Ensi kuussa pidettävillä April Jazz -festivaaleilla oman yhtyeensä kanssa vieraileva rumpali Antonio Sanchez keikkaili edellisen kerran Suomessa keväällä 2014 soittaessaan Pat Methenyn yhtyeessä. Saimme tuossa yhteydessä häneltä pitkän audienssin ja sen myötä todella laajan haastattelun.
Tämä Juha Tannisen toimittama juttu julkaistiin Riffin numerossa 3/2014, mutta tulevan April Jazz -vierailun vuoksi se kaivettiin uudestaan esiin ja jaetaan nyt myös verkossa.
Antonio Sanchezin tekninen taituruus, musikaalisuus ja ilmiömäinen kyky lukea kanssasoittajia on noteerattu maailmanlaajuisesti. Suomeen Sanchez saapui 2014 Pat Metheny Unity Groupin mukana. Pääasia kiertueella on Methenyn tuore Kin-albumi, mutta mukana kulkee myös osa hänen vuonna 2010 tekemästään Orchestrion-projektista, jossa tietokone ohjaa akustisia soittimia. Finlandia-talon lava muistuttikin paikoin musiikillista koelaboratoriota robotteineen ja teknisine rakennelmineen. Lavalla oli koneisiin kytkettynä melodialyömäsoittimien lisäksi muun muassa rytmisoittimia ja kaksi pullourkuräkkiä. Muusikoille tämä tarkoitti käytännössä sitä, että yli kahden ja puolen tunnin konsertista 80 prosenttia soitettiin taustanauhojen ja klikin kanssa. Elävien muusikoiden ja Orchestrionin kaltaisen koneen yhdistelmä keikalla on laatuaan ensimmäinen ja täysin ainutlaatuinen.
– Jouduimme sovittamaan viisihenkisen jazzyhtyeen tähän todella suureen elektroniseen maailmaan. Oli haastavaa etsiä omaa paikkaamme tuossa kehikossa. Se on eri maailma, mutta rakastan tätä haastetta ja muutosta. Pidän rockista ja popista erittäin paljon, mutta en usko että olisin onnellinen jos soittaisin vain sitä. Pidän erityisesti rockmusiikin suuresta äänimaailmasta jossa on runsaasti äänikerroksia ja upeasti tuotettuja juttuja. Se kiehtoo minua. On mahtavaa kääntää kuulokkeet lujalle ja yrittää hahmottaa äänimaiseman kaikki eri kerrokset. Soittamamme jazz on tässä suhteessa hyvin pelkistettyä, vain kolmesta viiteen eri instrumenttia. Nyt meilläkin on sitten tonneittain äänikerroksia: on Orchestrion ja taustanauhat, plus viisi muusikkoa lavalla. Tässä yhdistyvät molempien maailmojen parhaat puolet: massiivinen soundimaailma ja improvisaatio. Sitä paitsi nautin lujaa soittamisesta. Usein jazzkeikoilla akustisten instrumenttien kanssa täytyy hillitä itseään.
Yhtyeen klikki ei ole staattinen studioklikki, sillä Methenyn musiikkiin kuuluvat olennaisena osana tahtilajien vaihdokset, hidastukset ja nopeutukset sekä erilaiset time-fiilikset.
– Klikki kuulostaa todella inhimilliseltä ja taustat piti opetella hyvin. Mutta on tämä ollut todella hauskaa, kuvailee Sanchez.
Roolit jakoon
Kin oli koko ryhmälle uudenlainen kokemus aikaisempiin albumeihin verrattuna. Ideaalitilanne levyttämiselle olisi harjoitella repertuaari ja soittaa sitä yleisön edessä ennen äänittämistä, mutta sitä ylellisyyttä on tarjolla yhä harvemmin – edes Methenyn kaltaiselle jazzin supertähdelle. Niinpä Kin harjoiteltiin studiossa äänityssession ohessa. Miles Davis oli tunnettu siitä, että yhtye saattoi saada musiikin eteensä vasta studiossa, mutta Pat Methenyn tavoin sovitetussa musiikissa muusikoiden tulisi tuntea materiaali hyvin läheisesti ennen kuin sen kanssa päästään mukavuusalueelle.
