Vertaus akustisesta kitarasta kuusikielisenä orkesterina osuu aivan oikeaan, kun soittimen käsittelijänä on amerikkalainen näppäilytaituri Doyle Dykes. Moni kitaristi yhdistää soitossaan rytmikkään basson, harmonian ja melodian, mutta Dykesin sormista lähtee hiukkasen tavanomaista laajempia sointuja, vauhdikkaita juoksutuksia sekä jännittäviä huiluääni- ja venytyskikkoja. Kokonaisuuden toteutus hoituu erittäin tyylikkäästi.
Vuodesta toiseen Dykes on nähty Euroopassa esittelemässä Taylorin kitaroita, onhan hän yksi harvoja artisteja, joilla on ollut nimikkomalli valmistajan valikoimassa. Tuo komea Taylor DDSM on valmistuksessa edelleen, vaikka tämän haastattelun aikoihin vuonna 2012 miehen kitaramerkiksi olikin jo vaihtunut Fenderin omistama Guild, jonka työllistämänä hän jatkoi esittelijän, suunnittelijan ja klinikoitsijan tehtäviä entiseen malliin.
Kitarasta ja firmasta toiseen vaihtaminen sujui kivuttomasti, eikä asiaan liittynyt suurta draamaa.
– Olin Taylor Guitarsin kanssa 17 vuotta ja olen edelleen hyvä ystävä Bob Taylorin kanssa, Dykes kertoo tuotedemojen välissä Frankfurtin musiikkimessuilla.
– Nimikkomallissani oli useita ominaisuuksia, jotka suunnittelin yhdessä Taylorin tiimin kanssa. Halusin ohuen kopan, mutta ison kannen, koska minusta kitara soi kuin piano ja iso kansi resonoi parhaiten.
Tehtävät Guild Guitarsilla tuovat mukaan soitinsuunnittelun ja -rakennuksen huippuosaajat.
– Guildin kanssa työstämme nyt samanlaisia ominaisuuksia. Nykyiset Guildit ovat täysin erilaisia kuin Taylorit. Niissä käytetään hyvin perinteisiä rakennustapoja kuten lakkaus ja kaulaliitos, mutta sointi on täyteläinen ja pidän niistä. Yllätyin, että Guild on jo kauan käyttänyt Adirondackin kuusesta tehtyjä rimoituksia, jollaiset olin aikoinaan valinnut DDSM-malliinkin.
– Ren Ferguson, joka on oikea kitarasuunnittelun tähti ja oli ennen Gibsonin Custom Shopilla, on siirtynyt Guildin palvelukseen. Mukana on myös Kirk Sand, ja odotan innolla, että pääsen työskentelemään heidän kanssaan ja auttamaan Guildin uusien mallien kehittämisessä sekä nostamaan Guildia huipulle. Olen tuntenut Fenderin johtajan Larry Thomasin jo kauan, ja kun hän pyysi minut mukaan, suostuin tarkan harkinnan jälkeen. Oli muutoksen aika, nyt kun olen tullut isoisäksikin.
Dykesin tällä hetkellä käyttämät Guildit ovat tavallisia tuotantolinjan malleja F-30 ja F-212 tai prototyyppejä ilman modifiointeja. Nimikkomallikin on tulossa lähitulevaisuudessa. L.R. Baggsin kanssa on kehitteillä uudentyyppinen mikki/etuasteyhdistelmä, jonka yksityiskohtia Dykes ei vielä voinut paljastaa.
Lisäksi hänen käytössään on nimikkomallinen vahvistin Rivera Sedona 55 sekä GHS:n kielisatsi DD Signature Set.
Klinikoilla Dykes nähdään melkein aina akustisen kitaran kanssa, joskin hän esitteli Taylorin T5:a sen tullessa markkinoille. Mutta entäpä sähkökitarat?
– Olen aina soittanut Telecasteriakin sekä Gretschia, samalla tyylillä kuin akustistakin sekä jonkun verran chicken pickingia, hän selittää.
– Minulla on alkuperäiset ’58 Tele sekä saman vuoden Gretsch 6120. Hiljattain esiinnyin Grand Ole Opryssa ja soolona soitin Guildin akustisia, bändin kanssa sähkökitaraa. Toisessa Telessä on osia eri aikakausilta ja aivan ensimmäinen Seymour Duncanin Antiquity-mikki, jonka olen saanut häneltä lahjaksi.
