Amorphis tuotteliaassa vaiheessa – arkistovalio Riffi 3-2009

Bändeillä ei nykyisin ole tapana julkaista levyjä kovinkaan nopeassa tahdissa, mutta helsinkiläinen amorphis näyttää päässeen vahvaan luomisvireeseen: toukokuun 2009 lopussa julkaistava skyforger on jo kolmas täyspitkä neljän vuoden sisään. 

Materiaalia syntyy runsaasti, kun tekijöitä on useita. Uudellakin levylle mahtuu biisejä neljältä henkilöltä: Holopaisen lisäksi kynään ovat tarttuneet kosketinsoittaja Santeri Kallio, ja laulaja Tomi Joutsen sekä toinen kitaristi Tomi Koivusaari. 

– Meillä on bändissä nyt kemiat hyvällä mallilla ja sen ansiosta draivi päällä, selittää kitaristi ja perustajajäsen Esa Holopainen. 

– Siitä on lähdetty, että jokainen bändin jäsen voi tuoda omia ideoitaan mukaan eikä musiikillista diktaattoria ole. Meillä ei ole tapana rundata kaikki mantereet läpi aina joka levyn jälkeen. Elämäntilanteista johtuen tehdään sopiva määrä keikkoja ja kun tilanne rauhoittuu, tekee jo mieli ruveta kokeilemaan uusia ideoita treenikämpällä. 

– Levyn äänityksiä ruvettiin tekemään marraskuun lopulla Sonic Pumpilla samalla kaavalla kuin kahdella edellisellä levyllä, tuotantoprosessista vastattiin aika pitkälle itse. Marco Hietala oli valmentamassa ja tuottamassa lauluosuuksia sekä stemmoja tekemässä, ja äänimiehemme Sami Koivisto oli äänittäjänä ja soiton puolella apukorvina. Mitä enemmän ottoja tekee, sitä kuurommaksi niille tulee ja silloin lisämielipide on arvokas. Meillä on kokemusta ulkomaisista tuottajistakin ja minusta tuottajan pitää astua rooliin jo treenikämpällä biisien työstövaiheessa. Nyt kaikki biisit oli sovitettu etukäteen ja kaikki tiesivät, millainen lopullisesta soundista tulee. 

Miten äänitykset järjestettiin ja haluttiinko eri soittimet kerrostaa eri taajuuksille? 

– Rumpuraidoilla aloitettiin ja siihen päälle komppikitarat ja basso, minkä jälkeen ruvettiin maustamaan päällekkäisäänityksillä. Pilottiotoista taisi tulla sisään vain yksi kosketinsoolo, muuten soittajat hoitivat osuutensa erikseen. Tyypillisesti komppiraidat tuplataan ja joskus triplataan ja niihin tulee melko tumma sävy, koska Tomi käyttää Marshallin JVM-vahvistimia. Joskus tehdään vielä lisää kitaraa jollakin radikaalilla soundilla; Bossin Heavy Metal-pedaali on osoittautunut hauskaksi tässä. Sehän tuli äärimetalliorkesterien suosioon ’90-luvulla, kun Sunlight Studion [jossa Amorphiksen ensimmäiset levyt äänitettiin] tuottaja Ruotsissa käytti sitä laittamalla kaikki napit 12:lle. Saadaan hyvin omalaatuinen pörinä ja meilläkin laitettiin sitä joihinkin äänimaisemiin. 

– Akustisia kitaroita käytettiin aika paljon ja raskaimmissakin biiseissä saattaa kulkea akustisia taustalla – se saattaa jopa tuoda lisää raskautta. Melodiakitarat sijoitetaan keski- taajuuksiin ja leadkitara ja kosketinsoolot keskelle tai vähän ylemmäksi. Meillä on Santerin kanssa aika paljon harmonioita. Kitarat on viritetty kokosävelaskeleen alas, se on laula- jalle helpompi ja tuo jylhyyttä sointiin. Basistilla on nelikielinen basso, joten sieltä ei enää matalampaa tule. 

