Keveys, kohtuullinen koko, hyvä hyötysuhde ja alinta rekisteriä myöten kitaran äänen toistava vaste – siinä lyhyesti kuvailtuna tavoitteet, joihin kaksi kymenlaaksolaista kaverusta yhteistuumin tähtäävät.
Kari Änäkäinen päätyi kaiutinkaappien tekijäksi hieman sattumankin kaupalla. Hiljalleen oli alkanut tuntua siltä, että 30 vuotta kaupallisella alalla on tarpeeksi. Sopiva hetki ryhtyä tuumasta toimeen tuli, kun pitkäaikainen työpaikka alkoi valmistella muuttoa. Änäkäinen jättäytyi vapaalle ja keskittyi aluksi vain kodin remontoimiseen. 1970-luvulla alkanut aktiivinen soittoharrastus johti samoihin aikoihin kitaristin paikalta jälleen basistin tontille, mutta sopiva kaappi puuttui.
Apuun tuli vanha ystävä, putkitekniikkaan vihkiytynyt ja elektroniikan parissa ikänsä työskennellyt Lassi Ukkonen, joka nykyisin pyörittää päätoimisesti 2011 perustamaansa Triodipajaa Kuusankoskella. Hän jelppasi sopivan elementin valinnassa ja laski kotelolle passelit mitat. Änäkäisen rakentama bassokaappi ylitti odotukset ja se myös arvioitiin myöhemmin työnäytteenä niin pätevästi tehdyksi, että ovet puuseppäkoulutukseen aukenivat vaikka hakuaika oli ummessa ja lukukausi jo käynnissä. Vajaata kahta vuotta myöhemmin kädessä olivat sitten puusepän paperit kiitettävin arvosanoin.
Bassokaappi innoitti uuden ammatin ohella myös uusiin projekteihin: pitäähän nyt kotisoittoon ja pikkukeikkailuun soveltuva näppärä kaiutinkaappi saada myös kitarakäyttöön. Tällä kerralla rakennettiin kuitenkin kaksi kaappia, yksi kummallekin. Idea laajemmasta toiminnasta alkoi muotoutua vasta, kun paikkakunnalla jameissa vieraillut Juha Björninen lainasi Lassilta Karin tekemää kaappia ja ilmaisi illan päätteeksi kiinnostuksensa samanlaisen hankkimiseen.
Kunnon liitos ei ruuveja kaipaa
Änäkäisen suunnittelemat kotelot sisältävät kitarakaapeissa harvinaisia, mutta puusepän näkökulmasta luontevia ratkaisuja. Levyjen liitokset on esimerkiksi tehty jyrsimällä sellaiset toisiinsa lukkiutuvat urat ja huullokset, että puutapein vahvistetut liimaliitokset eivät kaipaa nurkkarimoja kotelon sisäpuolella. Levyjen liitoksissa ei myöskään ole ainuttakaan ruuvia, niitä käytetään ainoastaan helojen ja kaiutinelementin kiinnittämiseen.
Kaappien kyljet ja takaseinä ovat 15-millistä havuvaneria, etulevy 18-millistä koivuvaneria. Levyjen ohkaisuudesta huolimatta rakenne on erittäin jäykkä, sillä seinät tuetaan toisiinsa vanerista muotoilluilla jäykistekaarilla. Havuvanerin käytölle Änäkäisellä on järkevät perusteet.
– Se on helppoa työstää, ja aika stabiilia, tasalaatuista tavaraa. Ja se tuo keveyden, mikä on samalla vähän myös soundijuttu, nimenomaan sen keveytensä vuoksi. Markbass käyttää poppelivaneria, mutta sitä ei oikein saa Suomesta. Se olisi vielä kevyempää, mutta kyllä havulla päästään bassokaapissakin 15-tuumaisella neodyymielementillä 20 kilon painoon, kuvailee Änäkäinen havuvanerin etuja.
