Tero Pennanen – hyvät soundit varmistavat bändisoittajan soittofiiliksen

Kosketinsoittaja Tero Pennanen on surffaillut vuosia nimekkäiden suomalais-artistien taustabändeissä. Tämän haastattelun aikoihin miehen kiipparikioskista etsittiin soundit MTV3:n suoran Kingi-ohjelman fiktiivisten laulajien koko musatyyliarsenaaliin.

Vaikka kosketinsoittaja Tero Pennasta ei varsinaisesti tietäisi tai tuntisikaan, niin nimi on silti saattanut jäädä mieleen monen artistin taustabändistä: ansiolistalta löytyy sellaisia keulakuvia kuin Maija Vilkkumaa, Erin, Irina Björklund, Pepe Willberg ja Paula Koivuniemi. Listaa ovat vuosien varrella täydentäneet monet muut enemmän ja vähemmän satunnaiset tuuraus- ja studiokeikat, ja sovitusosuuksia sekä tuottajan vastuita on monipuoliselle soittajalle kirjattu niitäkin.

– Uskon siihen, että kun työnsä tekee hyvin, niin jää mieleen ja pyydetään seuraavaankin projektiin, Pennanen sanoo.

Alkuvuosi 2015 Pennaselta kului MTV3:n lauantaisin esitetyssä suorassa humoristisessa Kingi-ohjelmassa, jossa fiktiiviset hahmot kisailivat laulukilpailussa fiktiivisen tuomariston edessä ja oikean yleisöäänestyksen armoilla.

Vaikka suoran lähetyksen tekemisessä on omat haasteensa ja sydämentykyksensä, Pennanen kehuu Kingin tuotantoa, jossa on yhdistynyt monta lankaa hänen kosketinsoittajan urassaan.
– Puitteet olivat hyvä ja työryhmä sekä bändi (Mikko Kosonen, kitara, Mikko Määttä, basso ja Mikko Kaakkuriniemi, rummut) loistavat. Tällaiset pitkäkestoiset projektit ovat hienoja, niissä aina tuntuu, että homma kehittyy ja johtaa johonkin. Oli aina fiilis, kuin olisi kotiin mennyt.

Suunnittele hyvin, ohjelmoi huolella

Suurin työ Kingissä oli siinä, että kaikki musiikki soitettiin livenä. Kvartetin soundi piti siis saada mahdollisimman isoksi, mikä kiipparistin kohdalla tarkoitti molempien käsien suunnitelmallista käyttöä sekä synasoundien tarkkaa ohjelmointia.

– Kun muut lähtivät syömään tai pitivät taukoa, niin minä jäin ohjelmoimaan. Se oli rauhallisin hetki siihen hommaan.

Musiikkityylien arsenaali oli myös laaja. Kitaristi Kosonen vitsaili tammikuussa Twitterissä, että Kingin bändi pyrkii käymään kaikki maailman musiikkityylit ohjelmassa läpi. Ja lähelle varmasti päästiinkin.

Omaksuttavaa siis riitti, mutta harjoitusten runsaus antoi varmuutta. Bändi sai torstaisin tietoonsa alustavia biisivalintoja. Valinnat lukittiin perjantaiaamuun mennessä, jonka jälkeen alkoi armoton treenaus. Perjantaisin jokaisen näyttelijän biisi vedettiin yhdessä läpi 4–7 kertaa ja lauantaina vielä lähes sama määrä sekä ohjelman kenraaliharjoitus ennen illan suoraa lähetystä.

– Kyllä siinä oli mahdollisuus jo ulkoaopetteluunkin, vaikka aina mentiinkin lapuilla. Itselläni kyllä laput olivat monesti myös muistiinpanoja ja ”ajo-ohjeita”, tyyliin ”tässä kohdassa paina B 1 ja tässä D 3 ja tässä miinus 1”.
Kingissä Pennasen soitinarsenaalista löytyi muun muassa Hammond B-3 Leslie 122:lla sekä paljon ”vanhaa kamaa, jota on vuosien varrella tullut hankittua”.

– Aiemmin olen käyttänyt keikoilla paljon Nordeja, mutta nyt Roland lähti yhteistyöhön. Setupiin sain esimerkiksi Jupiter-80:n ja System-1:n sekä SP-404-samplerin. Jupiter oli pitkästä aikaa sellainen soitin, jota ekaa kertaa avatessa tuli fiilis, että ”jaahas, mikäs laite tää on”.

Mukana oli myös VP-550.
– Sen omia soundeja ei tullut käytettyä, mutta laulut meni sen kautta ja sitä pystyi käyttämään vokoderina.

Rautaa lavalle

Pennasen soitinfilosofia ylipäätään on melko yksinkertainen. Softasynia hän ei käytä, ja periaate yleensä on, että jos esimerkiksi tarvitaan viulukonetta, se viedään lavalle.
– Välillä tietenkin etenkin pienissä keikkapaikoissa tulee mieleen, että kannattaako viedä arvosoitinta pieneen tilaan, jossa joku voi lyödä vieressä toista tuopilla päähän, vai pärjäisinkö vähän pienemmällä.