– Musiikki on alkanut hengittää vapaasti nyt, kun olemme olleet kiertueella kaksi kuukautta.
Kuinka Pat ohjeistaa yhtyettä, kun alatte soittaa sävellyksiä ensimmäistä kertaa?
– Nyt kun menimme suoraan studioon, hän lähetti sähköpostilla etukäteen sekä nuotit että demot, joita kuuntelemalla minulle selvisi mitä hän haluaa. Osaan hänen ”kielensä” jo riittävän hyvin ja niin se käy, että soitan minkä uskon olevan oikea juttu. Jos se ei miellytä, keskustelemme ja kokeilemme asioita parhaan ratkaisun löytämiseksi.
Oman sävellystuotantonsa ohjeistajana Antonio haluaa pitää kirjoittajan ja soittajien persoonat tasapainossa.
– Jos kirjoittaa kaiken valmiiksi, ovat muut soittajat ikään kuin kirjoitetun musiikin orjia eikä heidän oma persoonallisuutensa pääse oikeuksiin. Silloin ei periaatteessa ole niin väliä keitä bändissä soittaa. Haluan yhtyeeseeni muusikoita joilla on persoonallisuutta ja kappaleissa on osia jotka haluan heidän soittavan juuri niin kuin haluan. Siellä saattaa olla tarkkaankin kirjoitettuja asioita, mutta sanon heille, että pitäkää sitä vain ohjenuorana ja soittakaa jotain omasta elämästä. Liian improvisoitu lähtökohta tarkoittaa toisinaan myös epäorganisoitua työskentelyä. Hyvä lähtökohta on kirjoittaa nuoteille tärkeimmät asiat ja aloittaa siitä, jolloin musiikki voi kasvaa organisoidusti. mutta samalla myös orgaanisesti.
Improvisaation lähteillä
Tietty mukavuusalue liittyy myös improvisointiin. Esitettävän ohjelmiston tulisi olla tuttua ja muusikoiden keskinäisen kommunikoinnin sujuvaa. Millaista on improvisointi Unity Groupissa, ovatko soolot esimerkiksi avoimia vai rakenteisiin sovittuja, ja kuinka paljon toimintaa ohjeistetaan?
– Riippuu täysin tilanteesta ja kappaleesta. Joskus soitamme avoimeen rakenteeseen, toisinaan kappale on täysin sovitettu, toisinaan sooloillaan vampin ympärillä jne. Tällä keikalla sooloilen enimmäkseen rakenteeseen, ja se on minulle mieleistä, koska saan siitä paljon aineksia. Toki pidän myös avoimista sooloista, mutta rakenteeseen soittaminen pakottaa ajattelemaan enemmän. Yritän rakentaa sooloni kuten kitaristit ja pianistit: keksiä motiiveja, kerrata asioita, soittaa teemoja joista voi poiketa ja palata taas takaisin, soittaa melodiaa tai melodian ympärillä. Pelaan yleensä tämänkaltaisilla työkaluilla. Konsertissa soitan sooloja myös vamppiin ja Patin kanssa nopean 12 tahdin bluessoolon duettona. Joskus hän jättää minut yksin sooloilemaan, mutta pidän siitä, että hän soittaa mukana jo siksikin, että kitara muistuttaa yleisöä paremmin kappaleen rakenteesta. Ilman sitä saattaa vaikuttaa siltä kuin vetelisin setin takana vain omiin verkkareihin.
Improvisoinnin taito ei ole tipahtanut taskuun yhdessä yössä, vaan sen eteen on tehty paljon järjestelmällistä työtä.
