Duke Robillard – bluesveteraani pitkästä aikaa Suomessa

Lokakuussa 2010 suomalaiset saivat kuulla pitkästä aikaa Duke Robillardia Suomessa, kun kitaristi teki kiertueen Wentus Blues Bandin säestämänä. Tuolloin jo yli 40 vuotta bluessoittajien valioihin kuuluneen Robillardin monissa tyyleissä soi kaikuja vieläkin kauempaa, ajoilta jolloin sähköinen blues sai alkunsa. 

Syksyn keikat käynnistyivät Tampereen Klubilta ja Dukella oli hetki aikaa jutusteluun ennen esiintymistä. Kuinka yhteistyösi Wentus Blues Bandin kanssa sai alkunsa? 

– En tiennyt tätä kun Robert [Hagnäs, Wentuksen basisti ja manageri] otti minuun yhteyttä muutama kuukausi sitten, että bändi oli ollut lämmittelijäni jo vuonna ’87 heidän kotikaupungissaan, Robillard selittää.

– Meillä siis oli jo pitkä yhteinen historia, joka minulta oli jo päässyt unohtumaan. Kun Robert lähetti minulle muutamia äänityksiä ja linkkejä Wentuksen Youtube-videoihin, bändillä näytti olevan homma hoidossa ja uskoin yhteistyön heidän kanssaan toimivan. Ja niin on käynytkin, olemme soittaneet jo Ruotsissa keikkoja ja joka ilta yhteispeli paranee. 1980-luvulla ja ’90-luvun alussa soitin Suomessa keikkoja useinkin, mutta sen jälkeen oli todella pitkä tauko. Niinpä innolla odotan, että pääsen taas esiintymään suomalaiselle yleisölle.

Bluesin musiikkikieli ja kappalerakenteet ovat universaaleja, mutta sovituksiin ja työnjakoon voi liittyä yksityiskohtien hienosäätöä. Ehdittekö paljon harjoitella kappaleita? 

– Yhdet pitkät harjoitukset ennen ensimmäistä keikkaa. Ruotsin keikoilla soitettiin aluksi kappaleita, jotka toimivat varmasti ja muutaman keikan jälkeen paketti oli kasassa ja kuulosti tiukalta ja hyvältä.

Millaisia kappaleita tällä kiertueella soitetaan? 

– Materiaali on läpileikkaus urani vaiheista. Pääpaino on tuoreissa kappaleissa, erityisesti uusimmassa albumissani [Passport to the Blues], jossa on rokkaava meininki ja se sopii bändille. Muutama biisi on poimittu niinkin kaukaa kuin Roomful of Blues’in ajoilta ’70-luvun alusta. Ja saatan tempaista yllätyksiä, jotka tilanteessa vain juolahtavat mieleen. 

Monilla uusista albumeistasi on mukana saksofoni tai puhallinsektio. Pystytkö esittämään näitäkin kappaleita Wentuksen kanssa? 

– Kaikki kappaleeni voi toteuttaa monenlaisilla kokoonpanoilla. Vakiobändini kotona on kvartetti ilman torvia ja musiikki voidaan siirtää rytmisektiolle ja kitaralle kätevästi. Kotimaan kiertueet teen oman bändin kanssa ja yleensä matkustamme yhdessä ulkomaillekin, mutta toisinaan matkustan yksin ja teen keikat paikallisten bändien kanssa. Yhteistyötarjouksia tulee ajoittain ja tyypillisesti kysyjät ovat sellaisella musiikillisella tasolla, että pärjäämme yhdessä kuten Wentuksen kanssa on käynyt. 

Esiinnytkö koskaan ihan yksinäsi, soolona? 

– Jonkin verran olen tehnyt sitä, vaikkapa jonkun lämmittelijänä. Soitan bluesia akustisella tai puoliakustisella, mutta sellainen ei ole erikoisalaani. Bändin kanssakin saatan irrottaa jonkun kappaleen yksin esitettäväksi.

Simppeli varustus 

Kun lähdet tällä tavoin liikkeelle ulkomaille, paljonko soittimia ja tarvikkeita otat mukaan kiertueelle? 

