Monien maiden televisiokanavilla pyörivän Talent-kilpailun tavoitteena on löytää eteviä esiintyjiä, joilla on erikoistaitoja omassa lajissaan ja lisäksi kyky viihdyttää suurta yleisöä. Ainakin Australian TV-katsojat osuivat nappiin valitessaan kansallisen kisan voittajaksi akustisen kitaristin Joe Robinsonin: jo vuoden sisällä voitosta Robinson kiertää maailmalla soolokonserttien pääesiintyjänä, on julkaissut levyn ja nuoresta miehestä on tullut kysytty kohde antamaan haastatteluja, nimikirjoituksia ja soittovinkkejä.
Haastattelun aikoihin Joe Robinson oli vasta 17-vuotias, mutta ei iästä sen enempää. Takana on kuitenkin perinpohjainen ja järjestelmällinen harjoittelu (koulunkäyntikin sai jäädä soittamisen tieltä) ja läpimurto olisi tullut muutenkin kuin kilpailun kautta.
– Ammattimaiseksi kitaristiksi olen tähdännytkin ja nautin nyt joka hetkestä. Tietysti TV:n avulla tulin yllättävän nopeasti tunnetuksi ja olihan sillä taloudellistakin potkua uralle, Robinson kertoo.
– Jo ennen tuota kisaa olin esiintynyt paljon ja soittanut mm. Phil ja Tommy Emmanuelin kanssa keikoilla. Sain näin sekä kohtalaista näkyvyyttä Australiassa että oppia ja kannustusta omalle uralleni. Kilpailun karsinnoissa oli aikaa alle 90 sekuntia, eikä siinä ehtinyt soittaa kokonaista biisiä. Nuo kilpailuesitykset eivät siksi edusta normaalia soittoani, koska mukaan piti saada mahtumaan jotain kikkailuja ja nopeita energianpurkauksia herättämään tuomarien ja yleisön mielenkiintoa; TV-katsojathan eivät ole yleensä itse soittajia.
Robinson kertoo ahmineensa vuosien ajan soittamisen oppia kaikista mahdollisista lähteistä: kirjoista, lehdistä, internetistä, levyiltä, videoilta, katsomalla toisten esiintymisiä, kysymällä neuvoja, kokeilemalla… Pianonsoitto alkoi kuuden vuoden iässä, kymmenvuotiaana soittimeksi vaihtui kitara, ja pian harjoittelu oli täsmällistä:
– Rupesin panostamaan harjoitteluun täysillä siinä 14 vuoden iässä ja jo vuotta myöhemmin treenasin jopa kahdeksan tuntia päivittäin. Neljän tunnin jaksosta käytin tunnin uuden kappaleen opetteluun, toisen jazzimprovisaatioon, yhden tuttujen kappaleiden viimeistelyyn metronomin kanssa ja lopuksi vielä tein uusia kappaleita. Kannattaa jakaa aika useiden eri tavoitteiden saavuttamiseen.
Sormista se lähtee
Tyylilajina Robinsonilla on fingerstyle, ja hänen tapauksessaan se tarkoittaa peukalolla näppäiltyjä bassolinjoja samalla kun muut sormet poimivat biiseihin melodian ja sointukulun. Lisäksi mukaan mahtuu sormien rytmisiä iskuja kieliin. Niinpä yhden miehen soitto kuulostaa siltä kuin asialla olisi useampikin kitaristi. Suomalaistenkin hyvin tuntema Tommy Emmanuel on ollut Robinsonin soitolle suuri vaikuttaja, samoin aineksia Chet Atkinsin, Merle Travisin, Jerry Reedin ja monien muiden näppäilijöiden tyyleistä tarttunut vuosien varrella mukaan. Hän pystyykin soittamaan nuotilleen melkoisen valikoiman fingerpicking-klassikoita.
Kuinka kehität sovitukset versioihisi muiden biiseistä?
– Aluksi kuuntelen biisiä ja opettelen vahvat melodialinjat, jazzstandardeissa saatan katsoa soinnutukseen apuja sointumerkinnöistä, mutta pyrin tekemään oman sovituksen. Bassolinjojen tekoon sain aikoinaan alkua opettelemalla Tommy Emmanuelin sovituksen biisistä Blue Moon. Kun nyt teen bassokuvion, pyrin saamaan sen selvästi erottuvaksi ja itsenäiseksi. Soitan kutakin osuutta erikseen kunnes se sujuu ja vasta sen jälkeen yhdistän kaikki. Hankalat jaksot täytyy pilkkoa pienempiin osiin, joskus tahti kerrallaan, kunnes se menee vaivatta. Siinä voi tarvita jopa 30 kertaa eri osuuksien läpi soittamiseen.
Robinson soittaa useita erilaisia australialaisen Matonin valmistamia akustisia kitaroita, samaa merkkiä, jota Emmanuelkin käyttää. Perusmateriaali menee enimmäkseen vakiovireessä, omissa biiseissään hän saattaa kokeilla muitakin virityksiä. Käytössä on Dunlopin medium-peukaloplektra ja ohuemmat kielet näppäillään sormenpäillä. Matonissa on sisäänrakennettu mikkijärjestelmä ja signaali vahvistetaan saksalaisen AER:n pikkucombolla. Isommilla keikoilla apuna voi olla lisäksi subwoofer matalia taajuuksia tukemassa.
