Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin.
Juttusarjassa vuorossa Sakke Aalto: tuottaja, biisintekijä ja artisti.
Sakke Aalto on tehnyt tuotantoja muille noin kaksikymmentä vuotta. Hänen kiireisin tuotanto/biittiaikansa osui vuosille 2002–2015. Ajan kuluessa hän koki kuitenkin kasvavaa tarvetta tuoda omaa ääntään esille. Samalla vähentyi halu tehdä juttuja muille.
– ”Mä en vaan saa enää kiksejä siitä, että lähetän biitin jollekin. Sitten se tulee studiolle ja me räpätään tai lauletaan se homma. Lopuksin mä mietin, että tulipa taas keskinkertainen tuotos. ’Just another rapsong’”, Sakke tuhahtaa.
Aikansa haudottuaan ajatusta soolourasta, loi hän itselleen Keko Salata -nimisen alter egon. Kekon sooloura alkoi virallisesti vuonna 2015 miehen ensimmäisten singlejen muodossa. Alkuun Kekoa nähtiin promokuvissa ainoastaan maski päällä. Kasvojen peittämisen tarkoitus oli keskittää huomio ulkonäköseikoista siihen olennaiseen eli musiikkiin. Keikkoja ei Keko ole tehnyt vielä ainuttakaan.
Koskettimia lapsesta asti soittanut Aalto on aina tunnistanut oman potentiaalinsa. Vaikkei hän pidä itseään teknisesti hyvänä laulajana vieläkään, on hän aina pystynyt luomaan tarttuvia melodioita ja kertosäkeitä.
– Muut piti mua vain tuottajana. Ei mun juttuja otettu vakavasti. Elastinen ja Cheek oli aina vaan silleen, että joo joo, ihan hauskan kuuloista…
Asiaan tuli muutos kun tuolloin Universalilla työskennellyt Riku Mattila kuuli Saken laulaman Mikael Gabrielille tarkoitetun demon vuonna 2013.
– Riku ihmetteli, että ”Wau, sinäkö tässä laulat? Pitäiskö sun Sakke tehdä soolojuttua?” Mahtavan Riku Mattilan kehu oli se viimeinen niitti, joka varmisti sen, että mun TODELLAKIN pitäisi! Mun tekstinkirjoitustaidot ei olleet vielä silloin teknisesti mitenkään erityisiä, mutta mulla oli jo silloin tosi vahva ”Keko Salata -preesens”.
Ja näin osittain Riku Mattilan kommentista käynnistyi Keko Salatan ura. Pystymetsässä kuitenkin oltiin, sillä varastossa ei ollut yhtäkään kappaletta. Oli vain ajatus minkä tyylistä musiikkia tehdään ja mikä sen sointimaailma voisi olla. Sävellystyö käynnistyi kuitenkin helposti. Sakke pitääkin melodian ja biitin tekotaitoaan hänen erikoiskykynään. Tästä kertoo se, että hän sai ensimmäisen diilin Universalilta ihan lallatteludemon perusteella.
– Sen takia mä olen ollut niin menestyksekäs biittien kanssa, kun ne on niin melodisia, siinä missä muilla biitintekijöillä on ollut ehkä vaan rummut ja joku mielenkiintoinen soundi. Mun jutut oli musikaalisempia kuin yleensä. Kertseissä oli jopa välillä eri sointuja, Sakke naurahtaa.
Kun melodiat ja biitit olivat kohdallaan, alkoi ketsuppipullosta valua sen jälkeen tekstejä.
Teksti-ideoiden pyörityksessä oli alkuun mukana myös palkittu räppäri Pyhimys.
– Mä olen hyvin itseoppinut, enkä ole ikinä ollut missään biisintekokursseilla tai -leireillä. Ja onhan ne alkupään jutut vähän köpöä, mutta on ne silti iskenyt jengiin.