– Opiskelin Berkleessä improvisointia Hal Crookin johdolla. Hän on loistava opettaja ja on kirjoittanut julkaisun nimeltään ”How To Improvize”. Iso kirja, joka käsittelee muun muassa motiivia ja sen kehittelyä, rytmin siirtelyä ja kertaamista. Opin siellä perusasiat, ja loppu on tullut kuuntelemalla paljon sofonisti George Garzonen johdolla. Se oli käänteentekevää koska rumpalin johdolla opiskellessa osa kuviosta on aina sitä, että kuinka pidetään kiinni kapulasta jne. Mutta kun opiskelee jonkun muun johdolla, häntä ei kiinnosta tippaakaan kapulaote tai soitatko kantapää ylhäällä vai alhaalla. He vain kuulevat asioita ja ovat myös soittaneet todella kovien rumpaleiden kanssa vuosikausia. George Garzonen tunneilla saatoimme soittaa tunnin putkeen vain duona. Hän saattoi esimerkiksi viedä All the Things You Are -standardin harmonisesti erittäin kauas alkuperäisestä niin, että minun oli todella vaikeaa pitää kiinni rakenteesta, kun luulin ettei hän soita enää edes samaa kappaletta. En voinut muuta kuin vain laskea tahtia kierto toisensa perään, kunnes hän palasi jälleen teemaan. Hän vain kävi muualla ja palasi takaisin, mutta koko ajan kappaleen rakenteessa. Se koulu oli todella tärkeää, koska sillä oli paljon enemmän tekemistä itse musiikin eikä vain rumpujen kanssa. Ja sama juttu Danilo Perezin kanssa.
Hakeutuessaan Perezin ja Garzonen oppilaaksi Sanchezilla oli kainalossaan ketunhäntä. Danilo Perez nimittäin oli tuohon aikaan Bostonin jazzpiirien kuumin nimi.
– Opiskelin lähestulkoon koko Danilon repertuaarin ennen kuin tunnit edes alkoivat. Pidin suuresti hänen musiikistaan ja levyistään. Ensimmäisellä tunnilla jammailimme ja hän antoi minulle vinkkejä. Sitten aloin vaivihkaa kysellä häneltä tyyliin: ”Danilo, kuinkas se kappaleesi Panamonk oikeasti meneekään?” Vähitellen hän alkoi huomaamattaan opettaa minua päivittäin soittamaan hänen musiikkiaan. Ja ennen kuin vuosi oli päättymässä hänellä oli rumpali, joka soitti hänen musiikkiaan juuri niin kuin hän halusi sitä soitettavan. Danilon yhtyeessä oli tuolloin rumpalina Jeff Ballard, ja kerran Jeff sattuikin olemaan Euroopassa kiertueella. Luonnollisesti Danilo osoitti silloin sormellaan minua: ”Sinä osaat tämän homman”. Minusta tuli osa hänen yhtyettään ja siitä alkoi lumipalloefekti: Pat kuuli minua Danilon kanssa ja Brecker puolestaan Methenyn bändissä…
Perusteellisuuden välttämättömyys
Antonion nuoruusvuodet vierähtivät rockvaikutteista musiikkia diggaillen. Meksiko sijaitsee kuitenkin monien erilaisten musiikkikulttuurien vaikutusalueella: etelässä on Latinalainen Amerikka, idässä Karibian alue ja pohjoisessa Yhdysvallat. Antonio kasvoi erilaisten musiikkityylien vaikutuksessa, mutta aloitti varsinaisen perehtymisen niihin vasta Berkleessä, omien sanojensa mukaan nollasta.
