Tätä viisautta olen monesti lainannut ääneen, vaikka näinkin selkeä mietelmä jää arjen tuoksinassa melko usein tavoittamattomiin.
Ristiriita ihanteellisen teorian ja toteutuvan käytännön välillä kuulunee inhimilliseen elämään, eikä ristiriitaisuus toisaalta ollut käsitteenä mitenkään etäinen henkilölle, jolta mietelmän kuulin.
Matti Sarapaltio (12.11.1940 – 23.4.2014) oli yhtäällä äänekäs ja itsetietoinen kyläpäällikkö suureellisine elkeineen, toisaalla vilpittömän hyväsydäminen ystävä joka malttoi myös kuunnella. Visionääri jolla oli näkemyksiä, jahkailija joka ei saanut päätöksiä aikaiseksi.
Sarapaltio oli pohjimmiltaan myös aatteen mies, joka laittoi itsensä likoon asian puolesta, jos oli kerran niin päättänyt. Ja asioita kyllä riitti.
1960-luvulla Pop-muusikot ry käynnisti Rockin SM -kisat, joiden teknistä toteutusta Sarapaltio oli monena vuonna junailemassa. Noista tuon ajan kykykilpailuista saivat uralleen alkuvauhtia ja arvokasta oppia muun muassa Hassisen Kone, 22-Pistepirkko, Kolmas Nainen, Peer Günt sekä Jimi Sumén.
Sarapaltion 1973 perustama MS Audiotron kasvoi kohisten ja muuntui kotikutoiselta vaikuttavien äänentoistolaitteiden valmistajasta ja vuokraajasta merkittäväksi soittimien sekä soitin- ja äänentoistolaitteiden maahantuonti- ja vähittäismyyntiliikkeeksi.
Myymälä Ruskeasuolla muodostuikin toiviomatkojen kohteeksi maakuntia myöten, kunnon bändikamoja kun ei tuohon aikaan vielä Suomesta niin helposti löytynyt. Ja jollei muusikko älynnyt omaaloitteisesti Ruskeasuolle suunnistaa, saattoi Sarapaltio hyvinkin taluttaa jonkun diggailemansa soittajan sinne itse, Tavastian takahuoneessa tai jossain muussa keikkamestassa asiaa määrätietoisesti pohjustettuaan.
Toki kaikki tällainen aktiivisuus palveli samalla yrityksen kaupallisia tavoitteita, mutta on sillä ollut suotuisa vaikutuksensa suomalaisen rytmimusiikin kehitykseenkin.
Sarapaltio keikkaili nuoruusvuosinaan tanssi- ja jazz-yhtyeissä fonistina, suoritti sitten Yleisradion äänitarkkailijakoulutuksen ja työskenteli 1960-luvulla Electrovox-studion äänittäjänä. Kun pohja oli noinkin laaja, on helppoa ymmärtää, että koulujen musiikinopetus ja musiikkikasvatus vaativat nekin osallistumaan. Niinpä Sarapaltio oli synnyttämässä 1980-luvun puolivälissä Orf-soitinten käyttöä edistävää Musisoiyhdistystä, jonka järjestämissä Rytmiseminaareissa tuuletettiin perinteisiä opetusmetodeja hyvällä menestyksellä. Yhdistys toimii yhä, nykyisin JaSeSoi-nimellä.
Saman vuosikymmenen hedelmä oli myös Sarapaltion perustama kotimainen Musiikkiuutiset-lehti, joka ensimmäisen päätoimittajansa johdolla teki nopean mahalaskun. Hätiin kutsuttu uusi kippari, Pentti Niemi, pystyi kuitenkin muutamassa vuodessa jalostamaan sellaisen musiikkilehden prototyypin, jonka puitteissa sain ensikosketukseni toimittajan työhön, ja jota Riffi on sittemmin pyrkinyt omalla tavallaan versioimaan.
Nämä poiminnat kuvastavat osaltaan sitä vaikutusta, joka Matti Sarapaltiolla on ollut suomalaisen rytmimusiikin, äänentoiston ja siihen liittyvän oheistoiminnan muovaajana. Menestyksen parhaimpina vuosina Matti työllisti Audiotronin kautta yli 80 alan ammattilaista hyvin erilaisissa tehtävissä, ja siitä piiristä on kasvanut ja irtautunut lukuisia alan nykyisiä ammattilaisia ja useita merkittäviä yrityksiä.
Audiotron valmisti tai valmistutti kaikkea mahdollista kaukokaapeleiden lavarasioissa tarvittavista peltikoteloista keikkavalaisimiin ja kaiutinkaapeista miksauspöytiin.
Se saattoi alkaa välttämättömyydestä, mutta taustalla oli vahva kotimaisuuden arvostus. Huoltovarmuudesta ja osaamisen välttämättömyydestä Matti puhui jo silloin, kun nykypoliitikot olivat vasta taaperoita. Ja väitän kuulleeni Matin äänessä tervettä ylpeyttä hänen kertoessaan, että maailman merkittävin elektronisen musiikin säveltäjä, Karlheinz Stockhausen, valitsi itselleen suomalaisen MS:n mikserin.
Alati piruilevan ja kaikkiin suuntiin vinoilevan äijän suuta eivät 1990-luvun vastoinkäymisetkään hiljentäneet: kun johtotason Mersu oli vaihtunut vanhaan ambulanssiin, tarjosi pelastuslaitoksen jäljiltä autossa ollut megafoni oivan välineen opastaa muita autoilijoita käyttäytymään fiksummin Messuhallin lastausovien edustalla.
Pilkkeen silmissä muistan, ja verbaaliheiton jälkeisen kysyvän ilmeen: ”No, taittuuko?”
Lauri Paloposki,
päätoimittaja