Uli Jon Roth ei ole rock-kitaran nopein, räyhäkkäin tai teknisin soittaja, mutta hän on edelläkävijä. ja sellaiset muistetaan vaikkei levytysten määrää suuri olisikaan. Ainakin, jos heillä on tuomisinaan yhtä paljon tuoreita aineksia perinneilmaisun höysteeksi kuin Rothilla.
Rockilla oli jo monta suuntaa Rothin aloittaessa uraansa, mutta kitaristeille yhteistä oli sävelten ammentaminen pentatonisen tai bluesskaalan pohjalta. Uli Jon Roth oli ensimmäisten rock-kitaristien joukossa, jotka hakivat sisältöä laajemmalta, klassisesta ja eksoottisesta musiikista sekä näiden harmoniasta ja skaaloista.
Hänen soittonsa on aina ollut harkittua, sävelvalinnat osuvia ja soundi sekä sormivibra nasevia.
Noista Rothin uran alkuvaiheista on pitkä aika ja klassisen musiikin ainekset ovat nyt arkirutiinia monissa rockin suuntauksissa, sillä vaikutteet ovat siivilöityneet käytäntöön monien soittajien kautta. Rothin oma tuotanto on kuitenkin yhä samoilla linjoilla: raskasta ja progressiivista rockia, mutta toisaalta klassisia omia ja muiden säveltäjien teoksia kitaralle ja sinfoniaorkesterille sovitettuna.
Mies suostui haastattelupyyntöön auliisti, mutta aikaa ja paikkaa ei tarkemmin sovittu. ”Tule tapaamaan Frankfurtin messuilla, minulla on tapana hoitaa nämä järjestelyt korvakuulolta”, hän viestitti. Ja löytyihän se Roth lopulta, kuuntelemasta vanhan kaverinsa Michael Schenkerin keikkaa, mistä siirryttiin katsastamaan syytä hänen messuilla mukana oloonsa.
Sky Guitar – ei ihan tavanomainen
Alkuvuodesta 2010 oli Anaheimin NAMM’issa julkistettu Rothin ja Dean Guitars’n yhteistyönä kehittelemä Sky Guitar ja nyt oli vuorossa sen esittely Euroopan markkinoille. Sky Guitarin peruskonsepti ei ole uusi: Rothin ensimmäiset Sky’t olivat soitinrakentaja Andreas Demetrioun työtä ja ne valmistuivat 80-luvulla.
Jo varhaisissa malleissa oli koko joukko Rothin toivomia erikoisuuksia: kieliä oli kuusi tai seitsemän, kaulan nauhavälit oli koverrettu, nauhoja oli yli 30 ja mikki oli John Oramin kehittämä. Erityisen vinhaa on, että 30. nauhan jälkeen välit olivat kokosävelaskeleen mittaisia, joten 7-kielisellä versiolla saatiin näin käyttöön yli kuuden oktaavin ala. Ulkonäköön kuului vielä pitkä yläsakara ja peilihohtoinen S-muotoinen pleksi.
– Suunnittelin kitaran ’82 ja Demetriou rakensi niitä viisi kappaletta, kaikki hiukan erilaisia, koska kokeilimme ominaisuuksilla, Roth kertoo kitaransa historiasta.
– Viidennen jälkeen hän joutui selkävaivojen takia lopettamaan ammattinsa, enkä saanut enää uusia. Monessa paikassa on yritetty kopioida Sky’n ideoita ja varsinkin Japanista on tullut paljon jäljitelmiä, mutta ne on tehty valokuvien perusteella eivätkä mittasuhteet ole oikeat tai kitarat kovin hyvin soivia muutenkaan.
– Lopulta rupesi tuntumaan siltä, että jos huonot kopiotkin kiinnostavat, asian voisi tehdä kunnolla ja kehittää nykyaikaistetut versiot markkinoille. Suuren valmistajan kanssa toimiessa on hienoa päästä kokeilemaan asioilla ja parantaakin alkuperäisestä. Deanin Elliott Rubinsonin olen tuntenut muutamia vuosia ja kun hän ehdotti Sky Guitarin tekemistä, suostuin sillä ehdolla, että saan päättää tarkalleen kaikesta kitaraan liittyvästä. Ja tuloksen pitää olla sellainen, että voin ottaa minkä tahansa uusista kitaroista ja mennä sujuvasti keikalle sen kanssa.
