Käytetyn sähkökitaran oston ei tarvitse olla onnenkauppaa. Varsinkaan silloin, jos soittimeen tutustuessa ja sen kuntoa arvioidessa on apuna jonkinlainen ohjenuora, jolla tietyt asiat ainakin tulevat huomioiduiksi.
Joskushan voi ostokuume olla niin korkea – tai aika rajallinen – ettei syvempään tarkasteluun, kokeiluun ja tutkimiseen ole innostukselta oikein kunnon motivaatiota. Varsinkin silloin, kun soittimen ostaa yksittäiseltä ihmiseltä, voi tutkiminen jäädä osin vajaaksi.
Valtaosa käytetyistä soittimista löytänee uuden omistajansa nykyisin netin erilaisten markkinapalstojen kautta, osa pelkästään kuvien ja myyjän kuvailun perusteella siitä yksinkertaisesta syystä, ettei maantiede aina salli vierailua myyjän luona ja sanaan on luotettava, jos soittimen itselleen halajaa. Riski on korkea, mutta toisinaan ainoa mahdollisuus.
Fyysisessä soitinliikkeessä asioitaessa etuna on mahdollisuus tutkia soitinta omin näpein ja ajan kanssa. Keskustelu kasvokkain etenee myös usein juoheasti ja puuttuvia tiedonmurusia saattaa saada kokoon hyvin vaivattomasti. Sähköpostien tai tekstiviestien kautta on työläämpää kommunikoida, kun jokaiseen kysymykseen liittyy aina lisäkysymyksen tarpeen mahdollisuus.
Mutta mitä asiasta ajattelee mies, joka on työkseen ostanut ja myynyt kitaroita yli 30 vuoden ajan? Haastattelin Kitarapajassa työskentelevää kitaristia ja myyjää Jaakko Kiikeriä siitä, mitä hän antaisi neuvoksi käytetyn kitaran ostoa harkitsevalle.
Hieman taustaa
Ensin pyysin Jaakkoa kuitenkin valottamaan omaa kitaristi-historiaansa. Hän kertoi kitaransoiton alkaneen – kuten niin monella meistä – nailonkielisestä kitarasta.
Varsinainen alkusysäys tuli yläasteen kitaransoiton alkeiskurssilta. Siellä Jaakko tutustui muihin asiasta innostuneisiin, ja kun koululla oli vielä muitakin musiikin tekemiseen tarvittavia instrumentteja ja laitteita (kuten vahvistimia), ei siitä ollut pitkä matka ensimmäisiin bändiviritelmiin.
Kun eräs idoli oli Carlos Santana, ei ollut vaikea arvata, että ensimmäinen kesätyöansioilla hankittu kitara oli Yamaha-merkkinen. Tarkemmin Yamaha SG-35. Ensimmäinen vahvistin puolestaan oli koulukaverin tekemä pieni transistorivahvistin, joka sitten vaihtui Yamaha 1×12-transistorikomboon.
Ensimmäisen bändin ohjelmistoon kuului edellä mainitun Carlos Santanan biisejä ja muistuttihan Yamahan kombokin vähän Carloksen käyttämiä Mesa Boogieita.
Bändi menestyi hyvin Kauniaisten ruotsinkielisten koulujen yhteisessä kykykilpailussa, ja pääsi sitten jatkossa soittamaan Linnanmäen ulkoilmalavalle. Kokemuksesta innostuneena yhtye jatkoi instrumentaalimusiikin harjoittelua.
Jonen (Ullakko) bändin mukana Jaakko pääsi 1980-luvun puolivälissä oikeaan studioon sinkkua tekemään. Sen myötä orkesterin tie päätyi television Levyraati-ohjelmaan, jossa legendaarinen Klaus Järvinen kiinnitti erityishuomion bändin tahtilajeilla ”leikkimiseen”.
