Ääni- ja musiikkituotannon konkari Jasse ”Jazmanaut” Kesti pystytti Kesthouse-äänistudionsa asunnon yhteydessä sijaitsevaan entiseen liiketilaan. Olohuonemainen tila tarjoaa luonnollista akustiikkaa vaativaan masterointi- ja miksaustyöhön, jota Kesti tekee usein intuitiivisella työtavalla.
Tampereen Hatanpäältä löytyy kotoisa kerrostaloasunto, josta portaat vievät alas samaan kokonaisuuteen kuuluvaan entiseen liiketilaan. Siellä majaansa pitää Jasse “Jazmanaut” Kestin masterointi- ja miksauspalveluja tarjoava Kesthouse-äänistudio.
– Mä oon vuosia etsinyt hyvää tilaa. Kun löytyi vuokralle tämä paikka, jossa on asunnon yhteydessä vanha liiketila alakerrassa ja isoja huoneita, ikkunoita ja porraskäytävä, jonne basso menee, eikä liiketilan seinien takana ole naapureita, tiesin, että tästä saa hyvin pienellä akustoinnilla todella hyvän soundin, Kesti kertoo.
Tilan soundia Kesti ehti hakea puolitoista vuotta. Akustoinnin osalta paikassa on katossa diffuusoreita sekä vaimennuksia seinien ja verhojen takana. Studion takaseinää koristaa kirjahylly, joka jo itsessään diffusoi ääntä jonkin verran. Hyllyn takana on vielä tilaa ja akustomateriaalia.
– Tässä on korjattu vain akustiikan anomalioita, eikä tätä ole tarvinnut lähteä rakentamaan alusta asti. Olen kova lukemaan, ja mulla on aina ollut visio, että haluan studioon takaseinän, jossa on kirjahylly. Halusin muutenkin pitää tyylin ulko-näöllisesti hyvin olohuonemaisena.
Olohuonemaisuudella on myös sisällöllistä merkitystä. Kesthousen lähtökohtana on se, että musiikkia kuunnellaan pääasiassa kotona eikä huippuakustoiduissa studioissa, joissa esimerkiksi jälkikaiunta-ajat poikkeavat merkittävästi kotioloista. Siksi tarkkaamo on olohuonemainen mutta akustisesti tarkka.
– Olen tehnyt masterointeja vuosituhannen alusta asti. Pitkään luuhasin kavereiden studioissa. Jossain vaiheessa hoksasin, että masterointipajoissa jo yleensäkin on pidempi jälkikaiunta-aika kuin normaaleissa miksaamoissa. Vaikka ne olisi kuinka rakennettu studioiksi, niin ne ovat jo lähtökohdiltaan olohuonemaisempia eivätkä niin demppejä.
Kuuntelun sijoitusta Kesti pyöritteli pitkään, kunnes noin vuosi sitten palaset loksahtivat kohdalleen.
– Kyse on usein jostain kymmenen sentin siirroista. Kun lopulta liikutin viimeisenä subbaria 15 senttiä ja käänsin kyljelleen, niin se oli siinä.
Live ja studio tasapainossa
Kestillä on pitkän linjan kokemus eri rooleista ääni- ja musiikkituotannossa. Hän on toiminut niin studio- ja ääniteknikkona, systeemisuunnittelijana, muusikkona, äänisuunnittelijana kuin säveltäjänäkin.
Miksaus- ja tuotantomeriittejä löytyy vuosien varrelta muun muassa Tehosekoittimen, Siiri Nordinin, Plutonium 74:n, Hidria Spacefolkin ja Cleaning Womenin kanssa. Kesti on ollut ääni-mestarina Helsingin Konservatoriossa, Kulttuuriarena Gloriassa, Kanneltalossa ja Palatsiteatterissa Tampereen Yo-talolla.
Tällä hetkellä miestä työllistävät pääasiassa masterointityöt sekä livemiksaus. Esimerkiksi menneestä kesästä iso osa kului Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin matkassa. Kesti on ollut bändin mukana jo useamman vuoden ajan. Aiemmin Kesti on miksannut muun muassa Jukka Poikaa ja Elastista. Tien päällä Kesti on noin 100–150 päivää vuodessa, ja saman verran aikaa kuluu masterointitöihin.
Lisäksi Kesti miksaa pari levyä vuodessa ja yksittäisiä biisejä noin neljän levyn verran. Levyjä hän tuottaa yksi–kaksi vuodessa.