Maskin taakse piiloutunut mystinen Keko Salata. Artisti, joka ei tee keikkoja. Mies, jonka laulu kuulostaa vahvasti prosessoidulta. Onko Kekoa edes olemassa? Mieleen tuli nimittäin alkuun ajatus, että Keko onkin jokin tuottajaryhmän luoma konsepti. Mutta ei. Kaiken takana on vain pieni, haavoittuvainen ihminen. Ihminen joka haluaa tehdä musiikkia, muttei kehtaa esittää sitä – varsinkaan omalla naamalla.
– Olisin toki halunnut. Se vaan tuntui liian rohkeelta olla julki ja samalla esittää henkilökohtaisia juttujaan. Sen takia olenkin ihmetellyt aina jotain Pete Parkkosia ja Benjamin Peltosia, jotka vetää tuolla lavalla ilman paitaa. Mutta se on niiden juttu ja arvostan heidän rohkeuttaan. Sen takia mulla oli se maski, kun piti jotenkin piiloutua.
Ja siinähän kävi sitten niin sopivasti, että kaikki huomio menikin itse musiikkiin. Kukaan ei kommentoinut, että ”onpa söpö” tai muuta olennaista. Kun ei ollut mitään, loi musiikki koko meiningin.
Myöskään Keko Salatan laulusoundia ei ole prosessoitu sen enempää. Mitä nyt Autotunella jonkin verran avitettu.
– Mä olen kuunnellut aina ranskalaista räppiä ja niillä on semmonen tietynlainen preesens ja väri äänessä ja laulutyylissä. Monihan luuli, että mä en ole suomalainen. Kun mä menen siihen mikrofonin eteen, siitä tulee semmonen outo Ranska-Suomi-fiilis. Siinä on jokin eri klangi, kuin peruskuorolaulussa.
– Mulle on aina ollut tärkeetä, että soundissa on asennetta. Sen takia diggaan Tupacista (Shakur, edesmennyt kalifornialainen räppäri), kun se veti aina tunteella. Jo pelkästään sen soundi teki vaikutuksen. Turhan monella on kylläkin se plääni ja järki, superlyriikatkin ehkä, mutta itse suorittaminen on tosi valjua.
Yksin tekemisessä on aina omat vaikeutensa. Ideoista ei voi keskustella kenenkään kanssa, jolloin saattaa helposti tykästyä kritiikittömästi omiin tekeleisiinsä. Sakella oli kuitenkin omasta musiikistaan niin vahva visio, ettei mukaan voinut ottaa ketään muuta.
– Mun se piti tehdä! Mulla oli se visio, eikä kukaan muu oikein uskonutkaan siihen. Joku toinen tuottaja olis voinut laimentaa sen homman. Sitä paitsi, mulla on niin pitkä koulutus siinä tuotantopuolessa, jonka lisäksi miksaan aina omat juttuni.
Eikä Sakke olisikaan uskaltanut laulaa jonkun toisen edessä. Vaikka hän kiistää olevansa erakkoluonne, paras tulos tulee itsekseen omassa rauhassa.
– Mä olen melkein aina tehnyt hommia itekseen, omassa kuplassa. En ole ollut ikinä esimerkiksi bändissä. Omassa musassa tiedän hyvin vahvasti, mitä mä haluan.
Tänä päivänä on harvinaista, että joku on pystynyt olemaan vuosikymmeniä siellä omassa kuplassaan. Sakelle se on ollut tietoinen valinta, jota hän nyt kiittelee.
– Kun biitinteko alkoi mulla 90-luvulla, ei ollut mitään nettiä, mistä olis kattonut mikä on hottia. Pysyi aika vapaana vertailuista muihin. Vaikutteita toki oli, mutta kun ei liikaa seurannut mitä muut tekee, syntyi oma soundi.
Keko Salatan henkilökohtaisen riipivät tekstit ovat ristiriidassa Sakke Aallon paljon tuottaman ”bilemusan” kanssa. Liekö kyseessä miehen ikä, vai onko Keko vain tosi herkkis?