– Vanha Teleni oli mukana käydessäni Fenderin tehtaalla ja siellä haluttiin ottaa siitä tarkat mitat ja röntgenkuvat. Monia sen osia käytettiin tulossa olevan ’58 Reissuen malleina, ja se on erilainen kuin Custom Shopin versio.
Perinteisesti ja modernimmin
Doyle Dykesin tyylilaji luokiteltaneen kantriksi, minkä lisäksi hänen ohjelmistossaan on versioita tuoreista rockkappaleista sekä standardisävelmistä. Hän on Chet Atkinsin, Merle Travisin ja Jerry Reedin perinteiden jatkaja, mutta soitossa soi modernimpi harmonia, tarvittaessa virtuoosimainen nopeus ja hauskat lainaukset toisista kappaleista. Kaikki hyvin vaivattoman näköisesti soitettuna.
Näppäilyn Dykes hoitaa sormin, joskin peukalossa hänellä on kapeakärkinen Fred Kellyn valmistama Speedpick ja muiden sormien melko lyhyeksi viilatuissa kynsissä on säännöllisesti uusittavat akryylivahvikkeet. Peukalon ja kahden sormen yhteispelillä hoituvat nopeat juoksutukset, toisinaan avoimia kieliä apuna käyttäen. Akryyleista on apua flamencotyylisissä kielien harjauksessa.
Virityksen vaihtaminen kappaleiden välillä ja joskus niiden aikanakin on hänelle tuttua.
– Kun lavalla vaihdan virityksiä usein, on virittämisen oltava nopeaa ja kielen pysyttävä uudessa vireessä. Pyöritän kielet tapin ympärille siten, että kierre kulkee sekä reiän ylä- että alapuolelta, venyttelen kieliä reilusti ennen käyttöä ja lisäksi laitan grafiittia satulan uriin.
– Tavallisesti aloitan keikan muutamalla kappaleella vakiovireessä, minkä jälkeen lasken matalan E:n D:ksi vaikka Cold-play-medleyn ajaksi, kohta ylemmän E:nkin U2-sikermää varten, sen jälkeen siirryn avoimeen G-vireeseen. Muita virityksiä ovat DADGAD, DGDGAD ja CGDGBD. Olen tehnyt näitä vaihdoksia niin kauan, että sopeudun heti uuteen viritykseen.
– Erilaisten viritysten käyttäminen inspiroi sekä kappaleen sovittamista että tekemään kokonaan uusia kappaleita. Pyrin saamaan mahdollisimman täyteläisen soinnin, joka usein ei ole vakiovireellä mahdollinen.
Akustisen kitaran kanssa harvemmin käytetty kielen venyttäminen satulan ja viritystappien välistä on yleisöä viihdyttävä kikka. Tarvitaanko siihen erilaisia viritystappeja?
– Akustisen kitaran tapit saattavat olla lyhyet, joten olen joskus vaihtanut ne pitempiin. Tulevaan nimikkomalliini teemme luultavasti hiukan erilaisen lavan ja muutamme virittimien välejä. Kaikkiin Guildeihin tällaista ominaisuutta ei rakenneta.
Doyle Dykes ei esiinny Euroopassa kovin usein, eikä hänen levyjään ole tavallisissa levykaupoissa tarjolla, mutta silti miehen maine näppäilysoitosta kiinnostuneiden parissa on vankka. Youtubessa on kymmenittäin videoita hänen keikoiltaan.
Dykesin omat suositukset hänen musiikkiinsa tutustumiseksi ovat keikalta taltioitu DVD ”Live at Harvest” sekä useiden vierailijoiden kanssa taltioitu studiokonsertti ”Live Sessions”. Lähitulevaisuudessa on odotettavissa kokoelma aiempien levytysten parhaita sekä jouluksi hänen versionsa klassisista joululauluista. Viimeksimainituista löytyy nykyään youtubesta erinomaisia LR Bagsin tuottamia videoita, mutta tässä maistiaisiksi kumminkin Jazz in Box ja opastus sen soittamiseen.
Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2012. Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
