Toimittaja Petri Silas tapasi rumpali Kai Hahdon vain muutamia kuukausia sen jälkeen, kun mies oli kutsuttu Nightwishin rumpaliksi. Hahto tunsi yhtyeen entuudestaan hyvin, oltuaan mukana aiempien levyjen sessioissa rumputeknikkona. Siirtyminen Jukka Nevalaisen paikalle rumpaliksi sujuikin luontevasti.
Aiemmat yhteiskuviot Nightwishin kanssa sekä pitkä yhteistyö meritoituneiden metallisäveltäjien Juha Raivion ja Jari Mäenpään sai komeata jatkoa, kun varautuminen tuurauskeikkaan muuttuikin pysyväksi pestiksi. Hahto kertoo, miten asiat asettuivat uuteen järjestykseen varsin mutkattomasti.
Elettiin jokseenkin tavanomaista kesäkuun 2014 aamua, kun Kai Hahto havaitsi välitöntä huomiota vaativan viestin puhelimessaan. Sen takana oli Nightwishin rumpali ja yhtyeen liiketoimintaa hoitavan Scene Nation -yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jukka Nevalainen. Hahto nimittää yhteydenottoa paljon puhuvalla sanalla ”hätäpuhelu”.
– Koska tunnen Jukan vuosien takaa, aistin heti ettei kaikki ole kunnossa, Hahto muistelee. – Tiesin hänen uniongelmistaan ja nyt kuulin niiden äityneen sietämättömiksi. Mies oli valvonut siinä vaiheessa melkein kaksi viikkoa ja halusi lähteä itsekseen Kolille rauhoittumaan, nollaamaan tilanteen.
Nevalainen oli huolissaan terveydestään ja perheensä tulevaisuudesta. Lisäksi hän pelkäsi, ettei pysty antamaan bändin uudelle levylle sataa prosenttia.
– Panokset olivat kovat. Jukan huoli tarttui minuun, ja lopulta oli helppo suostua hänen ehdottamaansa suunnitelmaan – kunhan olin ensin tarkistanut vaimoni mielipiteen. Näin meillä on aina toimittu, koska hän pyörittää arkea kotona ja pitää pääosin huolen kahdesta pojastamme.
Nightwishin kahdeksannen täyspitkän teko oli peruuttamattoman pitkällä, ja Hahto oli tullut lupautuneeksi varamieheksi, jos kävisi niin ettei Nevalaisen kunto kohene ajoissa. Pian rumpuässä saikin Tuomas Holopaiselta uusien kappaleiden demot ja jäi muiden kanssa odottamaan sanaa Jukalta.
– Onneksi siinä vaiheessa oli sessioiden alkuun vielä jonkun aikaa, joten ehdin paneutua aineistoon kunnolla – pahimman varalta. Hetken näytti, että vaara olisi ohi ja varauduin menemään studiolle samaan tuttuun teknikon rooliin kuin aiemmillakin kerroilla Nightwishin kanssa Dark Passion Playstä (2007) lähtien: virittämään rummut ja huolehtimaan muutenkin hyvästä lähtösoundista.
Vaan kuinkas sitten kävikään?
– Jukalta tuli toinen puhelu, jossa hän tiedusteli, kuinka pian pääsisin Kiteelle äänittämään seuraavan levyn rummut. Kolin reissu oli sujunut, mutta kotiin palattua kuvio oli palannut ennalleen. Peruutin äkkiä jokuset opetukset ja pari keikkaakin ja aloin valmistautua toden teolla.
Rupeaman startatessa oli maanantaipäivä. Kiteelle saapunut Hahto huomasi usean kappaleen muuttaneen muotoaan, ja edessä oli nuottien kirjoittaminen joka raidasta. Mitä teki mies, jota Meshuggahin rumpali Tomas Haake kerran unohtumattomasti kuvasi sanalla ”monsteri”?
