Kitaroita, mielipiteitä, tarinoita soittimien takaa. Suomalaiset kitaristit esittelevät itselleen tärkeitä instrumentteja, ”elämänsä kitaroita”. Tällä kertaa niistä kertoo Juha Torvinen.
Juha Torvinen tunnetaan Eppu Normaalin kitarasoundin toisena käsiparina, ja hän lienee ammatissaan myös Suomen tunnetuin vasenkätinen. Torvisen aloittaessa soittamisen 1970-luvulla se olikin sopivien kitaroiden löytämisessä paljon suurempi ongelma kuin nykyään.
Torvinen ei ole vasenkätisyydestään johtuen ollut myöskään mikään vintage-kitaroiden haalija. Tähän hän arvelee vaikuttaneen tosin myös halunsa tehdä kitaroille aina jotain pientä, jotta niistä tulisi ”hänen kitaroitaan” – se taas ei olisi hyvä vintage-soittimien arvolle.
Tapasimme Juha Torvisen Akun Tehtaalla Ylöjärvellä. Hän työskentelee myös Eppu Normaali Oy:n tuottajana, ja kertoi tehdasta esitellessään, että alunperin siitä piti tulla vain Eppu Normaalin treenikämppä, mutta visio kehittyi suuremmaksi. Kun sitten siirryimme yhteen tehtaan studioista, kävi ilmi, että Torvisen soittouralle mahtuu varsin monenlaista soitinta ja tarinaa.
Image
Vasenkätinen Gibson SG, vm. 1976
– Me saatiin Epeltä levytyssopimus, joka oli sellainen ”kättä päälle”, niinkuin se Epen kanssa todella pitkään oli. Ennen Akne-pop-levytystä oli Tampereen Musiikkiin tullut vasenkätinen Gibson SG. Se taisi maksaa jotain 1800 markkaa. Lukiolaispojalle iso summa, joten meni aikaa kerätä rahat. Kitara oli myyty sillä aikaa, mikä oli kova isku. Mutta sitten sinne tuli uusi samanlainen, jonka ostin. Tällä soitinkin Aknepopin ja Maxi-mum Jee & Jeen.
– Myöhemmin sain neronleimauksen antaa SG Nevalaisen Matille maksuksi siitä, että hän rakentaa minulle kitaran, rahaa ei taaskaan ollut. Tämä on ainoa soitin mistä olen luopunut, ja sen jälkeen ymmärsin ettei niin kannata tehdä, koska heti seuraavana päivänä sitä katuu. Kitarana tämä ei sinänsä ole mitenkään erikoinen, mutta on silti ensimmäinen ”oikea” sähkökitarani. No, Matti oli ehtinyt jo laittaa kitaran kiertoon.
– Joskus 1980-luvun lopulla Ahosen Musiikista tuli viesti, että ”sun SG on täällä, haluatko ostaa?” Kitarassa on muutama pikku merkki, joista tunnistin sen oikeaksi. Ja taas rahoja hankkiessa se oli myyty! Vuosien varrella olenkin kuullut, että ties mitä vasenkätistä SG:tä on myyty Torvisen SG:nä. Mutta kerran Robban Hagnäs mainitsi, että sun SG on muuten täällä Kokkolassa. Kun hän itsepintaisesti väitti, lupasin kerran kesäreissulla käydä katsomassa kitaraa. Ja sehän se oli. Lisäksi omistajalla oli totuudenmukainen tarina kitarasta. Hintapyynnössään hän tuli onneksi vastaan – toki maksoin selkeästi yli markkinahinnan sen takia että se oli minun vanha kitarani!
Vasenkätinen Fender Stratocaster, 1990-luvun taitteesta
– Tämä on Gibson SG:n jälkeen seuraava varsinainen merkkikitarani, ja ihan kaupasta ostettu. Hankin sen silloin kun meillä viimeksi basisti vaihtui, eli vuonna 1989 tai -90. Me tehtiin silloin sellaista levyä kuin Historian Suurmiehiä, johon olin jo soittanut paljon kitaraosuuksiani. Tämä oli sitten mielestäni niin mahtava, että aika monta niistä soitin tällä uudestaan. Melkein koko 1990-luvun tämä oli myös keikkakitarani.
