Näköaisti on vallitseva, kun sitä verrataan kuuloon. Näin kuulin asiantuntijan sanovan radiossa, josta siis sentään vielä silloin tällöin tulee ihan toimitettua asiaohjelmaakin kaiken jonnii joutavan hölötyksen ja kahvipöytäkeskustelun tasoisen mielipiteiden keruun lomassa. Selvennykseksi sanottakoon, ettei minulla ole mitään kahvipöytäkeskusteluita vastaan, niille on paikkansa; kahvihuoneessa, ei valtakunnan verkossa ja verovaroin ylläpidettynä. Ja sitten takaisin näön ja kuulon pariin. Digitaalisten äänilaitteiden yleistyttyä on muodostunut alan tavaksi, että jokaisen ekvalisaattorin asetukset piirtyvät kuvaajana jollekin näytölle: joko tietokoneen ruudulle tai laitteen omaan pikkuikkunaan. Ideana tämä on aivan mainio ajatus, mutta käytännössä jätkät ovat senkin pilanneet. Asialla on merkitystä sen tähden, että asiantuntija radiossa vahvisti seikan, jonka vaikutuksen olen havainnut niin itse työskennellessäni kuin olan yli muiden työskentelyä seuratessanikin: näköhavainto jyrää usein kuulohavainnon. Ja silloin saattaa käydä niin, että aivan käypä ekvalisointi tuhotaan lisäsäätämisellä sen tähden, että ruudulla näkyvä kuvaaja on niin ruma ja äkkiväärä ettei sitä sellaiseksi tohdi jättää. Eihän maailmassa ennen kaikki ollut paremmin, en minä siihen usko. Mutta en usko siihenkään, että laitteiden suunnittelijat hakisivat tässä näytön sommittelussa aina sellaista toteutusta, joka palvelisi ihanteellisella tavalla työn tekijää. Näyttöä jonka antama kuva vastaisi enemmän kuulon havaitsemaa tilannetta eikä niinkään ekvalisaattorin matemaattisen tarkkaa vastekäyrää. Usein on eduksi hakea omien mielipiteidensä vakuudeksi arvostettujen auktoriteettien sanaa ja näin teen minäkin. Taannoin Resolution-lehden haastattelussa äänittäjäveteraani Mick Glossop totesi, ettei hän erityisemmin pidä ekvalisaattoriasetuksia havainnollistavista käyristä, vaan valitsee mielummin sellaisia työkaluja, joissa on mahdollista nojata vain kuuloon. Juuri sen takia, että näköaisti tuppaa väkisin vaikuttamaan siihen, miten ne säätimet asettelee. Ja Glossop ottaa kantaa asiaan huikean pitkällä kokemuksella, sillä miehen meriittilistalle mahtuu esimerkiksi Mike Oldfieldin ja Tangerine Dreamin tuotantoja ja vaatimattomat 15 kappaletta Van Morrisonin levyjä. Tiedostan, että jossakin on vastakkainen mielipide. Ihan hyvä niin, mutta kissan pöydälle nostaneena pyydän, että mietitte taukojumppana mielipiteenne perustelut uudestaan. Sillä perusteluthan varmasti ovat olemassa, ja perusteluiden tonkiminen aina ajoittain pitää ne ajan tasalla ja tuoreina. Lukuterveisin, Lauri Paloposki,
|