Juha Kuoppala on yksi suomalaisen rock-skenen monipuolisista luottokiipparisteista. Hän luottaa vintagehenkisiin kosketinsoundeihin ja toteaa, että erilaiset musiikilliset projektit otetaan vastaan sellaisina kuin ne ovat.
Saimaa, Tehosekoitin, Von Hertzen Brothers… Jo parin vuosikymmenen ajan monen ison suomalaisyhtyeen tai artistin kosketinkioskin takana on vakituisesti tai määräaikaisesti näkynyt sama mies, joka on kuitenkin ollut varsin vähän itse esillä. On siis aika tutustua tarkemmin kosketinsoittaja Juha Kuoppalaan.
Tällä hetkellä miestä näkee ja kuulee ensisijaisesti Matti Mikkolan perustaman rock-yhtyeen Saimaan riveissä. Siinä Kuoppala on soittanut jo miltei kymmenen vuotta. Lisäksi Kuoppala soittaa tällä hetkellä Plutonium 74:ssä, ja nyt keväällä hänellä on kiinnitys myös Jonna Tervomaan 25-vuotisjuhlakiertueella.
Lisäksi Kuoppala on Vesa Aaltosen Prog Bandissa ja vuosien varrella hän on soittanut myös esimerkiksi Erja Lyytisen ja Mikko Kuustosen bändeissä, sekä tehnyt tuurauksia lukuisissa yhtyeissä, kuten esimerkiksi aikanaan Maija Vilkkumaan yhtyeessä.
Kuoppala itse pohtii, että hänellä on ”käynyt säkä” sen suhteen, miten kiinnostavat bändit ja projektit ovat johtaneet aina yhdestä toiseen. Toisaalta tietynlainen avoimuus erilaisen musiikin suhteen on ollut hänelle vahvuus.
– Itsekin olen aina ihmetellyt, miten erilaisia hommia on ollut. Yksi tärkeä taito on ehkä ollut se, että osaa ottaa erilaiset jutut sellaisenaan vastaan eikä ole puritaanisena oman soundinsa tai juttunsa suhteen. Ennemmin on tullut mietittyä, että ”jaahas, nyt vedetään näin, tämähän kuulostaa hyvältä”. Joku toinen voisi vain sanoa, että ”mä soitan vain bluesia”, Kuoppala kuvailee.
Sovituksissa soi oma musahistoria
Juha Kuoppala perustaa soittonsa usein klassisiin kosketinsoitinsoundeihin. Usein hänet onkin nähnyt lavalla esimerkiksi Hammondin, Moogin, Rhodesin tai Mellotronin – tai nykyään tietysti myös punaisten Nordien kanssa.
– Kyllä se oma soitto sieltä vintageosastolta lähtee, vaikka itselläni ei sinänsä ole välttämättä sen syvällisemmin mietittyä soittofilosofiaa. Treenikämpällä usein tunnustelen uusia biisejä ensin sähköpianopohjalta Wurlitzerilla tai Rhodesilla. Sitten kun biisi on hallussa, voi lähteä hakemaan soundimaailmaa. Toki joskus voi taas olla, että kun kuulee biisin, niin voi tulla vahva fiilis soundista, esimerkiksi että ”tähän Farfisaa”.
Kuoppalan mielestä tässä on osaltaan kyse yleismaailmallisesta ilmiöstä, miten jokaisen soittajan soittoon ja oman instrumenttinsa sovitukseen vaikuttaa koko tämän oma musiikillinen historia.
– Kyllä se usein on kaikki se musa, mitä on itse kuunnellut, mikä alkaa kuulua, kun pitää miettii osuuksiaan biiseihin.
Saimaata Kuoppala pitää tällä hetkellä tärkeimpänä yhtyeenään. Kiinnostavaa Kuoppalan mukaan Saimaassa on se, että soittajilla on paljon tilaa oman tonttinsa sisällä, vaikka Matti Mikkola toimiikin kokoonpanon eräänlaisena visionäärinä.
Innostavaa myös on ollut, se että Saimaan levyt ovat syntyneet kaikki vähän eri lailla.
– Matka mielen ytimeen -albumi oli esimerkiksi niin, että mentiin Sonic Pumpille pariksi päiväksi. Oli nippu cover-biisejä ja studiossa haettiin, että mitähän niihin voisi keksiä. Se oli sellainen jamibändilevy, Kuoppala kertoo.
– Urheilu-Suomi puolestaan tehtiin Matin pajalla suurin piirtein niin, että yksi soittaja kerrallaan käytiin soittamassa omat osuudet. Pyhimys & Saimaa -levyllä oli taas aika selkeitä teemoja, joita haettiin, mutta levy soitettiin livenä bändin kanssa.
