Pääkirjoitukset

Olisi mukava ajatus, että koronan hellittäessä keikkapaikkojen ja teattereiden ovet avautuisivat apposelleen ja salit täyttyisivät kulttuurinnälkäänsä sammuttamaan rientävästä kansasta. Ehkä näin käykin, toivotaan.

Yksi sanoo kuulevansa ja tuntevansa erot soitinpuissa ja lakoissa, toinen putkissa ja transistoreissa, kolmas biteissä ja näytetaajuksissa. Ja aina löytyy epäilijä, jonka mukaan erot ovat keksittyjä tai ne eivät ole havaittavissa. Tai jos havaittavissa, niin ainakaan ne eivät ole merkityksellisiä. Onko kyse hifistelystä vai hifistelystä?

Joulukuussa 41-vuotiaana kuollut  Alexi Laiho ja tammikuussa 70-vuotiaana menehtynyt Pave Maijanen olivat molemmat musiikillisia esikuvia, joiden vaikutus omaan ikäluokkaan ja nuorempiin soittajapolviin on valtava.

Näinä elävän musiikin kannalta ankeina aikoina on maailmassa kuitenkin myös joitain valon pilkahduksia. Ehkä näkyvimmästä päästä on hiljattain julkaistu uutinen, jonka perusteella kitaransoitto harrastuksena vaikuttaa saaneen aivan uutta pontta maailmalla – sikäli kuin Fenderin toimitusjohtajan taannoin kertoma viesti ennätysmäisestä myynnistä ja suuren suosion saavuttaneesta Fenderin soiton-opetus-sivustosta kuvaa yleisempääkin tilannetta.

Älylaitteiden kohdalla on luontevaa ajatella, että kaupasta ostetaan vain fyysinen raami, johon käyttäjä asentaa sellaiset toiminnot kuin tarvitsee. Jos koneella tehdään musiikkia, tarvitaan erilaiset kilkkeet kuin tilitoimiston töihin.

Silloin kun kaikki sujuu, vakuutus näyttää helposti turhalta menoerältä. Tarpeelliseksi vakuutus muuttuu silloin, kun sattuu jotain poikkeuksellista ikävää.

Musiikkia voi kuunnella monella tavalla: taustalla muita askareita toimitellessa tai syventyneesti keskittyen, nukahtaakseen rentoutuneena tai virittyäkseen päivän haasteisiin, nauttien konserttisalin arvokkaasta juhlavuudesta tai tempautuen klubin kiihkeisiin pyörteisiin. Jokaiselle edellä mainitulle tavalle – ja kaikille luettelematta jääneillekin – on oma paikkansa ja aikansa.

Kun joulukuuselta riisutaan koristeet, paljastuu alta toisinaan melko hontelo, epäsymmetrinen ja moneen suuntaan vänkyrä puu. Silti se on saattanut tuottaa iloa koko joulun.

Se on, vaikka kvartaalin käsite leikkisästi venytettäisiinkin tarkoittamaan neljännesvuosisataa.
Toisaalta sen kuluessa ihmistaimi ehtii varttua aikuiseksi, lankapuhelin muuttua museaaliseksi kapineeksi ja televisio ennätetään julistaa kuolleeksi useampaankin otteeseen.

Turha kuvitellakaan, että tämän tekstin lopussa paljastaisin kuinka se oikein tehdään. En nimittäin tiedä, jaan vain ihmettelyni. Se pohjaa vanhaan havaintoon, johon törmäsin uudessa muodossa ja nykyajassa.

Tiedetään: tallenne on nykyisin vain käyntikortti, jolla myydään keikat ja keikoilla tienataan ne rahat elämiseen. Mikäs siinä, jos keikat todella tuottavat massia niin rutkasti, että sillä kustannetaan myös nuo ”käyntikortit”, henkilökohtainen ja bändin harjoitusaika, oma ja yhteinen kalusto, vapaapäivät ja lomat…

Tulkinta itsessään sisältää ajatuksen siitä, että poimitaan jokin ulkoinen havainto, vaikutelma tai miete, myllätään se oman ymmärryksen kautta ja tarjoillaan sitten eteenpäin jollekin vastaanottajalle.