Luutuneista mielikuvista ja ennakkoluuloista on vaikea päästä eroon. Kaltaiselleni 80-luvulla lapsuuttaan eläneelle itänaapurin musiikin suurin tähti on yhä Alla Pugatsova, ja kaikkea meininkiä varjostaa tietty itäblokin harmaa ankeus.
Nyky-Venäjä ei enää mahdu tuohon muottiin ja ennenkaikkea siitä on tullut tärkeä keikkamaa monelle suomalais-bändille. Kuten The Rasmukselle.
Ennakkoluulojen muuttamiseen ja mielikuvien päivittämiseen tuli mahdollisuus, kun The Rasmus kävi ties kuinka monennetta kertaa Venäjällä kiertämässä. Kuuden viikon rundin sujumisesta kertoo lavamanagerina ja rumputeknikkona toiminut Kari Reini.
Vaikka Reini oli käynyt aiemminkin Venäjällä niin soittamassa kuin kiertueteknikkona, ei hänellä ollut mitään haisua siitä mitä tuleman pitää. Aiemmat vierailut olivat olleet Moskova-Pietari-akselille suuntautuneita lyhyitä visiittejä. Edellämainitut kaupungit edustavat kuitenkin aivan erilaista Venäjää muuhun maahan verrattuna. Nyt edessä oli kuuden viikon mittainen ”ihmiskoe”, joksi Reini reissua nimittää.
Kaksikymmentäyksi konserttia sisältänyt kiertue risteili ympäri Venäjää rannikolta rannikolle.
– Me käytiin Jäämerellä, Tyynellämerellä, Mustalla- ja Itämerellä. Ja monessa paikassa niiden välissä, kuten Baikalilla ja muualla Siperiassa.
The Rasmus on hyvin suosittu yhtye Venäjällä, ja lukuisat kiertueet siellä miltei samalla henkilökunnalla ovat hitsanneet ryhmän hyvin yhteen ja suurimmat sudenkuopat jo tunnetaan. Siperia on kirjaimellisesti opettanut.
Sitä saa mitä tulee
Kommunikoinnin sujumista oli mietitty paljon etukäteen. Vaikka englantia ymmärrettiin kaukaisimmissakin paikoissa yllättävän hyvin, ei sen varaan voinut ennalta laskea. Tästä syystä The Rasmuksen kiertuehenkilökunnassa oli kaksi venäläistä, joista toinen toimi teknisenä konsulttina ja toinen fasiliteettivastaavana.
– Kun joukossa oli oikeasti venäläisiä niin kommunikoinnissa oli aivan eri vääntömomentti. Ei ollut mitään eturistiriitoja.
Ennakkotyöt oli tehty hyvissä ajoin siellä missä pystyi. Vain muutamassa tapauksessa saattoi etukäteiskommunikoinnista aavis-taa, että jotain ongelmia tulee esiintymään. Asiaa helpotti, että Rasmus on hyvin omavarainen bändi. Vuokrainstrumenteista paikan päällä tarvittiin ainoastaan rummut. Mukana kulkivat myös omat ääni- ja valokonsolit.
Reini kertaa rumpupuolen haasteita.
– Kalvot loppuu kuuden viikon rundilla aika nopeasti. Snareen vaihdettiin kalvo vähintään joka toiselle keikalle. Niiden kanssa oli eniten painimista. Sitä mitä luvataan ei vaan välttämättä aina löydy. Vaikka Akilla (Hakala, yhtyeen rumpali) on endorsement-diili, se ei Uralin takana paljoa paina. Siellä käytetään sitä mitä löytyy. Itseltä pitää myös löytyä sellaista ymmärrystä, että ei vaan voi vaatia ihan kaikkea. Jos naapurikaupunkiin, josta saattaisi se ”tietty” Remon kalvo löytyä, on seitsemänsataa kilometriä, ei voi velvoittaa.
Tästä johtuen keikkapaikkaa vaihtaessa mukana oli aina yksi iskemätön kalvosetti ja edellisen keikan käytetyt.
– Kun kalvot alkaa loppumaan, pitää kovistella etukäteen seuraavaa kaupunkia, josta niitä voisi löytyä.
– Yhdellä neljän keikan pätkällä Siperiassa kulki myös vuokrakamat mukana. Etäisyydet oli sitä luokkaa, että kamat ehtivät siirtyä päivässä maata pitkin seuraavaan paikkaan. Ikävää siinä oli että se rumpusetti oli rundin heikkotasoisin. Vaikka rumpali Hakalalla on Pearlin diili, oli setit ihan mitä sattui. Kaikennäköistä eksoottista tuli vastaan ikivanhoista Sonoreista puhkisoitettuihin Yamahoihin. Välillä piti teipata logot piiloon.