– Toimin kuin klassinen muusikko, sillä nuotteihin olisi helppo tehdä lisääkin korjauksia, jos niitä tulisi. Vaihtoehtoja ei ollut, koska materiaali on paikoin sen verran monimutkaista. Levyn viimeinen biisikin sellainen parikymmmenminuuttinen järkäle, että jo siinä riitti omaksumista. Tiistain ja keskiviikon pänttäsin yhdettoista arrit päähäni, ja torstaina teimme tuotantodemon.
Seuraavaan reiluun viikkoon huippurumpali ahtoi blues- ja rockbändinsä Max On The Roxin keikan Vaasan Hietsku Rockissa sekä harjoitukset ja konsertin eeppistä metallia suoltavan Wintersunin kanssa Summer Breeze -festareilla Saksassa. Onneksi kalenteriin mahtui tälle jaksolle kaksi vapaapäivääkin.
– Emme olleet soittaneet Wintersunin kanssa kimpassa vuoteen, joten siinä tulivat kolmen päivän valmistavat treenit tarpeeseen. Ja hyvin se keikkakin meni. Sunnuntaina minua oli Helsinki-Vantaalla vastassa settini ja kyyti Kiteelle. Maanantaina laitoimme kamat pystyyn Röskössä ja aloimme prepata. Pari seuraavaa päivää soittelimme materiaalia läpi ja katsoimme vielä pari sovitusta kuntoon. Torstai-iltana aloimme äänittää, ja lauantaina noin kello 18 minun osuuteni olivat tallessa.
Hahto teki Nightwishille valtavan palveluksen, koska juuri se viikko, jonka maanantaina hän toisen kerran saapui Kiteelle, oli varattu rumpuäänityksille. Hänen omaksumiskykynsä ja kaikkiaan ylivertaisen ammattitaitonsa tähden aikatauluun ei tarvinnut kajota.
– Kaikilla oli alusta asti hyvä sisukas fiilis. Päätimme yhdessä, että kyllä tästä selvitään.
Vaikka sitä ei ulos aluksi kerrottukaan, Hahto oli session lisäksi hyväksynyt pestin myös Nightwishin seuraavalla maailmankiertueella. Eli karkeasti ottaen kahden seuraavan vuoden suunnitelmat menivät pitkälti uusiksi.
– Sopimus oli, että Jukka ilmoittaa heti minulle, jos ei pysty lähtemään rundille. Ja niinhän siinä kävi.
Metallin eri muodot
Nightwish on uusin luku aikakirjoihin Vaasassa 1973 syntyneelle Kai Hahdolle, joka on tähän asti tullut lähinnä tutuksi power- ja progemetallia veistävän Wintersunin sekä vanhakantaisen progen ja doom- sekä deathmetallin kolmiossa operoivan, erittäin arvostetun Swallow The Sunin rumpalina. Muusikkopiireissä tiedetään, että etenkin ensinmainitun puolesta Hahto on uhrannut paljon.
Vähemmän tunnettu on se tosiasia, että kun meikäläisen powermetallin pioneeribändi ja lippulaiva Stratovarius syyskuussa 2011 joutui etsimään uutta pannuttajaa, ensimmäinen puhelu otettiin Hahdolle.
– Diggaan Stratovariuksen jätkistä tosi paljon, mutta yhtyeestä olisi pitänyt tehdä heti prioriteetti. Siihen en ollut valmis, koska Wintersunille oli juuri silloin alkamassa tapahtua, kertaa Hahto.
– Lisäksi tulee musiikillinen tasapaino. En sano, etteikö myös Stratovarius olisi minulle tärkeä bändi, mutta saan esimerkiksi Nightwishin musasta tunnepuolella irti enemmän. Olisi ollut väärin itseäni ja yhtyettä kohtaan lähteä mukaan puolivillaisesti. Onneksi Stratot saivat Rolf Pilvestä loistavan rumpalin, joka ansaitsee paikkansa sillä tasolla.
Nightwishin tarjouksesta Hahto ei sen sijaan halunnut kieltäytyä, koska aikatulut antoivat myöten ja samalla aukesi mahdollisuus tehdä ”hienoa musaa hienojen ihmisten kanssa”, kuten hän muotoilee.