– Halusin tehdä asiat alusta asti oikein, hyvien opettajien yksityiskohtaisessa ohjauksessa. Olihan minulla tietenkin jokin käsitys, koska olin kuullut paljon erilaista musiikkia koko nuoruuteni, mutta halusin myös tietynlaista akateemista pätevyyttä. Joten opiskelin ja kokeilin oppimiani asioita myös käytännössä. Soitin muun muassa salsa- ja calypsobändeissä. Tavoitteeni oli tulla niin monipuoliseksi, että pyydetäänpä mitä tahansa, pystyisin soittamaan sitä. Mutta kun aloin keikkailla Paquito D’Riveran, David Sanchezin ja Danilo Perezin kanssa, jouduinkin etsimään omaa ääntäni rumpalina hyvin nopeasti. Heidän musiikkinsa oli tuohon aikaan uutta latin-jazzia. Se ei ollut salsaa jazz-harmonialla, vaan jotain ihan uutta, monimutkaista ja originaalia musiikkia. Sellaisessa tilanteessa joutuu etsimään omaa ääntään. Vaikka en enää soitakaan sitä musiikkia, soundi on minulla edelleen.
– Kaikki eri tyylit ovat minulle tavallaan samaa asiaa: jazz, brasilialainen, afro-kuubalainen ja afrikkalainen musiikki sekoittuvat omilla juurillaan. Siksi on hyvin tärkeää tietää niistä
kaikista jotakin.
Tunnollinen perehtyminen eri tyyleihin kuuluu Antonion soitossa, ja esimerkiksi soittokokemus brasilialaisten muusikoiden kanssa Bostonissa ja New Yorkissa nousee esiin muun muassa Helio Alvesin levyllä, jossa miehen aksentti on varsin aito.
Lattarijuuret heijastuvat myös sooloissa, joissa vilahtelee lainauksia soundeista ja fraaseista eri soittimilta ja tyyleistä. Kuvaavaa on, että joskus ihmettelimme levyä kuunnellessa mitä mieltä on laittaa claveklikki vapaan rumpusoolon alle, kunnes tajusimme että Sanchez soittaa itse clavea lehmänkelloon vasemmalla jalallaan samanaikaisesti kun kolme raajaa tekee vapaasti mitä haluaa (Pat Metheny: ”Speaking Of Now”, Gathering Skyn rumpusoolo). Olikin pakko kysyä, onko tämä taito tullut sivutuotteena monista lattaribändeistä vai halusiko Sanchez tietoisesti hakea rajojaan?
– Asiaa voi katsoa molemmilta kanteilta. Onnekseni opin musiikkityylit ensin ja vasta sen jälkeen aloin soveltaa clavea siihen mitä osasin entuudestaan, mikä mielestäni on se oikea tapa. Toisinaan muusikoilla ei ole latin-musiikista mitään käsitystä ja silti he haluavat soittaa clavea vasemmalla jalallaan. Tällä tavoin siitä tulee vain temppu. Juuria tulee mielestäni kunnioittaa, osoittaa mistä jokin on lähtöisin ja perustella itselleen miksi soittaa sitä.
Olen joskus kuullut sinun soittavan clavea myös kappaleen teemoissa, mutta silloinkin sille on löytynyt vahva musiikillinen peruste.
– Viime aikoina olen karsinut sitä kuitenkin sen vuoksi, että yhä useammin löydän itseni tilanteista jotka ovat musiikillisesti avoimempia. Latin-jazz alkoi tuntua hieman rajoittavalta sillä claveen liittyy paljon sääntöjä. Olen todistanut jopa nyrkkitappeluita claven vuoksi – onko se 2/3 vai 3/2. Nykyisin tykkään eniten soittaa musiikkia, jossa ei ole velvoittavia sääntöjä. Pelkkää musiikkia, oli se sitten jazzia tai saanut vaikutteita mistä tahansa, mutta ei niin että olisi oikeita tai vääriä tapoja. Se joko kuulostaa tai ei kuulosta hyvältä, se svengaa tai ei svengaa – siinä on ainoat säännöt. En enää välitä musiikista, jossa on oltava tiukat säännöt jotta se toimisi. Mutta tämänkin sanottuani rakastan lattaria, afro-kuubalaista, rumbaa jne. Olen oppinut niistä valtavasti, mutta en vain enää kuule omaa soittoani tuossa kontekstissa.
Pitääkö jazzmuusikon kuitenkin hallita useita eri musiikkityylejä voidakseen soittaa jazzia hyvin?