Keikalle Idän pikajunalla
Jättimäistä maata kierrettiin monilla eri kulkuvälineillä. Jonkinlaista mielikuvaa maan suuruudesta saa seuraavasta tarinasta:
– Lennettiin Moskovasta Vladivostokiin. Porukka ja kieli oli samaa, mutta autoissa ratti oli siirtynyt oikealla puolelle. Siellä päin maailmaa kun autot tulevat Koreasta ja Japanista. Ja tietysti aikaero, joka oli näiden kahden paikan välillä yhdeksän tuntia.
Siirtymisiin käytettiin yllättäen paljon junaa. Rundaaminen raiteilla oli Reinille aivan uusi kokemus. Kyseessä oli legendaarinen Idän pikajuna, joka oli jo omassa eksoottisuudessaan aikamoinen kokemus.
– Meillä oli usein oma hyttivaunu, jossa oli neljän hengen hyttejä, joissa oli kaksi tyyppiä ja vähän kamoja. Ja yhdessä hytissä pelkästään bändin tavaraa, joka oli niin täynnä ettei sekaan olisi mahtunut edes tulitikkurasiaa. Meillä yövaunussa oli hyvin pullat uunissa, mutta siellä perusjengin osastoilla oli aika karut oltavat.
Ennenkokemattoman ulottuvuuden kiertämiseen toi kamojen roudaaminen junaan. Junan stopit kestivät noin viisi minuuttia. Tavaraa oli viisikymmentä keissiä ja ne piti saada sisään sillä tavalla, että junan käytävää ei tukita. Tämä kaikki saattoi tapahtua keskellä yötä jossain päin Siperiaa kolmekymmenenkuuden asteen pakkasessa.
Kamojen uloskantamisessa oli samalla tavalla oma hommansa.
– Muodostettiin ketju jossa kamat liikkui kädestä käteen. Yksi kävi hytit läpi, toinen taas meni jallittamaan konduktööria, ettei vaan heilauta junaa liikkeelle. Tarvittaessa vaikka tönäisee sen hankeen. Se oli ihan jotain muuta kuin matkustaa Coach Servicen double deckerillä ja rekalla mihin kaikki kamat pakataan oman aikataulun puitteissa.
Joka keikan jälkeen oli pakollinen välipäivä, joka johtui ainoastaan matkustamisesta. Reinin mukaan varsinkin Uralin länsipuolella kaikki lennot lennetään Moskovan kautta. Moskovassa käytiin jotakuinkin parikymmentä kertaa.
Murmanskista Arkangeliin siirtyessä lennettiin taas alas Moskovaan ja takaisin ylemmäs Arkangeliin. Tavarat liikkuivat välin maarahtina. Jos myös henkilökunta olisi siirtynyt maitse, olisi keikka jäänyt tekemättä. Kamat nimittäin saapuivat noin kahdeksan tuntia myöhässä.
– Kuski soitti, että ei ole tietä. Tie oli kun hän lähti, mutta keli oli sellainen, että tie katosi. Se vaan joutui luovimaan sieltä täältä. Kun vastaan tulee tollasia asioita, ei siinä lähdetä bändiä siirtämään tuollaisten olosuhteiden läpi. Silloin vaan lennetään se pitkä siivu.
Super-deluxea
Reinin on helppo verrata ääripäitä, Yhdysvaltoja ja Venäjää keskenään. Hän nimittäin kiersi Jenkeissä samanlaisen rannikolta rannikolle -rundin HIMin kanssa muutama vuosi sitten.
Hänen mukaansa Venäjällä vieraanvaraisuus on häkellyttävällä tasolla ja erityisesti cateringiin on panostettu.
– Ruokapuoli oli parasta ikinä. 99-prosenttisesti superde-luxea, mies hehkuttaa ja jatkaa:
– Tyynellämerellä saatiin kuningasrapua ja ämpäreittäin kaviaaria. Jos vertaa Jenkkeihin, niin siellä tarjottava yöruoka on pizzaa ja hampurilaista. Kaikki majoituksesta lähtien oli todella hyvin. Ihmiset ystävällisiä ja supermukavia.
Ylistyksestä huolimatta, myös maan nurjat puolet oli helposti nähtävillä. Venäjällä osataan asioiden kiillottaminen. Jalkapallon MM-kisojen lähestyessä juoksua harrastava Reini otti asiakseen juosta aina kisakaupungissa pysähtyessään stadionille ja takaisin.
– Hakeuduin aina keskustaan keskeiselle paikalle, missä jalkapalloturistit käyvät. Siitä oletettua kävelyreittiä stadionille ja takaisin. Siinä huomasi, miten juuri se katu on puunattu ja varusteltu kansainvälisillä liikkeillä. Ei kuitenkaan tarvinnut poiketa kuin korttelin sivuun niin paljastui asioiden oikea laita. Julkisivun säätö osataan. Kontrastit on isot.
Kaiken kaikkiaan reissun anti jäi kuitenkin roimasti plussan puolelle. Reinille matka oli silmiä avaava.
– Mun mielikuva Venäjällä matkustamisesta muuttui aivan täysin. Kaikkiin odotuksiin nähden jäi erittäin positiivinen kuva. Lähtisin takaisin koska vain.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2018. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
