Läpikirjoitettua jazzia ja klassista nyky-musiikkia sekä vapaata improvisaatiota, ambienttia ja elektroakustista ilmaisua keikoilla, levyillä ja elokuvissa: Hillen musiikissa on ilmaisunvapautta.
Temppeliaukion kirkossa Helsingissä voi kesälläkin kuulla pianonsoittoa. Kirkossa vieraileva saattaa piipahtaa paikalle juuri silloin, kun siellä vuodesta 2001 alkaen konsertoinut Sid Hille soittaa 425:nnen kerran.
Vuonna 2015 Hille julkaisi kirkossa äänitetyn levyn, ”How Shall I Receive You”, jonka musiikin hän improvisoi suomalaisten virsimelodioiden pohjalta.
Vuosien saatossa Hilleä on käynyt kirkossa kuuntelemassa tuhansittain ihmisiä, ja leikkimielisesti Hille pohtiikin olevansa kenties Suomen valokuvatuin muusikko Aasiassa. Viime aikoina Hillen mukana on silloin tällöin ollut esiintymässä duona myös muita muusikoita, kuten Pepa Päivinen, Teemu Viinikainen, Heikki Nikula, Markus Hohti ja Jukka Perko muutamia mainitakseni. Vuonna 2021 Hillen täyttäessä 60 vuotta hän haluaisi soittaa kirkossa 500:nnen keikkansa.
Improvisointi on hetkessä säveltämistä
1970-luvussa Saksassa muusikon uraansa aloittelevalla Hillellä ei vielä ollut mielestään tarpeeksi taitoa improvisoida vapaasti. Ensimmäinen oma levy ”Dunjin’s Dance” kuulosti Pat Methenyltä. Toinen ”To Be Frank” etsi jo omaa suuntaa, mutta vasta musisointi Platypus Ensemblen (2000–2008) kanssa auttoi löytämään oman äänen, sävellystyylin ja vapaan improvisaation.
Muusikkona ja musiikintekijänä Hilleä on kiinnostanut myös säveltämisen ja vapaan improvisaation risteyskohta. Platypus Ensemblen esittämä musiikki koostui sävelletyistä ja improvisoiduista jaksoista. Platypuksen toiminta huipentui viimeiseen levyyn ”The Rite of Passage”, jossa mukana oli jousikvartetti. Levyn valmistuttua Hille oli mielestään kuitenkin sanonut kaiken sanottavansa akustisesta jatsista Platypuksen kanssa.
Vuosien kuluessa vapaa improvisaatio oman muusikkouden toteuttamisen keinona on tullut Hillelle koko ajan tärkeämmäksi. Keskeisenä oman musiikin tekemisen päämääränä Hille pitää sitä, että sävelletty musiikki kuulostaisi improvisaatiolta ja improvisoitu sävelletyltä.
– Musiikin tekemisessä tärkeää on nykyhetki, ja rohkeus keksiä juttuja ilman harjoittelua tai valmistautumista, tyylillä: kokeillaan tätä! On tärkeää jättää tilaa spontaaneille ideoille ja sattumalle. Tapahtumien yllätyksellisyys innostaa jatkamaan etsimistä ja keksimistä. Se välittyy sitten kuitenkin lopputuloksesta, vaikka levyjulkaisuilla siinä onkin paljon äänen prosessointia ja tuottamista välissä.
Viimeisin merkkipaalu vapaan improvisaation saralla on kevättalvella 2018 f#-orkesterin kanssa tehty levy ”The Wannsee Punk”, josta löytyy arvio Riffin internetsivuilta.
Säveltäminen
Platypus Ensemblen jälkeen Hille halusi keskittyä enemmän teos-ten ”läpisäveltämiseen” ja musiikkia onkin syntynyt muun muassa bandoneonille, decacordelle, big bandille ja jousikvartetille. Konsertto saksofonille kuuluu sekin teoslistalle.
Ensimmäinen jousikvartetto valmistui 2004. Kaksi muuta jousikvartettoa sisältävä ”Farbformen”-levy valittiin YLE:n kuuntelijoiden vuoden suosikkilevyksi 2017. Farbformen-levyllä kuullaan tiukkaa pulssia ja rivakoita tanssirytmejä.
– Groove on tärkeä myös sävelletyssä klassisessa ja nykymusiikissa. Se tuntuu tulevan mukaan teoksiini luontaisesti jazzin maailmasta, toteaa Hille.
Tuotannossa onkin kuultavissa piirteitä jazzista ja klassisesta nykymusiikista.
– Rytmisen ilakoinnin lisäksi kirjoitin Farbformen-levyllä julkaistuihin jousikvartetteihin myös muutamia improvisatorisia osuuksia. Ne pitävät soittajat virkeänä ja luovana sekä antavat teoksille tiettyä sattumanvaraista luonnetta.