– Mielestäni se on hyvin tärkeää. Varsinkin rumpali hyötyy eri tyylien hallitsemisesta, koska jokainen tyyli on oma maailmansa. Jos verrataan asiaa vaikkapa pianistiin joka soittaa jazzia, rockia ja ragtimea. Ne ovat kaikki eri tyylejä, mutta instrumentti pysyy samana. Rumpalilla itse instrumentti muuttuu. Rumpujen ja symbaalien koot ovat erilaiset, kalvot vaihtuvat ja ehkä jopa kapulat. Tyylistä toiseen siirtyminen vaatii syvällistä osaamista. Joten mielestäni jokaiselle rumpalille on erittäin terveellistä sukeltaa joksikin aikaa eri tyylien maailmaan. Tämä keikka Patin kanssa on hyvä osoitus siitä. Olen soittanut ai- musiikkia ja sitä, miten muut ovat sitä tehneet. Eikä pelkästään rumpaleita, koska hyvin usein rumpali ei välttämättä ole se kaikkein musikaalisin tyyppi bändissä. Joten imin paljon vaikutteita kuuntelemalla esimerkiksi Methenyä, Keith Jarrettia, Chick Coreaa, Kenny Garrettia, Sonny Rollinsia jne. Kuuntelin erityisesti sitä miten he lähestyivät soolonsoittoa ja yritin sitten soveltaa sitä rumpusetille. Hienous on siinä, että se ohjaa soittamaan rumpuja hieman toisella tavalla. Berkleessä opiskelin vain rumpaleiden kanssa. Sieltä valmistuttuani menin opiskelemaan Conservatory of New Englandiin, jossa oli mahdollisuus opiskella joko rumpaleiden tai muiden instrumentalistien kanssa. Valintani oli opiskella pianisti Danilo Perezin ja sakkanaan rockia, fuusiota, lattareita ja jazzia. Jos lavalla täytyisi soittaa esimerkiksi napakkaa back beatia, se taittuu, tai jos johonkin täytyy lisätä hieman brasilialaista väriä, pystyn siihen. Patin keikka ei ole helppo juttu, jos on opiskellut ainoastaan jazzia, rockia tai brasilialaista. Silloin ei pysty kaikkeen tarpeelliseen. Rumpalilla on oltava käytössään laaja valikoima eri tyylejä koko ajan ja välittömästi.
Palaute maailmalta
Modern Drummer -lehti julkaisi vuoden 2005 haastattelun yhteydessä Pat Methenyn ja Michael Breckerin kommentteja Antoniosta muusikkona. Metheny mainitsee, että Antonio Sanchez on muuttanut hänen yhtyeensä soundia enemmän kuin kukaan muu muusikko yhtyeen (tuolloin) 26-vuotisen historian aikana. Ja kuitenkin yhtyeessä on aina ollut maailman parhaita muusikoita. Mitä olet omasta mielestäsi tehnyt eri tavoin kuin bändin aikaisemmat jäsenet?
– Ehkä minä olen hänen yhtyeessään ensimmäinen ns. uuden sukupolven rumpali joka pystyy soittamaan mitä tahansa. Hänellä on ollut uskomattoman hyviä soittajia ennenkin, mutta he ovat olleet todella hyviä vain jossain tai muutamissa asioissa. Minä saatan olla hänen yhtyeessään ensimmäinen kaveri, joka pystyy soittamaan mitä tahansa hän ikinä kirjoittaakaan. Ehkä siksi hän kirjoitti myös The Way Up -levyn, joka on varmaan hänen kaikkein monimutkaisin teoksensa. Hän tiesi, että mitä tahansa hän kirjoittaakin, löytäisin jonkun tavan soittaa se. Se on tietenkin aivan mieletön kohteliaisuus. Osa levystä itse asiassa tehtiin takaperoisessa järjestyksessä. Soitin studiossa kaikenlaista yksikseni ja he sävelsivät siihen musiikin, ikään kuin pohjista ylöspäin. He saattoivat esimerkiksi sanoa: soita jotain missä on 6/8-groove. He jopa sävelsivät monet soittamani aksentit. Jälkeenpäin minun piti tietenkin opetella kaikki uudelleen heidän kirjoittamansa musiikin kanssa.