– Jukan kanssa aiheesta jutellessa tuli oikeastaan ensimmäisen kerran nimenomaan Wintersunin suuntaan sellainen olo, että pitäisiköhän minunkin alkaa ajatella itseäni ja perheeni tulevaisuutta.
Asia meni perspektiiviin Wintersunin massiivisen, kahdeksi eri levyksi venähtäneen Time-projektin – vielä tälläkin hetkellä keskeneräisen – valmistumista tarkastellessa.
– Poikani oli kolmikuukautinen, kun aloin äänittää sitä Timen 80 minuutin räpistelyä. Nyt hän on tokalla luokalla! Vaikka Wintersun on minulle rakas yhtye, lähdin myös Swallow The Suniin aikanaan osin siitä syystä, että tekemisen tempo on Wintersunissa niin hidas. Plus siksi, että diggaan Juhasta (Raivio, Swallow The Sunin kitaristi ja liideri) tyyppinä ja biisintekijänä niin älyttömän paljon. Menen juttuihin aina sydän edellä, ja se ratkaisi tässäkin. En voisi lähteä mukaan juttuun, jota en allekirjoita. Lisäksi olen kuunnellut Nightwishin musaa alusta asti ja pidän bändistä. Eli ei tarvitse feikata yhtään vaan voi nauttia siitä, että nytpä saa soittaa sitäkin musaa itse livenä.
Wintersunin päämies, kitaristi ja biisintekijä Jari Mäenpää oli toinen henkilö, jolle Hahto soitti Nightwishin tarjouksesta kertoakseen.
– Wintersun on hankalassa saumassa levy-yhtiökuvioiden sekä Timen jatko-osan rahoituksen suhteen, ja kun Jari sanoi minulle ettei noin vuoteen todennäköisesti tapahdu juuri mitään, ajattelin ettei minullakaan ole mitään velvoitetta odottaa. Katsotaan nyt, mitä uusi joukkorahoitusidea poikii.
Hahto kertoo kieltäytyneensä jokusista rahakkaistakin tarjouksista Wintersunin eduksi, ja sanoo myös ajatelleensa bändin etua usein, koska on halunnut uskoa onnettaren vielä hymyilevän.
– Jarilla on visionsa, jotka eivät välttämättä aina kohtaa omia ajatuksiani tekemisen suhteen, mutta aika näyttää mitä tulee tapahtumaan. Nyt on Nightwish-leirissä aika selvät kuviot, joten siihen on pakko luottaa, ajatella positiivisesti ja panostaa täysillä.
Kuin aiheen paketoidakseen Hahto esittää arvion siitä, miksi Wintersunin tie on ollut tietyssä mielessä kivinen.
– Bändihän on rundannut suhteessa aika vähän. Se nuorisotalo- ja klubivaihe on jäänyt oikeastaan tekemättä kun on menty suoraan isommille lavoille, eikä nimeä ole tarvinnut kasvattaa rundaten pakulla ympäri Amerikkaa. Enkä sano, että tämä olisi yksiselitteisesti huono juttu, mutta törmään välillä Wintersunin kyydissä asioihin, jotka ovat tuttuja minulle, mutta eivät muille. Tien päällä todellisuus ei aina kohtaa odotuksia.
Vertailua kaiken nähneeseen ja paljon kärsineeseen Swallow The Suniin on helppo ehdottaa, mutta rumpali toppuuttelee.
– Swallow’n jätkille täytyy antaa tunnustusta siitä, että bändi on painanut töitä menestyksen eteen… En väitä, etteikö Wintersun olisi, mutta orkesterien lähtökohdat olivat alusta asti aika erilaiset ihan levy-yhtiöiden supportista lähtien.
Legendaarinen Freddie Gruber ja virvelitekniikka
Kai Juhani Hahdon arki on koostunut vuosia konventioista, jotka hän on järjestänyt itselleen suotuisiksi. Vaasa on pysynyt kotikaupunkina kolmesta syystä: rundaavan muusikon maailma kutistuu lentoliikenteen kehittyessä kaiken aikaa ja vastaavalla tavalla helpottavat paremmiksi käyvät nettiyhteydet äänittävän muusikon toimimista. Perimmäinen syy on silti rauhan tarve. Vaasa on sopivan etäällä kaikesta, joten sinne Kaitsu pääsee välillä pakoon oman perheen pariin omalle sohvalle.
