Kaiutinjärjestelmien kanssa työskenneltäessä aika ratkaisee. Kaiutinjärjestelmän mittaaminen on samojen rutiinien toistoa ja jokaisen pitää löytää ne omat rutiininsa tähän työhön. Valitettavasti tässäkin hommassa pätee vanha sanonta: virheiden kautta oppii. Ja jos ei tee mitään, ei käy myöskään virheitä, ehkä. Ajan kanssa painittaessa samojen kaavojen toisto auttaa ja selkeä työjärjestys on välttämättömyys. Kiire ei kuitenkaan ole lisenssi tehdä virheitä.
Ennakolta on myös oltava selvillä, kuinka paljon voi viettää aikaa kunkin asian kimpussa. Esimerkiksi ekvalisointi on vain yksi osa-alue koko järjestelmän tarkastuksessa ja virittämisessä. Useat tuntuvat ajattelevan tämän olevan koko juttu. Ja muutaman tunnin ekvalisointisession jälkeen lopputulos on yleensä lähempänä umpisolmua kuin levysoundia.
Järjestelmän tarkastus
Keikkaseteissä, varsinkin isoissa, toiminnan pitää perustua siihen, että kaikki komponentit koko signaalitiestä on tarkastettu etukäteen. Järjestelmä on saatava kuntoon ilman yksittäisten komponenttien tarkastelua. Oli tämä äänijärjestelmän komponentti sitten prosessori, vahvistin, kaiutin tai kaapelointia. Iso osa ratkaisuista ja asetuksista voidaan tehdä etukäteen. Esimerkiksi vaikkapa päätevahvistimien gainien asetukset pitää olla etukäteen ratkaistuja. Kaikkien laitteiden tulee olla tarkastettuja, tunnettuja ja ehjiä, ennen kuin keikalle lähdetään. Koko tämä työ tehdään varastolla kaikessa rauhassa. Tähän käytetyt tunnit tulevat aikanaan moninkertaisina takaisin.
Kiinteässä asennuksessa tarkastus on iso työstäni. Toki tämän tarkastuksen voi tehdä vaikkapa asentaja suurelta osin etukäteen. Kaapeloinnin mittaus, kaiutinimpedanssin mittaus ja kaiuttimien polariteetin mittaus ovat esimerkkejä tällaisesta työstä. Kaiuttimien mittaus ennen asennusta tai edes kuuntelu ennen asennusta olisi jo aivan luksusta. Minulle jäisi tällaisessa tapauksessa kaiuttimien impulssivastemittaukset, jotka osittain menisivät jopa päällekkäin edellä esitettyjen asennusryhmän tehtävien kanssa. Tässäkin työvaiheessa on aina kiire. Tutut rutiinit auttavat.
Nykyisiä line array -kaiutinjärjestelmiä on hankala asennuksen jälkeen mitata yksittäin. Yleensä teen salin keskiakselilta useasta paikasta mittaukset kaikkien pääkaiutinryhmien osalta. Mittauksella löytyvät esimerkiksi vasemman ja oikean kaiuttimen väliset erot helposti. Samoin polariteetin osalta puolien keskenään vertailu on paljastavaa. Tälläkään ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että sama virhe toistuu molemmilla puolilla.
Jos havaitsee jotain outoa mittaamalla tai kuuntelemalla, niin silloin järjestelmässä on jotain pielessä. Ja tämä virhe pitää metsästää. Herätyskellojen soimiseen auttaa kokemus: jos on virittänyt saman kaiutinjärjestelmän vaikkapa muutamia kertoja, syntyy oletusarvo saatavista tuloksista. Jos oletusarvot eivät täyty, on jokin varmasti pielessä. Tässä vaiheessa ei kannata ensimmäiseksi löytää sisäistä akustikkoa ja alkaa keksiä ammattikoulupohjalta uskomattomia selityksiä paikan ja salin poikkeavuudesta kaikkiin muihin valtakunnan saleihin verrattuna. Sen sijaan kannattaa aloittaa vian tai kytkentävirheen metsästyksellä.
Toki vuosien varrella on tullut uskomattomia akustisiakin ilmiöitä vastaan. Eräässä asennuksessa parvella tukehtui mataliin taajuuksiin, ja permannolla ei ollut matalista taajuuksista tietoakaan. Asiaa oli tutkittu urakalla, virheitä metsästetty ja mikään ei tuntunut auttavan. Tarinan kuultuani ja paikalla saman todenneena en keksinyt muuta kuin ottaa tämä sub-kaiutin keskelle katsomoa ja lähdin itse kuulostelemaan ja mittaamaan kaiuttimelle uutta paikkaa. Tämä järjestely tehtiin sen vuoksi, että minä liikun vielä toistaiseksi vähän ketterämmin kuin tämä vaatekomeron kokoinen kaiutin. Lopputuloksena toimme kaiutinta 1,5 metriä eteenpäin sen entisestä sijoituspaikasta ja saimme 14 desibeliä lisää sub-kaistaa permannolle. Luit aivan oikein, 14 desibeliä. Tämän metodin aikanaan opetti minulle nyt jo edesmennyt Ari Varla Geneleciltä. Ari metsästi usein tällä vähemmän tieteellisen näköisellä metodilla studioissa sub-kaiuttimen paikkaa. Useimmin kuitenkin tällaisen ilmiön takaa löytyy vika tai virhe.
Poikkeavat taajuusvasteet tai selvät poikkeamat vaihevasteessa, impulssin toisistaan poikkeava muoto ovat selviä indikaattoreita verrattavien erilaisuudesta. Ja virheitähän sattuu aina, ne vain pitäisi löytää ennen järjestelmän varsinaista viritystä tai ennen edes keikkapaikalle saapumista.
Kuvassa näkyvät pääkaiuttimet ja lavan reunalle sijoitettavat erimerkkiset etufillit. Olen zoomannut tiukasti sisään, kuvassa on kokonainen millisekunti. Molemmat kaiuttimet ovat tehtaan jäljiltä tavallaan kunnossa. Silti niiden polariteetit ovat ainakin korkeiden äänien osalta päinvastaiset (polarity reverse). Asiaa pitää siis tutkia tarkemmin. Vaihevaste ja akustisen summautumisen tarkastelu ovat työkaluja tästä eteenpäin. Näitä kaiuttimien välisiä saumoja me tutkimme ensi numerossa.
Kuvassa PA vasen ja oikea mittaukset salin keskeltä yhdestä pisteestä. Leima tuli ja läpi meni. Vasteessa pientä poikkeavuutta, mutta niin pientä, että kyse ei ole viasta vaan elävästä elämästä. Vasteet ovat siis reilusti pois kaiuttimien akselilta ja ennen mitään ekvalisointia. Eli näillä mittauksella ei ole muuta virkaa, kuin yhtenä seitsemästä
Oheinen teksti on julkaistu alunperin Reima Saarisen vakiopalstalla Riffi-lehden painetussa numerossa 5/2010.
Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä artikkeleita sekä Reiman tuoreet evästykset löydät painetusta Riffi-lehdestä.
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta
