostavat elävän soittajan konetta korkeammalle eivät ole vahinkoja. Ne eivät ole satunnaislukugeneraattorin tuottamia heijauksia ajoituksessa tai yksittäisten äänten artikulaatiossa. Ne ovat pitkällisen harjoituksen, intuition ja vahvan näkemyksen voimalla syntyvää tulkintaa siitä, että juuri tietyn äänen on sytyttävä aavistuksen ennakkoon ja jonkun toisen on pudottava paikoilleen viimeisellä mahdollisella hetkellä, jotta vaikutelma on tismalleen oikea. Ja sillä taas ei ole mitään tekemistä tahattomien sattumien kanssa.
Hyviä uutisia. Sellaisen taidon voi oppia, ihminen on etevä. Vielä parempia uutisia: elävästä musiikista voi nauttia vaikka se sisältäisi myös niitä sattumanvaraisia virheitä.
Perusteita on lukemattomia: laulu tai sen teksti on vaan niin hyvä, tai ehkä siihen liittyy rakas muisto. Paikka ja aika ovat oikeat suhteessa kuulijan mielentilaan. Tai kenties esiintyjä on ystävä, kertoo maukkaita tarinoita, tulkitsee elämää puhuttelevin sävyin…
Musiikki voi koskettaa ihmistä syvällisesti vaikka se ei olisikaan täydellistä. Mutta siinä ei ole perää, että nimenomaan inhimilliset virheet olisivat syynä musiikin viehättävyyteen.
Täydellistä soiton ja laulun hallintaa kannattaa tavoitella. Sitä tilannetta, että ulos ei tule mitään sellaista mitä ei halua tulevan ulos. Matemaattisen kaavan täydellisyyttä sen sijaan ei ole mielekästä tavoitella, ei soittaen eikä kvantisoimalla miditapahtumia tai hilaamalla iskuja gridiin tietokoneen näytöllä. Ja Autotune-korttihan on muuten vielä kokonaan käyttämättä.
Bruce Swedien totesi muinoin haastattelussa, ettei ole koskaan kuulut kenenkään poistuvan studiosta tai konsertista miksauspöytää hyräillen. Tuosta tokaisusta saakin väännettyä oivan kysymyksen: oletko koskaan kuullut kenenkään hyräilevän gridiä? Niinpä.
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja
Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.