Komea ilmestyshän Deanin Sky Guitar onkin. Ensimmäinen valmistuserä on 50 kappaletta ja siihen määrään mahtuu sekä kuusi- että seitsenkielisiä, nauhavälit voivat olla koverrettuja tai kovertamattomia ja runkomateriaalejakin voi vaihdella. Halpa se ei ole, mutta haastatteluhetkellä on jo puolet ensierästä myyty.
– Perusmalli on täsmälleen samanlainen kuin minulla käytössä ollut alkuperäinen Sky, erilaisilla maalauksilla tosin. Ylimääräisinä ominaisuuksina valittavissa on valaistut merkinnät otelaudalla sekä midi, jollainen on tulossa omaan kitaraani. Kuusikielinen perustuu Stratocaster-tyyppiseen soundiin: kirkas ja erotteleva, sama kielen pituus, leppärunko ja vaahterakaula. Stratocaster oli suosikkikitarani ennen kuin sain Sky’n. Mutta sisäänrakennetulla EQ:lla nyt saadaan paljon enemmän vaihtelua soundiin kuin Stratosta.
– Seitsenkielisessä on yksi mikki vähemmän ja kaulassa on paljon enemmän nauhoja. Se on tarkoitettu virtuoosikäyttöön, jonkinlainen kitaroiden Super-Ferrari. Soolosoundi on lähempänä Gibsonin tyyliä, Stratomaisuutta saa jonkin verran, mutta kaulaliitos on eri kohdassa. Lisäksi kielien välit ovat erilaiset: kuusikielisessä ne ovat täsmälleen samat kuin Stratocasterilla, seitsenkielisessä kapeammat, koska en pidä kovin leveistä kauloista.
Muuttavatko nämä uudet kitarat soundiasi?
– Lopullinen tavoittelemani kitarasoundi on monien asioiden summa. Aluksi mielikuvitus: minulla on aina ollut käsitys haluamastani soundista ja olen määrätietoisesti mennyt sitä kohti. Toki klassiset Fenderin ja Gibsonin soundit ovat hienoja, mutta haen vielä monipuolisempaa. Minulla on joskus joitakin efektejä, mutta pyrin menemään kitarasta suoraan vahvistimeen ja kehittämään tuloksen niiden kanssa.
– Sky Guitarissa on erikoinen matalaimpedanssinen mikki, jonka signaali on vahva ja saan minkä tahansa vahvistimen laulamaan ilman lisälaitteita. Jopa Marshall ihan hiljaisimmillaan ykkösellä soi komeasti tämän mikin avulla. Kitarassa on vieläpä oma gainin säätö mikille ja signaali kulkee pitkänkin kaapelin läpi hyvin. Langattomista järjestelmistä en pidä.
Vaikka matalaimpedanssisia mikkejä on markkinoilla useiltakin valmistajilta, juuri tätä samaa EQ-erikoismiehen Oramin suunnittelemaa ja valmistamaa Mega Wing -järjestelmää ei ole ollut aikaisemmin saatavana erillisenä tuotteena tai tehdasasennuksena. Laite kuluttaa sähköä niin paljon, että Sky Guitarin mukana tulee oma virtalähde mikeille.
Uudet Sky Guitar’it on varustettu saksalaisen Tronicalin valmistamilla moottoroiduilla viritinkoneistoilla. Käsityönä tehtäviin kitaroihin on antanut huomattavan panoksen Hampurin lähistöllä vaikuttava soitinrakentaja Boris Dommenget, joka tunnetaan omista huippusoittimistaan.
Luennoitsija Roth
Musiikissasi soi monenlaisia suuntauksia.
– Juuri sellainen olen. En pidä raja-aidoista ja musiikissa kuljen kuin huoneesta toiseen: on klassinen huone ja rockhuone ja toisinaan sekoitan ne, toisinaan pidän erillään. Ihan miltä sillä hetkellä tuntuu.