Saimaa perustuukin paljon bändisoittoon, ja keikkoihin kuuluu myös paljon improvisaatioelementtejä, joita bändi itse kutsuu ”sutkutteluksi”.
– Usein esimerkiksi soolot venyy. Se on paljon jamihommaa. Yritetään saada sellaista ajopyörrettä siihen ja rakennetaan kudelmaa. Ehkä yksi lähtökohta siinä on se, että jollain on aina kerralla selkeä solistin rooli, esimerkiksi kitarasoolo, ja muut rakentaa pohjaa siihen alle.
– Mutta biisit on tietenkin biisejä, ja tietyissä biiseissä on kyllä tarkat sovitukset. Pakkokin olla, koska messissä on niin paljon jengiä.
Saimaan keikoilla biisilista elää aina vähän sen mukaan, keitä kokoonpanossa on milloinkin mukana.
Kosketintonttia Kuoppala jakaa yhdessä Mikael Myrskogin kanssa. Myrskogin vastuulla on enemmän piano-osasto, Kuoppalalla taas enemmän urut. Molemmat soittavat syntikoita.
– Bändi on hyvin muuntautumiskykyinen, mikä on hauskaa. Ja mullakin kioski vaihtelee. Välillä on keikoilla urku ja syna, välillä pelkkä urku. Ja välillä esimerkiksi Mellotron lisänä.
Taajuusalueet täyteen Kanadassa
Kuoppalan musiikilliset juuret juontavat lapsuudessa aloitettuun pianonsoittoon ja Porvoon musiikkiopistoon. Lukioon Kuoppala lähti Helsinkiin, ja silloin kehiin astuivat muun muassa bilebändikuviot. Siitä soittohommat kasvoivat pikkuhiljaa eteenpäin
Vuonna 2003 Kuoppalaa kysyttiin mukaan Tehosekoittimeen ja sen hajoamisen jälkeen Jonna Tervomaan bändiin. Siellä Kuoppala tutustui Jonne von Hertzeniin, joka soitti bändissä bassoa. Se tie johti Von Hertzen Brothersiin, jonka riveissä Kuoppala ehti olla liki kymmenen vuotta, vuoteen 2016 asti.
Von Hertzen Brothersia Kuoppala muistelee yhtenä tärkeimmistään bändeistään. Alun perin kyseessä piti olla projekti, johon kuuluu ”tyyliin yksi keikka”. Von Hertzenin veljekset eivät tuolloin meinanneet löytää Approach-levylle julkaisijaa, kunnes Dynasty tarttui siihen.
– Siitä se sitten lähti yllättäen kasvamaan. Levyjulkkarit Tavastialla olikin ihan täyteen pakattu, ja sitten samalle kesälle alkoi tulla keikkoja.
Saimaahan verrattuna Von Hertzen Brothersissa soittaminen oli Kuoppalan mukaan soittajan vinkkelistä ajatellen tarkemmilla raameilla varustettua hommaa. Levyille Von Hertzenit olivat tehneet demoja, joissa oli jo tarkkoja kosketinosuuksia softilla tehtyinä. Kuoppala soitti ne studiossa ”paremmin ja paremmilla soundeilla”.
Myös keikoilla biisien sovitukset olivat melko tarkkoja.
– Vaikka biiseihin tehtiinkin livesovituksia, ne olivat enemmän sellaisia, että ne toistuvat samanlaisina joka ilta. Siinä ei ollut hirveästi jamittelua.
Von Hertzen Brothersin kanssa Kuoppalalle mieleen on jäänyt erityisesti New Day Rising -albumin tekeminen Kanadassa. Bändi teki levyn yhdessä tuottaja Garth Richardsonin kanssa.
– Oltiin reilu kuukausi Vancouverissa. Meillä oli vuokrattu talo, ja mentiin joka aamu studiolle, viitenä päivää viikossa. Sen levyn teko oli kyllä isoa Amerikan-meininkiä. Mulle oli punaiset flyygelit, klavinetti, Hammond B3 ja Minimoog.
Kuoppalalle jäi mieleen monia oppeja ison mittakaavan levytuotannosta.
– Richardsonilla oli ihan omat systeemit. Siitä jäi mieleen esimerkiksi se, miten täytetään koko taajuusalue, että saadaan soundi kuulostamaan isolta. Se, miten mietittiin, että ”tuonne pitää vielä laittaa jotain”, jotta saadaan kaista täyteen. Ei sellaista ollut aiemmin itse tajunnut.
Rootsia soittoa vuosituhannen alussa
Kuoppalan tärkeimmistä bändeistä puhuttaessa on syytä palata ajassa taaksepäin vuosituhannen alkuun ja tietenkin Tehosekoittimeen. Tehosekoittimessa hän tutustui myös Matti Mikkolaan.