– Nyt mukana on vain yksi kitara, jonka arvelin sopivan kaikkeen. Se on Gibson Les Paul ’57 Goldtop reissue. Vain erittäin hyvin tienaavat artistit voivat kuljettaa koko kaluston mukanaan, ja minun tarvitsemani vahvistin [Suomen keikoilla Fender Super Reverb] on vuokrattavissa kaikkialla. 

Tuoreissa valokuvissa sinut on nähty sekä Straton, Telen, Les Paulin, ES-335 että erilaisten puoliakustisten kitaroiden kanssa. Nähtävästi et ole sitoutunut mihinkään valmistajaan tai kitaratyyppiin? 

– Pystyisin soittamaan kaikkia tyylejä yhdelläkin kitaralla, mutta haluan kuitenkin erilaiset soundit eri tyyleihin. Pidän perinteisistä soundeista ja tietyt soitintyypit sopivat niihin parhaiten. Kaarevakantinen swingiin ja T-Bone Walkerin tyyliseen menoon ja rokkaavampaan musiikkiin ja suoraan bluesiin käyvät yhtä lailla Strato, Tele ja Les Paul. Kotimaan kiertueella minulla onkin matkassa ainakin kolme kitaraa. Eniten soittamani merkit ovat Gibson ja Epiphone, mutta tiettyihin kappaleisiin on ihan pakko saada Fender- tyyppinen kitara. 

– On minulla muutama efektipedaalikin: säröpedaali nyt mukana ja kotona toisinaan Seymour Duncan Pickup Booster auttamassa pientä vahvistinta. 

Kitaroita näkyy sinulla kuvissa paljon, keräätkö niitä? 

– Kautta aikojen olen omistanut todellakin tuhansia kitaroita. Mutta keräilijänä en pidä itseäni, koska teen jatkuvasti vaihtoja. Pidän uusien hankintojen erilaisesta soundista. Fender-tyyppisiä kitaroita rakentelen itse osista. Isoista puoliakustisista pidän, kaiken ikäisistä. 

– Omistamistani kitaroista kallein on ehkä ’63 Gibson Barney Kessel. Lisäksi jotkut vanhat Epiphonen akustiset kaarevakantiseni taitavat olla arvokkaita. Mutta vastapainoksi minulla on tuore James Murphyn tilaustyönä tekemä 1930/40-lukujen Gibsonien tyylinen akustinen kitara, enkä malta odottaa pääsyä kotiin, jotta pääsisin soittamaan sitä taas. 

Soittaen, tuottaen, opettaen 

Lähivuosina olet julkaissut aika monta levyä. Miten haet levytettävää materiaalia ja kirjoitatko itse paljon kappaleita? 

– Muutamat viime levyistäni ovat olleet enimmäkseen covereita. Toiseksi uusimmalla [Stomp! The Blues Tonight] on tusina klassisia r’n’b-kappaleita ja kolme originaalia. Ideana oli juhlistaa juuriani ja vaikutteitani. Tein albumitribuutin Les Paulille [Tales From The Tiki Lounge], jonka aloitin jo ennen hänen kuolemaansa ja sillä on pelkkiä covereita. Mukana on naislaulaja ja tietysti tein monikerroksisia äänityksiä ja käytin studiokikkoja. Mutta Passport to the Blues on pelkästään omia kappaleitani, osa yhdessä muiden kanssa, sekä yksi Tom Waitsin biisi. 

– Lisäksi työn alla on akustinen albumi, jossa keskitytään amerikkalaiseen musiikkiin, pääasiassa bluesiin, mutta on siellä varhaista kantriakin ja ehkä jazziakin. Ja jump bluesista tiimoilta olen tehnyt albumin kunnioittaen artisteja kuten Gatemouth Brown, Johnny Guitar Watson; Teksasin ja Louisianan kitaristeja, joilla on ollut minuun vaikutus. Materiaali näyttää menevän puoliksi omien kappaleiden ja covereiden kesken. 

Listoilla ei bluesalbumeita juurikaan näy ja radiosoittokin on harvinaista. Silti bluesin suosio säilyy vankkana. Itse olet tehnyt hommaa ammattina jo yli 40 vuotta, nähtävästi bluesin soittamisellakin voi elannon ansaita. 