– Musta on ihana tehdä musaa ”aidoista aiheista”. Räppääminen jostain bilettämisestä tai panemisesta on niiiin väsynyttä. Se on kauheeta. Mä kärsin tosta aikoinaan paljonkin. Lähetin monasti omasta mielestä hienon sävellyksen räppärille X ja kun sain sen biisin takas, ne lyriikat oli aika heikkoa tasoa.
– Mutta kun ne biisit sai radiosoittoa ja menestyi, niin ei siinä nuori tyyppi ala nirsoilemaan. Kyllä mä siis usein diggasin niistä biiseistä, mutta päällimmäinen fiilis oli, että ”Shit, en mä kyllä olis tällaisia lyriikoita tähän tehnyt”. Usein jengi ei saanut kiinni siitä mun sielunmaisemasta. Vasta mun oma proggis antoi fiiliksen, että no nyt! Mulla on se biitti, melodia ja lyriikka eli antaa mennä!
Puolet elämästään muille musiikkia suoltanut Sakke Aalto ei aiemmin kärsinyt omimiskompleksista. Siis siitä, ettei halua muiden muokkaavan omia luomuksiaan. Soolouran alettua mustasukkaisuus on kuitenkin herännyt. Hän toteaa lakonisesti, että ei lähetä omia juttujaan enää muille, sillä hän tulisi luultavasti pettymään lopputulokseen. Mutta välillä on taas ollut hyvinkin onnistuneita juttuja, kuten JVG:n ”Pienissä häissä” -kappale.
– Siihen biittiin ei ollut mitään tunnesidettä. Mulla oli semmonen ihme tekno-pop-henkinen biitti – vetäkööt siihen. Sieltä tuli sitten semmonen ihan ihmeellinen läppä ”Pienissä häissä”. Mitä helkkaria? No tehdään pois… Pyysin siitä vielä joku kakssataa euroa, kun se oli niiden omakustanne.
Sakke Aalto kokee olevansa tällä hetkellä taiteellisella huipulla, vaikka nykyään tulee enemmän hetkiä, jolloin luovuus on kateissa. Samanlaista draivia kuin junnuna ei vain saa enää päälle. Nyt kliseisesti laatu korvaa määrän. Mutta Sakke lupaa, että kun inspiraatio taas tulee, tuloksena on jotain timanttista.
– Voihan sitä aina jotain tehdä, mutta sellaisen kädenlämpöisen tekeminen on mulle pahin painajainen. Olen aina halunnut haastaa itseäni ja tehdä jotain uutta. Mä haluan tuoda tänne jotain uutta. Yksi proggis minkä mä aloitin ja tein oli reggae-laulaja Aurora. Eka visio oli, että kun mä diggaan reggaesta ja surullisista melodioista, saiskos ne jotenkin yhdistettyä? Surullista reggaeta ja vielä naisen laulamana. Sellaista ei ole ollut. Ja BUM!, sehän meni hienosti. Siinäkin mulla oli visio.
Musiikinteko on laajentunut viimevuosina oman SAHH-levymerkin perustamiseen. Se, että on ohjaimissa omien juttujen kanssa, on lisännyt myös vapaudentunnetta. Myös virheiden myöntäminen ja peiliin katsominen on helpompaa, kun on itse vastuussa julkaisuista, sisällöstä ja oikeastaan kaikesta. Lisää vastuuta antaa myös uusi pesti Sony Music Finlandilla A&R-konsulttina.
– On upea fiilis löytää uusi kova artisti, mihin voi sitten laittaa paukkuja omalla osaamisellaan. Terapeuttista, että kaikki ei pyöri aina oman musiikin ympärillä.
Takaisin Keko Salataan, jonka maski pääsi tammikuussa 2018 eläkkeelle. Sakke tuli siihen tulokseen että turha häpeillä sitä mitä on. Antaa miehen kasvojen näkyä. Alkuun hän pelkäsi, että maskin poistuessa kukaan ei ole enää kiinnostunut hänen musiikistaan.
– Ihmiset, joiden ei tarvi taistella ulkonäköpaineiden kanssa ei tajua tätä.
