Vuoren Saku & Vuorensaku Guitars

Vuorensakun rouhea T.Family-mallisto on ehtinyt vasta kolmen vuoden ikään, mutta jo nyt nuo soittimet ovat löytäneet tiensä monen rokkarin kalustoon. Mikä on näiden kitaroiden tarina,  ja miten oma tyyli on löytynyt?

Soitinrakentaja-artesaaniksi Ikaalisten soitinrakennuslinjalla opiskellut Saku Vuori toimi valmistuttuaan hetken huoltotöissä Soitinpaja Jasesoilla, kunnes avasi oman verstaansa Jyväskylän keskustan tuntumaan Vuorensaku-nimellä. Tällöin tuli ajankohtaiseksi suunnitella oma soitinmallisto korjaustöiden oheen.

– Kun aloin miettiä, että miten tämä homma kehittyy huoltamisesta, oli päivän selvää, että joku oma malli pitää luoda, jotta erottuisi. Eikä se sitten syystä tai toisesta ollut edes kauhean vaikeaa. Ehkä olen saanut tietynlaisen lottovoiton siinä, että oma kitaramalli muotoutui niin nopeasti, ja että sain tehtyä siitä juuri riittävän erilaisen. Sehän ei ole varsinaisesti kopio mistään.

Esikuvia toki löytyy. Muodoltaan T.Family-kitarat ja -bassot kuuluvat niin sanottujen offset-kitaroiden perheeseen. Kaikkein määrittelevin tekijä tällaisille soittimille on Vuoren mukaan se, että rungon puolikkaat eivät ole peilikuvia toisistaan. Häntä itseään ovat aina kiinnostaneet ”sellaiset vähän oudot kitarat”, jollaisia löytyy esimerkiksi Mosriten, Framuksen tai Teiscon mallistoista. Samoin Fenderin Jazzmaster- ja Jaguar-kitaroiden muotokieli on puhutellut.

Omasta kitaramallista ei kuitenkaan saanut tulla ”liian outo”.

– Äärimmillään custom-soittimet ovat pelkästään design-objekteja, ja niistä on kyllä rock’n’roll kaukana. Toki niillekin on varmasti oma asiakaskuntansa, sillä nehän ovat taide-esineitä. Mielestäni on kuitenkin vaikeampaa saada aikaan jotain sellaista originaalia, mikä puhuttelisi myös isompaa yleisöä, Vuori toteaa.

Mummolan pöydän pinta

Osa Vuorensakun T.Family-soittimien viehätyksestä piilee niiden uus-reliikissä ulkonäössä. Siistiäkin pintaa toki kuulemma saa, jos sellaista pyytää. Kyseisiä tilauksia tulee kuitenkin aika vähän, koska ”peilikiiltävää pintaa on kaupan hyllyt täynnä”.

– Tavallaan vertaan itseäni konservaattoriin tai puuseppään, joka tekee korjaukset aitoa kunnioittaen. Olen näköjään onnistunut kehittämään sellaisen tekniikan, jolla pystyn tekemään aidosti vanhan näköistä pintaa, ja se on vakuuttanut asiakkaat. He tuntuvat haluavan tuollaista mummolan pöydän pintaa, jossa on ikään kuin vähän vanhaa maalia ja hieman halkeillut lakkapinta. Siinä on kysymys fysiikasta ja kemiasta, eikä nykyaikaisilla teollisilla lakoilla vastaavaan lopputulokseen pääse. En kuitenkaan suosittele kokeilemaan kotona, Vuori toteaa.

Saku pitää yhtenä T.Family-soittimien tavaramerkkinä myös mahdollisuutta valita rungon materiaaliksi kotimainen mänty. Sen ominaisuuksista sähkökitarassa rakentaja toteaa olevansa vakuuttunut.

– Siinä on periaatteessa saman tyyppinen, soitinpuuksi mainio havupuun rakenne kuin kuusessa. Ja kun nykyään monet ihailevat kevyitä soittimia, niin männystäkin sellaista löytyy. Olen itse käyttänyt kelomäntyä samoin kuin tuoretta, 2000-luvulla kaadettua puuta. Toki yksilöerot lankkujen painossa saattavat olla suuret.

Miten olet saanut kevyen mäntyrungon ja esimerkiksi vaahterakaulan tasapainon kuntoon?

– Oman soittimeni runko on vähän isompi kuin vaikkapa Telecasterissa, joten siinä on jo sillä tavoin enemmän massaa. Lisäksi olen sijoittanut rungon takaosassa olevan hihnatapin normaalia ylemmäksi, jolloin soitin asettuu paremmin soittoasentoon.

Männyssä on tietenkin myös toinen hyvä puoli: helppo saatavuus paikallisesti.

– Aina kun hankin mäntyä, yritän selvittää missä se on oikeasti kasvanut. Se toimii myös markkinointivälineenä, sillä jos halutaan nimenomaan kotimaista soitinta, voin selvittää, että tämä kyseinen pala on vaikka Laukaasta tai Kausalasta. Nyt esimerkiksi Musiikin edistämissäätiö tilasi suomalaisilta rakentajilta kotimaisista puista tehtyjä soittimia, ja siihen minulta meni yksi kitara, jossa runko on kelohonkaa ja kaula loimukoivua.

