Hadrien Feraud on ehkä tämän vuosikymmenen vaikutusvaltaisin ja seuratuin basisti maailmalla.
Jokaiselle vuosikymmenelle löytyy tiennäyttäjiä sekä uranuurtajia kuten Jack Bruce ja James Jamerson 1960-luvulla, Stanley Clarke sekä Jaco Pastorius 70-luvulla, ja seuraavalla dekadilla seurasivat John Patitucci ja Marcus Miller. 1990-luvulla astuivat esiin Richard Bona ja Victor Wooten. Luetteloon voisi lisätä helposti kymmenkunta basistia lisää, mutta ehkä tässä jo tuli selväksi mitä pohjustin: tällä vuosikymmenellä paikan ottaa Hadrien Feraud!
Hadrien (s. 1984) on nostanut bassonsoiton ihan uudelle tasolle ja innostanut sekä vanhemman että nuoremman sukupolven soittajia tutkimaan instrumenttiaan uudestaan ja uudelta kulmalta.
Uran käännekohta on kuin sadusta: eräs John McLaughlin kuuli sattumoisin nauhaa, jolla tämä nuori lahjakkuus soittaa bassoa, ja tästä innostuneena hän pyysi Hadrienia uuteen yhtyeeseensä.
McLaughlinin ”Industrial Zen” (2006) olikin ensimmäinen suurempi levytys, jossa Hadrien oli mukana ja sitä seurasi luonnollisesti maailmankiertue. Sen jälkeen Hadrian olikin vahvasti matkalla maailman muusikkoeliittiin ja tie sinne kävi maestro McLaughlinin seuraavan levyn (Floating Point, 2008) sessioiden kautta.
Nopea läpimurto ei ole ihme, sillä yleisöä ja muusikoita hämmästytti ympäri maailmaa Hadrienin kyky soittaa bassoa yhtä hyvällä tekniikalla ja yhtä huolellisesti kuin John McLaughlin soitti kitaraa. Tekninen taituruus on aina ollut kovaa valuuttaa huomion herättäjänä, mutta ei Hadrianin musiikillinen ilmaisu yksin omaan siihen nojannut: hän soitti puhuttelevaa tekstiä, jossa harmonia ja melodiallisuus olivat aina läsnä.
Olin todistamassa Hadrienin esiintymistä bassotapahtumassa Los Angelesissa kymmenisen vuotta sitten, ja muun yleisön joukossa kuuntelemassa oli myös Jeff Berlin, jonka suu loksahti auki – jota ei kyllä usein tapahdu – ja kaveri jähmettyi paikoilleen. Hadrienilla on kyky soittaa jazz-standardeihin harmonisesti rikkaita ja hienosti rakennettuja sooloja tekniikalla, jota ei ole ennen kuultu missään, ja niin hienolla sykkeellä että katto oli lentää ilmaan. Ei siis mikään ihme, että maailman arvostetuimmat muusikot ovat pyytäneet Hadrienia kertueilleen sekä levytyksiinsä. Tähän joukkoon lukeutuvat jo esimerkiksi sellaiset artistit kuten Billy Cobham, Chick Corea, Hiromi, John McLaughlin, Jean Luc Ponty, Lee Ritenour, Gino Vannelli... kyse siis on todellakin uudesta basistisensaatiosta!
Hadrienin soitto ei rajoitu vain jazziin vaan yhtälailla häneltä sujuu vaikkapa r’n’b tai jokin muu tyyli. Kannattaa kuunnella Hadrien Feraudin levyä ”Born In The 80’s”.
Myös Hadrienin terveet elämäntavat ovat raikas piirre niin nuorempien kuin hieman vanhempienkin muusikoiden keskuudessa. Mies käy kuntosalilla säännöllisesti (myös kiertueen aikana) ja pitää huolen terveydestään. Tämä on hieno ominaisuus, ja hän onkin kelpo esikuva nuorelle uraa tekevälle muusikkolupaukselle. Hadrien kuuluu myös niihin soittajiin, jotka harjoittelevat päivittäin ja haluavat määrätietoisesti edistyä urallaan.
Jos uteliaisuus heräsi, niin YouTube on täynnä tasokkaita videoita ja vinkkejä Hadrienin soittotekniikoista. Kannattaa ainakin katsoa Scott Kinseyn sekä Lee Ritenourin videot, joissa Hadrien on mukana, unohtamatta hauskoja videoita basistikollega Frederico Malamanin kanssa.
Tapasin Hadrianin Frank Gambale All-Star Bandin konsertin jälkeisenä päivänä ja keskustelimme musiikista ja soittamisesta yleensä. Hadrien osoittautui oikein mukavaksi ja sympaattiseksi nuoreksi mieheksi – niin kuin suuret muusikot pääsääntöisesti.