Siirtyminen tiskin toiselle puolelle
Jossain vaiheessa Jaakko tutustui Granfeltin Beniin, joka työskenteli tuolloin Kitarapajassa. Ben soitti kitaraa Gringos Locos -yhtyeessä ”Muta” Mannisen aisaparina. Gringos Locoksella alkoi olla keikkaa siksi paljon, että päivätyö Kitarapajalla hankaloitui ja Ben pyysi Jaakkoa tulemaan tilalleen töihin pajalle.
Niinpä Jaakko aloitti toimen soitinmyyjänä 1988. Työssään hän tutustui luontevasti useisiin kitaristeihin ja muihin muusikoihin, joista yksi tuttavuus nousi merkitseväksi: Ile Kallio pyysi Jaakkoa mukaan bändiinsä. Tästä alkoi 13 vuotta kestänyt kumppanuus. Ilen ja Kaija Kärkisen suosio oli nousujohteista ja keikkoja riitti.
Instrumentaalimusiikki oli kuitenkin koko ajan mukana jollain tapaa. Jaakko soitti myös Silver Hawks -yhtyeessä ns. ”surf-rautalankamusiikkia”, ja oli mukana myös bändin levynteossa.
Soittokokemusta on kertynyt myös Maijasen Paven bändissä ja mikä parasta, siinä sai soittaa toisen kitaristin kanssa. Aisaparina oli Muta Manninen. Jaakko soitti myös kolme vuotta Hectorin bändissä, jossa yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli Hectorin 40-vuotisjuhlakiertue jäähallissa. Välillä keikkailun ja muun työnteon sovittelu onkin kuulemma ollut hänelle vaikeaa.
Jaakko kertoi edellä mainitut asiat nopeaan tahtiin ja tässä vaiheessa, pienen hengähdystauon yhteydessä, pääsin kysymään hänen soitinhistoriaansa. Yamaha SG-35:n jälkeen hän käytti mahdollisuuttaan soitinmyyjänä ja seuraavat soittimet olivat ns. ”palacastereita”. Niissä pääsi kokeilemaan eri puulajien ja mikrofonien vaikutusta stratocaster-tyyppisiin kitaroihin. Samalla pystyi hankkimaan arvokasta tietoa eri tekijöiden vaikutuksista ja hyödyntämään saamaansa kokemusta myös työssään kitaroiden myyjänä.
Paven ja Hectorin kanssa soittaessa hänen soitinarsenaaliinsa kuului itse koottujen soitinten ohessa muun muassa Jerry Jones -baritonikitaroita, Jerry Jones Sitar -kitara, puoliakustinen Guild ja 12-kielinen kammella varustettu vuoden 1966 Framus Strato Deluxe. Se oli ainoa kitara, jota hän kuulemma jäi kaipaamaan, kun soittimet yksi toisensa jälkeen jatkoivat matkaansa maailmalle.
Vahvistimena hänellä on nykyään Vox AC15 ja kitaranaan vuoden 1965 Fender Stratocaster plus pieni pedaalilauta.
Stratocasterissaan hänellä on yksi merkittävä modaus: siinä on vain yksi tone, yksi volume ja vain yksi mikrofoni – talla-asemassa. Varsin riisuttu malli siis, varsinkin kun hän soitinmyyjänä olisi voinut varustaa kitaran melkein vaikka minkälaisin osin ja komponentein! Jaakko kuitenkin vakuuttaa saavansa tästä kombinaatiosta soundillisesti kaiken tarvitsemansa.
Tämän jälkeen siirryimmekin päivän teemaan ja pyysin Jaakkoa kysymysten ohjaamana antamaan vinkkejä käytetyn kitaran ostoa suunnittelevalle.
Ostajalle opiksi ja ojennukseksi
Mitä itse tutkit saadessasi käsiisi myytäväksi tai vaihdossa tulevan kitaran?
– Tärkeintä on ensituntuma; kun ottaa kitaran syliin ja ensisoinnun niin tuntuuko, että kaikki on ok? Ja tietysti nää perusjutut; onko kaula suora? Onko suora molemmilta, sekä treble- että bassopuolilta? Kovera vai kupera? Siten tarkistan toimiiko kaularauta, tarkistan myös usein satulan kolojen korkeuden.
