Monessa liemessä keitetty kosketinsoittaja rakastaa syntikoita, joiden soundissa yhdistyvät kauneus ja rumuus. Välillä toki maistuu myös ihan pelkkä flyygelin sointi.
Kosketinsoittaja Lasse Piirainen on mies, johon kukaan vähääkään suomalaista musiikkia kuluttava tai television kotimaisia viihdeohjelmia katsova ei ole voinut olla törmäämättä.
Piirainen on viime vuosina nähty soittajana niin isoissa tv-projekteissa kuin nimekkäiden artistien bändeissä. Ajankohtaisin tv-kiinnitys oli haastattelun aikoihin (syksyllä 2018) jo viidennelle tuotantokaudelleen ehtineen SuomiLOVEn bändissä, ja tuoreessa muistissa ovat myös muun muassa The Voice of Finland, Idols sekä neljän tunnin Nenäpäivä-lähetys.
Piirainen oli mukana myös Cheekin yhtyeessä kevään jäähallikiertueella, kesäfestareila sekä viimeisillä keikoilla Lahden mäkimontussa.
Lisäksi paletista löytyy esimerkiksi Kasmirin ja Isac Elliotin livebändit.
– Kasmir ja Isac Elliot vetävät välillä dj:n kanssa, joten se helpottaa sitä, että voi olla mukana muissa proggiksissa. Nuorempana saatoin olla neljän-viiden artistin mukana ja olihan se aikamoista seikkailua. Nykyään kuviossa voi kokoaikaisesti olla ehkä yksi tai kaksi artistia, Piirainen kertoo.
Piirainen soittaa myös fuusiota Pistonissa ja Mikko Kososen Kosmik 5:ssä. Toki Euroviisuissa 2017 nähty Norma John -duokin yhdessä Leena Tirrosen kanssa on edelleen aktiivinen.
– Norma John toimii omaehtoisesti, eikä siinä ole tulosvastuuta. Tehdään, koska se on kivaa ja julkaistaan jotain silloin, kun jotain on valmiina.
Ei pädiä pädin päälle
Mutta miten soittajan vinkkelistä onnistuu erilaisissa, isoissa projekteissa toimiminen?
Taustalle tarvitaan syvä intohimo, ja Piiraiselle pianonsoitto, musiikin tekeminen ja luovuuden kanavointi soittimilla on tuttua jo ihan pienestä lapsesta asti.
– Kun näenkin flyygelin tai kiipparit, tekee heti mieli päästä soittamaan ja hipelöimään niitä. Ja myönnän olevani soitinnörtti, Piirainen sanoo.
Ensimmäinen asia jokaisessa projektissa on tietenkin matskun ottaminen haltuun ja mielellään biisien opettelu ulkoa – vaikka esimerkiksi tv-soitossa laput ovatkin usein turvana.
– Tärkein kysymys kuitenkin aina on se, miten sijoitat itsesi ja mikä on oma funktiosi. Esimerkiksi Cheekin keikoilla kovalevyltä tuli jo valmiiksi paljon prosessoitua synakamaa. Siihen on turha soittaa pädisoundia pädin päälle. Oma roolini oli tuoda räyhää, energiaa, törkeyttä ja rumia soundeja.
Välillä kyseessä voi olla myös kitaristin kaltainen rooli, jossa käsissä on lead-soundi särödelaylla.
– Parin äänen asia voi olla kiinnostavampi kuin ajatusmaailma ”olen pianisti ja soitan paljon kahdella kädellä”. Haluan tarjota estetiikkaa ja dramatiikkaa.
Yksi hyvä esimerkki Piiraisen soundi- ja soittofilosofiasta on Cheekin Flexaa-biisi.
– Siinä oli valmiina paljon moderneja dancesoundeja kovalevyltä. Kehitin siihen luomumman kuuloisen stäbisoundin ja soitin tarkasti yhdessä rumpalin kanssa. Tavoitteena oli blen-dien hakeminen sekä särön ja uhkaavuuden lisäily.
Piirainen soittaa hyvin vaistonvaraisesti. Kun hän jälkeenpäin miettii, ei hän oikeastaan edes yksityiskohtaisesti muista, mitä ja miten hän tarkalleen ottaen missäkin kohdassa soittaa.
– Tietenkin, jos keikkoja on yli kolmekymmentä, soitto ja oma sisäinen draama vakiintuu ja asiat alkaa soittaa aika samalla tavalla.