– Mutta ei tämäkään mikään kovin erikoinen soitin ole, aika painava esimerkiksi. Mielestäni on tosi paljon sellaisia ihan ok-kitaroita, ja tosi vähän niitä todella hyviä. Ihan soittokelvottomia en tiedä onko juuri ollenkaan. 1990-luvun lopullahan sain päähänpiston ostaa Musamaailmasta halvan Tokai Telecasterin ja heti toisen perään. Vaihtelin niihin mikkejä ja tallapaloja. Niillä soitinkin sitten keikat useamman vuoden ajan. Ne olivat halpoja soittimia, jotka pystyi korvaamaan heti, jos ne hajosivat tai varastettiin. Ajattelin silloin, että kymmenen kertaa kalliimpi kitara ei olisi vastaavassa määrin parempi, mutta siitä täytyisi pitää kauhean hyvää huolta.
Image
Vasenkätinen Ruokangas Mojo, relikoitu
– Lopulta kävi kuitenkin niin, että itsekin vasenkätinen Ruokankaan Juha oli tehnyt messukäyttöön vasenkätisen kitaran. Se ajautui Kosken Harrille, jolta olin ostanut jotain pedaaleja. Harri tarjosi sitä minulle ostettavaksi, koska sitä ei voinut enää uutena myydä. Ostin kitaran, mutta kesti jonkin aikaa ennen kuin sen laatu avautui minulle. Lopulta tajusin, että tässähän on hirveä ero aikaisempiin kitaroihini. Ajatusmaailmani kääntyi ympäri. Siitähän sitten alkoi se helvetti, eli nyt omistan viisi eri Ruokangasta. Eikä tämä ole mainos, koska olen maksanut jokaisesta niistä.
– Monesti sanotaan, että Fender ja Gibson olivat täydellisiä silloin kun ne luotiin. Minä olen kerettiläinen ja sanon, että eivät olleet. Ruokankaan Juha on esimerkiksi parantanut Les Paul -mallin ergonomiaa ihan pienillä jutuilla: runko on saatu tasapainoon vain hieman loven paikkaa muuttamalla. Mojossa on kaksitoiminen kaularauta, eikä liitoskohtaan pääse syntymään lippaa, kun kaularauta menee loppuun saakka. Rakentaessaan minulle Juha on ehdottanut juttuja – esimerkiksi tämän Mojon kanssa meni niin, että pienisormisena epäilin vähän kaulaprofiilia, mikä on perusteleä tuhdimpi. Mutta Juha sanoi, että ota rohkeasti riski vaan. Ja se oli täysin oikea valinta, koska siihen tottui ihan muutamassa päivässä. Tämä on nyt keikkakitarani, eikä lommojakaan tarvitse pelätä kun niitä on tehty jo valmiiksi.
Vasenkätinen akustinen Larriveé, 2000-luku
– Olin päättänyt ostaa itselleni kunnollisen akustisen 50-vuotislahjaksi. Kriteeri oli se, että sen pitää olla tällä cowboy-värityksellä, eli Cisse Häkkinen -koulukunnan tyyliin: väri on tärkein! Olin kuullut jostain, että Larriveé on hyvä kitara, ja heillä sattui olemaan tätä mallia sen värisenä. En sitten malttanutkaan odottaa viisikymppisiä vaan ostin tämän paljon aikaisemmin Musamaailmasta, ja sillä tavalla sokkona, että se piti tilata kokeilematta Kanadasta. Kun vasenkätiselle akustiselle ei tässä hintaluokassa ole Suomessa paljon tilausta, ei sitä olisi kehdannut olla ostamatta.
– Mutta onneksi kitarakin oli hyvä, ja tällä olen meidän harvoille viime vuosien levytyksille omat akustiset raidat soittanut. Otelauta on hieman kuin klassisen kitaran, aika leveä ja melko tasainen, ja kaulaliitos on 12. nauhan kohdalla. Mutala-levylle soitettiin noita meidän vanhoja biisejä vähän niinkuin akustisesti: Pantse soitti Silvennoisen Heikiltä lainaamalla kitaralla ja minä omallani. Hän viihdytti minua raivoamalla, että kitarani kuulosti kalliimmalta kuin hänen! Se oli hieno kuvaus siitä soundista.
Oikeakätinen Rickenbacker, ¾-skaala, John Fogertyn nimikirjoituksella
– Juice Leskinen oli ostanut 1970-luvun lopulla käytettynä Lontoosta tämän ja sen 12-kielisen mallin, mikä on Maximum Jee & Jeen kannessa. Jossain vaiheessa Juice pisti sanan kiertämään, että hän myisi Rickenbackerit pois. Minä ostin tämän sen vuoksi, että John Fogerty soitti aikanaan tällaisella – itse kitara on kauhea, ei pysy vireessä. Mutta viikon verran avasin päivittäin laukun ja vain katselin, kun se on niin kaunis. Ainoa biisi mihin tällä on koskaan soitettu on Syrjän Akun soolosinglen B-puoli ”Sikaillaan”.