Klassinen ja nykymusiikki ovat kiinnostaneet Hilleä pienestä pitäen ja lapsuuteen kuuluvat myös ne perinteiset pianotunnit. Mozart ja Beethoven tietenkin alkuun, mutta tärkeitä säveltäjiä heidän jälkeensä ovat olleet erityisesti Maurice Ravel, Alban Berg ja Arnold Schönberg.
Kotikaupunki Donau-Eschingenissä järjestettävien musiikkijuhlien yhteydessä Hillellä oli 70-luvun loppuvuosina myös mainio mahdollisuus saada sisäpiirin tuntumaa konserttimusiikin maailmaan. Erään konsertin harjoituksia seuratessaan miksauspöydän luona hänen vieressään istui ukko, joka oli harjoittamassa omaa uutta biisiään. Tämä oli visionäärinen säveltäjä Karl-Heinz Stockhausen.
Toinen Donau-Eschengenin festivaaleilta mieleen jäänyt kokemus oli, kun Hille oli kuuntelemassa ison sinfoniaorkesterin konserttia.
– Siellä kuului monenlaisia hienoja ja outojakin ääniä. Yhtäkkiä yleisö kuitenkin alkoi buuaamaan ja puolet lähti pois kesken kaiken. Ihmettelin, mitä tapahtui. Vieruskaverini sanoi, että orkesterin soittamassa kappaleessa kuului duurisointu... nykymusiikin kuulijakunta oli siihen aikaan kovin konservatiivista, muistelee Hille nauraen.
Pianonsoiton opettaja soitatti myös boogie woogieta, ja 17-vuotiaana Hillellä olikin jo sitä soittava bändi. Sen kanssa tehtiin levykin, kun täti rahoitti 500 kappaleen painoksen.
Suuri herätys oli kuitenkin Chick Corean Return to for-ever -bändin keikka Saksan televisiossa. Muutamaa vuotta myöhemmin akustisen soittimen rinnalle tuli Rhodes-sähköpiano.
Halua jazzin opiskeluun olisi ollut, mutta sitä ei opetettu Saksassa vielä missään 1970-luvun lopulla. Itävallassa Grazissa ja Sveitsissä Bernissä olisi ollut opetusta, mutta silloin vielä ei ollut uskallusta lähteä sinne.
Muutamien ”hippikommuunissa” vietettyjen vuosien jälkeen Hille haki ja pääsi Hollannin Utrechtissa sijaitsevaan School of the Artsiin opiskelemaan jazzpianoa. Elantonsa hän hankki opintojen ohessa tanssibändeissä soittaen.
– Hain opiskelemaan myös Rotterdamin konservatorioon, mutta mua ei otettu sisään väärien esikuvien, Jarrettin, Townerin, Abercombien ja ECM-julkaisujen ihannoinnin, vuoksi. Utrechtiin mut kyllä sitten otettiin opiskelijaksi, koska sinne esikuvat kelpasivat, ja mulla oli jo vähän omaa näkemystä sekä omia biisejäkin.
1993 Hille valmistui jazzpianistiksi, mutta jatkoi vielä vuoden klassisella linjalla taitojaan hioen. Klassisen musiikin opiskelusta on hänelle ollut iloa myös sävellysten tekemisessä.
– Esimerkiksi mun ambient-musassa yhdistelen klassista, nykymusaa ja jazzia. Ja tietty vaikutteet ja ihanteet kuuluu jossain määrin kaikessa mun musiikissa. Vahvoja jatsahtavia piirteitä kuuluu just mun jousikvartetoissakin, jotka on julkaistu Farb-formen-levyllä.
– Minulle säveltäjänä on olleet merkittäviä biisejä myös sellaiset pop- ja rock-genrejen biisit kuin The Beatlesin ”Revolution 9” ja Frank Zappan ”We’re only in it for the money”.
Elokuvamusiikki
Hille on säveltänyt musiikit kolmeen pitkään, kahteen lyhyeen ja pariin dokumenttielokuvaan.
Ensimmäinen pitkä elokuva, Kohtaamisia, on vuodelta 2010. Jousille, pianolle ja perkussiolle kirjoitettu musiikki oli ilmestymisvuotenaan Jussi-ehdokkaana. Sitä seurasi Tähtitaivas talon yllä, jonka musiikin instrumentaatio on basso, kitara, kantele ja piano. Kolmas pitkä elokuva, Ainoat oikeat (2013), on taas romanttinen komedia, jossa soittaa jazzkvintetti.
– Tähtitaivas talon yllä -elokuvasta pyysin tuotantoyhtiöltä itselleni kopion ilman ääniraitaa. Sitä me ollaan bändin kanssa soitettu keikoilla niin, että leffa pyörii ja vedetään musiikit livenä päälle. Mulla on tärkeetä, että varsinkin pitkien elokuvien leffamusa toimii myös livetilanteessa.