RIFFI: Miten valmistaudut kiertueelle? Nythän sinulla on juuri tämä pitkä kiertue Gambalen bändissä, ja heti sen jälkeen seuraava Scott Kinseyn kanssa
HF: Frank lähetti materiaalin postissa sekä audiona että nuotteina suunnilleen kuukauden etukäteen. Mutta en käytä niitä nuotteja oikeastaan ollenkaan. Opettelen kappaleet mieluummin korvakuulolta, koska en halua käyttää nuotteja konserttitilanteessa lainkaan. Mielestäni menettää paljon ilmaisusta, jos joutuu tuijottamaan nuotteja esityksen aikana. Ja se kertoo myös muusikon omistautumisesta projektiin. Kun soitan jossakin projektissa haluan olla sataprosenttisesti mukana ja osata materiaalin hyvin, koska vain silloin voin olla vapaa ja antaa kaikkeni. Jos omassa bändissäni kaveri soittaa vielä kolmannen keikan jälkeen nuotit edessään, rupean epäilemään hänen omistautuneisuuttaan asiaan.
RIFFI: Kauanko materiaalin opettelemiseen menee?
HF: Yleensä opin aika nopeasti, ja ehkä noin kymmenen päivää menee ohjelmiston hallitsemiseen. Tosin Frank Gambalen ja Scott Kinseyn tapauksissa se käy nopsasti, koska musiikki on loogista ja tuttua. Mutta esimerkiksi Hiromin seuraavaa kiertuetta varten joudun todenteolla harjoittelemaan, koska hänen musiikkinsa on erittäin vaativaa: tahtilajeja, epätavallisia ratkaisuja ja edistyksellistä rytmiikkaa... Se on mielenkiintoista ja nautittavaa musiikkia, mutta sen haltuunottaminen vie aikaa. Mutta tässäkin tapauksessa menee samat kymmenen päivää, siis siihen, että se on selkärangassa. Esiinnymme muuten ensi kesänä Porin jazz-festivaaleilla...
RIFFI: Harjoitteletko muuten paljon nykyään?
HF: Siitä lähtien kun aloin soittamaan olen harjoitellut joka ikinen päivä vähintään 15 minuuttia. Pyrin tietysti kunnon harjoituksiin mahdollisimman usein, mutta vähintään 15 minuuttia. Nyt kun menen hotellille, ajattelin kaivaa basson esiin ja soittaa tovin. Eilen keikalla olin todella jäykkä siinä alussa, kun sormia pikkuisen pisteli, mutta pääsin sitten kyllä vauhtiin, kun lihakset vähän lämpenivät.
RIFFI: Miten muuten yleensä innostuit soittamisesta ja valitsit basson soittimeksi?
HF: Innostus lähti perheestäni – kas kun he ovat myös muusikoita. Isäni soitti sekä kitaraa että bassoa. Musiikki soi ympärilläni koko ajan ja kahdeksan vanhana rupesin ottamaan soittotunteja häneltä. Soittimia lojui pitkin asuntoa ja opin myös aika varhain säätämään niitä omiin tarpeisiini. Muutaman vuoden päästä rupesin kopioimaan bassolinjoja levyiltä: Tamla Motown, Police, Michael Jackson, Prince, Stevie Wonder... Myös Weather Reportin, Chick Corean, John McLaughlinin levyiltä ja niin pois päin. Ihan aluksi kyllä innostuin enemmän rummuista, mutta kun kuulin Jaco Pastoriuksen Birthday Concert -levyn, niin asia oli selvä: basso oli minun soittimeni!
RIFFI: Mitkä omista levytyksistäsi ovat mielestäsi onnistuneimmat tai mitä suosittelet meille kuunneltaviksi, jos haluamme kuulla Hadrien Feraudin soittoa ja soundia?
HF: Toinen levyni, Born In The 80’s, edustaa ehkä itseäni parhaiten tällä hetkellä, mutta myös Chick Corean The Virgil on mielestäni hyvä levy. Ja sitten Andre Ceccarellin ja Sylvain Lucin kanssa tekemäni Eclectik onnistui hyvin. Minulla on myös paljon uutta materiaalia, jota haluaisin julkaista ja rupean tässä lähiaikoina työstämään sitä. Mutta kaikki vaatii aikansa ja nyt on suhteellisen paljon töitä.
RIFFI: Mitä soittimia käytät nykyään?
