Magpie Saluten High Water I -levyn laadukkuus ei yllätä, onhan taustalla juurevan jenkkirockin konkareita. Black Crowesista tutun kitaristi Rich Robinsonin ohella bändistä löytyy muitakin vanhoja Crowes-muusikoita. Syytä puhelulle siis.
Kovinkaan moni bändi tuskin saa ensimmäisillä keikoillaan aivan samanlaista vastaanottoa kuin Magpie Salute. Sen ura alkoi viime vuonna neljällä loppuunmyydyllä keikalla New Yorkin Gramercy-teatterissa, ennen ensimmäistäkään julkaistua kappaletta. Samaan syssyyn tulivat luontevasti isot haastattelut Yhdysvaltain johtavissa rock- ja kitaralehdissä.
Magpie Saluten perustaja Rich Robinson muodosti veljensä Chris Robinsonin kanssa ’80-90-lukujen juurevimpiin listabändeihin kuuluneen Black Crowesin ytimen. Luova kemia oli tuottoisaa, mutta toistaalta veljesten välit olivat niin räjähdysalttiit, että pillit päätettiin laittaa pussiin muutama vuosi sitten. Sittemmin kumpikin heistä on soittanut Crowes-materiaalia myös omillaan. Magpie Saluten debyytti – Woodstockin Applehead-studiolla pienen yleisön edessä äänitetty studio-live – sisälsi sekin lainakappaleita myös Black Crowesilta.
Taitaa siis olla niin, että nyt elokuussa julkaistu High Water I on se varsinainen esikoinen. Nyt laulut ovat omia, ja samalla myös bändi on löytänyt muotonsa.
– Viime vuoden kiertueella oli enemmänkin kyse siitä, että juhlistimme Black Crowesissa ja omissa projekteissa soittamaamme musiikkia. Silloin tien päällä oli enemmänkin musiikkirevyy, koska lavalla oli kymmenen ihmistä. Mutta jo silloin pohdimme tulevaa, ja aloimme kiertueen puolivälissä kirjoittaa lauluja tulevalle levylle, toteaa langan päässä oleva Rich Robinson.
High Water I -albumille bändi tiivistyi sekstetiksi, jossa Robinsonin lisäksi entisiä Black Crowes -soittajia ovat kitaristi Marc Ford ja basisti Sven Pipien. Laulaja John Hogg, kosketinsoittaja Matt Slocum sekä rumpali Joe Magistro taas ovat tuttuja Robinsonin muista yhtyeistä.
Kaksi levyä yhdestä sessiosta
High Water I -albumin kappaleet viimeisteltiin kolmen henkilön kesken, kun Hogg ja Ford tulivat Robinsonin silloiseen kotikaupunkiin Nashvilleen työstämään materialia.
– Periaate oli se, että jokainen tuo pöydälle kaiken mitä on. Jos jollain oli jo hyvä laulu olemassa, sille ei tehty enää mitään. Niinpä meillä oli aluksi neljäkymmentä kappaletta, joista 29 äänitimme kymmenen päivän studiosessioissa.
Kerron levyn tuottajanakin toimineelle Robinsonille, että mielestäni albumi on hyvä sekoitus rankasti rokkaavia sekä akustisia ja tunnelmallisia lauluja. Löytyikö kokonaisuuden balanssi helposti?
– Kun levytimme 29 kappaletta, oli selvää että noista sessioista syntyy kaksi levyä. En halunnut jättää mitään julkaisematta. Ajattelen levyjä kokonaisuuksina. Tämä levy johtaa toiseen osaan, sillä High Water II ilmestyy ensi vuoden alkupuolella.
– Mielestäni on hienoa, että samalla levyllä on sellaisia lauluja kuin Sister Moon ja Hand in Hand sekä toisaalta Before The Wind ja High Water. Vaikka niissä sivutaan aika montaa tyyliä, ne eivät riitele keskenään. Bändi siis kuulostaa yhtenäiseltä, hän jatkaa.
Rich Robinsonin mielestä musiikillisesti moniulotteiset levyt ovat nykyään melko harvinaisia:
– Ihmiset ovat nykyään tottuneet siihen, että heille tarjotaan juuri sitä mitä heidän koetaan odottavan. Yleisöä ei tohdita yllättää. Se on vähän sama kuin söisi McDonaldsissa joka päivä, Rich nauraa ja jatkaa: minun mielestäni taiteilijan homma on kuitenkin tehdä taidetta sen sijaan, että ajattelisi siitä mahdollisesti saatavaa rahallista hyötyä. Sillä tavalla joku kuuntelija voi kokea jotain merkittävää, esimerkiksi inspiroitua tai saada lohdutusta. Siksi meidän tulee tehdä parhaamme, Robinson pohtii
Robinsonin mainitsema, 12/8-pianokompilla kulkeva Sister Moon on levyn parhaita kappaleita. Miten se syntyi?