Amorphiksen laulukieli on englanti, mutta lyriikan aiheet erittäin suomalaisia, ne kertovat tarinoita Kalevalan henkilöistä. Uuden albumin keskeinen hahmo on seppä Ilmarinen. Musiikissakin on aineksia kansanperinteestä, ei pelkästään suomalaisesta tai skandinaavisesta: 

– Tykkään käyttää itämaisia sävyjä biiseissä, Holopainen selittää: Innostus on tullut Richie Blackmorelta Deep Purplen aikoina ja John McLaughlinilta, Kingston Walliltakin. Yritän tunkea näitä aineksia sinne tänne. Yksi uuden levyn rankimmista biiseistä Majestic Beast sisältää itämaisuutta ja siinä on urani ensimmäinen tapping-osa kertosäkeen alla. Aika hauska lopputulos ja kuulostaa omaan korvaankin erikoiselta.

– Lähden usein rakentamaan omia biisejäni tunnelmallisen kitaramelodian avulla, säkeistöissä vähän rauhoitetaan ja C-osassa taas jotain koukuttavaa. Progen puolelle ei mennä, nykyisin riittää kolme tai neljä osaa biisiin. Uuden levyn singlebiisi Silver Bride on tästä esimerkki, se esitettiin yleisölle ensi kertaa viime viikolla ja hyvin tuntui menevän. Tunnelmaa ja koskettavuutta tuodaan taas toisissa biiseissä esiin rauhallisella tempolla, kansanmusiikkipoljentoa on uudella levyllä eniten nimikappaleessa. 

– Aika paljon tulee viljeltyä delayn käyttöä rytmisenä efektinä, se alkoi jo Tuonela-levyltä. Delay toistaa triplettejä ja soitan joka toisen äänen sinne väliin. Uudella levyllä kappaleessa Sky Is Mine soitan melkein läpi koko biisin triplettikuviota ja siitä tuli tosi hyvä tulos. Tällaisten esittäminen livenä on tosi haasteellista, koska delayn ajat pitää ohjelmoida erikseen tarkasti joka biisille. 

Olet aikaisemmille levyille soittanut kantelemaisia sävelkulkuja kitaralla, mutta onko oikeaa kanteletta käytetty? 

– Jossain vaiheessa voisi sitäkin hyödyntää, mutta ole vielä sellaista inspiraatiota tullut, että kanteletta olisi ollut pakko käyttää.

Pyrittiinkö eri tekijöiden biiseistä valitsemaan kokonaisuus? 

– Yhteensä meillä oli 17 kappaletta, joista 12 tehtiin valmiiksi ja albumille valittiin kymmenen, jotka soljuvat keskenään hyvin. Loput kaksi tulevat singlen mukaan tai levyn erikoispainokseen. Kaikkien 17 biisin kanssa tulos olisi saattanut olla melko sillisalaatti, mutta nyt saatiin yhtenäisin tulos. 

Uuden levyn nimi on Skyforger. Latviassa on sen niminen hevibändi, joka käyttää sikäläistä kanteleennäköistä perinnesoitinta. 

– Olihan tuo tiedossa, mutta meille levyn nimi tuli Ilmarisen taivaan takomisesta. Mutta otetaan latvialaiset mukaan kiertueelle, niin siinähän on julisteessa nimi valmiina, Holopainen vitsailee.

Nimikkosoittimella tuttu tuntuma 

Holopaisen nykyinen kitaravalinta on ESP:n hänen toiveidensa mukaan rakentama nimikkomalli Eclipse FT Sun. Merkin valintaan on vaikuttanut miehen päivätyö kotimaisen maahantuojan palveluksessa, mutta muutkin syyt:

– Olin tottunut soittamaan Gibson Les Paulilla ja tykkään sen maanläheisestä ja perinteisestä muotoilusta. ESP: n Eclipse on sitä lähellä ja halusin tavallista paksumman mahonkikopan mahonkikannella ja -kaulalla. Japanilaisen käsityön laadusta kertoo, että kannessa oleva aurinkokuvio on tehty eebenpuusta upotuksena eikä tarralla. Aluksi tilasin kitaran Seymour Duncanin Alnico II Pro -mikeillä, mutta hönkää ei vielä lähtenyt tarpeeksi ja vaihdoin tilalle tallaan SH-5:n ja ’59:n kaulalle. Saman mikityksen olen vaihtanut muihinkin kitaroihin. Halusin kaulamikin puolituksen ja vaikka soundi ei ole ihan sama kuin single coil, se on hyvin lähellä.