HF: Ken Smith ja Mayones ovat kumpikin valmistaneet minulle sopivat nimikkosoittimet. Aluksi Ken Smitheissä oli yksikelaiset mikit, joiden soundista pidin paljon, mutta niiden kanssa bassoon piti rakentaa soittamista helpottava ramppi mikkien väliin. Näissä uusissa Ken Smitheissä on humbuckerit, enkä tarvitse erillistä tukea, koska mikit ovat sen verran leveämpia että soitto sujuu hyvin ilman ramppiakin. Mayones puolestaan on tekemässä minulle uutta nauhatonta nimikkobassoa, jossa on ruusupuuotelauta ja sen päällä epoksia kuten Jacollakin oli aikoinaan. Odotan innoissani sitä uutta soitinta.
Viime kiertueella minulla oli mukanani vihreä Mayonesin HF5-basso, johon olen todella tykästynyt. Siinä on PJ-mikitys ja linnunsilmävaahterasta tehty otelauta, mutta soitin on Ranskassa, enkä päässsyt hakemaan sitä ajoissa. Joten soitan kiertueen nyt vanhemmalla Mayonesin HF5:llä, jossa on ruusupuuotelauta, josta tietysti myös pidän.
RIFFI: Entä vahvistimet keikoilla?
HF: Käytän edelleen Mark Bassia – ne kaverit kohtelevat minua todella hyvin!
RIFFI: Ja kielet?
HF: Olen pitkään käyttänyt Elixir-settiä, jossa on 40–95 paksuudet, mutta sitten tuhdimpi B-kieli, joka on paksuudeltaan 135, koska haluan ison soivan alakerran sointiini.
RIFFI: Käytät pääasiassa viisikielistä bassoa. Mikä on suhteesi neli- ja kuusikielisiin bassoihin?
HF: Käytin alkuvuosina nelikielisiä bassoja, ensimmäinen oli Japanissa tehty Fender ja sen jälkeen oli vuorossa Neuser, joka oli oikein hyvä soitin. Mitäköhän niille kuuluu nykyään...? Sen vaihdoin sitten taas viisikieliseen Ken Smithiin, johon tykästyin. Kuusikielisistä bassosta en niin välitä, mielestäni G-kielen ylä-G riittää, sen korkeampaa säveltä en tarvitse. Basistit jotka soittavat kuusikielisiä bassoja, seikkailevat usein paljon siellä ylärekisterissä soolojen aikana, jolloin musiikin pohja jää hieman ohueksi. Tosin Anthony Jackson sekä John Patitucci käyttävät niitä soittimia erinomaisesti, mutta itselleni se ei oikein sovi.
RIFFI: Soitit Chick Corean bändissä, kerro siitä kokemuksesta.
HF: Hänen kanssaan oli todella mukavaa soittaa. Opettelin koko ohjelmiston ulkoa, ja olin itse asiassa ainoa jäsen, joka soitti keikoilla ilman nuotteja. Kerran Corea toi harjoituksiin uuden biisin ja opin sen muutaman kuuntelukerran jälkeen. Olen itseoppinut muusikko, joten en lue oikeastaan nuotteja, mutta opin nopeasti yleensä muutaman kuuntelun jälkeen. Tästä tuli sitten pieniä ongelmia, koska Chick halusi että muusikoilla pitää olla nuotinlukutaito, vaikka ei se lukemattomuuteni bänditouhuissa paljoa häi- rinnyt. Tein Corean kanssa kaksi levyä: Five Trios (Japani- julkaisu) ja The Virgil.
RIFFI: Miten paljon rumpali vaikuttaa soittoosi?
HF: Gergo Borlai, jonka kanssa soitan nykyään erittäin paljon, on todella hyvä! Taimi ei heitä mihinkään suuntaan, vaan on kiinteä ja luotettava. Ja sitten vielä päälle se energiataso jolla Gergo soittaa. Todella mieluisa komppipari itselleni! Jos joudun soittamaan sellaisen rumpalin kanssa jolla taimi heittää, niin yritän pitää bändin taimia pystyssä ja vetää sitä oikeille raiteille. Silloin basisti ottaa vastuun. Maailmassa on paljon hyviä rumpaleita, mutta sitten on kolme sellaista, joiden kanssa todella nautin soittamisesta ja Gergo on yksi niistä.
RIFFI: Missä asut nykyään?
HF: Olen asunut viimeiset 12 vuotta pääasiassa Santa Monicassa Kaliforniassa, mutta käyn myös usein Pariisissa, jossa vanhempani asuvat. Siellä on myös paljon soittokavereita, joita on mukava nähdä!
Haastattelun jälkeen Hadrien oli menossa hotellin kuntosalille ja sen jälkeen soittelemaan bassoa hetkeksi ennen illan ruokailua. Särmä kaveri.
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2023. Vastaavantyyppisiä, musiikin tekemisen eri puoliin syventyviä haastatteluita ja muita artikkeleita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