Tyylilajien mankeli
SuomiLOVE on Piiraisen mukaan erinomainen mankeli soittajalle, koska siinä ovat mukana lähes kaikki tyylilajit. On klassisia suomipopbiisejä, rockia, progemaailmaa ja niin edelleen.
Siksi Piirainen kehuu SuomiLOVEa kiinnostavaksi projektiksi. Etua on myös siitä, että mukana on vakiintunut ryhmä, josta löytyvät muun muassa tutut Mikko Kosonen, Ako Kiiski ja Kalle Torniainen.
– SuomiLOVEssa on oikeastaan kolme kosketinsoittajaa, ja työnjako on helppo. Lenni-Kalle (Taipale) hoitaa pianopuolen ja Osmo (Ikonen) osan synamaailmasta. Oma tehtäväni on värittää ja maisemoida. Monissa biiseissähän ei edes paperilla ole synaa. Pyrin luomaan ja soittamaan jotain sellaista, että ihminen kuullessaan miettii, kuinka tässä on jotain avaruudellista. Ikään kuin piirrän filtterin avulla.
– Toinen ääripää on tietysti vaikkapa proge 1970-luvulta. Siksi mulla on urku, Moog ja Mellotron käsillä. SuomiLOVEssa onkin vaativin setup, ja soittotapa riippuu aina tyylistä. Välillä tarvitaan luomumpaa soittamista, ja sitten voikin olla vaikkapa chilliä hiphopia ja modernia sample-maailmaa. Pitää olla koko paletti, mitä tuoda pöytään, ilman että mukana on 25 soitinta. Itse olen päässyt noin seitsemään-kahdeksaan.
Reagointia syntikalla
Piiraisen mukaan tärkeä osa erityisesti syntikan soittamista on se, miten synalla reagoi eri asioihin.
– Yksi, mitä synatyypin kandee pohtia, on se, miten reagoi vaikka siihen, jos rumpali tekee peltiswellin. Siihen voi reagoida vaikka filsulla, joka avaa kaikua – ikään kuin soittaisi pelti-swellin synalla. Siitä saa hienon yhteisimpaktin. On hieno hetki lavalla, kun tällaisessa kohdassa katsoo rumpalia ja on fillis, että nyt ollaan tässä asiassa kimpassa.
Piirainen kertoo, että tämä on draaman värittämistä, mitä hyödynnetään liian vähän. Tärkeitä kysymyksiä hänen mukaansa myös ovat, minkä tyyppisen soundivärin luo, pistääkö esimerkiksi sahaväriä, kuinka ”törkeä” soundi on, onko siinä säröä tai delayta ja miten sitä moduloi.
– Toinen hyvä esimerkki on iskut. Jos on yksi isku, jossa on rumpalin isku, muun bändin iskut ja kovalevyltä tulee vielä pommi, niin miten siihen tuo jotain lisää? Sen sijaan, että tekee ison soundin, voikin olla järkevää luoda soundi, jossa on kylmä, terävä attack ja vähän häntää, ikään kuin ”tähtipölyä”.
– Myös kaikki osien taitteet ovat tärkeitä ja se, miten ylipäätään filtteröi. Synatyypilla pitääkin olla toinen käsi koko ajan nupeilla. Pelkkä jollain soundilla soittaminen harvoin tuo tarpeeksi lisäarvoa.
Hullun tohtorin touhuja
Synasoundeja Piirainen luo yleensä tarkoitushakuisesti. Toisinaan soundinteko on pelkkää kokeilua. Määränpäänä on yleensä tietty projekti ja biisi, ja lähtökohta soundien tekoon on usein tuotannollinen.
– Ei oikeastaan ole väliä, onko alla softasyna tai hardis, jos saan lopputuloksen, jonka takana seisoa ja joka on jonkinlainen oma statement.
Piirainen kuvailee soundien luomista ”hullu tohtori” -meiningiksi, jossa silmät syttyvät ideoista. Piirainen tekee työtään kokonaisvaltaisesti ja esimerkiksi kaupungilla kävellessä hän saattaa miettiä, miten saisi tietynlaisen soundin aikaiseksi.
– Sitten pitää kokeilla ja erehtyä, ja joskus laitteiden rajat tulevat vastaan. Sitten pitää löytää oikea laite. Mieli on kyllä kieltämättä aika varattu, kun vaikkapa SuomiLOVEssa on 70 biisiä, joihin kaikkiin miettii näitä samoja soundikysymyksiä.
Välillä Piirainen yhdistelee tietoisesti analogisia ja digitaalisia soundeja päällekkäin.