– Balanssi on aika hyvä, ja live- ja studiohommat tasapainottavat toisiaan. Kummastakin oppii ja saa toiseen. Esimerkiksi studiopuolella hiotaan mikrofoneja ja mikkien paikkoja tosi tarkkaan, mutta livepuolella ei yleensä niinkään. Studiohommista olen livemiksaukseen oppinut, että jos soundi ei ole hyvä, ensin kokeilen kääntää mikkiä, seuraavaksi vaihtaa mikkiä, ja vasta sen jälkeen koskea EQ:hun.
Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin kanssa mikitykseen pitääkin kiinnittää paljon huomioita, koska bändissä on kuusi jäsentä ja mukana muun muassa perkussiot ja haitari. Keikkapaikat vaihtelevat anniskeluravintolan nurkasta festarilavoille
– Se on vuotojen minimoimista. Esimerkiksi perkussion overheadina on kasikuvioinen ribbon, jolla saa hallittua, etteivät rummut vuoda sinne kauheasti.
Toisaalta, kun Kesti on studiohommissa, hyvänä työkaluna on livepuolelta tarttunut nopeus.
– Ei tarvitse enää hioa, vaan tietää mitä kannattaa tehdä, jos lähtötilanne ei ole paras mahdollinen.
Kesti luottaa monessa asiassa vuosien tuomaan intuitioon. Jos joku asia ei kuulosta oikealta, ratkaisu löytyy usein alitajuisesti, vaikka se olisi niinkin radikaali kuin t-paidan nakkaaminen snaren päälle huonon jälkisoundin korjaamiseksi.
Livepuolen nopea reagointi on myös hyödyttänyt eritoten masterointeja.
– Livenä pitää reagoida kaiken näköisiin kiertotaajuuksiin hirvittävän nopeasti. Sen ansiosta voin masteroinnissa nopeasti paikantaa, jos vaikka kitaroissa on kireyttä. Pystyn sanomaan kymmenen hertsin tarkkuudella, missä vika on, ja pureutumaan siihen. Hakemiseen ei mene niin paljon aikaa, vaan voi keskittyä kokonaissaundikuvaan.
Enemmän kellaribändejä
Musiikkibisneksen muutos ei näy masteroijan varsinaisessa ansaintalogiikassa samoin kuin artisteilla, mutta siinä, millaista musiikkia ja miten työstettäväksi tulee, on eroa entiseen.
Kesti kertoo, että painotus on nykyään selkeästi yksittäisissä biiseissä ja ep-kokonaisuuksissa. Kokonaisia levyjä on ehkä noin kolmannes masterointitöistä.
Materiaalia tulee nykyään myös yhä enemmän kellaribändeiltä. Aiemmin moni aloitteleva bändi ei tiennyt, mitä masterointi on, mutta nykyisessä digijulkaisujen maailmassa masterointiin halutaan panostaa.
– Se on mahtavaa. Mitä enemmän ollaan alussa, eikä olla varmoja, mitä tehdään, eikä osata hioa asioita loppuun, sitä isompi merkitys masteroinnilla on. Mä pystyn sanomaan, jos joku on pahasti rikki miksauksessa, ja voin pyytää kiinnittämään asiaan huomiota ja ehdottaa korjausliikkeitä. Asioihin, joihin miksaaja ei enää pysty tai osaa vaikuttaa, mulla löytyy yksisarvisjauheita ja taikasauvoja, joilla voin tehdä hämmentävän isoja ratkaisuja.
Aloittelevien bändien materiaalia käsitellessä saa nopeasti tuntumaa myös yleisiin virheisiin. Esimerkiksi budjettiluokan mikrofoneissa on yleensä tiettyjä kalvoresonansseja, samalla lailla kuin Marshallin kitarastackissa on puukkotaajuus 2,5 kilohertsissä.
Kun yhdellä mikrofonilla äänitetään useita äänilähteitä, nämä tietyt resonanssit korostuvat.
– Ne on niin kapealla taajuudella, että monet eivät osaa poimia niitä pois. Niiden siivoamisessa menee aikaa paljon. Nykyään toki vähemmän Soothen kaltaisen softan ansiosta, mutta käsityönä pitää tehdä silti paljon.
Myös basso tuottaa usein ongelmia. Jos ei olla ammattistudiossa, harvalla kuuntelu menee niin alas, että voi edes kuulla mitä 40 hertsin alapuolella tapahtuu. Tai basson laatu olisi niin hyvä, ettei akustiikka sotkisi sitä.