Vuori toteaa, että loppujen lopuksi T.Family-soittimissa on neuvoteltavissa kaikki muu paitsi silhuetti eli rungon ja lavan muoto. Hän kertoo myös olevansa tyytyväinen siitä, että omanlaisen runkomuodon ohella onnistui kehittämään kitaraan tele-henkisen, mutta juuri riittävän erilaisen lapamallin.

– Kitaraan sopiva persoonallinen virityspää on tänä päivänä oikeastaan runkoakin vaikeampi suunnitella, ja juuri siinä mielestäni mennään välillä pahastikin metsään. Mikäli asiakas haluaisi suunnitella lavan uudestaan, ei siinä olisi järkeä, sillä sehän on tavallaan osa tavaramerkkiäni. Ja ihan asiakasta aliarvioimatta, tiedän itse kokemuksesta miten vaikeaa hyvän lavan suunnitteleminen on ihan ammattilaisillekin.

Jos kitaran lapa-osastolle haluaa erilaista vivahdetta, rakentaja tarjoaa lääkkeeksi ”Converse”-vaihtoehtoa:

– Olen tehnyt yhden sellaisen kitaran, jossa sekä lapa että runko ovat ylösalaisin; kitara siis näyttää vasenkätiseltä vaikka onkin oikeakätiselle tehty. Sitä kutsun nimellä Converse, mikä on synonyymi sanalle reverse, mutta noin nimeen tulee heti lisää rock’n’rollia ja punkkia. Se meni yhdelle stoner-kaverille, ja siihen tehtiin vielä mattamusta pinta valkoisella reunalistalla. Ja täytyy sanoa, että oikein odotan ensimmäistä tilausta, jossa saisin laittaa T.Family-kitaraan Floyd Rose -tallan.

Ilmaisia lounaita ei ole

Huoltotyöt maistuvat Sakulle edelleen, mutta liikevaihdon vaaka on nyt kallistunut rakentamisen puolelle. Se on vaatinut myös ponnisteluita nuoren kitaramallin esille saamiseen. Käytännössä tämä on tarkoittanut paitsi säännöllistä osallistumista alan messuille, myös aktiivista sosiaalisen median haltuunottoa sekä erilaisia ”temppuja”.

– Oma mallistoni täytti tänä vuonna kolme vuotta. Aika nopeasti tuli eteen se, että heti vaan kun mahdollista suunta kohti ulkomaan messuja ja markkinoita. Göteborgin Fuzz Guitar Showssa olen ollut kolmesti, Berliinin Holy Grailissa kahdesti. Viime kesänä olin Saksan Mannheimissa Guitar Summit -tapahtumassa. Se on tietynlainen vastaveto Frankfurtin messuille, joka on nykyään liian iso ja kallis osallistua yksittäiselle soitinrakentajalle. Mannheim sen sijaan on pelkästään kitaratapahtuma, ja siten parempi foorumi myös pienemmille tekijöille.

Näiden tapahtumien hyödyn Saku kiteyttää sanoilla asiakkaat ja kontaktit – molempia löytyy messuilta.

– Esimerkiksi Mannheimissa mikrofonisuunnittelija TV Jones tuli diggailemaan kitaroita, ja pääsimme hyvään juttuun. Varmasti jonain päivänä tehdään yhdessä jotain, josta on molemmille hyötyä. Samoin potentiaalisia jälleenmyyjiä voi tavata messuilla. Tuollaisiin ihmisiin ei tietenkään tutustu, jos vain nysvää kotiverstaassa, vaikka kuinka on netit ja muut, jotka toki nekin ovat minulle korvaamattoman tärkeitä työkaluja markkinoinnissa. Esimerkiksi Reverb.com on tällä hetkellä aika hyvä myyntialusta, jonne itsekin listaan valmistuvia soittimia.

Ja toki myös tunnettu asiakas on aina tärkeä valttikortti markkinoinnissa. Heidän kanssaan joskus kompensoidaan soittimien hinnoissa, mutta Saku painottaa, että ”ilmaisia lounaita ei ole”.

– En koe, että se olisi ilmaista työtä. Sellaisille töille on todella vaikea laskea tuntipalkkaa, koska tiedän, että niillä voi olla monenkertainen ellei eksponentiaalinen vaikutus seuraavien tilausten myyntiin. Tai niin sitä ainakin haluaa rakentaessaan ajatella.

Itse Billy Gibbonsille päätynyt T.Family-kitara ja siitä seurannut näkyvyys oli Vuoren mukaan nuorelle soitinrakentajalle ”satukirja-tasoa”, varsinkin kun ajattelee, että kyseessä oli järjestyksessään vasta malliston viides soitin. Vuori sai yhteyden Gibbonsin teknikkoon Elwood Francisiin, joka myös vastasi viestiin.