Tyypillinen kaiutinkotelon materiaali MDF ei saa tältä parivaljakolta suurta kannatusta, tavoitteena on Ukkosen mukaan ”soittimellisuus – se että kotelo lähtee ottamaan osaa” äänen muodostumiseen. MDF on tässä suhteessa kuollut materiaali.
– Jos se MDF on kerran niin hyvää, niin miksei tehdä selloja MDF:fästä, lohkaisee Ukkonen.
Paljon petrattavaa
– Soittotilanteessa kaluston pitää myötäillä soittajaa eikä niin, että soittajan pitää taistella kalustoa vastaan. Vähän niinkuin
puoltava saha; kyllä taitava timpuri vetää silläkin, mutta joutuu tekemään paljon enemmän töitä, kuvailee Lassi Ukkonen, ja huomauttaa ettei tilanne tässä suhteessa ole kaappien osalta yleisesti ottaen lähelläkään ihanteelllista:
– Kitaravahvistimet on kehittyneet, mutta kaiutinpuoli laahaa 70/80-luvulla. Eniten mättää kotelointi, johon ei ole kiinnitetty huomiota, minkä vuoksi hyväkään elementti ei anna parastaan ulos.
– Tehdään kyllä tämmöisiä rinnakkaisia kaiutinelementtejä, että ne toistaa vähän erilailla sitä keskialuetta. Mutta äänestä 30 prosenttia on poissa, kun sieltä ei vaan tule niitä alataajuuksia, minkä päällä kuitenkin kitaran ääni ja sen syttyminen on. Ei ihan bassotontille voi eikä kuulukaan mennä, mutta kyllä ne infraäänet vaikuttavat siihen soittokokemukseen ja -tuntumaan, kuvailee Ukkonen asian merkitystä.
Historialla on osuutensa asiaan. Aikanaan kombot sijoitettiin lavalla soittajien etupuolelle, jolloin avoimesta kotelosta taaksepäin kuuluva ääni paikkasi puuttuvaa monitorointia. Rakenne on jäänyt käyttöön, vaikka back line kasataan nykyään soittajien taakse ja puoliavoimen kombon vuotoäänestä on useimmiten vain haittaa. Myös suuri koko on jäänne vanhoilta ajoilta.
– Kyllä mä ymmärrän, että 60-luvulla piti olla 4x12-kaappeja neljä kappaletta, koska ei ollut PA-laitteita. Siitä on omittu tää optinen puoli, että se näyttää hyvältä. Mutta ei nykyisin tarvitse sellaisia olla kuulumisen takia. Suurin osa keikoista on pizzeria-luokassa: isoa kaappia ei sinne saa, ja jos pieni kaappi toimii muuten, niin onhan sellaisia helpompi sijoitellakin niiden kaljakorien päälle, toteaa Lassi.
Pohdinnassa on vielä, pitäisikö kitaristeille ryhtyä valmistamaan myös hyvinsoivia, monitorikaapin malliin rakennettuja kaappeja. Lassi näkee sellaiselle perusteita:
– Ongelmahan on, että nää on lattialla ja kun ihmisellä on valitettavasti korvat päässä eikä nilkoissa, niin se korkeiden äänten
kuuluvuus soittajalle ei ole kovin hyvä…
Päästään tilanteeseen, jossa muusikko saattaa valitella kehnoa kuuluvutta, mutta yleisö saa jo enemmän kuin tarpeeksi – kaiutin kun on lavalla juuri sopivasti kuuntelijoiden pään korkeudella ja tuuttaa suoraan maalia kohden.
Kari Änäkäisen ilmeistä voi päätellä, ettei kaikkia ideoita ole vielä lyöty pöytään. Nähtäväksi jää mihin innovointi vielä johtaa.
Rumble-kaappien Rivakka-testin löydät tästä linkistä.
Kari Änäkäisen puuverstaan kotisivuille pääset tästä.
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin numerossa 4/2014. Vastaavan tyyppisiä, musiikin tekemiseen ja siihen tarvittaviin laitteisiin keskittyviä artikkeleita julkaistaan Riffissä tämän tästä.
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa. Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