– Tällaiseen tilanteeseen suosittelen hyviä kuulokkeita. Niillä voi tsekata basson tason, mutta niiden kuulokkeiden pitää olla oikeasti todella hyvät.
Intuitio kertoo oikean suunnan
Kesti aloittaa masteroinnin yleensä käymällä raidat läpi nopeasti, jopa silmämääräisesti. Näin saa käsityksen, kuinka samansoundisia biisit ovat.
– Sitten valitsen sen, joka potkii parhaiten ja joka soundaa parhaalta. Laitan biisin pyörimään ja menen nettiin surffaamaan tai puuhaan muuta, ja annan musiikin soida taustalla, Kesti kertoo.
– Työtapani on tosiaankin aika intuitiivinen. Musiikki alkaa nopeasti kertoa, mihin suuntaan sitä pitää viedä. Jos materiaalissa häiritsee joku asia, esimerkiksi tietty pistetaajuus tai resonanssi, josta en saa otetta, alitajunta löytää sen, kun en ajattele musiikkia. Alitajunta hoksaa, että se on tuo ja tuo instrumentti joka kilkuttaa ärsyttävällä tavalla.
Miksauksen ja masteroinnin välillä on usein hiuksenhieno raja – ja toistuva kysymys siitä, milloin on kyse näkemyserosta ja milloin oikeasta ja väärästä tavasta tehdä asia.
Kestin mukaan useissa tilanteissa parasta on neuvottelu asiakkaan kanssa. Kesti esimerkiksi masteroi levyä progebändille, jossa oli kokemattomampi miksaaja. Komppipellin attack tuli ”raikkaasti ilmaan”, joten Kesti kysyi suoraan, onko kyseessä haluttu juttu vai moka. Vastaus oli, että ei ole haluttu, sitä vain ei ollut saatu miksauksessa kohdilleen.
Kestiltä löytyy työkalut, joilla tämänkaltaisiin asioihin pääsee hyvin käsiksi jo ihan stereomateriaalin kanssa.
Mies on myös tyytyväinen, että esimerkiksi Spotifyn äänekkyyskompensio on vähentänyt pyyntöjä lytätä biisejä muita kovemmiksi, vaikka hän ei kuulemma muutenkaan ole ”se kaveri, jolta ekana pyydetään laittamaan poppibiisi lujemmalle kuin muilla”.
– Jos tällainen pyyntö tulee, niin yleensä, kun asiakkaalle annetaan referenssivaihtoehto, joka hengittää vähän enemmän, ja pyydetään vähän makustelemaan sitä, niin valinta kääntyy sitten kuitenkin useimmiten sen puoleen.
Kestille tulee jonkin verran myös stemmamasterointeja. Niitä hän kehuu hyväksi vaikkapa tapauksessa, joissa
miksaaja ei ole ihan varma, mikä on hyvä laulubalanssi.
– Sekin on vähän sellainen juttu, joka pitää oppia. Siihen ei ole oikotietä. Jos laulu tulee liian lujaa, musiikki kuulostaa karaokelta, ja jos se tulee liian hiljaa, se on ärsyttävää, kun pitää pinnistää kuullakseen sanat.
Digitekniikkaa ajaa analogisen yli
Työkaluissa Kesti luottaa pitkälle digitekniikkaan. Tärkeintä on kuitenkin äärimmäisen hyvä kuuntelu ja tarkat sekä kokeneet korvat. Ja hyvällä ekvalisaattorilla pärjää jo pitkälle.
Kestin studion ydin on Amphion One18 -kaiuttimet. Kesti kävi ison kasan studio- ja hifimonitoreja läpi. Kun hän testasi Amphioneja, valinta oli selvä.
– Sitten yhdistin siihen Genelecin 7070A-subin. Mulla oli niitä parikin, mutta tällä kertaa yksi oli parempi kuin kaksi. Aina ei akustiikka mene oppikirjojen mukaan.
Kesti päätyi SPL:n DA-muuntimeen. Se ei hävinnyt soundissa huippulaitteisiin, ja siinä on ominaisuuksia, joita Kesti tarvitsee tehdessään esimerkiksi mittauksia.
Masterointia ja studiotyötä Kesti pyörittää nykyään 90 prosenttisesti plugareilla. Käytössä on esimerkiksi DMG Audion Equilibrium, joka on miehen perustyökalu. Lisäksi vakiokäytöstä koneelta löytyy esimerkiksi monialueinen parallerikompressori LeapWing Audion DynOne, A.O.M. Invisible Limiter G2 ja kotimainen Soothe, resonanssien vaimentamiseen suunniteltu dynaaminen ekvalisaattori, joka toimii pitkälti automaattisesti.
– Se on työkalu, joka kaikkien kannattaa ottaa haltuun, ihan sama minkälaista musiikkia tekee. Kaikissa laulumikrofoneissa on resonansseja, joita ei huomaa, ja jos on harjaantumaton, niitä ei osaa löytää itse. Tämä on oikein käytettynä ihan käsittämätön työkalu, jolla tekee taikatemppuja.
Digitaalisuus korostuu myös livemiksauksissa. Ennen Kesti työskenteli isoilla analogitiskeillä ja ”parhailla ulkolaitamoottoreilla, joita rahalla sai”.
– Sitä mukaa, kun digitaalitekniikka on kehittynyt ja muuttunut luotettavaksi, se on mun mielestä jopa ajanut analogitekniikan yli. Mulla on koko ajan vähentynyt mukana kulkeva kama. On lähes pelkästään mikseri, hyvät kuulokkeet ja muistitikku.
Esimerkiksi Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin kanssa Kesti käyttää Yamahan QL5-mikseriä. Digitaalisella laitteistolla on mahdollista tehdä vaikkapa monimutkaisia parallerikompressioita, joita ei voisi toteuttaa analogisella laitteistoilla.
– Studiopuolellakaan mulla ei ole periaatteessa juuri muuta rautaa kuin erilaisia mikrofonietuvahvistimia, jotta mä pystyn tarvittaessa äänittämään täällä, Kesti sanoo.
– Rauta ei ole enää niin tarkkaa kuin digimallinnukset, varsinkaan kun ei ajattele, että digitaalinen on replika jostain analogisesta, vaan suhtautuu jokaiseen vehkeeseen siten, miltä se kuulostaa itsenään. Ja koodissa ei ole ajan kanssa hajoavia komponentteja, jotka ajautuvat pois toleransseista, mikä helpottaa esimerkiksi tilanteissa, joissa mastereihin pitää palata välillä vuosienkin kuluttua uudelleen.
Kompressointia kapun kiellosta huolimatta
Kesti ei ole profiloitunut mihinkään tiettyyn genreen. Hänelle tulee masteroitavaksi kaikkea psytrancesta garagerockiin ja jazziin.
– Se on mahtavaa. Skaala on ihan mieletön. Klasaria tulee kyllä aika vähän. Sitä voisi tuupata enemmänkin, mutta sitä julkaistaan niin vähän, ja tekijöillä on usein omat kuviot hallussa.
Eri genreissä on toki eroja. Juuri vaikkapa klassisessa musiikissa masterointi on enemmän editointia, ja sormenjälki ei välttämättä saa näkyä.
– Tiedän kyllä tapauksia, ja itsekin olen tehnyt, että kun kapu sanoo, että älä missään nimessä kompressoi, niin jos siitä huolimatta homman tekee tarpeeksi hyvin ja huomaamattomasti, niin tulos voi olla parempi. Asiat voi tehdä monella tavalla, ja monet eivät aina tajua mitä kompressointi oikeasti tarkoittaa.
Toisaalta esimerkiksi rankemmassa hevissä, jossa vedetään niin, että korvat soi, pitää dynamiikasta toisinaan nitistää ”paskat” pois. Kestin mielestä se ei ole väärin, sillä kyseessä on haluttu soundi. Henkilökohtaisesti hän kyllä tykkää nimenomaan dynamiikasta.
– Ja ne on nimenomaan ne transientit, jotka saavat musiikin potkimaan. Tiiliskivessä on vain neljä nurkkaa, jotka voi satuttaa. Mutta jos esine, joka heitetään naamaan, on säröisempi, niin sattuuhan se enemmän, Kesti vertaa.
Miksauksessa ja masteroinnissa rutiini vie asiat syvälle selkäytimeen. ”Kuulin juuri terassilta Jukka Pojan Silkkii-kappaleen, jota en ole tehnyt livenä kuuteen vuoteen. Vieläkin tuli lihasmuistista mieleen, että tuohon kohtaan dubautetaan vähän snarea ja tuohon Jukalle delayta auki.”
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2019. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