– Sen kirjoittivat Marc Ford ja John Hogg yhdessä. Marc oli alunperin säveltänyt sen kitaralla, mutta kun John vei sen kotiinsa työstettäväksi, hän soitti sitä pianolla ja kehitti kappaleen piano-osan. Kappale kuulosti niin kauniilta, ettei minulla ollut siihen mitään lisättävää.
Rich Robinsonin ja Marc Fordin yhteistyönä syntynyt nimikappale High Water kuuluu myös levyn helmiin. Siinä ensimmäisenä huomion kiinnitti tanakka, akustisen kitaran matalilla kielillä soitettu rytminen riffi. Milläs kitaralla soundi irtosi?
– Se on Martin D-28 vuodelta 1953. Lisäksi riffi on soitettu avoimella F-virityksellä, Rich kertoo.
50 kitaralla, 20 vahvistimella
Rich Robinson kertoo, että tuottajana ja soittajana hän pyrkii mahdollisimman luonnolliseen, live-tilanteen omaiseen taltiointiin. Näin myös High Water I -albumilla, joskin nyt studion arkkitehtuuri asetti omat rajoitteensa.
– Kaikki perusraidat äänitettiin studiolivenä. Studiossa ei kuitenkaan ollut isoa soittotilaa, vaan kolme pienempää huonetta, joten teimme sen minkä pystyimme. Niinpä minä ja (rumpali) Joe Magistro soitimme pohjat yhtä aikaa sisään, toki joissain myös Sven oli mukana. Yleensä selvisimme yhdellä-kahdella otolla. Sen jälkeen jatkettiin päällesoitoilla.
Rich Robinson on myös tunnettu analogilaitteiden ystävänä, joten studio oli perinteinen.
– Käytimme Tridentin äänipöytää sekä muutakin rautaa, kuten kompressoreita. Ja vanhoja mikrofoneja tottakai.
Omia soittokamoja Robinsonilla ja Marc Fordilla oli äänityksissä huomattava määrä. Kitaroita oli yhteensä ”noin 50”, eikä vahvistimissakaan jääty aivan pieneen lukumäärään.
– Marc soitti Ashereillaan. Minä taas toin studioon Gretschin Falconeita ja Streamlinerin, Teleä, Stratoa, Les Paulia, 345:ta, Dan Armstrongia, Danelectron 12-kielistä, erilaisia akustisia kitaroita; koko arsenaalini.
Noin 20 vahvistinta jaettiin erilaisiin setteihin.
– Vahvistimista muodostimme useampia rigejä, joita pystyimme vaihtamaan aina biisin mukaan, kun haettiin erilaisia sävyjä. Studion alakerrassa oli muutama 4 ×12- ja 2 ×12-kaappi, joihin niitä kytkettiin. Itse toin vuoden ’71 Marshall JMP 50 -nupin sekä sen Silver Jubileen, jolla soitin jo Black Crowesin Southern Harmony -levyllä Shake Your Moneymakerin. Samoin otin mukaan esimerkiksi Harry Joycet ja Reevesin Vox-tyylisen kombon. Marcilla taas oli Satellitet ja vanhoja Tweed-Fendereitä. Ja olihan meillä myös Silverface Deluxea ja Magnatonea. Ihan kaikkea en edes muista.
Zemaitis, kuten esikuvillakin
Magpie Salute matkustaa ensimmäiselle kiertueelleen Eurooppaan marras-joulukuussa. Tuolloin settiin ei kuulu enää Crowes-kappaleita, vaan omia lauluja, sillä ”nyt olemme bändi”. Levyn ilmestymisen tiimoilta yhtye pistäytyi jo elokuussa muutamassa Euroopan kaupungissa akustisena triona (Robinson, Ford, Hogg). Tältä triolta löytyy myös YouTube-video Ronnie Lanen vanhasta April Fool -kappaleesta. Siinä Robinson soittaa vieläpä saman valmistajan kitaralla kuin kappaleen alkuperäinen esittäjä. Kyseessä on erityisesti brittirock-tähtien suosiossa ollut Zemaitis.
Tony Zemaitis (1935–2002) oli englantilainen soitinrakentaja, jonka soittimia päätyi 1960- ja -70-luvuilla monien kitaratähtien omistukseen. Erityisesti hänen metallipäällysteiset sähkökitaransa saivat paljon huomioita sen jälkeen, kun Rolling Stonesin Ron Wood alkoi sellaista käyttää.
Noita kitaroita on myös Rich Robinsonilla, sillä Tony Zemaitis valmisti hänelle soittimia ennen kuolemaansa. Ja nyt hän omistaa myös uuden George Harrison -mallin, ainutlaatuisena prototyyppinä.
– April Fool -videolla soittamani akustisen sain nykyiseltä Zemaitis-yhtiöltä. Kyseessä on prototyyppi, joka on itse asiassa rakennettu Pohjois-Irlannissa Lowdenin tehtaalta. Aivan mahtava soitin, Robinson vakuuttaa.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2018. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
