Janne Huttusen työnkuvaan kuuluu projekteja laidasta laitaan. Positiivinen ja ennakkoluuloton asenne ja hyvä organisointikyky auttavat paletin hallinnassa.
-Jos joku kysyy, mitä teet työksesi, vastaan yleensä, että olen musiikin yleismies, kuvailee Janne Huttunen monipuolista toimenkuvaansa musiikin parissa.
– Se onkin tavallaan se iso eksistentialistinen kysymys, että mitäs mä nyt oikein teen – musaa.
Huttunen tekee musiikkituottajan töitä, säveltää musiikkia elokuviin, tv-sarjoihin ja mainoksiin ja toimii kapellimestarina erilaisissa projekteissa areenakonserteista teatterituotantoihin. Jonkin verran tulee myös sovitustilauksia. Lisäksi hänet voi bongata lavalla saksofonistin roolissa niin jazzfestivaalilla kuin Popedan keikallakin. Työnkuva on laaja ja tekemistä paljon, mutta hyvät organisointitaidot auttavat kokonaisuuden hallinnassa.
– Jos pitää vaikka saada huomiseksi studioon lapsikuoro ja sinfoniaorkesteri ja sahansoittaja, niin kyllä mä sen hoidan, Huttunen nauraa.
Iskelmillä ja soittoäänillä uran alkuun
Tuotantopuoli ja biisinteko ovat Huttusella kulkeneet alusta asti käsi kädessä. Jo opiskeluaikojensa bändeissä Huttunen päätyi usein bändiliiderin, sovittajan tai säveltäjän rooliin.
– Meillä oli Huba-niminen bändi, jossa ajauduin osaltani tuottamaan levyjämme, vaikka ne olivatkin aika bändivetoisia. Olin ikään kuin ”vastuuhenkilö”, Huttunen kertoo. Lisäksi mulla oli Mikko Kososen, Mikko Määtän ja Jussi Lehtosen kanssa The Homer -niminen kvartetti, jolle sävelsin biisejä.
– Iso vaikutus oli myös Boston Promenade Big Bandilla, jossa soitin saksofonia ja opin sovittamaan big bandille. Sitä kautta ensimmäiset tuotantonikin tulivat. Kun minulla oli jotain osaamista pilli- ja jousiarraamisesta, tuotantotöitä alkoi tulla lisää. Nykyään usein levy-yhtiö tekee tilauksen, että tee tämän artistin kanssa tällainen kokonaisuus, ja sen jälkeen projekti viedään loppuun aikataulussa ja tietyssä budjetissa. Ensin mietitään levyn biisit, sitten esituotanto ja sovitukset, muusikoiden ja orkesterin buukkaus ja niin edelleen. Se on tietynlainen prosessi ja vaatii organisaatiokykyä – siinä olen ihan hyvä. Toisaalta osa tuotannoista kestää jopa vuosia, jolloin aletaan ihan alusta bändin tai artistin kanssa, tehdään biisit, demot ja mietitään kokonaisuus. Jossain välissä kolkutellaan sitten levy-yhtiöiden ovia.
Biisintekopuoli otti tuulta alleen, kun Huttunen sai sukujuhlissa sanoittaja Jorma Toiviaiselta nivaskan tekstejä, joihin teki sävellykset.
– Tein muutamia iskelmäkappaleita Jorman teksteihin, ja ne päätyivätkin heti iskelmätähtien levyille. Totta kai niihin piti tehdä myös jonkinlaiset demot, ja siinä sitä oppi tuotantohommaakin, kun teki demoja enemmän ja enemmän. Pian sainkin jo kappaleita esimerkiksi Anna Erikssonille, Tiktakille ja Club For Fivelle, Huttunen muistelee.
Ensimmäisen oman studionsa Huttunen kavereineen rahoitti tehtailemalla kännykän soittoääniä.
– Mun broidilla Miikalla ja Petri Puolitaipaleella oli soittoäänifirma Neomusic, johon tarvittiin lisää työvoimaa. Minä ja Jussi Lampela lähdimme mukaan hommaan, ja meistä tuli jossain välissä firman osakkaita. Perustimme ensimmäisen varsinaisen studiomme Mariankadulle Kruununhakaan.
Nykyään Neomusicin työhuoneet sijaitsevat Sonic Pump Studion tiloissa Helsingin Kalasatamassa.