Toisin kävi. Keko Salatan suosio vain kasvoi. Eikä ulkonäköasiaa edes liiemmin kommentoitu.
– Mä kerran aloitin musalla ja sillä se juna menee. Hiusten väri ei liity tähän mun musaan.
Image
Elaksis Kivi
(Rähinä Records, 2004)
Elastisen ensimmäinen sooloalbumi oli Sakke Aallolle tärkeä levy monestakin syystä. Ensinnäkin mies pääsi hommiin kahden esikuvansa, Elastisen ja Jukka Immosen kanssa. Varsinkin työskentely Immosen kanssa kutkutti, sillä hänen aiempia proggiksia olivat Avaimen Punainen Tiili, Anssi Kelan Nummela ja Redraman Street Music. Kovia nimiä kaikki.
Toiseksi ”Syljen”-biisistä tuli Saken ensimmäinen radiohitti. Nuori tuottaja sai ekat Teosto-rahansa ja samalla lisäpotkua uralleen. Vahva alku nuorelle jannulle. Sakke Aalto tuotti levylle neljä biittiä kappaleisiin: Syljen, Eteenpäin, Vierivä kivi ja Bäkkii Stadiin.
Elettiin aikaa, jolloin nettiviestintä ja sosiaalinen media oli vielä lapsenkengissään. Eli Sakke EI laittanut Instagramissa viestiä Rähinä Recordsiin, että ”tehtäisiinkö musaa?”. Ei, tuohon aikaan tuottajat julkaisivat biittilevyjä, eräänlaisia musikaalisia käyntikortteja, joilla pystyi esittelemään omia kykyjään. Ja näinpä Saken biitti-cd päätyikin Rähinä Recordsiin Iso H:n käsiin.
– Ne oli mun tietämättä Elan kanssa fiilistelleet mun biittejä. Sitten yks päivä puhelin soi. Se oli Iso H ja kysyi että ”onks noi biitit mun omia vai oonko ottanut ne jostain?” Olin aivan ällikällä lyöty mutta totesin, että on ne ihan omia. Jäbät olivat tosi vaikuttuneita mun tuotannon tasosta ja eivät oikein heti uskoneet.
Mutta pakkohan se oli uskoa. Nimittäin Sakke Aalto eli tuolloin ”supertuotteliasta” aikaa. Biittejä syntyi ja kun Elastinen kysyi sellaisia, niitä silloin tarjottiin. Ja monta.
– Mulla oli biitti-cd:tä, missä saattoi olla joku viiskyt biittiä, hän selventää.
Biittejä mieheltä syntyi noihin aikoihin noin 200:n vuositahtiin. Softana oli Fruity Loops, jonka alkeellisuudelle muut kaverit naureskelivat.
– Mulla ei ollut kuin jotain tosi alkeellisia synia. Homma perustuikin enemmän vanhojen samplejen ja muhkeiden rumpusoundien sekamelskaan, mikä vaan groovas hyvin. Kimmo (Laiho eli Elastinen, joka teki biittejä myös itse) teki ite MPC:llä. Mä en tajunnut siitä mitään, kun tarviin koskettimet enkä mitään pädejä. Mutta hemmetin hyvin sen matsku potki.
– Fruityssa oli niitä hedelmäkuvioita, jotka tarkoitti eri asioita. Jos mä halusin samanlaista soundia kuin Ela, sai sitä banaanikompuraa ruuvaa aika paljon. Nykyäänhän junnut tekee taas sillä juttuja.
Sakke pitääkin Elastista yhtenä tuotantopuolen esikuvistaan.
Toinen esikuva, eli Jukka Immonen äänitti ja miksasi levyn Itä-Helsingissä, sen aikaisessa Fried Musicissä. Immoselta sai hyviä vinkkejä ja Sakke oppi miksauksesta häneltä paljon.
– Mä saatoin laittaa tuolloin vähän liikaa ”härpäkettä” biitteihin ja opin selkeyttämään niitä, jolloin jää enemmän tilaa vokaaleille. Mitkä oli muuten tällä levyllä tosi selkeet ja ilmavat.