Onko sinulla jokin mittaussysteemi näihin seikkoihin?
– Kielten korkeuden ja kaulan sekä satulan kunnon tarkistan painamalla kielen kiinni otelautaan kolmannelta nauhalta, tsekkaan että silloin jää ekan nauhan ja kielen väliin hienoinen rako. Kieli melkein nuolee ekaa nauhaa. Silmämääräisesti tarkistan myös sen, onko kaula mahdollisimman suoraksi säädetty. Silloin siihen saa kaikkein leudoimman tatsin joka puolelle otelautaa.
Entäpä sitten sieltä ylempää? Onko kielillä joku ideaalikorkeus millimetreinä esimerkiksi 12. tai 15. nauhalta?
– En ole ikinä käyttänyt mitään mittoja, vaan se on ihan fiiliksen mukaan. Kun aletaan säätämään, laitan tallapalat vähän liian korkeiksi ja vähän liian taakse. Kun sitten pitää säätää intonaatiota, on aina helpompi säätää tallan korkeutta tiputtamalla ja tallapaloja eteenpäin. Vähän saa ”rämistä”, kunhan se ei sähköllä kuulu ollenkaan.
– Ja kaikkein tärkeintä on, että yläkielillä kun bendaa kaulan yläosasta, että ne ei ota siellä otelautaan kiinni. Siinä on just kaikkein tärkeintä se, että kaula on mahdollisimman suoraksi säädetty. Jos kaulaan on laitettu koveruutta, niin varsinkin Fender-tyyppisessä 7,25 tuuman radiuksessa ylä-E ottaa kiinni jossain vaiheessa. Siellä on ylämäkeä tiedossa.
Entäs ulkonäkö, kolhut ym. vastaavat?
– Oikeestaan sellaiset kosmeettiset jutut, elleivät ole ihan kauheita, eivät haittaa. Kilometrit saavat näkyä, mutta tottakai jos on uudenkarhea kitara ja siinä on joku karsea läntti, tiputtaa se kitaran arvoa. Mutta jos soitin on teknisesti ja soitannollisesti kunnossa, niin kosmetiikka ei ole se päällimmäinen asia. Ja sitten tietysti kokeilu, että sähköt toimivat. Rahisevat potikat saa kyllä sprayllä toimiviksi.
Miten Tarkistat kaularaudan toimivuuden?
– Gibsoneissa se on suhteellisen helppoa. Ei muuta kuin luukku auki ja kokeilee avaimella kaularautaa, että siinä on sekä kiristämis-, että löysäämisvaraa.
– Jos kyseessä on Fender -tyyppinen kitara, saa niistä useimmista malleista helposti pleksin irti ja pääsee kokeilemaan kaularautaa. Jos kyseessä on esimerkiksi Stratocaster tms., jossa pleksin irrottaminen on työläämpää, joutuu usein ottamaan koko kaulan irti että pääsee testaamaan.
– Aika usein tuntee kaularaudan toimivuuden jo säätömutteria kääntäessä. Hyvin harvoin tulee esim. Fendereitä, joissa kaularauta on jumissa tai toimimaton.
Minulla on kokemusta siitä, että kaulan loppupuolella on muodostunut ikäänkuin patti, johon kielet sitten osuvat ideaalisäätöjä hakiessa.
– Se on tyypillinen kolmepulttisessa kaulan kiinnityksessä, jossa on se tilt -kaulakulman säätöruuvi. Kun tilt-ruuvilla työnnät sitä kaulan tyveä ylöspäin ja samalla kaulan kiinnitysruuvit vetävät kaulaa bodyä vasten, niin aika usein tulee se patti sinne. Toinen huomioitava asia, jota Fender on käyttänyt paljon, ovat shimmit eli sovituspalat. Kaulataskussa voi olla kapoinen shimmi, pala muovia, tms. jolloin osa kaulan tyvestä on ikään kuin ilmassa.