Nyt jo edesmennyt saksofonisti Michael Brecker ei myöskään säästellyt sanojaan kehuessaan Antonio Sanchezia. Hän kommentoi muun muassa, että Antonion lämpö ja ylimaallinen musikaalisuus luo luottamusta, mikä on kaikkein tärkein ainesosa silloin kun tehdään musiikkia spontaanisti.
– Hän kertoi minulle joskus, että olen hänen suosikkirumpalinsa soittaa duona, koska hänestä tuntui siltä kuin olisin hänen päänsä sisällä. Tietenkin tuollainen Michael Breckerin suusta kuultuna on tavaton kohteliaisuus. Soitimme joskus kolme viikkoa Japanissa. Hänellä oli tapana aloittaa jotkut kappaleista yksin soolona ja minä tulin vähitellen sisään, jolloin soitimme kappaletta duona ennen kuin koko bändi tulisi sisään. Joskus purskahdimme nauruun kun soitimme intuitiivisesti täsmälleen samoja jakoja ja breikkejä. Niin ei todellakaan tapahdu kaikkien kanssa, mutta joskus löytyy se yhteinen käsitys timesta, groovesta ja fraasien väliin jäävästä tilasta. Näitä asioita tapahtuu myös Patin kanssa. Meillä on hyvin samanlainen tapa kuunnella improvisoidessa.
Harmonia on tärkeää myös rumpalille
Antonio aloitti rumpujensoiton jo viisivuotiaana, mutta pianonsoittokaan ei ole vierasta, mies opiskeli sitä konservatorio-tasolle asti. Sen rinnalla opintoihin kuului myös hieman klassisen musiikin sävellystä. Klassiset opinnot jäivät taakse Sanchezin päästyä maineikkaaseen Berkleen musiikki-collegeen Bostonissa. Siellä hän ei varsinaisesti opiskellut säveltämistä, mutta opintoihin sisältyi jazzharmonia.
– Paras koulu on ollut saada Berkleestä lähtien soittaa niiden kaikkien ihmisten kanssa joiden kanssa olen soittanut. Siellä soitin, jammasin ja keikkailin joka päivä ja kaiket päivät. Se opetti paljon kuinka soittaa ja tulkita standardeja sen lisäksi, että sain soittaa paljon originaalimateriaalia. Sen parempaa ei saata kuvitella. Danilo Perez, David Sanchez, Pat Metheny, Gary Burton, Michael Brecker, Charlie Haden jne. ovat uskomattomia muusikoita, joilla on oma vahva ääni. Kun myöhemmin pääsin soittamaan heidän kanssaan, aloin pikkuhiljaa ymmärtää mitä itse haluan tehdä ja mitä en halua tehdä. Jazzissa rumpalille saattaa olla painajaismaista yrittää säestää pitkien kappaleiden sooloja, jos ei pysty seuraamaan kappaleen rakennetta myös harmonian kautta.
Millaista olisi, jos et olisi opiskellut jazzharmoniaa?
– Harmonian opiskelu on todella tärkeää myös rumpaleille, koska harmonia on väri. Kun kuulee erilaisia värejä, musiikin harmoniaa, se ohjaa tekemään erilaisia valintoja orkestraation suhteen rummuilla jo niinkin yksinkertaisissa asioissa kuin AABA rakenteessa, jossa voi esimerkiksi soittaa A-osan yhteen symbaaliin ja B-osan toiseen. Hyvin pitkissä ja monimutkaisissa rakenteissa, kuten Patin musiikissa tai sellaisissa joita toisinaan tykkään itsekin säveltää, joutuu suunnittelemaan oikean orkestroinnin alusta alkaen. Se voi olla haastavaa erityisesti pienellä jazz-setillä. Soitan yleensä kolmella ride-symbaalilla. Ottaisin mieluusti enemmänkin, mutta ne vievät liikaa tilaa. Eivätkä asiaan vaikuta pelkät symbaalivalinnat, vaan myös itse rummut, kapulat, vispilät, malletit, risukepit… Kaikki käytettävissä olevat sointivärit helpottavat hahmottamaan kappaleen rakennetta ja eri osia. Yritän rumpuja soittaessani ajatella kuin säveltäjä.