Myös Aallolla oli vahva visio, josta ei voinut tinkiä. Vaikka hän oli aina fanittanut Immosta, uskalsi hän olla esikuvansa kanssa eri mieltä.
– Yhden biitin miksauksesta oli pakko huomauttaa, että ”meniköhän liian pörinäksi”, Sakke nauraa.
Näihin aikoihin Suomessa ei ollut montaa hiphop-tuottajaa, joten Elastisen debyytti nosti Saken nimen kaikkien huulille. Työstössä oli sen jälkeen ainakin Rockin da North, Kapasiteettiyksikkö ja Asa. Hiphop-huumaa kesti jonkin aikaa.
– Elaksis Kivi myi yllättävän vähän, joku viitisen tuhatta, vaikka silloin ei Spotify vielä ollut olemassa. Se oli varmaan liian hiphoppia. Siitä alkoikin suomiräpin laskusuhdanne ja osa tuottajista alkoi tehdä rokkia, joka pamahti silloin taas suosioon. Mutta silloin näki, ketkä tekee tätä oikeasti rakkaudesta.
Tällä hetkellä suomenkielinen räppi elää ja voi hyvin. Jotkut artisteista ovat nousseet jopa samanlaiseen asemaan kuin perinteiset suomirock-bändit.
Saken biittilevyjä on vielä kasa tallella. Hänen mukaan niille ei ole kuitenkaan paljoa käyttöä, sillä tuotokset kuulostavat sen verran vanhanaikaisilta. Osassa kyse on soundeista, osassa kyse on itse kompista.
– Kyllä mä kuuntelin, että joistain saattaisi saada vielä jotain aikaiseksi. Mutta ne oli siihen aikaan hyviä harjoitteita. Ei kaikki munkaan tekemä tavara ole julkaisukelpoista. Ei kaikesta voi ja tarvii saada rahaa.
Image
Cheek: Sokka irti
(Liiga music Oy/Warner, 2012)
Eletään aikakautta eVe. Eli ennen ”Vain elämää” -ohjelmaa. Sakke oli lujilla, sillä miehen avioliitto oli juuri päättynyt. Vaikkei ”boogie” ollut parhaimmasta päästä, lähti musiikki hyvin nopeasti toimimaan terapiana. Ja tuskasta tehtiin taidetta.
Homma käynnistyi Cheekin, eli Jare Tiihosen viattomasta ”oisko biittei?”, viestistä. Parin biitin tekeminen paisuikin viiden biisin sessioiksi.
Myös Tiihonen eli vaikeita aikoja, mitä kelatessaan kumpikin nykyään naureskelee, että aika hyvää tavaraa silti syntyi. Siviilielämän kuohujen lisäksi Tiihosen harteilla oli valtavat menestyspaineet. Sakke muistelee, etteivät sessiot olleet sieltä rennoimmasta päästä.
Biisit äänitettiin Helsingin Myllypurossa Aallon alakerran studiossa.
– Se oli mun mielestä siisti juttu. Ei missään kattostudiossa ja hotelli Kämpissä vaan Itä-Helsingissä. Muistan vielä kuinka hän pamahti paikan päälle taxilla. Se oli stara jo silloin. Olen aina arvostanut työskentelyä Jaren kanssa. Se on niin suorasukaista. Se sanoo, jos sitä vituttaa tai homma ei natsaa tai tuntuu huonolta. Tosi rehti kaveri, jolla kova draivi painaa duunia. Se on todellakin ansainnut menestyksensä. Hyvä työpari!
Myllypurossa tehtiin siis kaikki viisi Saken tuottamaa kappaletta, jotka hän myös miksasi. Tiihosen räppäämiseen ei tarvinnut liiemmin kajota.
– Eihän sen riimeihin ollut kahta sanaa. Jare kyllä tiesi, mitä se räppää. Ne meni vaivatta, mutta kertsien laulut oli ehkä vähän vaikeampia. Usein mun tekemät kertsit on vähän haastavampia. Sen takia toi oma proggiskin olis livenä aika vaikeaa. Mun melodiat on niin vaikeita, että ei oikein taitu iteltäkään.
