Olipa ilahduttavaa nähdä tämän albumin nousevan heti ilmestymisviikollaan Suomen listalle. Toki tämä kuvastaa levymyynnin nykytilaa, jossa yllättävillä julkaisuilla ja uusintapainoksillakin on mahdollisuus listasijoitukseen – minkä lisäksi uskallan arvata melkoisen siivun Hati Hatin myynnistä olleen vinyyliversiota.
Ja jazzia pidetään epäkaupallisena musiikkina. Eero Koivistoisella ei liene lähes 50-vuotisen uransa aikana ollut tilaisuuksia maistaa listamenestystä – ehkä sentään Blues Sectionin kanssa - joten suodaanpa se vihdoin hänelle ja nuoremman polven lahjakkuuksista (Alexi Tuomarila, piano; Jori Huhtala, basso; Jussi Lehtonen, rummut) koostuvalle bändille. Levyä tehdessä kaikki olivat aika lailla nuorempia, sillä albumin äänitys on vuodelta 2009.
En tietenkään väitä tunnistavani fonisteja soundin ja fraseerauksen perusteella, mutta tuttuja elementtejä Koivistoisen soitossa on, kuten intensiivinen sointi, ajoittain pitkätkin toistuvat ryöpytykset, joissa seuraava sävel tulee melkein kuin edellisen päälle. Lisäksi Koivistoinen mestaroi altissimon ja ylä-äänien kanssa, esimerkkinä vaikkapa biisi Moz.
Albumin tempo on enimmäkseen maltillinen, ja useat biisit on pelkistetty rauhalliseksi vuoropuheluksi Koivistoisen sekä Tuomarilan pianon kesken, kuten tunnelmoivat Seaside tai Far North sekä levyn ainoa cover, Dylanin The Times They Are A-Changin. Piano onkin äänitetty soimaan isosti ja nätisti.
Levy antaa mukavia fiiliksiä. Mitä muuta voisi toivoa?
Eero Koivistoinen Quartet: Hati Hati (Svart Records, 2015)