Mitä kuuluu yhteistyöllesi sinfoniaorkesterien kanssa?
– Aika paljonkin. Meillä on uusi levy työn alla ja minua on pyydetty moniin projekteihin. Pidän orkestereiden kanssa soittamisesta ja yritän sovittaa pyyntöjä tulevaisuuteen. Viimeisin levyni Under A Dark Sky orkesterin kanssa ilmestyi ’08. Minulla ei ole tapana julkaista kovin usein levyjä.
Olet aktiivisesti toiminut seminaarisarja Sky Academyn parissa.
– Sky Academy on järjestetty täällä Saksassa, Italiassa, Yhdysvalloissa ja Uudessa Seelannissa, luennoitsija Roth kertoo.
– Kyseessä on perinteisestä musiikinopetuksesta melko lailla poikkeava konsepti, joka tarkoitettu ylemmälle taidon tasolle haluaville soittajille; ei ihan aloittelijoille, mutta huipputaitojakaan ei siellä tarvita. Monihan saattaa jämähtää paikoilleen eteenpäin pyrkiessään. Academy ei ole tavanomainen kitarakoulu, jossa on sormituksia ja tekniikkaa; niitäkin meillä käsitellään, mutta ei tärkeimpinä asioina. Soittotuntien kanssa emme kilpaile, vaan täydennämme niitä ja näytämme kolikon toisen puolen.
– Meillä käsitellään inspiraatiota, säveltämistä ja esiintymistä sekä musiikin metafysiikkaa, syvempiä merkityksiä ja musiikin värejä. Minusta monet hyvät soittajatkin saattavat olla irrallaan tekemisistään; homma kulkee, mutta heidän ja soittimen tai heidän ja sävellyksen välissä on kuin iso este. Sky Academy pyrkii poistamaan tuon esteen. Kuulostaa aika salaperäiseltä, mutta sellaista se juuri on. Mutta konsepti toimii ja aiomme lisätä toimintaa eri maissa.
Kuinka kauan seminaarit kestävät ja ketä on mukana sinun lisäksesi?
– Aloitimme viiden päivän mittaisilla, mutta lyhyempiäkin toivottiin, joten kolmipäiväisiä tai yhden päivän johdantojakin on pidetty. Kuudessa tunnissakin ehdin käsitellä paljon asioita. Vierailevina puhujina on ollut mm. Vernon Reid, Robbie Krieger sekä klassisen musiikin edustajia. Joka kerta on hiukan erilainen, eikä minullakaan ole valmiiksi kirjoitettuja papereita luentojani varten. Aamupäivällä voi olla keskittymis- tai visualisointiharjoituksia, iltapäivällä kaikki halukkaat pääsevät soittamaan joko soolona tai taustaraidan kanssa, minkä jälkeen kommentoin kuulemaani ja annan ohjeita kehittymiselle. Illalla on konsertti, jossa on harjoiteltuja kappaleita alussa ja lopuksi pitkät kitarajamit kaikille mukanaolijoille. Pisimmillään on vedetty neljäkin tuntia, kun paikalla olivat Doug Aldrich, Paul Gilbert, Johnny Hiland, Chris Impellitteri ja monia muita. Se oli hieno juttu, koska nykyisin siihen on harvoin mahdollisuutta.
Onko seminaareista tehty kirjallista tai kuvamateriaalia?
– Ei vielä. Jos sellaista tehdään, sen pitää olla kunnollista. Ihan turhaa olisi tehdä taas yksi kitaraopetusvideo lisää. Mutta joskus aika koittaa, ja meillä on hyviä tallenteita Academyn konserteistakin.
Scorpions on lähdössä jäähyväiskiertueelleen. Edellisen rundin aikana olit muutaman kerran lavalla heidän kanssaan. Onko lisää samanlaista odotettavissa nytkin?
– Heillähän on uuden albumin promootio käynnissä ja kiertue kestää varmaan iät ja ajat. Mutta varmaan jossain vaiheessa kehitämme jotain yhteistä
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2010. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa. Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