Kolme Kertaa Kolme
Kun Sanchez istuu istuu pianon ääreen, pukkaa miehen omien sanojen mukaan jotain uutta lähes joka kerta. Häntä viehättää suuresti ajatus siitä, että voi synnyttää jotain mitä kukaan ei ole vielä koskaan aikaisemmin kuullut. Ensimmäinen soololevy, yhtyeen mukaan nimetty Migration (2007), vakuutti ilmestyttyään niin kriitikot kuin yleisönkin paitsi teknisellä taituruudella, myös helposti lähestyttävänä kuuntelukokemuksena. Muusikkokaarti on debyytiksi musertava, sillä levyllä musisoivat mm. Pat Metheny, Chick Corea ja Chris Potter. Migrationia kuunnellessa on helppo uskoa, että Sanchez todella hallitsee harmonian ja monimutkaiset sävelrakenteet. Elokuussa julkaisuvuorossa on uusi albumi, Three Times Three.
– Oma yhtyeeni Migration on sitä miltä viimeisin albumini New Life kuulostaa. Three Times Three on kuitenkin hyvin ainutlaatuinen projekti, jolla esiintyy kolme trioa. Ensimmäisessä soittavat lisäkseni Brad Mehldau ja Matt Brewer. Toisessa John Scofield ja Christian McBride ja kolmannessa Joe Lovano sekä John Patitucci. Kirjoitin jokaiselle triolle kaksi kappaletta ja sen lisäksi sovitin jokaiselle yhden standardin. Se oli vain niin mahtavaa, koska kaikki soittajat ovat hyviä ystäviäni joiden kanssa halusin soittaa enemmän. Ennen kaikkea halusin kirjoittaa heille materiaalia soitettavaksi. Olen säveltänyt aikaisemmin nimenomaan omalle yhtyeelleni ja sen muusikoille, mutta toisinaan kuitenkin kirjoitan jotain millä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä haluaisin yhtyeeni tekevän. Joten mikä eteen? Sävellys on olemassa, mutta en kuule sitä oman yhtyeeni esittämänä. Kun taas kirjoitan jollekulle muulle, määrittelee se kirjoittamaani musiikkia. Joten tällä albumilla halusin kirjoittaa nimenomaan näiden triojen jäsenille. En ottaisi yhtäkään näistä sävellyksistä oman yhtyeeni ohjelmistoon, mutta ne toimivat fantastisesti näiden triojen kanssa, koska niiden jäsenillä on hyvin vahva persoonallisuus ja soundi. Valitettavasti emme voi tehdä kiertuetta, naurahtaa Antonio todeten, että se jos mikä olisi unelma, mutta mahdoton toteuttaa.
Tämän vuoden Sanchez keikkailee Methenyn kanssa, mutta ensi vuonna (lue 2015) on vuorossa jälleen oma yhtye.
– Olen ollut yhtyeiden rivijäsenenä jo niin kauan, että olen oppinut tiedostamaan mitä itse haluan eniten. Minulle yhtyeen johtaminen on kuin isänä olemista. Nyt tiedän, että todella haluan oman bändin, olla yhtyeen johtaja ja kirjoittaa omaa musiikkia.
Kiitoksellakin on rajansa. Sanchezia on kehuttu muusikkona, ja mies on siitä tietenkin mielissään. Hän kokee kuitenkin saamansa kiitokset muusikkona ja bändiliiderinä eri tavoin.