– Neomusicissa meitä on kolme osakasta, joista jokainen tekee vähän omiaan. Miikka miksaa, äänittää ja säveltää leffamusaa, Petri tekee enemmän keikkoja ja opettaa saksofonia. Firma toimii alustana meidän musiikintekemiselle.
Sibelius-lukiosta Abbey Roadille
Huttusen koulutuksellinen tausta on Sibelius-lukiossa ja Pop & Jazz Konservatoriossa, josta hän siirtyi Stadia-ammattikorkeakoulun [nyk. Metropolia] puolelle ja valmistui saksofonipedagogiksi vuonna 2003. Koulut ovat olleet tärkeitä verkostoitumispaikkoja.
– Tuottajan hommissa minulle on tärkeää, että tunnen paljon ihmisiä ja osaan toimia sekä klassisten muusikoiden että popparien ja jazzarien kanssa. Ja että hahmotan eri estetiikkoja ja pystyn yhdistelemään niitä. On ollut avuksi, että kävin aikoinaan Sibelius-lukion ja tutustuin jo siellä moniin lahjakkaisiin muusikonalkuihin. Moniin heistä törmään töiden merkeissä vielä nykyäänkin.
Opetustyöt ovat Huttusella jääneet vähemmälle, mutta muita alan töitä on sen sijaan riittänyt jo opiskeluajoista lähtien. Pääsääntöisesti noin kolmasosa Huttusen tuloista kertyy nykyään tuotantotöistä, kolmannes tekijänoikeustuloista ja kolmannes keikoista.
– Opettamisesta ei tullut pääammattia; nämä muut duunit lisääntyivät sen verran, ettei opetushommille jäänyt aikaa. Koskaan en ole oikeastaan tehnyt mitään isoja tietoisia päätöksiä mihinkään suuntaan, että nyt ryhdyn tekemään vain jotakin tiettyä loppuelämäkseni. Tämä on ollut vähän ajelehtimista mutta kuitenkin niin, että minulla on aina ollut jotain tavoitteita, että olisi kiva tehdä sitä tai tätä tai että joskus vielä teen elokuvamusaa tai hitin ulkomaille tai tuotan Idols-levyn… Jotenkin kummasti haaveet ovat toteutuneet, Huttunen pohtii.
– Se VALTAVA hitti on vielä tekemättä, mutta on siellä kuitenkin onnistumisiakin ollut. Olen myös aina nähnyt, mitä seuraava askel vaatii: jos haluaa maailmanluokan hitin, niin pitää kiertää biisileirejä sata päivää vuodessa, tai jos haluaa vaikka Hollywoodiin elokuvasäveltäjäksi, niin sitten pitää muuttaa perheen kanssa Losiin. Kaikkea ei voi kuitenkaan saada kerralla.
Toisinaan kannattaa hypätä rohkeasti vieraampiinkin vesiin.
– Ei minulla ole koulutusta kaikkeen, mihin olen ajautunut. Kun Jari Sillanpää äänitti Abbey Roadilla elokuvalevyä London Philharmonia -orkesterin kanssa, niin projektissa tuottajana ollut Pitkämön Sami soitti ja pyysi tekemään pari sinfisarria. Vastasin ensin, että ”en mä osaa, en mä ole koskaan tehnyt”, mutta viiden minuutin päästä soitin takaisin, että ”joojoo, kyllä mä teen”. Sitten yhtäkkiä oltiin Abbey Roadilla. Tässä työssä on ympärillä onneksi ihmisiä, joilta saa apua, kun osaa pyytää: on orkestroijia, hyviä soittajia, ohjelmoijia ja niin edelleen.
Elokuvasäveltäminen kiehtoo
Lähitulevaisuudessa Huttunen toivoo pääsevänsä tekemään yhä enemmän elokuvamusiikkia. Tähän mennessä hän on säveltänyt musiikkia muun muassa Teemu Nikin elokuviin, joista uusin, Nimby, on syksyn ensi-iltaelokuvia. Tärkeä yhteistyökumppani on ollut myös Tuukka Temonen, jonka elokuvien Teit meistä kauniin-, Presidentintekijät- ja Valmentaja-elokuvien musiikki on Huttusen käsialaa.