Erityisesti Sokka irti -kappaletta hinkattiin paljon, ja päällä velloi epävarmuus, onko käsissä nyt hitti. Paineita siis oli ja sehän ei ole kaikista paras tilanne luomiseen. Siirtyikö paineet sittenkin tuottajalle?
– Mä luulen että tollasessa biisissä kertosäe on ollut tosi tärkeä. Tuo genre nojaa paljon tuottajaan. Jare jakoi paljon vastuuta. Kimpassa tehtiin, eikä silleen että, ”mun osuus oli tässä, mä lähden nyt menemään. Hoida homma loppuun”.
Sakke muistaa pärjänneensä paineiden kanssa ihan hyvin.
– Mietin vaan että siistiä tehdä Cheekin kanssa. Mä teen parhaani ja antaa sen stressata ne loput.
Myllypurossa oltiin silläkin lailla uudessa tilanteessa, että siihen asti yksin toimineen biittinörtin piti yhtäkkiä tuottaa artistia kasvokkain. Ja se jännitti. Aiemmin Aalto vain lähetti biitin eteenpäin; ”tehkööt homman loppuun omissa studioissaan”. Sokka irti oli askel uudelle polulle.
– Jaren kanssa homma onneksi natsas ja kehittyi koko ajan. Olis ollut tosi hidasta pallotella asioita maililla. Ja muutenkin kun hän räppäs mun studiolla, mä annoin palautetta asioista. Äänittäessä on niin tärkeää, että sen musiikin tekijä on se joka äänittää. Ainakin mun kohdalla. Mulle se on koko paketti ja koen, että vaan mä tiedän miten siihen biittiin pitää räpätä. Tottakai sillä räppärillä on oma juttunsa, mutta mä osaan sitten sanoa, että millä tavalla ja flow:lla johonkin kohtaan pitäisi vetää.
Sakke on ollut suorastaan yllättynyt siitä, että häntä on myös uskottu. Miehen suoruutta on jopa kiitelty.
– Starat arvostaa kritiikkiä. Must olis kauheaa jos kaikki vaan kehuis. Siinä menis ihan sekasin. On paha karhunpalvelus artistille, jos studiossa alkaa mielistelemään.
Levy julkaistiin ja levy ampaisi lentoon samoin tein. Jare Tiihonen kertoi, että tulossa on tällainen ”Vain elämää”- sarja, ”missä me mennään johonkin taloon jossain metsässä…”
– Mä mietin mikä helkkarin juttu tää on? Kuulostaa ihan joltain parantolalta, mihin jengi menee aamutakeissaan. Jare hehkutti, että tästä tulee sika iso juttu. Mä olin taas, että ”Yeah right…” Mutta se näki siinä jotain, mitä mä en nähnyt.
Ja niin kävi, että Vain elämää -ohjelman myötä Cheekin suosio suorastaan räjähti. Cheekin menestys oli Sakke Aallolle iso asia, muttei rahallisista syistä.
– Nää kaikki proggikset on tärkeitä senkin takia, että niissä ei ole ikinä raha ollut missään osassa. Mulle raha ei ole ikinä ollut kaikki kaikessa. Sen pitää tuntua hyvältä. Mä haluan saada ton tyypin jutun lentoon. Että musta vois olla jotain hyötyä tolle.
Sokka irti oli Saken ensimmäinen Logicilla tekemä levy. Tätä ennen mies oli käyttänyt Pro Toolsia. Hän ei koe, että oppiessaan käyttämään Logicia paremmin, olisi hänen kädenjälkensä mitenkään parantunut. Hän kuvaa itseään enemmänkin hutiloijaksi.
– Jossain saattaa välillä kuulua ihan väärä sointu. Mä en ole niin pedantti. Mä teen sen ja siinä on hyvä fiilis ja eteenpäin. Tiedän tyyppejä, jotka hinkkaa ja hinkkaa ja ne ei saa mitään valmiiksi. Ja se on ihan hirveetä.