– On erittäin palkitsevaa saada kuulla omaa musiikkiaan loistavien muusikoiden esittämänä. Kun ihmiset tulevat kehumaan soittoani säveltämässäni musiikissa on kohteliaisuus ikään kuin eri tasolla. Kyse on samasta asiasta kuin elokuvanäyttelijä.
Voit olla elokuvan loistava näyttelijä, mutta kaverilta joka käsikirjoittaa, ohjaa sekä näyttelee vaaditaan paljon rohkeutta ja sisua. Bändin liidaamisessa on kysymys juuri tästä.
Väripaletti
Vuorossa on pakollinen kysymys kalustopuolesta. Tehtiinkö Patin viimeisin levy samalla kalustolla kuin kiertue?
– Pat on vähän eri juttu kuin mitä normaalisti teen. Tavallisesti soitan perus jazz-setillä pienin lisämaustein. Studiossa soitin Yamahan Absolute Nouveau Maple -setillä, missä oli 20-tuumainen bassari. Kiertueelle Yamaha kuitenkin toimitti minulle Phoenix-sarjan rummut, jotka ovat uskomattomia, todella voimakkaat! Symbaalit ja kapulat tulevat Zildjianilta. Methenyn keikoilla peltikattaukseen kuuluu 14-tuumaiset Constantinopol hi-hatit, kaksi 22-tuumaista Constantinopol ridea, flat ride, kaksi erilaista prototyyppiä efekticrashista, Remix efektisymbaali, 22-tuumainen swish, sekä splash ja päällekkäin stäkättyjä pikkusymbaaleita.
Pat Methenyllä on joskus ollut tarkkojakin mielipiteitä sen suhteen millaisia symbaaleita hän toivoo rumpaleidensa käyttävän. Antonio on tähän mennessä soittanut Methenyn yhtyeessä jo niin kauan, ettei peltikattauksesta tarvitse keskustella.
– Tässä vaiheessa me tunnemme toisemme jo todella hyvin. Minä tiedän mitä hän haluaa ja hän tietää minun soundini. En kuitenkaan koskaan yllätä häntä jollain uudella soundilla, josta tiedän ettei hän tulisi pitämään. Studioon toin mukanani kolme kassillista symbaaleita, joista käytimme erilaisia settejä eri kappaleissa. Jopa saman kappaleen eri osissa saattoivat eri ride-symbaalit kuulostaa paremmalta. Kun studiossa voi nykyisin äänittää osissa, saatoimme äänittää kappaleen osia käyttäen eri komppipeltiä vain saadaksemme sinne erilaisia efektejä. Tämä on mielestäni studiotyöskentelyssä mahtavaa. Patin musiikki on tässä mielessä täydellistä erilaisille kokeiluille.
Muistan lukeneeni joskus, että Patin kanssa symbaaleiden tulisi olla sellaisia, etteivät niiden taajuudet leikkaa liikaa kitaran taajuuksia. Pitääkö väite paikkansa?
– Kyllä, ja varmaan senkin vuoksi hän pitää paljon flatrideista. Kahdella ensimmäisellä Metheny albumilla joilla soitin, Speaking of Now ja Way Up, käytin kahta 22-tuumaista ACustom Flat -ridea, jotka Zildjian teki minulle varta vasten sekä 22-tuumaista Constantinopol Medium Thin Low -ridea, koska halusin tulla orkesteriin kuulostaen suurin piirtein samalta kuin mitä ryhmä oli kuulostanut siihenkin asti. Mutta nykyisin, kuten sanoin, tunnemme toisemme niin hyvin, että olen voinut ryhtyä tekemään omia pikku kokeiluita.
Antonion discografiaa ja tarkempaa infoa kalustosta kotisivuilla
Antonio Sanchezin Master Class -rumpuklinikan Berkleen ja Zildjian-symbaalimerkin vuosittain järjestämässä Armand Zildjian Artist in Residence -tapahtumassa voi katsoa tästä videolinkistä.
Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
