Seattlen maamerkkinä tunnettu Space Needle on likipitäen pakollinen kohde kaupungissa vieraileville. Retken toiseksi etapiksi voisin suositella tuon Näsinneulan näköisen, joskin hiukan korkeamman tornin juurella sijaitsevaa Experience Music Project -näyttelyä joka on jonkinlainen elämyskeskuksen ja museon välimuoto.
Oma riemunsa on kakkoskerroksen soittola – suhteellisen kookas sali, johon on rakennettu yleisölle kokeilumahdollisuudet erilaisiin soittimiin sähkörummuista alkaen. Kokeilupisteet on sijoiteltu keskilattialle sakaramallisiin saarekkeisiin, joissa sakaroiden väliin jää muutamien neliömetrien akustoitu tila. Pikkukaiuttimilla tai luureilla kuunnellen voi sitten opetella soittoa tietokoneen opastuksella, tutkia miten erilaiset äänenmuokkauslaitteet vaikuttavat, tai jammailla omin päin erilaisten taustaraitojen päälle.
Seinänvierustan akvaarioissa taas on mahdollista laulaa karaoketyyppisesti listoilta löytyviä kappaleita ja oman suorituksen saa poislähtiessä lunastaa cd:lle poltettuna, jos mielii matkamuistoksi sellaista. Ja vaikka väkeä riittää pahimmillaan jonoiksi asti, on tunnelma mukavan rauhallinen eikä lainkaan hälyisä – oivallisesti sommiteltu tila.
EMP:n alakerrassa on tarjolla sekä musiikkiaiheista taidetta että muutaman merkittävän artistin nimiin kasattu pysyvä museo-osasto. Näytillä on kotikaupungin poikien eli Nirvanan soittimia, keikkakalustoa, biisilistoja, valokuvia ja muuta rekvisiittaa sopivasti taustoitettuna.
Grungen merkkihahmojenkin ylitse korostuu silti Jimi Hendrixin kulttuurihistoriallinen merkitys. Hänelle omistetun näyttelyn perustana ovat samantapaiset ainekset kuin Nirvanankin osastolla, mutta yhdessä kohdassa Hendrix-näyttely ottaa tyrmäysvoiton: äänittäjä Eddie Kramer on nimittäin kaivanut arkistoista esiin alkuperäisiä moniraitanauhoja, joihin museovieras pääsee käsiksi kuuntelupisteissä. Näiden moniraitatallenteiden kuuntelu on miltei kuin astuisi vuosikymmenten takaiseen studioon kesken session. Kuuntelijalle ovat tarjolla jokaisen raidan kuunteluvoimakkuuden ja panoroinnin säädöt sekä erillinen opastusraita: jos haluaa asetella säädöt julkaistua levyä vastaavalla tavalla, niin se onnistuu opasraidan johdolla. Jos haluaa kokeilla omia miksauksiaan, niin siitä vaan…
On kerrassaan kiehtovan outoa, kun sormenpäällä liikuttaa liukusäädintä ja Hendrixin kitara tai laulu seuraavat säätöä. Siinä voi tunnelmoidessaan kuulostella samalla, mitä muuta taustalta on ehkä raidalle tarttunut ja mitä kaikkea studiossa tapahtuu.
Ensi-ihmettelyn jälkeen huomio kiinnittyy toiseen asiaan: kun raitoja on ollut vain neljä tai kahdeksan, on äänittäjä joutunut niputtamaan joitakin soittimia valmiiksi samoille raidoille. Signaaleiden reititys ei ole juttu eikä mikään, mutta miten tavattoman taidokkaasti onkaan löydetty sellaisia yhdistelmiä efekteineen päivineen, että samalla panorointiasetuksella ja voluumisäädöllä voi nostaa esiin tai siirtää taustalle musiikillisesti keskenään tasapainoisia rakennuspalikoita. Jos jonkin raidan säätöjä muuttaa, se yksinkertaisesti tuntuu palvelevan kaikkea samalle raidalle niputettua materiaalia eikä synny tunnetta siitä, että niput olisi revittävä levälleen. Näillä miehillä oli näkemystä!
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja
p.s.
Lokakuun 25.–28. päivystämme Helsingin Musiikkimessuilla Messukeskuksessa. Riffin osaston tunnus on 6 e 126, tervetuloa käymään!
p.p.s.
Hieman edellä kuvaillun kaltaista mahdollisuutta kokeilla syväsukellusta jonkun toisen materiaaliin tarjoaa Shure hankittuaan Snow Patrol -yhtyeen Fallen Empires -kappaleen raidat avoimen re-miksauskilpailunsa raaka-aineiksi. Kilpailusta voit lukea tarkemmin sivulta 35.