– Saatan soittaa vaikka Viruksen virtuaalianalogilla pädi-soundia ja äänimaton yläosan ”reunustan” Moogin Voyagerilla. Soundi tuntuu analogiselta ja tuhdimmalta.
Piiraisella on iso soitinarsenaali, joita hän pitää kahdella työhuoneellaan. Toinen työhuone Elements Musicin Grind Studiolla sisältää klassikkosoittimia, joita Piirainen harvemmin roudaa keikoille: Yamahan CP80-sähköpiano, Rolandin Juno-106 ja SH3A, Yamahan DX7, Moog Voyager ja niin edelleen. Samalla työhuoneella Piirainen hoitaa pääasiallisesti varsinaiset sävellys- ja tuotantotyöt. Niillä hän usein täyttää soittohommien väliin jäävän ajan.
Toisella työhuoneella Piirainen puolestaan voi rakennella ja kokeilla erilaisia livesettejä. Siellä ovat syntyneet myös Gibraltarin rumpuräkeistä kustomoidut synaständit.
Piiraisen omiin suosikkisoittimiin kuuluu esimerkiksi Clavian Nord Wave.
– Se on ollut mukana varmaan kaikilla keikoillani sen jälkeen, kun se julkaistiin. Mua viehättävät esimerkiksi pitkät kaiut, säröt, filtterien resonaatio ja särön sekä choruksen yhdistelmät. Ja Nordit ovat nopeita. Jos mulla on joku vapaamuotoinen keikka, esimerkiksi fuusiokeikka, usein otan mukaan Nord Stagen ja Nord Waven.
– Myös Korgeja ollut paljon elämässäni. Kronos-työasema on kuin linkkuveitsi. Se on helppo ja fantastinen, ja siinä on loistava settilistaominaisuus.
Yksi erikoisuus on virtuaalianalogi Virus TI2 Polar, jolle Piirainen ei pitkään aikaan löytänyt käyttöä, vaikka siinä olikin sinänsä hieno soundi.
– Päätin, että teen yhden soundin, joka sopii kaikkeen biisistä ja genrestä riippumatta. Olkoon sitten Coldplay-tyyppistä stadionrockia tai kaunis ja runomainen, akustinen biisi. Tein ekspressiivisen soundin, jossa on yhdeksän sekunnin kaiku, kun filsu on auki. Kyseessä on matto, joka elää tilanteen mukaan hetkessä. Perussynamatto on tylsä ja se vain liimaa yhteen kaiken, mitä muut soittaa, mutta ei ole kiinnostava.
– Tämä soundi jalostaa pädin tarkoituksen niin, että se tuo biisiin jotain merkityksellistä. Se on yksi syy, miksi kannan Viruksen joka paikkaan. Se syna on hyytävän kylmä ja kivan lämmin samaan aikaan. Kuin silität päätä ja puukotat samaan aikaan. Kontrastit kiinnostavat, ja tykkään synista, jotka kykenevät olemaan samaan aikaan kauniita ja saakelin rumia.
Soundit balanssiin kokemuksen avulla
Kun soittimia on iso nippu ja jokaisessa nippu erilaisia soundeja, on kokonaisuuden saaminen miksauksen vinkkelistä balanssiin oma taiteenlajinsa.
– Käytännön kautta ja korvan avulla oppii tuntemaan, mitä on käsissä, mikä on volyymin perustaso ja mikä maksimi, ja miten paljon voi buustata mitenkin. Ja missä suhteessa volapotikat ovat suhteessa toisten laitteiden volapotikoihin.
Soundcheckissä Piirainen yleensä soittaa kaikkea samanaikaisesti. Jos mikään ei erityisesti hyökkää seasta, ollaan melko lähellä hyvää tasapainoa.
Piirainen haluaa pitää soundimaailmansa omissa käsissään. Siksi hän tarjoaa miksaajalle vain stereoparia omasta 14-kanavaisesta Mackie VLZ3 -mikseristään tai Radialin Key-Largosta.
– Pidän siitä, että yksittäisten soundien välinen kontrolli on minulla itselläni. Toisaalta jos vaikka soittaa matto- ja leadsoundia päällekkäin, täytyy pitää huolta siitä, ettei matto ole liian lujalla. Muuten miksaaja hiljentää kokonaisuutta ja lead-soundi katoaa.
Livekuuntelussa Piirainen luottaa in-ear-monitoreihin. Arsenaalista löytyvät Ultimate Ears 7 ja JH Audion JH7, joista jälkimmäinen on pääkäytössä.
