Sanat solmuun

Lempinimien keksiminen ja käyttö on usein tiedostamaton tapa näyttää, että lempinimen käyttäjällä ja puheen aiheella on jokin erityinen suhde, olipa nimityksen kohteena sitten elävä henkilö tai jokin asia. Kun korkeassa asemassa oleva poliitikko kertoo lounastaneensa Manun tai Maran kanssa, jokainen ymmärtää huomata, että korkearvoisuus yltää ilmeisen kaverilliseen suhteeseen ihan jopa presidenttitasolle.

Sama ilmiö tulee esiin jo lasten kielenkäytössä ja myöhemmällä iällä aivan erityisesti harrastusten ja ammatin piirissä, kun erikoisalan termit saavat uuden kieliasun.
Kun henkilö puhuu potikasta potentiometrin sijasta, hän saattaa toki hakea lyhyempää ja sujuvampaa ilmaisutapaa. Tai sitten taustalla on se, että potentiometri on tuttu ja puhujan tiedon sekä taidon piirissä oleva asia – sille voi siten antaa leikillisen lempinimen osoituksena siitä, että käsite on ns. hanskassa.
Niinpä musiikkiliikkeeseen astuessaan tekijämies haluaa tiskillä ottaa tuntumaa plekuihin eikä plektroihin. Ja treenikämpällä kaveria ohjeistetaan laskemaan volaa sen sijaan että puhuttaisiin hiljempaa soittamisesta.

Näitä erilaisia lempinimiä käyttämällä toteutuu samalla kätevästi toinen sosiaalisen kanssakäymisen perusilmiö: läsnäolijoiden jako sisäpiiriin ja ulkopuolisiin. Ulos jää, jollei sessiossa tiedä mikä on lippukomppi. Tai jos lasin toisella puolella ei pysy kärryillä, kun pitää ekuttaa tai panna kompura kehiin, on auttamatta ulkopuolinen.
Ja näin saattaa käydä riippumatta siitä, millainen on väänneltyä kieltä osaamattoman todellinen substanssi. Yhteisön täysivaltainen jäsenyys kun edellyttää toisinaan ammattaitaidon tai taiteellisen näkemyksen ohella myös muun tekijäjoukon muokkaaman kielen sujuvaa hallintaa.Toisinaan yhteisön jäsenyys ei sitten muuta vaadikaan kuin juuri tuon muokatun kielen osaamista, mutta se on vieläkin surkuteltavampi tilanne...
Lempinimen antaminen tai sen sujuva käyttö ei olekaan mikään automaattinen tae siitä, että asia olisi oikeasti hallinnassa ja ymmärretty. Impedanssin kutsuminen impukaksi kertoo vain sen, että puhujan mielestä on makeeta sanoa impedanssia impukaksi. Ei se vielä tarkoita, että puhujalla olisi tuon taivaallista tietoa siitä, mikä on impedanssi ja miten siihen tulisi suhtautua. PA-kaiuttimen ripustaminen ei kuulosta mitenkään hohdokkaalta, mutta vaihdetaanpa verbiksi ”lennättää”, niin johan iskee...

Populaarimusiikin valtakieli on englanti niin itse musiikin ja sen rakenteita erittelevän teorian kuin musiikin tuottamiseen käytetyn välineistönkin suhteen. Kaikille ilmiöille ja termeille ei löydy luontevaa suomalaista vastinetta ja lisäksi osa alkuperäissanoista taipuu sellaisenaan notkeasti suomalaiseen ilmiasuun. Kieli muuttuu väistämättä ja kaiken aikaa. Tämä on osa kielen kehittymistä ja koskee kaikkia kielen käyttöalueita puutarhanhoidosta purjehtimiseen ja polttopuiden pilkkomisesta bassorummun polkemiseen. Yleisellä tasolla ei siis ole syytä huoleen, maailma vain muuttuu ja me mukaudumme, jollemme sitä itse ole muuttamassa.

Kansalaisvelvollisuutena on kuitenkin heristää sormea silloin, kun kieltä väännetään tarpeettomasti tai vääntämisen tarpeena on esimerkiksi peitellä aukkoa tiedoissa ja taidoissa. Siirretään ilmiö taas hiukan kauemmas, että nähdään paremmin.
Onko hyvä meininki, jos remonttimies puhuu löyhiä mönjän ja pattisalvan sipaisuista, kun pitäisi tehdä selkoa kylpyhuoneen kosteuseristykseen käytetyistä aineista ja menetelmistä? Otetaanko auto vastaan korjaamolta tyytyväisenä, jos asentaja perustelee laskun loppusummaa toteamalla, että vähän viriteltiin hihnatsydeemeitä, kun toi rullarata ei oikeen kato hyrränny, ja sitte kato muutama gummitötsä sieltä alta meni vaihtoon, kun ne oli ihan dead, kato...

Kielen vääntäminen ja ennenkaikkea tarkoituksenmukaisen, kyllin täsmällisen, vivahteikkaan ja selkeän kielen käyttäminen musiikin ja audiotekniikan liepeillä on yhteisesti kaikkien alalla toimivien vastuulla.
Kielen vääntely huumorin vuoksi taas on ihan oma lukunsa, ja siihen en tällä kerralla ota kantaa.

Lukuterveisin

Lauri Paloposki