– On hyviäkin shimmejä, joita mm. Stewart MacDonald kauppaa. Niitä saa eriasteisille kaulakulmille ja ne ovat koko kaulataskun kokoisia ”kiilapaloja”, jolloin liitos on mahdollisimman kiinteä.
– Fenderillä on ollut käytössä noin sentin levyinen shimmi, jolloin se aiheuttaa saman ilmiön kuin 3-pulttisen kaulan tilt-ruuvi. Jaguarissa ja Jazzmasterissa saattaa olla useamminkin shimmi kaulan kulmaa säätämässä.
Gibsoneissa ei taida olla paljon tuollaisia ongelmia kuin Fendereissä?
– Kyllä sitä näkee Gibsoneissakin. Niissähän on liimakaulat, mutta jossain tapauksissa niissäkin se tyvi nousee. Siinä tapauksessa täytyy kokeilla, että saa kaulan ihan suoraksi ja saa eliminoitua sen ettei siellä 12. nauhan kohdalla ole sitä kuoppaa. Jos kaularauta toimii hyvin, saa kitaran todella helpposoittoiseksi. Yhdessä vaiheessa ongelmia saattoi esiintyä niissä hienoimmissa eebenotelautaisissa soittimissa. Niissä kun ei joissain ollut kunnolla kuivatettua eebeniä, saattoi tulla vastaan soittimia missä kaula oli vähän ”ässällä”. Bassopuoli kupera ja diskanttipuoli kovera.
Miten sitten intonaatio ja sen tarkistaminen?
– Aika usein näkee jo päällepäin tilanteen. Tallapalat ovat esimerkiksi miten sattuu. Kannattaa tarkistaa, onko tallassa säätövaraa. Joutuuko esim. ottamaan jousia pois tallapalojen säätöruuveista tai kääntämään Gibson- tyyppisessä tallapalat toisinpäin. Nykytuotannossa ei tosin ole ollut montaakaan tapausta ettei säätövaraa riittäisi.
Miten kammen säädöt? Nehän vaikuttavat myös moneen asiaan, kuten kielten korkeuteen ja soittotatsiin.
– Jos puhutaan Straton kammesta, tykkään että se kelluu edes vähän. Siinä on se hyvä puoli, että jos käyttää kampea alaspäin, niin pystyy palauttamaan mahdollisen alavireen ylävireen kautta kampea nostamalla. Jotkut taas ei tykkää tällaisesta säädöstä ollenkaan; jos tekee esim. tupla-bendejä niin, että toista kieltä venytetään ja toinen on paikoillaan, niin viimemainitun vire tippuu, kun kammen jouset antavat myöten.
Miten esim. Jeff Beck pystyy käyttämään kampea musikaalisesti niin, että nostaa äänen tiettyyn nuottiin?
– No Beckhän on ihan nero siinä hommassa. Sillähän on kampi todella kelluvana. On olemassa yksi kikka: säädät kammen niin, että kun vetää kammen ylös, G-kieli nousee puolitoista sävelaskelta, H-kieli yhden sävelaskeleen ja ylä-E puoli sävelaskelta.
– Jos on tasapaksu kielisetti 10-40 tai 9-42, niin aika pienellä vaivalla voi jousia säätämällä tehdä em. jutut. Mutta silloin kampi kelluu tosi korkealla. Jos on raskaskäsinen komppaaja, niin mennään koko ajan pohjanmaan kautta.
Mikä on sinun kokemuksesi ja mielipiteesi eri materiaaleista esim. puiden vaikutuksesta?
– Leppä ja saarni ovat niitä perinteisesti käytettyjä strato-tyyppisissä kitaroissa, ja joissain japanilaisissa myös poppeli. Olen sitä mieltä, että kevyempi on aina parempi. Sellaista on miellyttävämpi kanniskella ja se on myös dynaamisempi soinniltaan.