– Kun Fogerty kävi ensimmäisiä kertoja Suomessa, onnistuin pääsemään hänen pressiinsä Hartwall-areenalle. Sain nerokkuuskohtauksen, että täytyy pyytää nimmari tähän. Raahasin kitaran sinne, ja hän kirjoitti nimmarin. Sitten sanoin, että tämä on muuten ihan kauhea kitara, ostin tämän siksi, että sinulla oli tällainen. Ja se oli, että ”oops, sorry”. Fogertyn keikassa oli siihen aikaan sellainen osio, että hän otti Rickenbackerin esiin ja sanoi yleisölle, että tämä on tismalleen samanlainen kuin se millä hän aikoinaan soitti. Eipäs ollut, vaan se kitara keikalla oli tehty normaalimittaisella kaulalla!
Image
Vasenkätiselle vasuri on oikea
Juha Torvinen kertoo soittaneensa käännetyillä oikeakätisillä kitaroilla varsin vähän. Se mikä toimi Jimi Hendrixin kohdalla ei välttämättä sovi kaikille muille.
– Minulla oli aikanaan japanilainen Fernandesin Strato, jonka oikein halusin oikeakätisenä tämän Hendrix-jutun takia. Siinä käännettiin vain kielet ja vaihdettiin volumepotikan paikka, jotta sitä oli helpompi säätää.
– Mutta se on tosi tyhmä systeemi, sillä kitaran balanssi oli todella kaulapainotteinen ihan jo hihnankin kanssa. Kaulaa täytyi soittaessa pitää ylhäällä, varsinkin liukkaiden hihnojen kanssa – jopa nahkahihnankin kanssa se oli ihan mahdoton. Kaikki kunnia herra Hendrixille, mutta ei toiminut se juttu minulla. Vasenkätisyyden riemuja on sekin, että kun näen itsestäni kuvia vasenkätisen kitaran kanssa, niin näytän ihan hölmöltä. Pantse taas on tottunut katselemaan minua, ja hänen mielestään oikeakätinen näyttää oudolta!
Laadun tuntee
Ruokankaan kitaroihin tutustuminen oli Torviselle käännekohta. Ennen sitä hän oli epäileväinen voiko käsintehdyillä soittimilla olla merkittävää eroa budjettikitaroihin tai laatumerkkien tehdastuotantoon. Vaikka hänen kitarakauppansa onkin nykyään Ruokangas, hän ei pidä käsintehtyjä instrumentteja itseisarvona sinänsä, vaan edullisemmillakin pärjäisi.
– Ei niitä nyansseja niinkään äänitteiltä erota. Me ollaan vuosien varrella äänitelty keikkojamme, ja jos nyt alkaisin kuuntelemaan, että millä kitaralla soitan tuossa ja tuossa, en varmasti erottaisi onko se Tokai vai Ruokangas. Soittaessa se on sitten eri juttu: jos minulla on sellainen olo, että käsissä on aivan mahtava soitin, niin kyllä yleisö sen huomaa. Tavallaan se kuuluu levylläkin kun ollaan innostuneita ja keksitään kaikkea. Nyt Pantse soittaa Ruokankaalla ja Ruusukalliolla on kaksi Ruokankaan bassoa, eli meillä on tavallaan tällainen Joutsenlippu-orkesteri, Juha Torvinen kiteyttää.
Led-kitaran prototyyppi
Idean takana on entinen Nokian insinööri Andy Frankton, vasenkätinen harrastelijakitaristi, joka on tehnyt Akun Tehtaalle projekteja. Kitaran runko tehtiin Ikaalisissa, ja kaula on Torvisen vanhasta Tokaista.
– Ledeihin pystyy ohjelmoimaan värikuvioita, ja ne toimivat pienoisakulla, koska käytän langatonta systeemiä. Käytöaikaaa on ehkä tunti. Ainoa ongelma on se, että mikään perinteinen sähkökitaramikki ei toimi tässä ilman hirveitä häiriöitä. Mutta Fishmanin pietsomikillä kitarasta saa pseudoakustisen soundin. Olen silloin tällöin käyttänyt tätä ”Baarikärpänen”-kappaleessa, jossa saa soittaa periaateessa ihan mitä vaan, Juha kertoo.
•••
Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2015. Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