Hille tykkää tehdä leffamusiikkia myös improvisaationa luoden äänimaisemaa ja ambienttia, mutta kuitenkin niin, että musiikki toimisi myös itsenäisesti ilman kuvaa. Tällaisesta esimerkkinä hän mainitsee levyn ONE (2011), jonka tekemisestä Pia Antikainen on tehnyt dokumenttielokuvan ”A room for ONE”.
Elektroniikka
Hillen ensimmäinen syntetisaattori oli Yamaha DX2, jota hän käytti Utrechtin aikoinaan soittaessaan tanssibändissä. FM-synteesillä rakennetut soundit eivät kuitenkaan koskaan miellyttäneet korvaa, mikä leimasi suhtautumista pitkän aikaa koko syntetisaattorimaailmaan.
– Viime vuosina oon kuitenkin kiinnostunut elektronisten soittimien sekä efektien käytöstä. Sain uuden innostuksen jazzkitaristi Teemu Viinikaiselta, joka auttoi mua oppimaan efektien käyttöä ja rakentamaan ekan oman pedaalilaudan.
– Nykyään mun laudassa on T.C. Electronics:n Ditto 2 -loopperi, Strymonin Flint- ja El Capistan -pedaalit, Electro Harmonixin Frequency Analyzer, jota soitan uudella f#-bändin The Wannsee punk! -levyllä parissa biisissä. Sitten laudassa on Digitechin HarmonyMan antamassa käyttöön harmonisointiefektejä, Xotic:n EP-booster sekä Mackien 402 VLZ4 -pikkumikseri, jonka kautta reititän sisääntulot sähkösoittimista.
Keikoilla elektronisina signaalilähteinä Hille käyttää Fender Rhodes -sähköpianoa, Arturian Microbrutea ja Thereminiä. Näistä Rhodes on Hillen perustyökalu, jota hän käyttää eniten.
– Arturian Microbrute on rajoitettu, yksinkertainen, käytännöllinen ja kevyt. Sitä on helppo kuljettaa mukana keikoilla. Soitin on lelumainen, ja siinä on pienet koskettimet. Se kuitenkin kuulostaa hyvältä efektoituna. Lisäksi sillä nopea ja helppo improvisoida.
Mikään varsinanen ”thereministi” Hille ei koe olevansa, mutta pystyy toteuttamaan soittimella ne asiat, joita haluaa. Siinä helpottaa soittimen laaja ääniala ja mahdollisuus vaivattomiin glissandoihin sekä erityisesti ilmaisuvoimainen sustain ja vibrato. Thereminin soitto on visuaalisesti näyttävää, ja soitin onkin ollut mukana myös ulkomaankiertueilla.
– Sit mulla on myös Korg MS-20 mini- sekä Moog Sub 37 -syntetisaattorit. Korg MS-20 mini on ollut mulla mukana parilla keikalla. Soundien ja kontrollerien pätsäys on siinä kuitenkin monimutkaista enkä mä pysty vielä improvisoimaan no-peas-ti soittimella.
– Tykkään kuitenkin Korgin pehmeästä soundista; erityisesti bassotaajuuksilla. Soitin on muutenkin mielenkiintoinen. Pitäisi vaan opiskella sitä enemmän. Mutta viime aikoina kaikki aika on mennyt levyjen tekemiseen – oman musiikin tekeminen ja julkaiseminen on kuitenkin mun pääasia.
– Moog Sub 37 kiehtoo mua Korgia enemmän tällä hetkellä, koska Moogilla pääsee nopeasti ja helposti soittamaan: siinä kullakin nappulalla tehdään jotain selkeää.
Levytuottaja ja keikkamyyjä
Hille tykkää kuunnella pitkällä kaarella rakennettua musiikkia, jossa on laajoja kokonaisuuksia ja paljon erilaista musiikillista tavaraa, ja joka on hyvin äänitetty ja tuotettu. Tällaiseen hän tähtää omissa levytuotannoissaan. Yhtenä syynä on The Beatlesin ”Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band” -levy, jonka konseptimaisuus iski aikoinaan lujaa Hillen musiikilliseen tajuntaan.
– Mä tykkään tehdä ihan fyysisiä CD-levyjä. Levyjen tekeminen ja julkaiseminen on mulle myös oman työn ja ammatillisen historian dokumentointia. Mä myyn mun levyjä keikoilla, ja nykyään ihmiset myös tilaa multa suoraan levyjä. Lisäksi levyjä on myynnissä myös Amazonilla ja Discogs:lla.
– Haluan julkaista mun musiikin itse, koska haluan pitää langat omissa käsissä. Mulla on oma Satnamusic-äänite- ja musiikkikustantamo, jonka kautta mä julkaisen. Aikoinaan yksi Platypus Ensemblen levy on julkaistu Alban kautta, mutta mä haluaisin senkin oikeudet takaisin itselleni.