Talla pohjaan
Kokeiletko itse kitaran akustista värähtelyä ilman vahvistinta, esim. tunnustelemalla sitä rungon eri paikoista, kun on ensin ottanut jonkin soinnun ja jättänyt sen soimaan?
– Kyllä! Sitähän voi testata soittamalla vapaata kieltä ja pitää samalla lavasta kiinni. Värähtelyjä voi myös tunnustella bodyn alareunasta. Mutta tottakai se kertoo jo paljon, miten skitta soi akustisesti. Toisaalta kun esim. Fender Jaguar soi akustisesti melko tönkösti, mutta kun sattuu sopiva saundi ja vahvistin, niin se kuulostaa miljoonalta punnalta!
– Mutta sekä Jaguarissa että Jazzmasterissa on äärimmäisen tärkeää, että kielelle on tallassa säädetty tarpeeksi kulmaa. Siis, että kun kieli tulee sieltä perästä kammesta, täytyy kulman olla sopiva siihen tallaan. Tietysti tallamateriaali ja sen rakenne vaikuttavat myös. Tällainen perinteinen kielille uritettu talla ja korkeudensäätösysteemi tuottaa erilaisen lopputuloksen kuin vaikkapa Mastery-talla, joka on tanakampi rakenteeltaan. Jotkut puolestaan taas tykkäävät perinteisen tallan antamasta vaikutuksesta soundiin. Ne, joilla on em. perinteinen talla käyttävät usein 13-kielisettiä Jaguarissa ja 12-settiä Jazzmasterissa.
– Mastery-talla on usein ns. boutique-kitaroissa, esim. Novoissa. Usein niitä on laitettu myös Jaguareihin ja Jazzmastereihin, mutta jos kitaroissa on 7,25 tuuman vintage-radius, niin Mustangin talla on niihin mielestäni erittäin hyvä. Intonaatio on helpommin säädettävissä, kielet pysyvät hyvin koloissaan eivätkä lähde helisemään, eikä korkeudensäätöruuveja tallapaloissa tarvita, kun palat ovat valmiiksi sopivan korkuisia.
Minun mielestäni tuolla vintage-radiuksella on hankala venytellä kieliä.
– Ei se ole yhtään hankalampaa, siinä on just se mitä sanoin; kaula suoraksi! Jos sulla on vintage-radius kaulassa, hyvin tehty nauhatyö ja saa kaulan suoraksi, niin kielet saa yhtä alas kuin Gibsoneissakin. Jos on vähänkin liian kovera kaula, niin ylämäki kielelle on ankarampi.
Onko siinä järkeä, että päivittää kitaran elektroniikkaa, vaihtaa esim. potikat, jakin, tallan ja muun hardwaren?
– Joillekin tällainen toiminta on tärkeää. Ostavat hyvän Amerikan Gibsonin tai Fenderin ja alkavat niitä sitten ”parantaa” koska on olemassa vielä ”parempi”. Jossain tapauksissa tässä voi olla järkeäkin, mutta ihan uuteen soittimeen en heti lähtisi vaihtamaan osia. Kun on vähän aikaa soittanut ja huomannut, että kitarassa on vähän tunkkaiset mikit, niin siinä vaiheessa voi kokeilla toisia mikkejä. Samalla voisi vaihtaa muutakin elektroniikkaa, koska ne osat eivät mitään maltaita maksa, esimerkisi potikka kuusi euroa, jakki kolme euroa…
Sinullahan on itselläsi käytössä Lollarin Gold Foil -mikrofoni. Miten tällaiseen ratkaisuun päädyit?
– Silloin kun Lollarin mikit tulivat, kokeilin niitä ja ne kuulostivat todella makeilta. Niissä on samaa voimaa kuin Gibsonin P-90-mikeissä, mutta niissä ei ole sellaista middle-räyhäkkyyttä, jonka suhteen P-90 voisi olla vähän hienostuneempi.