Eikä peräpeiliin paljoa vilkuilla. Sokka irti -levyltä Sakke ei muuttais mitään. Hän ei vaan yksinkertaisesti jaksaisi enää palata niihin juttuihin. ”Ei se ole niin justiinsa”, on elämänohje, jota hän toitottaa muillekin.
– Siinä biisissä tärkeintä on tunne ja sen pitää olla kohdillaan. Tuotanto on oma juttunsa – soundit ja onko joku haitsu just oikea. Se on semitärkeää. Ihan eri jutut tekee kuitenkin siitä biisistä hitin.
Eli pitäisi olla armollinen itelleen. ”Tuo oli silloin ja sillä mennään”, ajattelee Sakke. Jopa uusinta Keko-biisiä kuunnellessa hän huomasi asioita jotka olisi voinut tehdä eri tavalla. Mutta se on myöhäistä nyt. Ja ihan sama.
Saken muistellessa Sokka irti -albumin työstöä, päällimmäiseksi nousee ristiriita siitä, että vaikka oltiin apeissa tunnelmissa, saatiin synkkyydestä puristettua hyviä asioita. Ja ilman että toistettiin jotain kaavaa, vaan samalla vietiin myös sitä artis-tiut-ta eteenpäin.
– Ne sessiot, missä olosuhteet on olleet jotenkin merkilliset, on jääneet aina jollain tavalla elämään.
– Vaikka Sokka irti -biisi menee aika perussoinnutuksella, mä kuulen siinä jotain melankoliaa. Se biitti ja melodia on jotenkin kaihoisa. Jos sen soittais joku trubaduuri baarin nurkassa, se olis tosi surullista. Vähän sama kuin JVG:n Kran Turismon biitti on mulle surullinen. Mun inputti on ollut, että musasta on saatu sopivan kaihoisaa. Silti sen tahtin bailataan suomalaisissa yökerhoissa.
Sokka irti -albumi ylsi platinamyyntiin heti ilmestymisvuonnaan ja seuraavana vuonna pokattiin jo tuplaplatinaa. Ifpi:n tilastojen mukaan albumia on myyty tähän mennessä 64 987 kappaletta.
Image
Behm: Draaman kaari viehättää
(Warner Music Finland, 2020)
Sakke Aalto kuuli Rita Behmin ääntä ensimmäisen kerran vuonna 2017 Pikku G:n Solmussa-biisissä. Neidon äänessä oli jotain erityislaatuista joka kolisi Sakkeen lujaa.
– Olin aivan ihmeissäni, että kukas tämä on? Nyt on jotain siistiä tossa äänessä. Mä löysin siitäkin jotain tosi kaihoisaa. Sekin taitaa olla mun erikoiskyky. Samoin kuin Aurorassa. Mä kuulin heti että tässä on jotain surua ja kaihoa. Ei tosiaankaan mitään Ruotsin pop-staraa. Se ääni on itsessään jo jotain muuta.
Seuraava vuonna Sakke tapasi Rita Behmin Warnerin kesäjuhlissa. Ja hänen mukaan loppu todellakin on historiaa. Sillä se, mikä tekee Draaman kaari viehättää -albumin sessioista Aallolle ikimuistoisen on, että nyt oli viimeinkin löytynyt musiikillinen sielunkumppani. Rita Behm.
– On niin ihmeellistä että kesti näin kauan, että mä löysin sen musiikkityypin, jonka kanssa mulla klikkaa näin hyvin. Ja mä olen kuitenkin aloittanut jo ajat sitten. Ne tyypit on harvassa. Mulla on käynyt paljon sanottajia ja säveltäjiä ja silti on tuntunut, että mä olen tässä hommassa vähän yksin.
Sakke kertoo, että musiikin tekeminen muille on ollut välillä turhauttavaa ja jopa raskasta. Kun muut eivät välttämättä näe tai ihan tajua hänen juttuaan, saattaa päätyä jumiin. Silloin asioita joutuu pakottamaan, mikä ei yleensä ole hyvä asia luovassa työssä.