Aluksi Kuoppalaa pyydettiin mukaan kosketinsoittajaksi kiertueelle keväällä 2003.
– Se meni hyvin ja sitten he pyysivät mukaan seuraavaksi kesäksi. Mutta aika pian sen jälkeen Tehosekoitin sitten jäi. Yritettiin vielä tehdä uutta musaa, mutta ei se enää lähtenyt lentoon.
Tehosekoitin jatkoi tuolloin vielä vuoden kesän 2004 loppuun.
Vaikka Tehosekoittimessa ei aiemmin ollutkaan ollut vakituista kosketinsoittajaa, bändin levyillä oli mukana paljon koskettimia, kuten rokkipianoa ja Hammondia. Kuoppala jäljitteli keikoilla näitä kosketinosuuksia, mutta bändin soitossa oli mukana paljon myös jamittelua.
– Filosofia oli silloin, kuten oikeastaan nykyäänkin kaikessa, että poimii levyltä oleellisimmat jutut ja heittää sitten sinne omaa elämää sekaan.
Vuosituhannen vaihteen keikoilla Kuoppalan soittimina Tehosekoittimessa olivat Rhodes ja Hammond.
– Eipä silloin hirveästi ollut rahaakaan soittimiin. Mutta meininki oli eri ja homma rootsimpaa.
Tehosekoitin palasi viime vuonna keikkalavoille ja teki isoja festarikeikkoja sekä viimeisen keikkansa Helsingin jäähallissa. Kuoppala kuvailee, että nyt touhu oli hyvin erilaista kuin vuosituhannen alussa. Kokoonpano treenasi puolitoista kuukautta, ja biisit sovitettiin tarkasti. Kuoppalalla oli myös viiden kiipparin kioski.
– Olihan se isoa ja ihan erilaista kuin silloin aikoinaan. Ja kyllä se nyt oli muutenkin enemmän sellaista, että soitetaan ne kappaleet, koska ihmiset haluaa kuulla ne ja laulaa mukana. Ei siellä ruvettu mitään viidentoista minuutin jameja pitämään, vaan ihmiset kuljetettiin samantien biiseihin sisään.
Kioski kasaan fiilispohjalta
Soittimisto on Tehosekoitin-vuosista laajentunut muutoinkin. Vintage-lähtökohdista huolimatta Kuoppalan soittimet ovat kuitenkin moderneja, ja nykyään yksi hänen luottotyökaluistaan on esimerkiksi Nord Stage 2.
– Se on perustyökalu, josta saa pianot ja sähköpianot. En enää jaksa ihan hirveästi roudailla aitoa Wurlitzeria tai Rhodesia keikoille. Niissä aika usein aina prakaa jokin, on kieli poikki, vasara rikki tai tulee joku sähkövika. Varsinkin livetilanteessa Nordin soundi menee hyvin läpi, ja se on luotettava laite.
Kuoppalan soitinkioskin koostumus riippuu aina tietysti yhtyeestä ja tilanteesta, mutta paletti pohjautuu yksinkertaisimmillaan yleensä Nordiin ja pariin muuhun kiippariin sen kaverina.
– Usein mulla on esimerkiksi Hammond XK-3C ja siihen Leslie – mikäli vain sekin mahtuu autoon mukaan. Minimoog Voyager on myös ollut viimeiset 15 vuotta yksi luottosoittimistani. Siitä diggaan paljon.
– Näistä voi sitten laajentaa tilanteen mukaan, vähän fiilispohjalta. Aina ei tietenkään ole logistisesti järkevää ottaa viiden soittimen kioskia, mutta toisaalta enemmän on kyllä aina enemmän.
Silloin tällöin Kuoppalalla on mukana esimerkiksi Mellotron M4000D tai joskus Dave Smith Instrumentsin OB-6-
polysyntikka.
Soittimet Kuoppalalla ovat pääasiassa Saimaan ja Plutonium 74:n yhteisellä treenikämpällä.
Kuoppalalla ei ole omaan studiotilaa, eikä hän tee juurikaan itse esimerkiksi tuotanto- tai äänityshommia.
– Kyllä mä korona-aikana hoidin Logicin tietokoneelle, ja ajattelin, että nyt kun ollaan himassa, niin rupean jotain puuhastelemaan. Mutta ei sitä hirveästi jaksanut opetella. Diggaan siitä, että jos vaan on mahdollisuus, niin on studio ja siellä äänittämässä joku, joka osaa sen homman, ja itse voi keskittyä soittamiseen.