– Mikeistä vielä: minihumbuckerit ovat mielestäni sellaiset turhan kireäsointiset, mutta taas esimerkiksi Firebirdin mikki on sopivassa soittimessa todella isosoundinen. Kuin hyvä straton mikki, mutta ilman hurinoita. Mutta Firebirdin mikki on tyystin erilainen, kuin minihumbucker. Normikokoisesta humbuckerista olen sitä mieltä, että mitä köykäisempi – eli vähemmän käämiä – sitä parempi. Jos on tosi tuhti – esimerkiksi 15 kilo-ohmia ja keraaminen magneetti – niin se on vaan… hevi sitten. Ei sieltä tule mitään sävyjä. Mutta niilläkin on paikkansa.
Miten tuo kitaroiden hintataso? Kun käy katsomassa eri kauppapaikkoja esim. Reverbin, Ebayn tai Muusikoiden.netin hintoja ja vertaa niitä esim. liikkeiden vastaaviin?
– Ne kauppapaikat, missä yksityiset pääsevät myymään, vaikka nyt Ebay ja Reverb, niin siellä ne pyynnit ovat aika railakkaita. Tosin näillä paikoilla on omat komissiot, minkä ne sitten ottavat siitä hinnasta. Mutta jos olet kirjautunut esim. Reverbiin ja pääset näkemään toteutuneita kauppoja, voitkin huomata, että katsomasi laite on ollut siellä jo kaksi vuotta myynnissä.
– Löytöjä ei enää pääse niinkään tekemään, koska internetin ansiosta – tai syystä – kaikki tietävät hintatason. Vintage Price Guide -kirja antaa hyvän ohjenuoran hinta-arvioon. Sieltä näkee, mitä on suunnilleen keskihinta kyseisessä kunnossa olevalla soittimella.
– Vanhoissa soittimissa on aina tärkeintä alkuperäisyys, alkuperäisyys, alkuperäisyys!
Vielä mielipiteesi kielistä, hiotut vai hiomattomat?
– Hiotut ovat kyllä älyttömän hienot! Mulla oli ne käytössä Silver Hawkseissa plus punottu G-kieli. Olen taas palannut niihin pienen tauon jälkeen.
Miten kitaran ergonomia tulisi ottaa huomioon?
– Kun ostaa kitaran kannattaa kokeilla, miten se istuu kädessä, miten sylissä, miten hihnassa.
Ja peilin edessä tietysti?
– No se on tärkeää, miltä se näyttää! Ja kuinka alhaalla tai ylhäällä sitä pitää.
Onko sinulla vielä joku oma soitinhaave?
– Yhtään Gibsonia ei ole ollut. Se Guild oli vähän Gibson 335 -henkinen. Gretschejä on ollut, mutta niistäkin pidän eniten ohuemmista malleista kuten Tennessean ja Country Gentleman. Haave olisi löytää oikein makea Gibson 335. Se olisi THE GIBSON!
– Les Paul ja SG eivät ole kumpikaan kolahtaneet. Ne eivät ole tuntuneet kotoisilta varsinkaan hihnassa pidettäessä. SG tuntuu pieneltä meikäläisen kokoiselle ja Les Paulissa taas sen paksu ja kaareva kansi tekee sen oudon oloiseksi pitää hihnassa.
Miten musiikki on näkynyt perhepiirissä? Onko Konsta 17v innostunut asiasta?
– Sillähän on enemmän kitaroitakin kuin mulla! On akustinen 6- ja 12-kielinen, on sähkistä ja bassoa – ja se myös soittaa kaikkia. Opiskeli nuorempana musiikkiopistossa, ensin viululla ja sitten klassista kitaraa, mutta vähän pitkin hampain.
– Mulla oli sitten yksi SG:n pelkkä runko, jonka olin saanut Lassilta. Laitoin siihen kielet, mikit ym. ja tästähän Konsta sitten innostui. Vetelee sillä menemään ja kuuntelee kaikkea Camelia, Wigwamia, Tabula Rasaa ja tämmöistä musiikkia.
Progea?
– Progea, progea, enkä pane hanttiin!
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2021. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
