Kiinnostus ammattiin suoraan kuuluviin ja läheltä liippaaviin asioihin on hyvästä. Työ ja harrastus eivät meinaa aina erottua toisistaan. Onneksi on vielä muitakin harrastuksia, ettei elämä ole aivan pelkkää ääntä.
Usein ääneen liittyvä harrastus on itseopiskelua, uuden oppimista. Minulle tällainen seikkailu on ollut vuosia sitten alkanut tarpominen niin sanotun musiikkimelun parissa. Alkuun suuttuneena alan ja ammattikunnan puolustajana, nyttemmin jonkinasteisena asiantuntijana. Sellaiseksi kai voin jo pikkuhiljaa itseäni kutsua, kun näitä sidoksia teemaan alkaa olla monenlaisia. Sosiaali- ja terveysministeriö on kuullut minua laatiessaan Asumisterveysohjetta ja sama klaani kokoontuu edelleen säännöllisesti. Kuulun myös Muusikkojenliiton melutyöryhmään. Olen jäsenenä Kuulonhuoltoliiton akustiikkatyöryhmässä. Asiantuntijana olen muutaman kerran vuodessa seminaareissa, joissa käsitellään musiikkimelua ja/tai ympäristömelua.
Itselleni kyseiset seminaarit ovat aina olleet hyviä tietolähteitä, vaikka kyllä tämä alkaa käydä jo ihan työstä. Useimmissa työryhmissä muut henkilöt ovat virkamiehiä tai jonkin työnantajan palveluksessa. Heille seminaarit ja kokoukset ovatkin palkallista työtä. Valitettavasti homma on minulle silti edelleen kallis harrastus. Ainoa mikä tässä tapauksessa erottaa enää työn harrastuksesta, on juuri se raha.
Hommaan käytetyn ajan arvioiminen on mahdotonta, mutta muuten tilasto on selkeätä luettavaa: vuosien saatossa olen saanut laskuttaa yhdestä lausunnosta.
Syyllistä tilanteeseen ei ole vaikea löytää. Se olen minä. Tällaiseen ajaudutaan pikkuhiljaa. On mukavaa, jos sinua kuullaan itsellesi tärkeässä asiassa. Ja kun olet aloittanut asian suurena missiona, sitä laskun pöytäänlyömishetkeä on vaikea löytää.
Onneksi voin lohduttautua sillä, että tuloksia on sentään saatu aikaan. Ei ainoastaan meidän ansiostamme, mutta mukana on oltu vaikuttamassa.
Nykyisin konsertit ovat asettuneet äänenpainetasoiltaan järkeviin uomiin. Poikkeukset tietysti vahvistavat säännön. Mutta äänimiehet ovat ottaneet vastuuta komeasti ja varsinkin festivaaleilla – joissa mittauksia tehdään usein – tasot ovat pysyneet järkevinä. Sadan desibelin raja, LAeq,4h 100 dB(A), on pysynyt yleisöalueella hallussa. Tämän asian tiimoilta ei tiettävästi ole vielä lakituvassa käyty.
Festivaalien ympäristölle aiheuttamaa melua on kyllä sitten käsitelty jo lakituvassa, oikein Hallinto-oikeuden kautta aina Korkeinta hallinto-oikeutta myöten. Kyseessä on siis ennakkotapaus Suomessa, koska päätös on saatu korkeimmalta oikeusasteelta.
Korkein hallinto-oikeus toteaa päätöksensä perusteluissa mm. seuraavaa:
”Ympäristönsuojelulain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan ympäristön pilaantumisella tarkoitetaan sellaista ihmisen toiminnasta johtuvaa muun muassa melun päästämistä ympäristöön, jonka seurauksena aiheutuu joko yksin tai yhdessä muiden päästöjen kanssa muun ohella terveyshaittaa, ympäristön yleisen viihtyisyyden vähentymistä tai muu niihin rinnastettava yleisen tai yksityisen edun loukkaus.”
Tulkitaanko tämä nyt sitten niin, että jos musiikki edustaa sinulle festivaalialueen ulkopuolella vaikkapa väärää genreä, kyseessä saattaa olla ympäristörikos?
Korkein hallinto-oikeus toteaa päätöksessään lisäksi, että ”Valtioneuvoston melutason ohjearvoista antamaa päätöstä 993/1992 ei ole tarkoitettu ohjaamaan lyhytaikaisen melun häiritsevyyden arvioimista. Asiassa on kuitenkin otettava huomioon, että meluilmoituksen tarkoittamat tapahtumat ovat kestäneet usean vuorokauden ajan jatkuen aamuyöhön saakka, ja asutuksen läheisyydessä.”
Se on selvää tekstiä. Siitä kaikki vapaasti tulkitsemaan ja festivaaleja järjestämään. Ja paikallinen ympäristöviranomainen käden käänteessä laittaa nimen melulupaanne Korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen nojaten.
Festareita nyt on kumminkin vain kesällä, mutta klubeissa soitetaan ympäri vuoden. Siellä ongelmia synnyttää surkea tilapolitiikka: sisätilojen akustiikat ovat olleet samassa jamassa vuosikausia. Harvassa ovat keikkapaikat, joissa asiaa pohdittaisiin, saati että sille jotain tehtäisiin. Toivottavasti saamme meluntorjuntatyömme joskus julki Kuulonhuoltoliiton akustiikkatyöryhmässä. Tosin ei homma saisi olla kiinni mistään ohjepaperista, mutta näin vaan tuntuvat asiat olevan.
Sisätiloista puheenollen, käyn säännöllisesti katsomassa koripalloa. Tietysti Kouvojen pelit aina, kun olen Kouvolassa. Lisäksi työmatkoilla käyn katsomassa kohdalle osuvia otteluita. Eilen olin Porvoossa katsomassa tiukkaa välierää Tarmo - PuHu. Villi veikkaukseni on, että koripallopelin meluannos katsomossa on rankempi kuin keskimääräisen rokkikonsertin. Eilinen matsi hakkasi jo minkä tahansa kotimaisen hevikonsertin. Tämä homma pitää mitata joskus. Eipä paljon tulppia näkynyt...
Ravintoloissakin joraillaan pikku siiderissä usein luokattoman äänentoiston aiheuttamassa metelissä tyytyväisin mielin. Vapaa-ajan melua on siis monenlaista. Tämä tuntuu usein unohtuvan, kun huomio on kiinnittynyt rokkareihin. Siinäkin olisi jollekin innokkaalle asia ajettavakseen...
--
Nämä Reima Saarisen mietteet on julkaistu alunperin Riffin numerossa 4/2005, tuolloin Reiskan Riffi -tunnuksen alla. Reiman tuoreimmat terveiset äänentoistoväelle löydät aina uusimmasta painetusta Riffi-lehdestä, jossa Saarinen selvittää -palsta jatkaa edelleen Reiskan Riffillä aloitettua ansiokasta sarjaa.
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio on vuosikerrasta 2011 alkaen ostettavissa Lehtiluukkupalvelusta
Lehden voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