Levytykset ja kiertueet sekä keikat aikanaan ensin äärimetalliretkue Rotten Soundin ja sittemmin Wintersunin sekä Swallow The Sunin kanssa, samoin kuin muutkin sessiorumpalin työt tien päällä tai studioissa, ovatkin vain se näkyvä osa ammattimiehen arkea ja toimeentuloa.
Opetettavia Hahdolla riittäisi jonoksi asti, ja kotoaan mies sipaisee polkupyörällä vikkelästi sen kilometrin matkan, joka omalle treenikämpälle ja opetustyön alttarille on. Sinne kun buukkaa oppilaiden tunteja järkevästi peräjälkeen, ei logistiikkaan tai muuhun ylimääräiseen tarvitse kiinnittää huomiota.
– Nyt moniin rutiineihin tulee muutos, mutta opettamista en taida koskaan lopettaa. On siinä ennenkin ollut harvempia jaksoja. Onneksi oppilaat ovat pysyneet kärsivällisinä.
Hahto räätälöi ”opetussuunnitelman” kunkin tarpeiden ja toiveiden mukaan.
– En noudata mitään kaavaa, jossa mennään aina a:sta b:hen, koska en usko sellaisen monia hyödyttävän. Jokainen on yksilö ja vaatiikin tarkkaavaisuutta huomata, mitä kukin tarvitsee mennäkseen eteenpäin. Luotan myös siihen, että oppilaani käyvät treenaamassa ilman että minä sitä vaikka läksyin valvoisin. Kehittyminenhän on aina itsestä kiinni, toisen puolesta kun ei voi harjoitella.
Oma motivaatio onkin olennainen osa oppimista.
– Jos ei oikein tiedä, mitä treenata tai miksi, niin siinä osaan kyllä opastaa. Silti kaikki eivät tajua harjoittelun merkitystä. Ihmiset toki soittavat eri syistä ja se myös minun täytyy hyväksyä. Kaikkia oppilaitani en yritä saada väkisin kehittymään.
– Itselleni oli alkuun vaikea hahmottaa, miten rudimentit liittyvät settisoittoon, mutta kun sen kerran oivalsin, treenasin niitä mielelläni. Ja treenaan edelleen. Homma aukesi käsittäessäni miten paljon Gene Krupan ja Buddy Richin jutuissa oli kyse tanakasta virvelitekniikan hallinnasta. Opetuksen tarpeestahan kiistellään aina, mutta kukaan tuskin kiistää, kuinka tärkeää rumpalille on alkuun kuulla,
miten kapuloita pidetään ja miten istutaan oikein.
Hahdon omasta taustasta löytyy peruskoulun jälkeen suoritettu muusikon perustutkinto, jota hän on täydentänyt yksityistunneilla Joe Morellon, Jim Chapinin sekä John Rileyn kanssa. Yksi guruista on Kaitsulle yli muiden.
– Otin kesällä 2002 pankista lainan päästäkseni New Yorkiin tunneille Freddie Gruberin (1927–2011) luokse. Hän oli pannut vähän aiemmin sekä Dave Wecklin että Neil Peartin soiton niin perustavalla ja hienolla tavalla uusiksi, että minun oli pakko päästä hänen oppiinsa.
Myös soittajalle elintärkeästä ergonomiasta Hahto tietää keskivertokollegaa enemmän, koska on käynyt Alexander-tekniikan kursseilla. Kaikkiaan mies on omaksunut sen mallin, ettei oppiminen pääty koskaan, joten hän myös harjoittelee kaiken aikaa työn ohessa.
– Minulla on padi aina mukana, ja se onkin hyvä kaveri hotellihuoneessa. Laitan myös uusia komppeja ja fillejä paljon muistiin. On minulla teknisiäkin apuvälineitä, mutta idean iskiessä kynä ja paperi ovat nopeimmat. Jälkikäteen niitä voi sitten kirjoittaa puhtaaksi vaikka Sibelius-ohjelmalla.
