Voisi kuvitella, että dynaaminen mikrofoni on audiolaitehistorian tässä vaiheessa jo sen verran vanha keksintö, että tarinan olennaisimmat käänteet olisi kerrottu ja eri hahmot sivuhenkilöitä myöten kuvattu aina tylsistyttävyyden tuolle puolen asti.
Miksi näin ei sitten kumminkaan ole?
Ensinnäkin materiaalien kehittyminen ja uudenlaiset valmistusmenetelmät tarjoavat uusia mahdollisuuksia. Lisäksi ymmärrys akustiikasta ja kuulon toiminnasta lisääntyy kaiken aikaa. Kun nuo pannaan yhteen, saadaan kokoon kelpo ainekset yhä uusien mikrofonimallistojen suunnitteluun.
Tulos saattaa ilahduttaa monella tavalla. Jos uusi malli vähentää valmistamiseen liittyvää käsityön osuutta, saadaan yleensä kustannussäästöjä ja monesti myös tasalaatuisempia tuotteita.
Samoin silloin, kun voidaan korvata kallista materiaalia edullisemmalla, tai löydetään helposti valmistusvaiheessa pilalle menevän materiaalin tilalle jokin helpommin käsiteltävä raaka-aine.
Tuollaisessa tilanteessa kehitys ei välttämättä tuota uuden malliston myötä aiempaa parempaa audiolaatua, mutta sekin on voitto, jos sama audiolaatu saadaan aikaan oleellisesti edullisemmin, ja säästö siirtyy oikeasti myös kuluttajahintoihin. Silloin joku oman työpajansa ylläpitäjä voi kenties hankkia mikrofonin, jollaiseen hänellä ei aiemmin ollut varaa.
Mikrofonin enempi vähempi perinteiseen pohjautuva konstruktio saattaa uudessa versiossa olla myös himpun verran luotettavampi eikä niin altis vikaantumaan kuin edeltäjässään. Tämäkin on järkeenkäypä arvo ja koituu omistajalle säästöksi pitkällä aikavälillä.
Pohjimmainen syy mikrofonen kehittämiseen ei siis välttämättä ole kokonaan uuden soundin etsiminen tai täysin mullistavan teknologian soveltaminen, vaikka sellaistakin kyllä tapahtuu. Pääosin mallistojen uudistaminen pohjautuu kustannuspaineisiin ja kilpailuun – se menestyy, jolla on paras hinnan ja laadun balanssi. Ainakin teoriassa.
Uusi mikrofoni ei myöskään mitätöi vanhoja koeteltuja ja hyviksi havaittuja malleja. Vaikka äänittäjä kalustaisikin pakkiaan aktiivisesti, niin se ei tarkoita, että ne aiemmin hankitut mikrofonit pitäisi heivata mäkeen. Kyllä niille on useimmiten jatkossakin käyttöä. Mikrofoni on mikrofoni, eikä mikään kitarapedaali…
Ja vaikka edellinen olikin kevyt heitto sitä oikeaa soundia herkeämättä loputtomiin etsiville kitaristeille – jollaiseksi itsenikin luokittelen – niin siinä piilee silti viisauden siemen. Pedaaleista poiketen mikrofonin hyvyys nimittäin perustuu todella harvoin siihen, että sen oma soundi olisi jotenkin henkeäsalpaavan upea.
Pääsääntöisesti mikrofonin hyvyys perustuu siihen, että sen kanssa ei ilmene ongelmia. Se ei vääristä ääntä, ei ole herkkä kierrolle, ei säröydy helposti, sen kautta kuuluvat vuotoäänet eivät ole ikävästi värittyneitä, eivätkä mekaaniset käsittelyäänet johdu runkoa myöten kapseliin ja sitä kautta vahvistettaviksi. Kondensaattorimalleissa taas kohinattomuus on yksi oleellinen ongelmattomuuden eli hyvyyden muoto.
Tänä vuonna on ollut ilo raportoida jo useammastakin positiivisesta mikrofoniuutuudesta. Shure KSM8 (Riffi 2/2016) lukeutuu niihin harvinaisuuksiin, joissa täysin uudenlainen konstruktio ja poikkeuksellisen korkea audiolaatu paiskaavat kättä. Ykkösnumerossa käsitelty Sontronics puolestaan tarjoaa persoonallisia, mutta edullisia spesiaalimalleja erikoistarkoituksiin. Tässä lehdessä vuorossa on Electro-Voice keskihintaisine ammattilaismalleineen.
Ja lisää on tulossa joulukuussa, jolloin julkaisemme AKG:n uuden solistimikrofonin testin. 2016 taitaakin olla erinomainen mikrofonivuosi. Mikäs sen mukavampaa?
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja