Kolme yhdistävää faktaa yhtyeistä Deep Insight, Automatic Eye ja Jermaine?
• Tuore, vaihtoehtoinen rock-ilmaisu.
• Menestys myynti- ja soittolistoilla.
• Tuottaja Jonas Olsson.
Kun kokkolalaisen Jonas Olssonin meriitteihin ynnätään radioiden tehosoitossa raikaava rockryhmä Clark Kent ja maailmanlaajuista fanikantaa post-metal-ilmaisullaan kerännyt Callisto, voidaan miestä varauksetta pitää yhtenä tärkeimmistä uuden sukupolven rocktuottajista Suomessa. Etenkin, kun referensseistä löytyy miksaustöitä Disco Ensemblen ja Pint And We Fallin kaltaisten yhtyeiden parissa.
Olssonin itsensä mukaan nousu demoäänittäjästä levy-yhtiöiden luottomieheksi on pitkäjänteisen työn tulosta.
– Levy-yhtiöissä kuunnellaan paljon uutta musaa. Kun demobändien kanssa suoriutuu hyvin ja firmoihin alkaa tietyltä tuottajalta tulla useita hyväsoundisia tuotoksia, herää kiinnostus sielläkin päässä. Ja kun saa tehtyä ensimmäisen duunin levy-yhtiölle, on seuraavan hankkiminen paljon helpompaa.
Olssonin asiakaskunnan selkärankana ovat riippumattomat levy-yhtiöt, joiden talleista löytyy omaleimaisia, nousukiidossa olevia rock-yhtyeitä. Profiloituminen ajankohtaisen indierockin kultasormeksi ei silti kerro koko kuvaa monipuolisesta miehestä.
– Jengi kokee ehkä suuntautumiseni turhan suppeana, sillä ihmiset eivät tiedä kaikkia tekemisiäni. Pitää myös muistaa, että ollaan Suomessa, missä vain harvalla on varaa profiloitua jyrkästi. Levymyynnit kun ovat mitä ovat ja kaikenlaista duunia on tehtävä.
Tuottajan kannalta on kuitenkin hyötyä, että työstettävästä musiikista on omakohtaista kokemusta. Punkrock-yhtyeissä soittanut Olsson toteaa genretuntemuksen auttavan musiikillisen estetiikan hahmottamisessa.
– Kun tuntee rajat, voi rikkoa niitä. Vieraassa musiikkityylissä pystyisi ehkä tekemään ihan hyviä levyjä, mutta ei kaatamaan raja-aitoja. Myöskään asioita ei voi keksiä uudelleen, ellei ymmärrä, mistä musiikki on tullut ja mitkä ovat sen lähtökohdat.
– Nuoremmille muusikoille on usein tärkeää, että tunteeko tuottaja jonkun tietyn genren. Silti 80 prosenttia niistä jutuista, joiden kanssa ollaan tuottaessa tekemisissä, eivät liity siihen genreen millään lailla. Esimerkiksi rumpujen viritys ja perus-rokkibassosoundi ovat aika yleismaailmallisia asioita.
Prosessi hallinnassa
Jonas Olssonille tulevat tuotantoprojektit alkavat yleensä tunnelman haistelulla. Hän tapaa bändin, katsoo keikan ja tunnustelee, millainen visio levy-yhtiöllä on suojatistaan.
– Jos yhtyeen musiikki on puoliksi rockia ja puoliksi metallia, on olennaista tietää halutaanko rokkilevy metallimausteilla vai päin vastoin. Bändiin on saatava yleisfiilis. Kun se on selvillä, katsotaan millaista materiaalia on tarjolla ja millä budjetilla sitä aletaan työstämään.
Aikaa kokonaisen albumin tekoon kuluu yleensä kuukaudesta kahteen. Kun valitut kappaleet on esituotettu, rakennetaan äänitysaikataulu, hoidetaan äänitykset ja miksataan levy. Pohjatyö käynnistyy demosessioilla, missä Olsson tulee tutuiksi sekä bändin että kappalemateriaalin kanssa.
Demovaiheessa kappaleet yleensä äänitetään live-pohjalta, minkä jälkeen ne perataan porukalla auki ja tarvittaessa myös muokataan.
– Ihannetilanne on, että demo toimii aihiona valmiille biisille. Eli demotiedostoon tehdään tempokartta ja varsinaista äänitystä aletaan tehdä sen päälle. Käytännössä aloitetaan rummuista, jolloin rumpali pääsee soittamaan niiden samojen demokitararaitojen päälle, joiden kanssa on biisiä treenannut.
Rumpujen jälkeen Olsson äänittää mielellään perussointuja soittavat rytmikitarat ennen bassoa, jotta bassolinjojen istuvuuden kokonaisuuteen kuulee saman tien. Lisäkitaroita soitetaan pohjien päälle tarpeen mukaan. Nykysuuntausta noudattaen kitararaitoja tuplataan reilulla kädellä ja kertosäkeissä 10 raitaa kitaroita on pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
– Minulle on tärkeää, että kitaroista löytyvät tietyt elementit. Vitossoinnuilla saadaan mukaan rockia, mollitersseillä kauneutta ja harmoniaa. Jos bändissä on kaksi kitaristia, soittaa toinen yleensä jotain melodista kuviota, joka ehkä tuplataan oktaavista. Idea on sama kuin rumpusetissä, eli tärkeintä ei ole raitojen määrä, vaan kuinka ne soivat yhdessä ja tukevat kokonaisuutta. Biisi alkaa hengittää, kun siinä on tarpeeksi erilaista rytmiikkaa.
Myös vokaaliosuudet ovat useamman elementin harkittu summa. Tuplauksia, stemmoja ja efektointeja ei säästellä jos ne ovat tarpeellisia halutun yleissoundin kannalta.
– Kaikki eivät hoksaa, että tiettyyn soundiin tai fiilikseen vaaditaan reilusti päällekkäistä tavaraa. Terssi- ja kvinttistemmat ovat jo lähtökohtaisesti tunnelmaltaan ihan erilaisia. Nykyään käytetään paljon myös miksaukseen piilotettua oktaavituplausta. Matalalta menevään melodiaan korkea oktaavi tuo mukavasti munaa, kun laulaja joutuu vähän pinnistämään siihen. Konsteja on miljoonia ja kaikki on tapauskohtaista.
Intensiivistä tuotantotyyliä suosiva Olsson elää ja hengittää kulloistakin projektia. Ote irtoaa vasta, kun levy tulee ulos masteroinnista.
– Pyrin olemaan prosessissa tiiviisti mukana. En ymmärrä sellaista tuotantotapaa, että bändi tulee studioon ja tuottaja kuulee biisit ensimmäistä kertaa siinä vaiheessa. Enkä kyllä sitäkään, että joku tulee tuottamaan pelkät laulut. Jos kokonaisuudesta ei ole hajua, ei näkemyskään voi osua nappiin. Minulle tuottamiseen liittyvät kaikki detaljit aina sanoituksista ääntämiseen ja soundeista koukkuihin.
Sparraaja ja arraaja
Olsson sanoo osallistuvansa mielellään sovitustyöhön ja biisinkirjoitukseen, mikäli tarvetta ilmenee. Yhtyeiden oma tietotaito ei aina riitä saamaan kappaleista halutun kuuloisia.
– Bändi voi soittaa ihan käsittämättömän kuuloista juttua. Kun pyydän yhtyettä selittämään, mitä siinä tapahtuu, laittavat he referenssilevyn soimaan, että ”tää on tämmöinen kohta”. Totean sitten, että ”tässä rumpali soittaa crashiin, vaikka pitäisi soittaa rideen ja bassari soittaa kahdeksasosanuotteja vaikka pitäisi soittaa neljäsosaa”. Pienillä muutoksilla saadaan juttu hierottua kasaan, niin että se on kaikista hyvän kuuloinen.
Tekniikan ja näkemyksen rinnalla tuottajalta vaaditaan sosiaalisia taitoja. Olsson kiistää omaavansa psykologisten niksien varastoa, mutta nauraa yhden tempun toimivan aina.
– Jos antaa, niin saa. Anna kitaristille soolo, niin voit poistaa kitaran introsta. Vakavasti ottaen sen aistii kyllä, jos yhteishenki hajoaa eikä joku ole tyytyväinen. Sitten on vaivihkaa selviteltävä, mikä mättää. Tuollaista kohtaa väkisinkin, sillä albumin teko on aina iso juttu bändeille. Tuotannossa soittajille tulee paljon uutta infoa, joka voi hämmentää ja laittaa pohtimaan, ollaanko menossa oikeaan suuntaan.
Visioiden kohdatessa ajaudutaan myös törmäyskurssille. Vaikka tarkkaamossa tuottajan ja yhtyeen välillä vaihtuu kärkeviäkin mielipiteitä, korostaa Olsson, että valmis lopputuote jää harvoin kaivertamaan kenenkään mieltä.
– Koen tärkeimmäksi sen, että artisti voi seistä julkaisemansa jutun takana. Joskus pitää vain sparrata tosi pitkälle, että saa bändin ymmärtämään, mihin ollaan menossa. Demottaminen auttaa siihen, että yhtye tajuaa, miksi treenikämpällä hyvä juttu ei välttämättä ole niin kova levyllä.
Tuottajana Jonas Olsson ei halua olla diktaattori, vaikka kantaakin vastuun lopputuloksesta. Antoisinta on pohtia asioita koko bändin kesken ja kokeilla spontaanejakin visioita.
– Äänitysvaiheessa on vielä vara testata erikoisia ratkaisuja. Jos silloin vastaan tulee toimivia juttuja, on tärkeää, että kaikki osalliset sitoutuvat niihin ja allekirjoittavat ne loppuun asti. Pyrin aina siihen, että kaikki ratkaisevat päätökset on tehty ennen miksausta. Se helpottaa bändiäkin, kun heillä on kokonaiskuva, miltä lopullinen tuotos tulee kuulostamaan.
Soundi ei tule, vaan se tehdään
Vaikka Olsson usein sekä äänittää että miksaa tuottamansa levyt, kokee hän olevansa ensisijaisesti tuottaja.
– Olen ehkä puutteellinen teknisissä jutuissa, mutta minulla on annettavaa biisien ja näkemysten kanssa puljaamisessa. Suomen mittakaavassahan tuottajan vastuulla on yleensä myös äänittäminen. Budjetit ovat niin pieniä, että harva tuottaja pystyy heittäytymään vain siihen rooliin. Myyn itseni aina tuottajana ja hoidan sitten myös äänityksen ellei toisin sovita.
Tekniikan ja vision sovittaminen ei aina käy helposti. Olsson toteaa puhuvansa erilaisista hatuista, jotka vedetään päähän eri tilanteissa.
– Jos olen laittamassa virvelimikkiä ja mietin haitsun vuotoa, on minulla äänittäjän hattu päässä. Siinä ei kannata tulla kyselemään minkä paksuiset kielet ovat hyvät tai koska syödään, ennen kuin vaihdan tuotantohattuun. Asiat on pakko hoitaa yksi kerrallaan, jotta niihin pystyy keskittymään. Ja silti aivoja joutuu koko ajan repimään kahteen suuntaan.
Haastavasta yhtälöstä huolimatta Jonas Olsson kaihtaa ratkaisuissaan varman päälle pelaamista ja korostaa sitoutumisen tärkeyttä. Kun suunta on löydetty, sillä tiellä pysytään.
– Jos demovaiheessa on kokeiltu, että biisin introon ei tule rumpuja, voidaan ne huoletta jättää äänittämättä. Tai jos biisiin halutaan filtteröity laulu, äänitetään se suoraan sellaisena. Tämä minimoi ”entä jos”- tilanteet ja ylimääräisen arpomisen miksauksessa. Visioihin on uskallettava luottaa.
Olsson onkin valmis kyseenalaistamaan perinteisen koulukunnan opit mahdollisimman puhtaasta signaalista äänitysvaiheessa.
– Jos Jenkeissä joku äänittää pelkät rummut, pyrkii hän valmiiksi prosessoimalla ja ekvalisoimalla saamaan soundiin mahdollisimman paljon omaa kädenjälkeä. Suomessa lähtökohtana on äänittää luomua, jotta materiaalia voidaan miksauksessa käsitellä joka suuntaan. Lopputulos kuulostaa sitten siltä, että kukaan ei ole tehnyt missään vaiheessa mitään päätöksiä.
– Jengi saattaa puhua, että Losissa joku äänittäjä teki ’80-luvulla hyvää rumpusoundia. Nimenomaan teki. Ei se silloin pelkästään mikkejä asetellut, vaan kompressoi ja teki rajujakin ratkaisuja. Se oli valmis paketti. Kun sitten mentiin jatkamaan äänitystä toiseen paikkaan, oli porukka äimänä, että onpa hyvät soundit.
Äänityssoundi vaikuttaa Olssonin mukaan alitajuisesti koko tuotantoprosessiin. Jos ensimmäisenä äänitetyt rummut kuulostavat sellaisenaan latteilta, vie se tenhoa muidenkin soittajien suorituksista.
– Mitäänsanomattomien soundien äärellä tulee fiilis, että kyseessä ei niin tärkeä juttu. Että vedetään nyt päälle jotain, vaikka kitarakaan ei ole ihan vireessä. Jos matsku kuulostaa kautta linjan iskevältä ja upealta, haluaa soittajakin olla tarkka ja panna parastaan. Mikäli biisiin on tulossa rumpukoneita tai muita ohjelmointeja, laitan nekin heti mukaan. Porukka tottuu niihin ja kaikki muu rakentuu siihen ympärille.
– Äänitettäessä hiottu sointimaailma edistää myös miksausprosessia. Kokonaissoundi muotoutuu matkan varrella kuin itsestään ja valmiiden elementtien asettelu balanssiin vie vähemmän aikaa, kuin aloittaminen täysin puhtaalta pöydältä.
Vaikutteita rajan takaa
Länsinaapurista alle kouluikäisenä Suomeen muuttaneen Jonas Olssonin varhaisimmat musiikkimieltymykset asettuvat Aerosmith-Def Leppard-Metallica -janalle. Teini-iässä iskeneen punk rockin ohella on sisarusten kautta tullut kuunneltua myös Roxetten ja Tomas Ledinin kaltaisia Ruotsi-suosikkeja.
– Sieltä minulle on varmaan tarttunut mieltymys melodioihin ja hyviin stemmalauluihin. Ja onhan tuolla osastolla todella hyviä sävellyksiä. Niissä jutut istuvat toisiinsa saumattomasti ja paketti pysyy tiiviisti kasassa.
Olssonin taustalta löytyy myös musiikkitieteen opintoja Åbo Akademissa. Varsinainen niitti alalle oli kuitenkin musiikkiteknologiaopintojen suorittaminen Turun konservatoriossa.
– Jo opiskeluvuosina olin puolet ajasta töissä Turun Noise Camp -studioilla. Sitten perustin oman firman ja jatkoin samaa duunia itsenäisesti. Muuttaessani Turusta takaisin Kokkolaan mietin, pitäisikö töiden takia asua osa ajasta Helsingissä tai Turussa. Kun kalenteri alkoi sitten täyttyä yhä isommista duuneista, en ole pitänyt sijaintiani ongelmana.
Kokkolaan vastikään uuden Victory Audio -studion rakentanut Olsson matkustaa kuitenkin ahkerasti tuotantojen perässä.
– Aina kaikkea ei voida tehdä Kokkolassa, vaan tämä on yksi studiovaihtoehto muiden joukossa. Toki pyrin tarjoamaan omaa studiotani edullisesti samaan pakettiin, sillä onhan itsellekin mukavampaa työskennellä tutussa laite- ja kuunteluympäristössä. Ja mikä parasta, päästä illaksi kotiin.
Jonas Olssonin vinkit vuoden 2009 tyyliseen trendituotantoon voit lukea tähän juttuun aikanaan liittyneen Netti-spesiaalista.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2009. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta, josta löytyvät vuosikerrat 2010 alkaen.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Taannehtivia numeroita voi tilata yksittäin tai vuosikertoina Riffin verkkokaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita on edelleen pääosin saatavilla, niitä koskevat kyselyt kannattaa tehdä sähköpostilla.