– Amerikkalaisen kohteliaasti hän sanoi, että tykkää tuotteestani. Heitin sitten, että mitäs jos tekisin kitaran bändin seuraavan kesän Suomen vierailuun mennessä, ja mitä siinä pitäisi ottaa huomioon. Sieltä tuli sitten ohjeet: Gibsonin skaalanpituus ja kaulaprofiili lähelle ’59 Les Paulia, mikä on Billyn suosikki. Melrosen Tokela taas auttoi siinä, että pääsin festivaali-alueelle, koska olin ikään kuin heillä töissä sen päivän. Sitä kautta oli mahdollista itse tavata Gibbons ja luovuttaa soitin hänelle.

Hooters-yhtyeen Ruotsissa asuva kitaristi Eric Bazilian puolestaan löysi ensimmäisen T.Family-kitaransa Halkans Rock Housesta Tukholmasta.

– Halkansilla ei ole kuulemma ollut aikaisemmin käsintehtyjä suomalaisia soittimia myynnissä. Itse tarjosin sinne yhden myyntitiliin, ja he ottivat. Se temppu toimi. Nyt Bazilianilla on kolme kitaraani, sillä hän taisi jotenkin hurahtaa.

– Suomessa puolestaan liikun töideni perässä aika paljon esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, ja vien aktiivisesti kitaroita testiin soittajille. Kotimaisiin musiikkiliikkeisiin T.Family-soittimia ei toistaiseksi montaa ole päätynyt. 

Facebookissa ja Instagramissa Saku Vuori puolestaan julkaisee viikoittain videoita ja kuvia siitä mitä on kulloinkin tekemässä.

– Ja aina silloin kun ilmestyy joitain soittokuvia tai videoita artisteilta, jotka käyttävät soitintani. Keikkakuvaus esimerkiksi on nykyään ihan ammattimaista toimintaa. Tunnen joitain ihmisiä, jotka tekevät sitä, ja kyselen aina jäikö muistikortille sopivaa kuvaa tutusta artistista T.Familynsä kanssa.

Jonotusaika on myös tilaajan etu

Tällä hetkellä Vuoren Sakun soittimilla on vuoden jono. Oma toive tulevaisuuden suhteen olisi vakiinnuttaa toiminta 10–15 soittimeen vuodessa korjaustyön ohella, mikä olisi yhden ihmisen yritykselle sopiva tahti.

– Viime vuoden aikana rakensin 23 soitinta, ja se tuntui jo vähän liiankin suurelta määrältä. Silloin valmistuneen yksilön joutui luovuttamaan heti kun se valmistui, eikä siihen itse oikeastaan ehtinyt tutustua valmiina lainkaan. Siinä mielessä 10–15 soitinta vuodessa olisi ehkä sopivampi tahti. Itse en oikein ymmärrä tätä nykyään vallalla olevaa jatkuvan kasvun ideaa, enkä haaveile kaukomaiden lomista, koska työ on niin mielekästä. Katsotaan tästä viisi vuotta eteenpäin, että onko tavoite toteutunut.

Jonotusaika voi instrumenttia hankkiessa tuntua ikävältä asialta, mutta juuri custom-soitinta tilatessa kohtuullinen odotusperiodi on Vuoren mukaan vain hyvä asia. Tämä siksi, että silloin asiakas ehtii pari kertaa miettimään, mitä hän haluaa.

– Kovassa ”kitarakuumeessa” ei koskaan kannata soitinta rynnätä tilaamaan. Lisäksi vuoden jonossa ehtii tekemään myös muutoksia soittimen ominaisuuksiin. Koska en käytä CNC-koneita, voin antaa vaikka keskeneräisen kaulan asiakkaalle kokeiltavaksi, jonka jälkeen sen profiilia voi vielä tarvittaessa muuttaa. Kaulaliitoksen leveyttä en kylläkään suostu muuttamaan, koska silloin voidaan mennä metsään tallastandardien sekä kieli-jakojen kanssa. Mutta esimerkiksi satulan kohdalla se onnistuu, ja siinähän todella pienikin muutos vaikuttaa paljon. Jos ottaa 42,8 millin satulasta vaikka millin pois, koko tuntuma muuttuu jo ihan toiseksi.

Juuri kitaran kaula on Saku Vuoren mielestä soittajalle kuin viides raaja. Siksi pyörää ei aina kannata keksiä uudestaan: jos asiakas on mieltynyt suuresti johonkin kaulaprofiiliin, niin silloin vain kopioidaan se mahdollisimman tarkkaan.

– Kun sen osaa, se on kilpailuvaltti, jolla voi selkeästi perustella myös soittimen hintaa. Kolmen tonnin hintaluokassa tehdään kuitenkin vielä aika paljon kitaroita CNC-koneilla. Käsin tekemistä voi varsinkin ulkomaille mennessä entisestään korostaa, samoin kuin sitä, että nämä ovat oikeasti yhden rakentajan tekemiä – sillähän esimerkiksi Fenderin Masterbuilt-kitaroiden hintaa juuri perustellaan. Minullakin on toki ollut työharjoittelijoita, mutta olen vetänyt rajan siihen, että jokaisen tilauksen teen alusta loppuun itse, Vuori kiteyttää.

•••