– Elokuvasäveltäminen kiehtoo enemmän ja enemmän. Olisi kiva tehdä vaikka leffa tai kaksi vuodessa, ja tv-sarjat kiinnostavat myös. Jotain Netflix-sarjaa tai vastaavaa olisi mahtavaa päästä tekemään, Huttunen miettii.
– Olen aina ollut leffadiggari, ja elokuvamusiikki on minulle luonteva ilmaisumuoto. Sehän on tavallaan epäsäveltämistä, minimalismi ja tunnelman luominen ovat se juttu, hän toteaa.
– Varsinkin nykyään leffasäveltäminen on enemmän menossa sound designin puolelle, mikä on tavallaan tylsää, jos haluaa kirjoittaa suuria melodioita ja klassikkoleffamusaa – aika paljon käytetään matalaa dronea. Mutta siinä taas kiehtoo se, miten saa tehtyä persoonallista soundia ja millä työkaluilla, kun kukaan ei tavallaan määrittele, miten ja millä soittimilla sen tunnelman luo. Totta kai ohjaajan kanssa pitää löytää yhteinen visio siitä, mitä musiikki tulee olemaan, mutta näennäisesti kädet ovat vapaat. On kiinnostavaa pallotella ohjaajan ja oman vision välillä, ja koen ainakin, että koko ajan siinä myös kehityn. Teemu tilasi Nimbyyn ”Lähi-idän kauhuleffamusaa”. Aivan autenttista Lähi-idän musiikkia ei syntynyt, mutta tilaus inspiroi tiettyyn suuntaan heti aluksi.
Elokuvamusiikin lisäksi Huttusella on muitakin ammatillisia haaveita.
– Olisi kiva vielä lähivuosina tuottaa joku hyvä poppilevy ja säveltää muutama hittibiisi. Ja jossain välissä julkaista omaa musaa. Pari vuotta sitten sain vihdoin tehtyä oman soololevyn, se tuntui hyvältä. Levyn tiimoilta teimme bändin kanssa muutamia keikkoja, pääsimme muun muassa Pori Jazzille ja muutamille muille jazzfestareille, mikä oli hienoa, Huttunen myhäilee.
Ensimmäiset sävellykset seuraavalle omalle albumille ovat jo syntyneet.
Poikkeustilanne on tuonut myös mahdollisuuksia
Musiikkimaailmaa kurittaneella koronaviruksella on ollut vaikutusta Huttusenkin elämään, myös positiivisella tavalla.
– Koska keväältä ja kesältä peruuntui noin 30 keikkaa, pystyin pitkästä aikaa keskittymään saksofonin harjoitteluun. Olen treenannut hulluna asteikkoja ja perustekniikkaa. Olin myös kesällä [Muusikkojen liiton omistamassa] Villa Vikanissa omatoimisella viikon mittaisella sävellysresidenssillä. Normaalisti, kun on niin monta eri rautaa tulessa koko ajan, on välillä turhauttavaakin, kun kaikkeen ei riitä aikaa. Kun on huiluja ja neljä eri fonia, joihin pitää säilyttää jonkinlainen soittokondis, ja kun haluaisi opetella uusimmat studiotyökalut ja -tekniikat… Olisi hienoa kehittyä myös orkestroinnissa ja sovittamisessa. Mutta pitää olla onnellinen, että töitä riittää. Ja ainakin pitää mielen virkeänä, että on monenlaista hommaa.
Korona-aikaankin Huttusella on riittänyt mukavasti töitä, vaikka keikkojen ohella myös studio- ja tuotantotyöt ovat vähentyneet tai siirtyneet.
– Minulla oli onneksi yksi iso tv-tuotanto, joka alkoi alkukeväästä ja kesti syyskuuhun asti. Se piti minua työllistettynä – muuten olisi ollut kyllä aika hiljaista. Sekin oli hyvä, että pystyin tekemään projektia etänä eikä tarvinnut tavata aina kuin pari ihmistä kerrallaan.
Aikaa on riittänyt myös uudelle harrastukselle, maalaamiselle.
– Puolitoista vuotta sitten tammikuussa rupesin maalaamaan tauluja, kun piti saada omaan kotiin sohvan yläpuolelle iso taulu. Ja nyt siitä on yhtäkkiä tullut harrastus. Näköjään jengi on niistä tykännytkin, ja joitakin maalauksiani on päätynyt kavereiden seinille. Elämä on muutakin kuin musiikkia, Huttunen hymyilee.
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2020. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