– Matonit ovat tukevasti tehtyjä, ne kestävät hyvin käyttöä ja matkustamista. Australiassa on hyvin rankat olosuhteet, mutta ihan samanlaista oli Nashvillessakin ja siellähän on valtavasti arvokitaroita. Kyllä kitarat kestävät, kunhan niitä ei jätä aurinkoon tai kuumaan autoon. Pikemminkin minua huolettaa tämä eurooppalainen viileä ilmasto.
Oman soundinsa aineksia Robinson erittelee harjaantuneesti.
– Minusta vasemmalla kädellä on oltava tukeva kosketus kieliin. Naseva bassosoundi tulee peukaloplektralla iskien samaan aikaan kun kämmensyrjä demppaa alimmat kielet tallan vierestä. Pyrin painamaan kielet bassokuvioissakin vasemman käden sormilla, mutta joissakin tapauksissa täytyy vaihtaa sormien ja peukalon välillä. Vasenta peukaloa tarvitaan joidenkin sointujen ottamiseenkin, muuten loppuvat sormet kesken. Eihän tässä mitään sääntöjä olekaan, vaan haetaan paras keino soittaa jokin asia. Ja oikeassa kädessä pidän kynnet lyhyinä, koska minusta teräskielisellä kitaralla sormenpäillä saa kynsiin verrattuna pyöreämmän ja lämpimämmän soinnin sekä tuntuman.
Nopeissa juoksutuksissa Robinson saattaa tukea peukaloplektraa ja käyttää sitä tavallisen plektran tavoin molempiin suuntiin, mutta useimmiten hän näppäilee nekin peukalon ja sormien yhteispelillä.
Sinulla tuntuu olevan melkoinen ohjelmisto. Mitä kaikkea siihen kuuluu?
– Pyrin toteuttamaan omalla tyylilläni kaikenlaista musiikkia: tunnen paljon jazzstandardeja, suosittuja popkappaleita eri ajoilta, bluesia ja rockia ja tykkään tehdä omia biisejä. Nyt kun minulta kysytään vinkkejä harjoitteluun, suosittelen opettelemaan mahdollisimman paljon kappaleita eri tyyleistä ja nimenomaan kokonaan.
Soittoa ikä kaikki
Robinsonilta on aikaisemmin ilmestynyt Australian markkinoille albumi Birdseed, jolla hän soittaa soolonumeroiden lisäksi monilla raidoilla bändin kanssa akustista ja sähköistä kitaraa. Hänen kansainvälinen debyyttialbuminsa Midnight In Nashville [levyn seuraavan painoksen nimeksi tulee Time Jumpin’] äänitettiin viime vuoden kesällä Yhdysvalloissa ja sillä kuullaan sooloesityksiä ilman päällekkäisäänityksiä. Yhdellä raidalla vierailee Tommy Emmanuel. Levyn 12 kappaleesta 11 on Robinsonin omia ja ainoa lainabiisi on Erroll Garnerin sävellys Misty, joka tavallisesti vedetään balladina, mutta Robinsonin kourissa sekin saa svengaavan käsittelyn bassolinjoineen päivineen.
– Hieno kokemus äänittää yhdessä Nashvillen parhaista studioista, hän hehkuttaa: Nyt onkin edessä kiertämistä levyn promoamiseksi. Aluksi otettiin 1000 kappaleen painos tätä Euroopan-kiertuetta varten ja toukokuun 15. levy julkaistaan Australian markkinoille. Euroopassa levyä on myyty keikkojen yhteydessä aika hyvin ja tässä alkaa hiljalleen kertyä faneja eri puolilla.
Suomalaisilla oli keväällä mahdollisuus nähdä Robinson livenä, kun hänen Euroopan-kiertueensa käynnistyi täältä. Saksa, Hollanti ja Britannia saivat sen jälkeen omat osuutensa ja Australiassa odottaa jo kolmisenkymmentä keikkaa sovittuna.
Miten keikat Suomessa sujuivat?
– Todella hienosti, Robinson innostuu: Tämä on ensimmäinen käyntini Euroopassa, enkä osannut odottaa mitään kun Suomi on ihan toiselle laidalla maailmaa Australiasta katsoen. Mutta suomalaiset olivat tosi kiinnostuneita, neljästä keikastani pari taisi olla loppuunmyytyjäkin ja levyjä meni kivasti kaupaksi. Keikkojen jälkeen monilla oli kysyttävää.
Robinsonin soittamisen into tuntuu olevan pitelemätön: Frankfurtin messuilla hänen esiintymisilleen oli ilmoitettu aikoja, mutta niiden ulkopuolellakin hän tuntui olevan Matonin osastolla jatkuvasti näppäilemässä.
Taidat siis käyttää kaiken aikasi soittamiseen?
– Niinhän siinä käy, Robinson naurahtaa: Tälläkin kiertueella minua on kuskattu esiintymisestä toiseen, mutta siinä välillä yritän löytää aikaa oppia uusia juttuja ja tekniikoita sekä kappaleita. Ja koko ajan teen lisää uusia omia biisejä. Keikkojen jälkeenkin soittelen vielä hotellilla jonkin aikaa.
Joe Robinson internetissä
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2009. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