Pennasella oli aikanaan vaihe, jossa hän osteli ja myi soittimia koko ajan. Rhodesejakin hän on ehtinyt vuosien varrella ”tuhota parikin kappaletta”.
– En tiedä onko kyse aikuistumisesta vai siitä, että on lapsia ja rahat menee nykyään muualle, mutta nykyään soittimien pyörittely on jäänyt vähemmälle, Pennanen sanoo.

– Laitevalmistajatkin ovat nostaneet riman jo aika korkealle. Nykyään on enää vaikea perustella, miksi uusisin soitinta joka toinen vuosi. Mulla on esimerkiksi ollut 15 vuotta Rolandin X-7. Se on ollut 150 keikalla per vuosi ja vain yhden kerran huollossa ja toimii edelleen. Ammattilaisen näkökulmasta on enää vaikea keksiä, mitä ostaa.

Pennasen laaja-alainen syventyminen erilaisiin soundimaailmoihin on itse asiassa pitkälti isänsä Kari Pennasen ansiota. Pennanen soitti alle 10-vuotiaana rumpuja isänsä bändissä, mutta myös piano ja koskettimet olivat kotona läsnä isän muusikkouden myötä.

– Varsinainen ura kosketinsoittajana alkoi jalkiouruista. Hauska juttu on, että meillä oli Hammond himassa, mutta faija vaihtoi sen Yamahan DX-7:aan. Ympyrä sulkeutui, kun itse sitten 27 vuotta myöhemmin ostin itselleni Hammondin.

Pennasen isä meni aikanaan töihin Yamahan tukkuun, minkä jälkeen Pennasten kotona oli kaikki mahdolliset merkin soittimet, myös studiolaitteet mukaan lukien. Sieltä sai myös alkunsa Pennasen kiinnostus studioteknologiaan ja tuottamiseen, jota hän edelleen tekee.

Piano, kaiken pohja

Pennanen on kuitenkin kaiken kaikkiaan soittanut merkittävän paljon pianoa. Siksi hänestä on edelleenkin helpompi soittaa syntikkaa painotetulla koskettimella kuin synakoskettimistolla.
Jupiter-80:kin Kingin soitinarsenaalissakin tuotti hetken harmaita hiuksia kevyen synakoskettimiston takia.
Piano oli vahvasti läsnä myös alan opinnoissa, jotka Pennaselta kuitenkin jäivät varsinaisten soittotöiden takia kesken.

– Sinänsä harmittaa, etten koskaan erikoistunut esimerkiksi jazziin. Kun katsoo vaikka saksofonisti Timo Lassya tai trumpetisti Jukka Eskolaa, niin ovathan he omissa instrumenteissaan ihan järjettömän kovia soittajia. Itse jään kauas moisesta meiningistä.

Pennanen korostaakin olevansa ensisijaisesti bändisoittaja. Soittofilosofia on, että ”musa mietitään musan kautta”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että soittoajatus lähtee kulloisenkin projektin musasta ja biisimateriaalista liikkeelle.

– Iän myötä suorittamista ja pelkän opitun tekemistä on vähemmän, ja omaa soundiakin uskaltaa tuoda enemmän esiin. Voi esimerkiksi olla hauska kokeilla, toimiiko vaikka joku epäsuhtainen kahdeksasosahenkinen urkujuttu johonkin väliin, missä sitä vähiten kaivataan. Nuorempana olen ollut kovin ujo myös soitannollisesti. Tuurauskeikoilla olen pyrkinyt ”plagioimaan” tuurattavaa mahdollisimman tarkasti.

Pennanen myöntää, että laitteet – ja niiden tuottama soundi – vaikuttaa omaan soittoon.
– En nauti siitä, mutta olen aika soundiriippuvainen. Voin hyvin vetää flyygelillä konserttisalissa viiden minuutin pianointron, mutta jos huono pianosoundi tulee huonosta monitorista, niin olen kyllä siinä tapauksessa aika pihalla. Se vie fiiliksen ja kelaan vain, että ”kuulostaapa paskalta, en halua soittaa”.

Tästä syystä tuurauskeikatkin voivat olla joskus hankalia, jos pitää soittaa muiden soittimilla. Pennanen sanookin, ettei tunne olevansa kotona muiden soittimien äärellä.
– Mun pitää tietää, mitä sieltä laitteesta tulee ulos ja miten soitin reagoi mun sormien alla. On tärkeää saada soitosta itse kiksit, jotta voi antaa hyvät fiilikset myös kuuntelijalle.