Kuuntelussa Piirainen haluaa tukeutua soundiin, joka on melko lähellä sitä, millaista musiikki olisi levyltä kuunneltuna.
– On tärkeää, ettei itse korostu liikaa ja että kuulee itsensä siedettävällä volyymilla. Muuten alkaa varoa soittamista. Oman soiton pitää kuuntelussa sijoittua musiikkiin.
Aggressiivista synabassoa
Aina Piirainen ei suostu astumaan ison kosketinkioskin taakse. Kasmirin kanssa mukana on vain Nord Stage, josta löytyy kaikki tarvittava.
– Se on ulkonäkökysymys. Keikat ovat energisiä, ja mussa on vahva grunge- ja Prodigy-tausta. On tärkeää, etten Kasmirin keikoilla seiso seesteisesti kioskin takana. Ehkä siinä on ikään kuin hetkeni kitaristina, ja Nord Stagella voin tehdä kaiken tarvittavan, Piirainen sanoo.
Aiemmin Piirainen soitti Kasmirin yhtyeessä pelkästään synabassoa KingKorgilla.
– Aggressiivisuus vie tiloihin, ja parilla keikalla Korg lensi lattiaankin. Mutta se tarkoittaa, että tanssimittarilla homma toimii hyvin, jos tällainen pökkelökin alkaa tanssia. Sitä kannattaa musiikissa rytmisesti tavoitella.
Rytmiikka on tärkeässä roolissa myös itsenäisessä soittoharjoittelussa, samoin kuin paluu pianon ääreen.
– Välillä on pakko maadottaa itsensä. Jos on paljon proggiksia, joissa ei ole pianistina, ja sitten pitäisikin yhtäkkiä vetää jotain jazzimpaa, niin joutuu hetken miettimään ”miten tuokin sointu oikein löytyy”. Eikä vasen käsi oikein tunnu toimivan.
Pianolla treenatessa ja soittaessa sormien itsenäisyys pysyy yllä, mutta Piirainen on silti viime aikoina viehtynyt nimenomaan juuri rytmiharjoitteluun.
– Jotain rytmikomppia tasaisella tahdilla jonkun biisin mukana, ja toistoa niin kauan kunnes alat elää rytmiä. Se on hyvää herättelyä ja uusien ajatusten juurruttamista. Pianolla kun helposti alkaa aina vain soittaa lyyrisesti.
Televisiossa turhat kikkailut pois
Televisiossa soittaminen on oma maailmansa, jossa päivät ovat pitkiä ja varsinkin suorissa lähetyksissä niin sanotusti vain yksi mahdollisuus onnistua.
– Tv-soitossa ei pidä ottaa paineita, vaikka tietty jännitys kuuluu asiaan, Lasse Piirainen sanoo.
Television tekemisessä ennakkovalmistelu korostuu. Piirainen kertoo istuvansa soittimien äärellä niin kauan, kunnes hän on tyytyväinen soundeihin.
Tv:ssä on myös syytä jättää kaikki turhat jutut pois ja pitää asiat selkeinä.
– Jos soitat, niin soitat, ja jos et soita, niin et soita. Televisioon ei sovi kokeileva soitto. Kun teet jotain, tee siitä statement. Synissa sama asia koskee myös vaikkapa filtteröintiä. Filtteriä pitää käyttää kunnolla.
Toinen tärkeä neuvo Piiraisen mukaan on voimien säästely. Usein päivässä saattaa olla kameraharjoitus, kenraaliharjoitus ja vasta sitten kaiken päälle varsinainen nauhoitus tai suora lähetys. On tärkeää pitää huolta siitä, että voimat riittävät myös H-hetkeen.
Televisiossa korostuu myös läsnäolo ja hetkessä eläminen.
– Jos vaikka SuomiLOVEssa vedetään J. Karjalaista ja olen vain urkuri, sillä hetkellä ei ole muuta. En voi stressata mielessä, että vielä olisi 12 muuta biisiä tänään soitettavana.
– Ja tietenkin hetkestä pitää nauttia ja muistaa, että nämä ovat muusikon näkökulmasta huippuhetkiä.
Lasse Piiraisen kosketinkioskista SuomiLOVEssa löytyy tarvittava kaikkiin tyylilajeihin. Soitinrsenaalissa on Korg Prologue, Nord Electro 5D, Access Virus TI2 Polar, Nord Wave, Moog Subsequent 37 sekä Korg Kronos 2 88 ja 61. Viimeinen kontrolloi myös softasyntikoita.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2018. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