– Kaulan paksuus on ESP:n U-profiililla – tavallisesti ESP käyttää TU (thin U) – koska pitkiä aikoja soittaessa ranne väsyy hyvin helposti ohuilla kauloilla. Nauhoja on 22 ja ne ovat extra jumbo, virittimet ovat Sperzelin lukittavat. Ne tai Gotohin Magnum Lock ovat hyvä apu keikoilla, koska kielten vaihto on nopeaa. Otelauta on eebenpuuta, tykkään sen ruusupuuta kovemmasta tatsista. D-vireeseen käytän 12–52 settiä, DR Jazz -settiin olen tykästynyt ja vaihdan siitä kolmoskielen ohuempaan 020:een. 

Tästä kitarasta on tehty kymmenen kappaleen erikoiserä suomalaisten musiikkiliikkeiden jälleenmyyntiin. Kaikilta muilta ominaisuuksiltaan nämä ovat samanlaisia kuin Holopaisen oma, mutta metalliosat ovat mustat, kun ne alun perin ovat kullatut. Haastatteluhetkellä erää oli vielä muutamassa kaupassa jäljellä.

Entäpä efektit ja vahvistimet? 

– Kitarateknikko sai minut innostumaan ideasta, jossa kaikki erilliset efektipurkit kytketään kontrollerilla ohjattavaan looppijärjestelmään. Nyt käytössä on puolalainen Wobon järjestelmä, jonka loopeissa on Homebrew Electronicsin THC Chorus ja Psilocybe Phaser. Delayna on ollut Line 6:n DL4. Lisäksi mukana on wah-pedaali ja viritin. Kaikki efektit ovat vahvistimen edessä. Langaton järjestelmä on Audixilta, se on varsinkin festareilla suuri apu. 

– Vahvistimena pääkäytössä on Kochin midiohjattava Supernova. Aluksi sen kanssa oli hakemista, mutta kun pääteputkiksi vaihdettiin 6550:ksi, alkoi tapahtua. Siinä on viisi ohjelmoitavaa kanavaa ja niistä saa riittävät terveet ja artikuloivat säröt ilman boost- tai overdrivepedaaleja. En ole päällekkäissärötystä koskaan kokenut omakseni. Toinen Koch on Powertone, jonka soundi on äärettömän hieno meidän soundimaailmaan. Keikalla ajetaan ulos kahden 4x12” -kaapin kautta. 

– Töissä olen tietysti kokeillut kaikenlaisia efektipurkkeja ja hankkinut niitä – kitaristeillehan efektit ovat kuin karkkia – mutta loppupeleissä täytyy rauhoittua ja miettiä, kuinka montaa oikeastaan käyttää ja tarvitsee.

Melodiaa biiseissä ja sooloissa 

Millaiset asiat ovat omasta mielestäsi tyypillisiä sinun soitossasi? 

– Sooloihin pyrin tuomaan tunnelmaa ja itseäni ennemmin kuin tekisin siitä jonkinlaista suoritusta. Soolokin on pieni sävellys kappaleen sisällä ja siihen voi hakea johdatellen ja omaan muottiin versioituna melodiaa ja onnistuneeseen tulokseen ei välttämättä tarvita paljon säveliä, tunnelataus antaa enemmän. Nopeissa juoksuissa mennään usein pentatonisesti, mutta pyrin sinnekin hakemaan melodiaa pelkän skaalan sahauksen sijaan. Bluesskaalaakin on siellä mukana, rock ja hevi loppupeleissä pohjautuvat kuitenkin siihen. 