Samasta syystä Pennanen myös kertoo olevan tärkeää harjoitella muutenkin. Hänen tapanaan on heti aamulla herättyään soittaa tunnin ajan jotakin. Muusikon on pidettävä taitojaan yllä muutenkin kuin soittamalla samoissa kokoonpanoissa – vaikka soittamista olisi paljonkin.
– Jos ei treenaa muuta musaa kuin mitä kulloinenkin bändi vetää, niin nopeasti huomaa, että kyllä se A-molli löytyy automaattisesti, mutta Gis-duuria pitääkin hetki miettiä.

Image

Bändi on perhe

Vaikka Pennanen on hyppinyt monesta kokoonpanosta toiseen, kaikissa projekteissa bändi on hitsautunut yhteen ja bändit ovat tuntuneet omalta.
– Vanha sanonta ”bändi on kuin perhe” ei ole kaukaa haettu. Mun päässä siihen kulminoituu kaikki hienous tällä alalla. Kun viettää paljon aikaa mukavien ihmisten ympäröimänä lavalla, takahuoneissa ja keikkabusseissa, niin siinä alkaa tapahtua.

Pennanen kertoo, miten esimerkiksi Erinin ja Irina Björklundin lopettaessa keikkailut vuodenvaihteessa tuntui, kuinka kaikki loppuu. Fiilis oli kuin hyppyrinnokalla.
Toimettomana ei silti ole tarvinnut juurikaan olla. Ja jos pieniä välihetkiä onkin osunut kohdalle, silloin on ollut aika viritellä uusia puita tulille.

– Tämä töiden vaihtelevuus kuuluu osana alaan. Suvantohetkinä tapaa paljon ihmisiä ja on pientä säpinää. Hienoa on, että vaikka tämä on pieni maa, niin on voinut hieman valikoida töitä mitä tekee. On hienoa että pystyy tekemään niitä hommia mistä tulee hyvä fiilis, Pennanen toteaa.

Jatkuvasti työllistettyn muusikon on mahdollista elättää itsensä kohtuullisen hyvin Suomessa. Pennanen kuitenkin muistuttaa niistä lukemattomista tunneista, joita oman soittotaitonsa ja soundinsa eteen on tehtävä.
– Työtunteja kertyy ihan mielipuolinen määrä ennen kun voi edes alkaa puhua mistään ”ansaintalogiikasta”, Pennanen sanoo.

Nuorempana Pennanen teki paljon myös esimerkiksi cover- ja tuurauskeikkoja. Nykyään ne ovat jääneet vähemmälle. Yhden huomion hän on niiden suhteen kyllä tehnyt.
– Yleinen taloudellinen tilanne näkyy osittain siinä, että firmakeikkoja ei kyllä enää juurikaan ole tai sitten ne eivät vain ole osuneet kohdalleni.

Toinen huomio liittyy studiotyöskentelyyn. Vuosituhannen alussa Pennasta kysyttiin todella usein soittamaan mitä erilaisempiin studiosessioihin. Nyt ne ovat radikaalisti vähentyneet.
– Enemmän alkaa olla sitä, että tuottajat ja artistit soittavat monia juttuja itse. Kaikilla on omat studiot missä on aikaa touhuilla ja etsiä soundeja.

Lehto-Pennanen-duo yhdistää musiikkia ja arkkitehtuuria

Tero Pennasella on tällä hetkellä vireillä myös projekti, joka toimii hänen omalla nimellään. Yhdessä viulisti Kukka Lehdon kanssa kasattu Lehto-Pennanen-duo yhdistelee audiota, visuaalisuutta sekä arkkitehtuuria.

– Proggista on taistelu nyt kaksi vuotta eteenpäin. Aiemmin esteenä on ollut se, että en ole tuntenut olevani kotona omalla nimelläni tehdyssä musassa, Pennanen sanoo.

Projektissa vedetään vasta suuntaviivoja, mutta siinä on suurimpana pohjana kansanmusiikki.
Tärkeänä osana on visuaalisten elementtien ja ennen kaikkea tilan hyödyntäminen. Tähän kuuluu tietenkin esimerkiksi kuvaheijastukset, mutta myös äänen ja tilan sekä arkkitehtuurin suhde.

– Tämä kaikki on aika poikkitaiteellista ja liikkuu vielä ajatuksen tasolla, mutta se voi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan esimerkiksi sitä, että piirrän mielikuvitteelliset tilat, johon musa sävelletään, ja sitten se projisoidaan kolmiulotteisesti.

Pennasen visiot liittyvät hänen arkkitehtuurin opintoihinsa, joita hän suorittaa soittamisen ohella. Pennanen on kiinnostunut siitä, miten äänellä saa asioita paremmaksi ympäristössä ja miten erilaiset äänet muuttavat tilan tunnelmaa.

Pennanen korostaa, että hänellä on aiheessa selkeä tavoite, vaikka ei vielä tarkkaan tiedäkään, miten sen toteuttaa. Erilaisia kokeiluja on kyllä luvassa. Aikataulukin on mielessä.
– Moni luulee, että olen vaihtamassa alaa. Mutta siitä ei ole kyse. Saahan sitä olla kiinnostunut monista asioista, hän virnuilee.