– Mutta kovasti saa töitä tehdä, eikä homma ole niin helppoa kuin menneinä aikoina. Jenkeissä on nykyisin vähemmän soittopaikkoja. Itse olen onnistunut tulemaan toimeen ja ihan hyvällä mielin, enkä pysty kuvittelemaan sitä, etten tekisi tätä. Soittamisen lisäksi teen tuottajan hommia aika monille artisteille. Nuori kyky Dave Gross on tällainen, sekä Joe Louis Walker jonka kaksi levyä olen tuottanut. 

Levyttämisen ja esiintymisen lisäksi olet kunnostautunut opettavaisten neuvojen jakajana. Olet kirjoittanut kolumneja kitaralehtiin ja tehnyt videoituja oppitunteja, joista yksi on varsinainen klassikko. 

– Tarkoitat tietysti videota Uptown Blues, Jazz, Rock & Swing Guitar, Robillard muistaa.
– Tein sen jo parikymmentä vuotta sitten. Sehän on ollut hyvin suosittu ja menee edelleen kaupaksi, koska se on uudelleenjulkaistu DVD:lla. On muitakin DVD:ta: yksi on katsaus useimpiin soitossa käyttämiini tyyleihin [Guitar Method Vol 1] ja olen tehnyt erikoisjulkaisun T-Bone Walkerin tyylistä – siitähän minut tunnetaan – ja toisen Freddie Kingin tyylistä. Ensi vuoden alussa on tulossa kitarakomppaamisen erikoisjulkaisu. Lisäksi minulla on online-oppitunteja, koska aikaa ei ole tavata oppilaita kahden kesken. Kaiken kaikkiaan nautin kovasti tiedon jakamisesta. Monet kitaristit eri puolilla maailmaa ovat kertoneet soittoni inspiroineen heitä tai opetuksestani olleen apua ja aina on ilo kuulla tällaista.

Annapa nyt lehtemme lukijoille vinkkejä bluesiin perehtymisestä. 

– Olen itseoppinut, mikä merkitsi harjoittelua omilla korvilla kuunnellen. Paljon nopeampaa on tietysti jos joku näyttää mallia ja nykyäänhän DVD-levyjä onkin saatavana kaikkeen. Neuvoni on silti – ja tämä koskee kaikkia musiikkityylejä – mennä aina alkuperäisiin kehittäjiin asti ja blueskitarassa tämä tarkoittaa vaikkapa Lonnie Johnsonia, Robert Johnsonia, Blind Blakea ja Son Housea. Kuunnelkaa kehittymistä näistä sähköiseen bluesiin kuten Charlie Christian ja T-Bone Walker, musiikin muuttumista vuosi- kymmenten vaihtuessa. Itse käytin vuosia levyjen kuunteluun, poimin vibat ja ilmapiirin sekä suosikkieni soundin ja tyylin. Ajan mittaan tämä hiipii mukaan soittamiseen ja jäljittelystä muodostuu lopuksi oma tyyli. Bluesin maailmaan tällainen perinteen jatkuminen kuuluu. Tietysti tarvitaan paljon käytännön harjoittelua. 

Robillardin tekemisissä tuo vaikutteiden tutkiminen kuuluu. Mies on kuin elävä ensyklopedia, joka sujuvasti liikkuu tyylien välillä. 

Jazzissahan toisilta lainaaminen on täysin tyypillistä ja itsekin ripottelet ajoittain soiton sekaan tunnistettavia fraaseja ja melodisia paloja. 

– Juuri sellainen olen. Arvostan kovasti vanhoja bluesin ja swingin mestareita ja luon oman soittoni näiden pohjalta. 

T-Bone Walkerin (1910-75; Robillard on syntynyt ’48) nimi mainitaan usein sinun soittosi yhteydessä. Mikä on suhteesi Walkeriin?

– En koskaan nähnyt häntä keikalla tai tavannut häntä. 

Mutta teini-iässä kuulin levyjä ja Walkerin swingi teki ison vaikutuksen. Bluesin soitossakin oli swingi mukana. Mies oli todella sähköisen bluesin uranuurtaja ja hän kehitti todella originaalin soiton ja oli valtava vaikuttaja bluesin soit- tajille. Minäkin olen tältä mestarilta oppinut paljon. Charlie Christian, Oscar Moore, Billy Bauer, Bill Jennings, Tiny Grimes, Barney Kessel ja niin moni muu – sieltä niitä aineksia löytyy.

•••