Mutta Behmin kanssa homma oli suorastaan maagista. Aalto yrittää löytää oikeita sanoja kuvaillakseen maagisia musiikin luomiskokemuksiaan.
– Mä en tiedä mistä aloittaa… kun mulla tuli joku soundi, biitti-idea tai sointuhomma, se kolahti hänelle aina. Ja yhtä lailla hänen melodiat ja tekstit… mä olin että holy shit, se on siinä! Kaikki meni melkein kerralla tosi hyvin.
Aalto hehkuttaa upeaa fiilistä, joka tulee kun ollaan samalla sivulla jonkun kanssa. Toisin kuin kymmenen vuotta aiemmin ”jonkun räppäri-X:n” kanssa.
– Olin tehnyt hienot viulut ja pianot, ja ensimmäistä kertaa joku ei kommentoinut siihen, että ”Ihan jees, mutta emmä oikein tajunnut tota”. Nyt kun tein jonkun mystisen melodian niin toinen on, että ”vitsi miten hieno! Mä tein siihen jo lyriikat”. Se on antoisaa – kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Toisena esimerkkinä symbioosista käy tilanne, jossa Behmillä oli sävellys ja sanoitus, mutta tuotanto puuttui. Sakella kesti noin viisi minuuttia ymmärtää mikä juttu on kyseessä.
Aalto kehuu Behmiä todelliseksi sanataiteilijaksi ja runoilijaksi. Eli oli hyvin selvää, että Sakke ei tee nyt lyriikkaa. Laulaja kirjoitti jopa levyllä featanneen Keko Salatan lainit.
Sakelle Behmin ääni toimii parhaiten luonnollisena ja livenä.
– Kun äänitettiin lauluja, mun eka ajatus oli että tän pitää olla luonnollista. Sitä mitä musa on ollut ennen autotunea. Painotin hänelle, ettei tarvi olla niin priimaa. Välillä on ollut vähän haastavaa, kun laulaja laulaa ja mä kommentoin, niin vastaus on ”Ai, mä oon siis paska laulaja!”. Niitä tuli välillä ja sit kans mökötettiin. Mutta niistä kun pääsi yli, hän rupesi ymmärtämään, ettei kukaan vaadi häneltä virheetöntä laulusuoritusta. Nykyään kun kaikki on niin jämptiä ja hiottu niin kliiniseks, niin olis aika tuoretta että mentäis ilman autotunea. Virheet on ihan ok.
Yhteistyö Behmin kanssa aukaisi jälleen myös Sakke Aallon oman luovuuden portit. Mies oli päätynyt hiljalleen jonkinlaiseen suvantoon, eikä loppujen lopuksi innostunut oikein mistään. Onneksi sattumalta syliin pudonnut Behm-proggis muutti kaiken.
– Mä innostuin ihan sikana. Nyt haluun antaa Ritalle ihan parhaita juttuja, joita olisin muuten halunnut pitää itelläni. Just se inspiroi, kun saa hyvää tulosta ja yhteisymmärrystä. Yksi hyvä biisi tuottaa nälän tehdä lisää hyvää matskuu.
Sakke Aalto vastasi noin kolmasosasta Behmin debyyttilevyä. Mies antaa propseja lahtelaiselle Kalle Mäkipellolle, joka vastasi Rita Behmin kanssa loppulevystä.
– Siinäpä studiovelho vailla vertaa. Meitä oli vaan kolme ihmistä. Ei biisileirejä, ei isoja tiimejä. Siinä on ehkä se taika. Sit kun homma skulaa, ei siihen tarvita kaiken maailman takahännystelijöitä.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2020. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta, josta löytyvät vuosikerrat 2010 alkaen.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Taannehtivia numeroita voi tilata yksittäin tai vuosikertoina Riffin verkkokaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita on edelleen pääosin saatavilla, niitä koskevat kyselyt kannattaa tehdä sähköpostilla.