Hahdon kuvittaessa kertomustaan huomio kiinnittyy siihen, että mies on vasenkätinen. Mutta soittaa silti niin sanotusti oikeakätisen setillä. Mistä moinen?
– Joo, olen tosiaan vasuri! Kun sain kuusivuotiaana ekat rumpuni, laitoin ne enemmän ajattelematta pystyyn samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Myöhemmin olen alkanut avata otteita ja kuvioita eri tavalla. Vasemman puolen kehittäminen avartaa setin hallintaa.
Mies monessa roolissa
Metallin ohella Hahto soittaa ahkerasti ja laveasti skaalalla Johanna Kurkela – Jonas Hellborg.
– Jonas otti yhteyttä maalis-huhtikuusta. Hänellä ja kitaristi Mattias IA Eklundhilla oli tarkoitus jatkaa Art Metal -hanketta Euroopan rundin merkeissä, ja sain kutsun mukaan. Kunnes Jonakselta tuli viikkoa ennen starttia viesti, ettei hän ha-lua-kaan soittaa keikoilla mitään vanhaa. Liitteenä oli uutta musaa. Kuuntelin matskun läpi, ja kun en tahtonut saada mistään kiinni, pyysin laput. Sieltä tuli sellainen haitari, jossa oli tajuton 16 osaa käsittävä biisi! Kauheaa intialaista hässäkkää, jossa paikoin vedellään koko porukalla 32-osia unisonossa vimmatusti. Samaa kamaa kuin Hellborgin uudella Jazz Raj -albumilla.
Studiossakin Hahto on viihtynyt. Viime aikojen sessio-satoa on paitsi Max On The Roxin neljäs täyspitkä, myös Juha Raivion Trees Of Eternity -hankkeen debyyttialbumi. Niin ikään Swallow The Sun kerää vauhtia seuraaviin äänityksiin.
– Juttelin kavereiden kanssa puhelimessa muutama päivä sitten ja nyt näyttää kyllä siltä, että joudun jättäytymään Swallow-pelistä ainakin hetkeksi pois. Sopimus ja äänitykset ovat edelleen kysymysmerkillä, ja vuonna 2015 NW-kireet pitävät minut tiiviisti tien päällä.
Hahdon paikan Swallow The Sunissa ottaa häntä jo aiemminkin tuurannut Juuso Raatikainen, joka on Kaitsun mielestä mies paikallaan. Hän myös korostaa, ettei ole eronnut orkesterista.
– Vetäydyn toistaiseksi kuvioista, koska jätkät ovat minulle rakkaita ja haluan heille vain parasta. Kysymys on realiteeteista. Perheellisenä en voi olla joka paikassa jatkuvasti. Toisinaan joudun jättämään hienoja keikkakokemuksia väliin ihan taloudellisista syistä; minulla on muitakin suita syötettävänä kuin oma. Musa on elämäni toiseksi tärkein asia, ensimmäisenä tulee perhe. Raiviohan halusi aikoinaan minut niin kovasti joillekin Swallow’n keikoille, että maksoi lisäpalkkaa omista liksoistaan, mutta eihän sellainen lopulta ole reilua kenellekään. Parempi, kun bändi jatkaa toistaiseksi näin.
Rutinoitunut ammattilainen odottaa jo innolla ensi kevättä. Huhtikuun yhdeksäntenä starttaa New Yorkin Hammer-stein Ballroomista vajaan kolmenkymmenen Pohjois-Amerikan konsertin Nightwish-rundi, jonka myötä Hahto, Holopainen, laulaja Floor Jansen, kitaristi Emppu Vuorinen, basisti-laulaja Marco Hietala ja irlantilaista säkkipilliä -soittava Troy Donockley pääsevät jatkamaan työtä, joka on toistaiseksi tuottanut paikoin ylistäviä arvioita, yli 900 000 levyn maailmanmyynnin ja lukuisia kopioijia.