– Olen ollut eri projekteissa monentyyppisten muusikoiden kanssa, esimerkiksi Mika Järvisen Five Fifteen -klubeilla vanhoja klassikoita soittaen ja Chaosbreed-yhtyeen kanssa tehtiin levy punkmetallia. Nämä avaavat silmät ja korvat toisten eri tyyleille ja ajatusmaailmalle, Holopainen arvioi. 

Kuinka soittaminen lähti sinulla liikkeelle? 

– Kitaran sain rippilahjaksi ja ensimmäiset vuodet olivat haahuilua sen kanssa. Ensimmäisillä soittotunneilla sedän bändikaverin kanssa meni maku soittamisesta soittoasennon ja teorian opettelun kanssa, kun halusin soittaa heviä. Myöhemmin kuluttua innostuin uudestaan, mutta opetusta ei ’80-luvun lopulla ollut helppo löytää. Opiskelin itsekseni ja kävin eri puolilla tunneilla, ja Oulunkylän Pop-Jazz -konservatoriossa pari vuotta ’90-luvun alussa. Siellä tuli soitettua kaikenlaisia tyylejä ja oppia tarttui teoriapuolelta, mutta Amorphiksella alkoi olla koko ajan keikkoja ja se vei mukanaan ’94. 

– Amorphis aloitti mahdollisimman hevibändinä ja nyt parikymmentä vuotta myöhemmin on jalostuttu jo muusikkoina siihen, että pystytään tekemään sovituksia ja juttuja, jotka ennen eivät käyneet mielessäkään kun vaan paukutettiin riffejä. Lähestymistapa musiikin tekemisiin on hyvin erilainen kuin aikoinaan. Tämän orkesterin kanssa pääsen toteuttamaan kaikki musiikilliset intohimoni. Nykyinen soittamisen taitotaso on tullut tekemällä ja intensiivisellä harjoittelulla sen olisi ehkä saavuttanut nopeamminkin. Opistotyön jälkeen saattaisin ajatella toisin versus tämä toisten ihmisten ja bändin kanssa oppiminen. 

Millaisia lämmittelyharjoituksia teet ennen keikkaa?

– Nykyään tulee lämmiteltyä enemmän kuin aikaisemmin. Parasta jumppaa on neljän nauhan harjoitusten läpi käyminen ylös ja alas kaikilta kieliltä. Minulla on juuri nyt jännetulehdus ranteessa ja keikkojakin pitäisi tehdä.

– Kivan harjoituksen saa aikaisemmin mainitusta triplettidelaysta soittaen ääniä delayn väliin. Melodioiden soittaminen – kotona ihan lastenlauluja – on sekin hyvää harjoitusta. 

Oletko tutkinut netistä löytyviä Amorphis-tabulatuureja, pystyykö niistä oppimaan bändin biisejä? 

– Olen katsonut jonkun verran ja on siellä asiallisesti tehtyjäkin. Pikkuvirheitäkin näkyy, mutta en ole ottanut asiakseni lähestyä sähköpostitse ja tehdä korjauksia. 

Amorphiksella on jo iso nippu studiolevyjä, mutta keikkataltiointi CD:nä tai DVD:nä puuttuu. Voidaanko sellaista odottaa jossain vaiheessa? 

– Tästä on ollut puhetta jo monen levyn jälkeen ja nyt levy-yhtiö on ehdottanut julkaisua vuodelle 2010. Materi- aaliahan meillä on ollut jo paljon kasassa kuvana ja äänenä viime vuosilta ja tarkoitus on kuvata vielä lisääkin, varsinkin kolmen viimeisimmän albumin ajoilta, jolloin tämä nykyinen kokoonpano on ollut kasassa. 

– Amorphis on kehittynyt livebändinä ja meillä on tapana analysoida keikka heti ja etsitään hyvät ja huonot asiat. Kuittausta tulee välittömästi, jos homma ei ole kulkenut, mutta yhteishenki piiskaa kaikkia parempaan suoritukseen, ei tässä mitään julkista nöyryytystä haeta. Hurtti ja välillä musta huumorintaju on tässä hommassa ohjenuorana.