Digitaalisesta julkaisemista Hille ei tällä hetkellä oikein välitä, koska niissä jakelu ja rahanjako tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja hämärältä.
– Olisi silti hienoa joskus saada omasta musiikista elantoa myös jakelemalla sitä digitaalisesti. Tällä hetkellä se ei vielä kuitenkaan ole mielekästä. Onneksi esimerkiksi Suomen musiikintekijät, Teosto ja Suomen säveltäjät tekee koko ajan työtä tilanteen edistämiseksi oikeudenmukaisemmaksi meille musiikintekijöille.
– Mä muuten tein pari vuotta sitten digijakelemiseen liittyvän taiteellisen kannanoton, biisin joka humoristiselta nimeltään on ”Spotify my jazz”. Sen esitti Keski-Pohjanmaan jazz-orkesteri Snellman-salissa Kokkolassa 12.11.2016.
Promokanavinakaan Spotify, Deezer, Youtube, jne. eivät tällä haavaa Hillea hetkauta, koska jos joku hänen musiikkinsa löytää, löytäjä on sitä yleensä erityisesti etsinyt – ja jos etsii netistä Sid Hilleä, niin löytää kyllä hetkessä Satnamusicin nettisivut, joista äänitemaistiaisia voi kuulla ja äänitteet voi hankkia.
– Mä oon voinu toteuttaa taiteellisesti sitä, mitä haluan, koska oon saanu apurahoja säveltämiseen, levyjen tekemiseen ja keikkakiertueisiin. Oon kaikista saamistani apurahoista hyvin kiitollinen.
Tällä hetkellä Hille huolehtii itse bändiensä keikkamyynnistä ja käytännön järjestelyistä.Keikkamyyjälle olisikin työsarkaa.
– On aikaa vievää soitella festivaaleille, klubeille ja muille keikkajärjestäjille yrittäen myydä omia bändejä. Lisäksi pitää hankkia matkat ja majoitukset sekä järjestää kuljetuslogistiikka, kuten vuokrata bändibussit. Olis mahtavaa löytää joku agentti luotsaamaan kaikki nää bändien juoksevat käytännön hommat. Mä haluaisin keskittyä säveltämään, sovittamaan, johtamaan bändejä taiteellisesti, tuottamaan levyjä ja keikkailemaan.
Poimintoja polun varrelta
• Sid Hille syntyi Freiburgissa 1961 ja kasvoi Donau-Eschingenissä, joka on tärkeä uuden musiikin kaupunki ja tarjosi oivat puitteet klassisen pianonsoiton opiskeluun.
• 1986–1993 Hille opiskeli jazzpianoa Hollannissa Utrechtin School of Artsissa. Valmistuttuaan hän jatkoi vielä vuoden klassisen pianon opiskelua.
• 1994 hän tapasi suomalaisen tulevan vaimonsa viulisti Virpi Taskisen. Samana vuonna Taskinen sai töitä Keski-Pohjanmaan kamariorkesterista Kokkolasta, jonne he yhdessä muuttivat.
• Kokkolassa Hille meni kysymään töitä konservatorion rehtori Heikki Aholta. Työtä löytyikin heti konservatorion big bandin johtajana. Myöhemmin hän sai lisää opetustyötä, ja kehitti konservatoriolle pop/jazz-opetusta. Hille treenasi omaa soittoaan päivät ja opetti illat. Siellä asuessaan hän myös julkaisi kaksi ensimmäistä omaa soolopianolevyään.
• Vähitellen Hille alkoi rakentaa kontakteja muihin muusikoihin. Ensimmäinen bändi Platypus Ensemble syntyi neljä vuotta Suomeen muuttamisen jälkeen. Platypuksesta alkoi Hillen varsinainen ura taiteilijana.
• 2001 Hille sai ensimmäisen ison apurahansa Big Band -sävellyksen tekemiseen. Rahalla syntyi sarja Frutas Maduras. Platypus ja apurahan saaminen olivat käännekohtia, joiden kautta Hille tajusi haluavansa keskittyä enemmän oman musiikin tekemiseen ja tuottamiseen.
• 2002 Taskinen sai töitä Radion sinfoniaorkesterista, jonka vuoksi molemmat muuttivat Helsinkiin. Juuri ennen muuttoa Hille oli kiinnitetty lehtoriksi Keski-Pohjanmaan konservatoriolle, jossa hän sitten parin vuoden ajan kävi Helsingistä käsin viikoittain opettamassa. Parin vuoden jälkeen Hille kuitenkin irtisanoutui heittäytyen täysin vapaaksi taiteilijaksi, ja sillä tiellä hän on edelleen.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2018. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