– Nightwishiin liittyminen oli siinäkin mielessä helppoa, että tunnen paitsi bändin, myös taustavoimat pitkän ajan takaa. Enkä vähättele sitä, että astun saappaisiin, joista on lähtenyt bändin ekoista treeneistä asti mukana ollut kaveri ja ystäväni.
Hahto onkin epäilemättä jo sietänyt osansa eri tavoilla epäselviä olosuhteita ja toiminut tarpeeksi monesti virkaa tekevänä lastentarhan opettajana. On aika nauttia asemasta Suomen metallipannuttajien ykkösenä.
– Arvostan NW-yhteisöä muutenkin kuin musiikillisesti ja koen arvostuksen olevan molemminpuolista. On hienoa selailla kalenteria ja tietää, että lähemmäs kahden vuoden päähän tästä hetkestä on tiedossa mielekästä tekemistä hyvässä porukassa. Ja homma vielä toimii ilman, että itseni tarvitsee säätää mitään. Katson vain, koska tulee olla lentoasemalla ja hoidan itseni paikalle! Muiden työtä pelkäämättömien, fiksujen ja nöyrien suomalaisten soittajien ja yhden hollantilaisen sekä yhden britin kanssa. Se on luksusta.
Vuoden 2014 lähestyessä loppuaan vaikuttaa siltä, ettei Hahtoa enää helposti saa Children Of Bodomin, Indican, Sotajumalan, Waltarin ja muiden tapaan studioon setinvirityskeikalle.
– Sanomatta paras, koska se on kyllä hauskaa puuhaa! Enkä minä sitäkään toimenkuvaa ikinä varsinaisesti valinnut. Äänitin kerran Sonic Pumpilla yhtä Wintersunin biisiä, kun Nino (Laurenne, kitaristi ja äänittäjä) hihkui kesken oton luureihin, että ”puhelimessa kysytään, haluatko lähteä Nightwishin sessioihin teknikoksi”. Minähän halusin ja tässä sitä ollaan.
Kaitsu kipparien silmin 1
TUOMAS HOLOPAINEN:
”Hahto osui tutkaani vuosituhannen vaihteessa, kun muuan kaveri soitti minulle Rotten Soundia. Kaltaiselleni vanhalle Carcass-diggarille musa sellaisenaan veti suun hymyyn, ja rumputyöskentely oli tietty huomiotaherättävää.
Uskon, että Kaitsusta on tullut se, kuka hän tänään on, koska mies on yhdistänyt lahjakkuuteensa vuosikausien systemaattista kovaa treeniä, intohimoa musiikkiin ja nöyryyttä omaa tekemistä kohtaan. Lasken isoksi vahvuudeksi myös avarakatseisuuden ja monipuolisuuden. Hän löytää kiinnostavia juttuja lähes joka genrestä.
Yhtä lailla Kaitsu on tinkimätön sen suhteen, mihin lähtee mukaan. Jos juttu ei tunnu omalta, se jätetään väliin. Ja koska musaa pitääkin tehdä rakkaus ja intohimo edellä, arvostan tätä valtavasti.
On vaikea poimia mitään erityisiä suosikkeja hänen tuotannostaan, mutta omassa levysoittimessa lienee Wintersunin Time pyörinyt eniten. Sanoisin, että Kaitsua pääsee lähelle kaikkein parhaiten keikalla. Kuunnelkaa ja katsokaa kaverin toimintaa livenä. Ainakaan minä en ole ikinä keksinyt mitään huomautettavaa.
Mitä taas tulee hänen uuteen rooliinsa meidän bändissämme, niin Jukka on edelleen maailman paras rumpali Nightwishiin, mutta Kaitsu nousi ikävän tilanteen pakottamana hienoimmaksi mahdolliseksi paikkaajaksi. Soittajana arvostan eniten hänen tyylitajuaan ja kykyään tulkita biisit niiden kertoman tarinan ehdoilla. Lisäksi hän on hyvin positiivinen, toiset jatkuvasti huomioon ottava ihminen.”
Kaitsu kipparien silmin 2
JUHA RAIVIO:
”Alun perin Kaitsu tuli tietenkin tutuksi Rotten Soundin kautta, joten ajatus sellaisesta huipputason grindcore-rumpalista soittamassa meillä muutamaa iskua minuutissa nauratti pirusti, mutta varsin hyvinhän siinä lopulta kävi. Asenteen ja ammattitaidon ohella hänestä tekee erityisen hyvän tyypin luonne.
Kaitsua hauskempaa, lämpimämpää ja luotettavampaa ihmistä on vaikea löytää, joten ihmekö tuo jos kaikki haluavat hänet. Ei nimittäin puutu reissusta naurua eikä actionia, jos on valttikortti nimeltä Hahto mukana. Maailma on täynnä aivan käsittämättömiä rumpaleita, mutta todelliset muusikot tunnistaa sielukkuudesta. Ja sitähän Kaitsun soitto on täynnä. Sydän ja tunne mukana joka iskussa.
Kokemus ja monipuolisuus näkyvät hänessä sekä hyvässä että pahassa eli siinä, miten levyä tehdessä studion voi varata rumpuja varten vain pariksi päiväksi ja siihen hän mahduttaa myös mikityksen ja virityksen. Ja sitten siinä, että Kaitsu ei pahemmin etukäteen testaile tai treenaile vaan kirjoittaa kaikki paperille. Ja miksikö se on huono asia? Siksi, että kaikki nuotinlukutaitoiset tyypit ovat lähtökohtaisesti jotenkin epäilyttäviä!
Erityisen hyviä Hahto-levytyksiä ovat minusta Swallow The Sunin ja Wintersunin tuoreimmat; niiltä löytyy aika täydelliset näytteet miehen taidoista. Ja vaikka Kaitsu soittaakin myös sambaa ja ties mitä afrikkalaista acid-ebola-jazzia, kuulee noilta kahdelta albumilta mielestäni hienosti miehen koko spektrin.”
Juha Raivion haastattelu on julkaistu Riffin numerossa 2/2016.
Kaitsu kipparien silmin 3
JARI MÄENPÄÄ:
”Ekan kerran Hahto tuli vastaan yhdeltä Enochian Cres-centin levyltä. Muistan vielä elävästi, miten porukalla ihmeteltiin hullua rumpalia. Kaitsu jäikin elämään kaveripiirin puheisiin legendaarisena rumpalina, jonka maine totta kai vain kasvoi Rotten Soundin levyjen myötä. Olikin minulle aikamoinen kunnia, kun hän suostui lähtemään Wintersunin esikoislevylle vuonna 2004. Jo silloin tuli selväksi, että vain harvoilta löytyy vastaavaa intohimoa musiikkiin, soittamiseen ja kovaan treenaamiseen. Sitä samaa on itsessäni. Minäkin haluan kehittyä instrumenttini hallinnassa ja kerätä paljon vaikutteita eri tyyleistä. Ehkä siksi meillä synkkaa niin hyvin eikä ideoista tule puutetta. Hän on myös yksi rennoimmista ja reiluimmista tuntemistani kavereista. Kaitsun seurassa ei voi olla viihtymättä.
Kaitsun soitossa on tiettyä luovaa nerokasta hulluutta ja ’aina pitää rikkoa rajoja’ -asennetta, jota rakastan. Diggaan ja arvostan myös jazzista metalliin venyvää monipuolisuutta. Levytyksistä itselle läheisimmät ovat tietenkin Wintersun sekä Time I & II, joiden ohella suosikkihini lukeutuu Rotten Soundin Murderworks. Myös Swallow The Sunin tuotokset toimivat erittäin hyvin. Siinä bändissähän Kaitsu pääsi treenaamaan myös hidasta soittoa!
Hahdossa vihjaisin kiinnittämään huomiota siihen, miten mies on soveltanut Alexander-tekniikkkaa soittoon. Hänen kehonkielensä kertoo, kuinka hän hallitsee kroppaansa eri tavalla kuin ‘normaali’ ihminen.”
Oheinen artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2014. Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