Kuoppala kiittelee, että hän on päässyt työskentelemään monissa projekteissa loistavien ammattilaisten ja esimerkiksi hyvien tuottajien kanssa.
– Kyllä mä luotan siihen, että jos Matti Mikkola tai vaikka joku Jussi Jaakonaho sanoo, että jotain tietyntyyppistä on toiveessa, niin pyrin sen tuottajan näkemyksen kyllä toteuttamaan. Tuottajalla on kuitenkin sellainen kokonaisnäkemys hommasta, mitä siitä jutusta pitäisi valmiina about tulla. Tietysti homma aina elää, ja hyvät tuottajat myös ottaa ehdotuksia vastaan. Eri asia on, meneekö ne läpi, Kuoppala virnistää.
– Mutta tietysti kaikki tämä homma on yhteistyötä. Varsinkin kun bändin kanssa tekee, niin kaikki vaikuttaa kaikkeen. Treenikämpällä sovittaessa joku tarjoaa jonkun jutun ja sitten voi ehdottaa siihen jotain. Mutta aika usein bändeissäkin on joku edes vähän pomohahmo, joka vähintäänkin johdattelee hommaa johonkin suuntaan.
Väärä ääni ei maailmaa kaada
Sävellystarpeesta iso osa Kuoppalalla toteutuu bändien kanssa toimiessa. Hän silti näkee itsensä enemmän soittajana, eikä hänellä varsinaisesti edes ole intohimoa erityisesti oman musiikin tekemiseen.
– Esimerkiksi Saimaalle on toki tehty kimpassa jotain, josta on tullut sävellyskrediittejä joihinkin biiseihin, mutta se on enemmän sellaista, että ollaan vaikka kahdestaan oltu Matin pajalla ja tehty kimpassa joku juttu. Ei välttämättä sellaista, että varsinaisesti säveltäjäksi kutsuisin itseäni.
Kuoppala laskeskelee, että isompi osa hänen soitostaan on livesoittoa kuin studiotöitä. Kuoppala sanoo, että varsinaisia studiosessioita hänellä ei ole niin paljon, että hän voisi kutsua itseään varsinaiseksi studiomuusikoksi. Usein on kyse siitä, että tietyllä bändillä mennään studioon tekemään levyä.
– Ja useinhan se on pohjalta, että tehdään levy ja sitten lähdetään tekemään keikkoja. Vaikka esimerkiksi Kuustosen levykin, jossa olin mukana, oli sessiopohjainen, niin kyllä sekin tähtäsi siihen, että lähdetään sitten rundille.
Kuoppalan mielestä soittajan vinkkelistä studiosoittaminen on enemmän tarkkuustyöskentelyä livesoittamiseen verrattuna.
– Levyille ei viitsi tietysti hirveästi virheitä jättää. Mutta keikoilla äänenpaine jeesaa siihen, että jos nyt tulee yksi väärä ääni, niin ei se ainakaan mun maailmaa kaada.
Työstöä ilman deadlineja
Kuoppala ei ole miettinyt tulevaisuutta hirveän pitkälle. Hänen mukaansa ala on arvaamaton.
Saimaa on työstänyt jo pitkään tulevaa levyä. Jo toissa syksynä Kuoppala kävi äänittämässä joitakin kosketinraitoja sen demoihin.
– Kokeiltiin vähän juttuja ja se oli sellaista demottelua, haettiin vähän uutta suuntaa. Saimaahan on juuri siitä hauska bändi, kun kaikilla levyillä mietitään jotain ihan uutta, mihin mennä. Seuraava levy on aina ollut jotain ihan muuta kuin mitä aikaisempi on ollut. Tärkeintä tuossa on ollut se, että tehdään ilman mitään deadlineja.
Plutonum 74 pysyy tällä hetkellä Kuoppalan toisena tärkeänä bändinä. Siinä Kuoppala on ollut mukana jo pari vuotta. Tosin Kuoppala naureskelee, ettei itsekään ole varma, mikä hänen statuksensa tarkalleen bändissä on.
– Ylermi (Rajamaa, laulaja) on soittanut myös koskettimia, mutta Ylermi pystyy keskittymään enemmän lauluhommaan, kun voi jakaa vähän tonttia.
Kuoppalan mukaan hänellä on käynyt tuuri siinä, että eteen on tullut lähes pelkästään hyviä juttuja. Varsinaisia fiaskojakaan historian varrelle ei ole sattunut.
– Toki jotkut jutut on voinut olla sellaisia, että ne eivät ole tuntuneet ihan omilta. Niissä on sitten ollut enemmän ”vain töissä”.
Tämän jutun kuvat otti Jussi Koponen.
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2023. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, musiikkiin ja sen tekemiseen uppoutuvia haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
